Daedalic, pelistudio seikkailupelien luvatusta maasta, Saksasta, on jälleen tuonut osoiteltavaksi ja klikkailtavaksi uuden tuotoksen. Viime vuosina tiuhaan tahtiin pelejä markkinoille puskenut studio on toisinaan päässyt melko lähelle niitä rakkaita kokemuksiani, jotka liittyvät Syberian kaltaisiin mestariteoksiin. Lähelle, mutta ei kuitenkaan riittävän lähelle. Kun aloitin The Night of the Rabbitin, arvoituksellinen ilmapiiri lupaili paljon, ja mietin: ehkä tällä kertaa.




Viimeisinä kesälomapäivinä suuret seikkailut odottavat, uskoo 12-vuotias Jeremiah Hazelnut. Mutta vaikka Jerryn suuri haave on tulla joskus mahtavaksi taikuriksi, päivän isoimpina urotöinä mielessä on lähinnä “sankarillinen” matka lähimetsään poimimaan marjoja äidin leipomuksiin. Matkallaan Jerry törmää erikoiseen loitsuun, jonka seurauksena paikalle ilmestyy markiisi de Hoto, outo puhuva jänis. Markiisi houkuttelee Jerryn oppipojakseen luvaten hänen olevan takaisin kotona jo päivällisaikaan mennessä. Tästä alkaa sadunomainen matka taikuuden saloihin ja Hiirimetsään, puhuvien metsäneläinten asuttamaan rinnakkaismaailmaan.




Ja millainen maailma se onkaan! Kaikki pelin maisemat ovat käsin piirrettyjä ja lumoavan kauniita, ja musiikki kruunaa tunnelman. Metsän asukit ovat kuin satukirjasta henkiin herätettyjä. Mikä tärkeintä, ihan jokaisella hahmolla on persoonallisuutensa. Sydämellinen Anja-hiiri pitää kahviota, jossa toinen hiiri murehtii ja kaipailee reissussa olevaa kaveriaan. Yksi kaupungin vartijahiiristä haluaisi vain tanssia, kun toinen viettää yötkin vahtivuorossa. Jopa pienissä sivurooleissa olevat hahmot ovat omalaatuisia omine huolineen ja iloineen, ja se saa pelin tapahtumat juurtumaan osaksi laajempaa satumaailmaa.

Huolettoman Hiirimetsässä seikkailun ohessa herää myös kysymyksiä. Kuka markiisi de Hoto oikeasti on, miksi vastaan tulee jatkuvasti julisteita mystisestä Zaroffista, ja mitä ihmettä Jerry oikein on unohtanut? Vaikka peli herättelee toisinaan epäilyksiä ja mukana on lopulta ripaus synkkyyttäkin, kuitataan nämä teemat turhan kevyesti. Tarina on perushyvä, mutta olisi kaivannut enemmän syvyyttä ja keskittymistä vakavampiin ja synkempiin puoliin kerronnassa, oli kyseessä lapsille suunnattu satu tai ei.




Pelissä noudatetaan hyvin tyypillistä seikkailupeliperinnettä. Lisäelementteinä toimivat taiat, joilla saa esimerkiksi patsaat puhumaan, sekä vuorokausirytmi, sillä tiettyjä asioita voi tehdä vain öisin. Monin paikoin ongelmanratkaisu on järkeenkäypää, mutta aina silloin tällöin jäin lähes täydellisesti jumiin. Pelkällä loogisella ajattelulla ei tuntunut pärjäävän, vaan “kokeile kaikkea kaikkeen” -tekniikka tuli tarpeeseen. Pelin tehtävillä tuntuu olevan lisäksi melko lineaarinen järjestys. Siten jumiutuminen saattoi johtua siitä, ettei ollut vielä edellisen edistymisen jälkeen puhunut henkilölle X, jonka jälkeen paikkaan Y ilmestyy jotain uutta, jolla saa vihdoin ratkaistua ongelman Z. Loppupuolella peliä käytin toisinaan jo surutta läpipeluuohjetta mielenterveyttäni säästääkseni.

Pelissä on mukana vihjejärjestelmä, siitä ei vain ole käytännössä mitään apua. Hyödyllisempi on Jerryn kantama taikakolikko, jota käyttämällä näkee kaikki ruudun interaktiiviset kohteet. Itse olin tämän pelin kohdalla hyvin kiitollinen kyseisestä ominaisuudesta. Pikselinmetsästystä kaipaavillekin etsittävää riittää, sillä ruuduille on piilotettu paljon keräiltävää. Lisäksi mukana on myös sivutehtäviä, joita tekemällä voi avata saavutuksia tai ansaita keräilykortteja. Korteilla voi sitten pelata joidenkin pelihahmojen kanssa yksinkertaista mutta ihan hauskaa korttipeliä.




Kaiken kaikkiaan peli on kiitettävän laaja. Jo pääjuonella on pituutta mukavasti, ja kaikkine keräilyesineineen ja sivutehtävineen pelattavaa riittää arviolta jopa parinkymmenen tunnin verran. Vajaan parinkympin hinnalla varustettu peli tarjoaa siten todellakin rahoille vastinetta.

Pääsikö The Night of the Rabbit sitten rakkaimpien seikkailupelikokemusteni joukkoon? Ehkä kaikista eniten harmittaa se, että potentiaalia siihen olisi ollut, mutta sitä ei saavuteta. Voisin jopa antaa anteeksi kaikki ahdistumiset pulmien kanssa, jos tarinankerronta olisi ollut niin hyvää kuin mihin pelillä olisi ollut mahdollisuuksia. Vastaus on siis: ei päässyt. Lähelle, mutta ei kuitenkaan riittävän lähelle. Ehkä seuraavalla kerralla.