CSI: Hard Evidence
Arvioitu: | Tietokonepelit |
Genre: | Seikkailupelit |
Pelaajia: | 1 |
Ikärajoitus: | 16 |
Kehittäjä: | Telltale Games |
Julkaisija: | Ubisoft |
Julkaisupäivä: | 28.09.2007 |
Pelin kotisivut |
Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa
Jos jokin on ikinä kuulostanut pelaajan korvaan kammottavalta, niin CSI-pelin kansiteksti nyt ainakin. TV-sarjaan perustuvia hyviä lisenssipelejä en osaa äkkiseltään nimetä ainoatakaan, ja lisäksi Hard Evidence vielä retostelee sisältävänsä uusia, telkkarisarjaa jäljitteleviä juonikuvioita. Kaiken kukkuraksi ruutukuvissa esitellään pelin käyttöliittymää, joka vaikuttaa perustuvan hotspottien klikkailuun. Mielessä vilkkuivat kauhukuvat mm. Survivor-pelistä, joka oli vähän samanlainen, selvästi vanhemmille faneille suunnattu ja yksinkertaistettu "koe jaksot itse" -tyylinen tuote. Ja sellaisenaan aivan hirveä.
Vaan niinpä joutuu tarkastamaan näkemyksiään. Pelikokemukseni ei ollut lainkaan niin epämiellyttävä kuin aluksi pelkäsin, ja suuren osan ajasta jopa jollakin tasolla viihdyin CSI:n parissa.
Kuten sarjaa seuraavat tietävät, CSI:n roolihahmot ovat pelkkiä statisteja - sarjan pääosassa ovat sormenjäljet, veriroiskeet sekä ennen kaikkea kuidut, jotka passittavat pahiksen toisensa jälkeen tiilenpäitä lukemaan. Hard Evidence noudattaa tätä metodiikkaa - pelaajan tehtävä on tonkia ja tonkia rikospaikkoja, kunnes löytyy tarpeeksi raskauttavaa aineistoa pidätykseen ja syytteen nostamiseen. Tällöin taustalla kulkeva juoni nytkähtää taas pykälän eteenpäin, nähdään lisää pelimoottorilla toteutettua videopätkää ja päästään tutkimaan lisää. Koska pelaaja on rikospaikkatutkija, hänen tehtävänään ei ole ramboilla pidätysten kanssa, sen hoitaa etsivä Brass taustajoukkoineen.
Jo alun tutorial-tehtävä opettaa, että kaiken A ja O on tarkkuus ja oikeat menettelytavat. Mikäli tuntee olevansa umpikujassa, vastaus on likimain aina sama: tutki tarkemmin, kokeile toista välinettä. Ystävällismielisesti peli tosin jakelee vielä oikeassakin tehtävässä pieniä neuvoja sen suhteen, mikä varuste tulisi kaivaa laatikosta. Jos paikalleen jumittuu pahan kerran, voi apua pyytää myös työpariltaan, vaikkakin se laskee Grissomin lopussa antamaa arvosanaa jutun selvittelystä.
Käyttöliittymä on selvästi suunnattu henkilöille, jotka eivät ole aiemmin juuri pelanneet. Hiirellä sohitaan ruudulla, reunoille kuljettaminen kääntää kameraa ja hotspotin lähellä osoitin muuttuu toiminnon kuvakkeeksi. Näkymää voi zoomata rajoitetussa määrin: vaikka grafiikka onkin toteutettu kolmiulotteisesti, on liikepolut rajattu varsin tarkkaan niin, että aikansa hosumalla löytää melkein väistämättä perille. Työkalulaukun ja muiden ruutujen ergonomia ei ole huippuluokkaa, mutta siedettävää kuitenkin.
Itse labrassa voi keräämiään näytteitä sitten tutkia eri tavoin. On mikroskooppia, alkuaineanalysaattoria ja tietenkin DNA-tutkimukseen tarvittavat välineet. Tutkimuksissa tarvitaan ajoittain jopa oikeaa tarkkaavaisuutta - etenkin DNA-näytteitä piti vertailla ihan tosissaan, että löysi vastaavuuksia. Jälleen kiltisti peli kertoo, ollaanko johtopäätösten suhteen aivan metsässä.
Lienee siis selvää, että kyseessä ei ole mitään mullistavaa uutta pelirintamalta tai megapeli, joka määrittelee genrensä uudelleen. CSI:n suurin ansio on, että se ei ole totaalista roskaa, vaan oikeasti ihan hauskaa ajankulua sarjan ystäville. Suurin ansio kuuluu käsikirjoitukselle - tapausten tarinat noudattelevat mukavasti TV-sarjan vastaavia ja sisältävät mielenkiintoisia käänteitä, joiden vuoksi haluaa etsiä sen seuraavan kuidunpätkän auton verhoilusta ihan vain tietääkseen, onko oma teoria syyllisestä oikea. Kliksuttelu alennetaan siihen rooliin, joka sille sopii luontaisestikin. Uudelleenpeluuarvosta ei juuri tarvitse puhua, mutta jos pelin saa poimittua mukaan parilla kympillä käytettyjen hyllystä, kannattaa Grissomin ja kumppaneiden fanien katsastaa nämä pienen ruudun seikkailut ja palauttaa sitten tuote kiertoon.
Pelin demo löytyy V2.fi:n tiedostoalueelta.
Vaan niinpä joutuu tarkastamaan näkemyksiään. Pelikokemukseni ei ollut lainkaan niin epämiellyttävä kuin aluksi pelkäsin, ja suuren osan ajasta jopa jollakin tasolla viihdyin CSI:n parissa.
Sisältää runsaasti kuitua
Jo alun tutorial-tehtävä opettaa, että kaiken A ja O on tarkkuus ja oikeat menettelytavat. Mikäli tuntee olevansa umpikujassa, vastaus on likimain aina sama: tutki tarkemmin, kokeile toista välinettä. Ystävällismielisesti peli tosin jakelee vielä oikeassakin tehtävässä pieniä neuvoja sen suhteen, mikä varuste tulisi kaivaa laatikosta. Jos paikalleen jumittuu pahan kerran, voi apua pyytää myös työpariltaan, vaikkakin se laskee Grissomin lopussa antamaa arvosanaa jutun selvittelystä.
Osoita ja napsauta
Itse labrassa voi keräämiään näytteitä sitten tutkia eri tavoin. On mikroskooppia, alkuaineanalysaattoria ja tietenkin DNA-tutkimukseen tarvittavat välineet. Tutkimuksissa tarvitaan ajoittain jopa oikeaa tarkkaavaisuutta - etenkin DNA-näytteitä piti vertailla ihan tosissaan, että löysi vastaavuuksia. Jälleen kiltisti peli kertoo, ollaanko johtopäätösten suhteen aivan metsässä.
Mukavaa muutamaksi illaksi
Pelin demo löytyy V2.fi:n tiedostoalueelta.
CSI: Hard Evidence (Tietokonepelit)
TV-sarjan melko onnistunut jatko yksinkertaisena napsuttelupelinä.
- Muistuttaa TV-sarjaa juoneltaan
- Tutkimukset ihan mielenkiintoisia
- Olisi voinut olla paljon huonompikin
- Yliyksinkertaistettu käyttöliittymä
- Etenee lineaarisesti kuin juna
- Uudelleenpeluuarvo pyöreä nolla
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti