Tuorein sisältö

Poker Night 2

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Älypelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Telltale Games
Julkaisija: Telltale Games
Julkaisupäivä: 01.05.2013
Pelin kotisivut
Esa Toikkonen

03.06.2013 klo 22.16 | Luettu: 8466 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Virtuaalitutut bluffaamassa
Vajaa kolme vuotta sitten Telltale Games istutti tuttuja peli-, sarjakuva- ja televisiohahmoja maanalaiseen varastoon, tai oikeastaan pubin jakkaroille pelaamaan pokeria. Meno ei ole ajan saatossa juuri muuttunut, mutta turnauskutsut ovat saaneet uudet osoitteet.

Sam ja Max ovat tälläkin kertaa mukana, mutta pelivuoro siirtyy Samille. Pelihahmojen kaartia täydentää metallipönttö Claptrap suoraan Borderlandsista. Arvostelijalle täysin tuntemattomasta The Venture Bros. –sarjasta paikalle on ilmaantunut Brock Samson, joka näyttää kuitenkin melko tutulta. Sam Raimin tunnetuista The Evil Dead –kauhuleffoista tuttu Ash Williams on myös kutsun saaneena ilmaantunut paikalle. Pelin oikeutettuna jakajana toimii GLaDOS, jonka moni muistaa Portal-peleistä.

Miälenvikast läpändeerusta

Pelihahmojen esittelyn jälkeen on aika siirtyä itse peliin. Pelissä pelataan neljää virtuaalimaailman sankaria vastaan turnauspokeria. Sisään pääsee 20 000 dollarilla, jonka mielihyvin laittaa peliin leikkirahoista. Pelikaverit ovat melkoisia heittämään läppää, ja olo heidän seurassaan tuntuu mukavalta. Niin kuin odottaa saattaa, kavereiden jutut alkavat kiertää herkästi ympyrää. Parissa lyhyessä pelissä vitsit eivät tulleet tutuiksi, mutta parin pidemmän pelin jälkeen kommentit alkoivat jäädä päähän.

Nopeatempoista pokeripeliä kaipaavalle retki alakertaan ei ole sopiva, koska pelihahmojen höpöttämisen takia aikaa muutaman jaon suorittamiseen kuluu melkoisesti. Kortit kipattuaan voi pelin onneksi hypäyttää seuraavan jaon alkuun, mutta pelaaminen tuntuu edelleen hitaalta. Toisaalta itse nautin, kun sain rauhassa naureskella Samin ja Maxin jonninjoutaville höpötyksille. Turnauksien voitoista ja suoritetuista haasteista palkitaan uusilla pöydillä ja taustateemoilla, minkä lisäksi pelissä voi avata sisältöä Team Fortress 2 ja Borderlands 2 –peleihin.

Poker Night 2 on haastava arvioitava, koska pokeriin kaipaa verkkopeliä. Se ei vain sovi tämän pelin kepeään tunnelmaan. Sisältöä pelissä on hyvin vähän, mutta toisaalta se kompensoituu halvalla hintalapulla. En uskonut, että voisin nauttia pokerista tietokonetta vastaan pelatessa, mutta tässä Poker Nightit ovat yllättäneet. Peli on myös yllättävänkin haastava, joten se ei välttämättä sovi ensikertalaiselle. Ensimmäiseen osaan verrattuna vastapelureiden vitsien heitto on lisääntynyt ja uudeksi pelimuodoksi on lisätty Omaha.

Hinta: 4,99 eur (Steam) | 800 MSp (Xbox Live) | 9,95 eur (PSN)

V2.fi | Esa Toikkonen

Poker Night 2 (Tietokonepelit)

Poker Night 2 on hauskin tapa pelata yksin pokeria. Siinä voi hetkeksi unohtaa arkihuolet ja kuvitella saaneensa uusia kavereita.
  • Hauskat pelitoverit
  • Yllättävän toimiva yksinpeli
  • Tekoäly hyvin kärryillä pelistä
  • Vaikea aloittelijalle
  • Dialogi alkaa kiertää nopeasti ympyrää
  • Ei eroa juurikaan ensimmäisestä osasta
< Metro: Last Light... Donkey Kong Country ... >

Keskustelut (5 viestiä)

Aaponator

Rekisteröitynyt 01.11.2007

03.06.2013 klo 23.36

Nyt vähän epäilen tuota tekoälyä, koska ykkösosassa sillä ei ollut mitään käsitystä pelistä. Tietokonevastukset menivät all iniin flopissa ihan millä tahansa parilla, vaikka pöydältä löytyisi isompiakin kortteja. Muutenkin tuntui että oli enemmänkin arpapelistä kyse kuin pokerista.
lainaa
VMV

04.06.2013 klo 01.42 5 tykkää tästä

Aaponator kirjoitti:
Nyt vähän epäilen tuota tekoälyä, koska ykkösosassa sillä ei ollut mitään käsitystä pelistä. Tietokonevastukset menivät all iniin flopissa ihan millä tahansa parilla, vaikka pöydältä löytyisi isompiakin kortteja. Muutenkin tuntui että oli enemmänkin arpapelistä kyse kuin pokerista.

Kuullostaa aika pitkälti normipäivältä nettikasinolla ihan ihmispelaajien kanssa.
lainaa
Yrittäkääuudestaa

04.06.2013 klo 14.42 3 tykkää tästä

Tämänhän pohjalle voisi tehdä sen Everyone vs Everyonen. Telltalen pitäisi laittaa seuraavan osan kehitykseen oikein kunnolla resursseja ja lähteä lakki kourassa pyytämään lupaa Nathan Draken, Master Chiefin, Marion, Solid Snaken, Lara Croftin, Leon Kennedyn, Niko Bellickin, Adam Jensenin, Heihachin, Isaac Clarken, Ezio Auditoren, Raymanin ja monen, monen muun käyttämiseen.

Sitten kun kasassa on 100 hahmoa niin täysihintainen peli jossa pokerikamut arvotaan koko rosterin joukosta. Ja mukaan tietty runsaasti vain tiettyjen hahmojen välistä kinastelua.
lainaa
StreetfigterTekken

04.06.2013 klo 22.19

Yrittäkääuudestaa kirjoitti:

Telltalen tapainen pienikokoinen kehittäjä varmasti saa varmasti käyttöönsä kaikki nuo ikoniset hahmot. Jo Nathan Drake ja Maste Chiefin näkeminen samassa pelissä on melko utopinen unelma.

lainaa
DukeNukem

05.06.2013 klo 10.04

StreetfigterTekken kirjoitti:

Parempi palkata muutama hemaiseva pimu suostuttelijoiksi
lainaa

Kirjoita kommentti

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova