Alkuvuodesta Xbox Live Arcadeen saapuneessa Skulls of the Shogunissa seurataan komeilla viiksillä varustettua samuraikenraali Akamotoa. Pelin alussa kenraali saa taistelussa surmansa ja matkaa tuonpuoleiseen. Taivaan porteille pääsyn arvioitu jonotusaika on satoja vuosia, mikä ei nappaa suurta mestaria pätkän vertaa. Hän päättää raivata tiensä toista kautta, värväten ympärilleen kuoleman kalseutta täynnä olevan armeijan. Tarina onnistuu olemaan melko hauska ja luurankojen heitot sodinnan tauotessa ovat melko hupsuja.


Kertaalleen taistelussa menehtyneet sotilaat pääsevät näyttämään taitonsa uuteen otteeseen pelaajan ohjastamassa varsin simppelissä strategianapsuttelussa. Peli koostuu tehtävistä, joissa vastustajan leiri pitäisi saada taputeltua kumoon erilaisia sotilaita hyödyntäen. Vuorotellen konevastustajan kanssa pelaaja määrää sotilaita hyökkäystoimiin. Armeijan koolla ei ole niin suurta merkitystä kuin kuvittelisi, koska yhdellä vuorolla pelaaja voi liikuttaa viittä sotilasta. Hahmosta riippuen iskuja voi tehdä eri etäisyyksille.


Päätön vastustajan päälle hyökkääminen ei yleensä johda voittoon, vaan taktikointi ja erilaisten suojien hyödyntäminen on fiksua. Pelissä olevia riisipeltoja valtaamalla on mahdollisuus kerätä satoa talteen ja ostaa kerätyillä riiseillä lisää sotilaita. Kuolleiden pääkalloja syömällä omia voimia pystyy tehostamaan. Yksinkertainen peli-idea muuttuu näillä mukavilla lisämausteilla yllättävänkin monipuoliseksi.


Sarjakuvagrafiikoihin nojaava peli näyttää hivenen lapselliselta tuoden mieleen menestystä niittäneiden mobiilipelien ulkoasut (esim. Rovion pelit). Peli onkin selvästi tehty ajatellen mobiiliversioita, koska pelin voi käydä ostamassa myös Windows-laitteille (Windows Phone ja Windows 8). Hieman enemmän asiaa tutkittuani huomasin, että pelin ominaisuuksiin kuuluu myös verkkopelin toiminta ristiin kaikkien näiden alustojen kanssa. Kivaa ajatusta hieman vesittää se, että peli on ostettava jokaiselle alustalle erikseen. Moninpeliä pääsee myös harrastamaan samalta sohvalta kaverin kanssa.


Pelistä jäi loppujen lopuksi hieman ristiriitaiset fiilikset. Alkuun taistelu oli oikein mukavaa, mutta sotiminen ja niihin yllyttävät tehtävät eivät kehittyneet ajan kanssa tarpeeksi. Iloisen pirtsakka peli sopiikin hyvin “silloin tällöin” pelattavaksi jolloin peliin ei ehdi kyllästyä.