Jossain kohtaa elämääni olin sen verran trekkeri, että kaikkien Star Trek -sarjojen kaikki jaksot ja kaikki elokuvat on tullut katsottua ainakin kertaalleen. Seinälläkin oli joskus Enterprise 1701-D:n läpileikkauskaavio. Siksi uskoin olevani oikea mies arvostelemaan tämän pelin, ja halusin kovasti, että se pääsisi niiden pelien seuraan, jotka Mikko Listasunnuntaihin jokin aika sitten kelpuutti. Kauas on kuitenkin pitkä matka.




Vaikka Star Trek -universumi onkin pohjimmiltaan rauhanomainen paikka, on se täynnä myös ikimuistettavia pahiksia: klingonit, romulanit, cardassianit, borgit, Q ja niin edelleen. Tähän peliin pahiksiksi on valittu gornit, jotka ovat kuuluisia lähinnä siitä, että William Shatnerin tappelu yhtä tällaista liskomiestä vastaan oli toteutettu legendaarisen kökösti. Lasereilla varustetut dinosaurukset ovat sotkeutuneet vulcanilaisten suunnitelmiin uuden kotiplaneetan rakentamiseksi ja tämä sekamelska Kirkin miehistöineen pitää selvittää. Periaatteessa kasassa olisi ihan hyvät ainekset 45 minuutin televisiosarjan jaksolle, mutta liki kymmentuntiseen peliin se ei piisaa. Fanien palkitsemista olisi voinut olla runsaasti enemmänkin.

Tarinaakin tärkeämpää on kuitenkin pelattavuus. Alussa pelaaja saa valita kapteeni Kirkin tai Spockin väliltä, ja co-opissa otetaan tietenkin molemmat. Hahmojen ominaisuuksilla ei ole mitään eroa, en ainakaan sitä havainnut. Co-op on kuitenkin yksinpeluuta ehdottomasti parempi idea, sillä tekoälyn ohjastamana kumppani oli tiellä, jäi odottelemaan sinne tänne tumput suorina, eikä aina kovasti avustanut taisteluissakaan. Pahimmillaan tönkkökaveri esti etenemisen kokonaan.


Koska co-oppina pelattavaksi tarkoitettuun peliin tarvitaan molemmille pelaajille tekemistä, on ammuskelun väliin ympätty monenmoista huonosti toimivaa oheistoimintaa: ovien aukomista yhteisvoimin, kiipeilyä, hiiviskelyä, hakkerointia ja niin edelleen. Tuntuu, että peliä on tarkoituksella hankaloitettu, jotta varsinainen pelaaminen, eli putkiräiskintä, tuntuisi vastapainona mielekkäämmältä.



Internetistä löytyy listoja, joihin oli ladottu kymmeniä ja kymmeniä Star Trek -pelistä löytyviä bugeja. Itse testasin hieman pelin PC-versiota, mutta varsinaisen arvostelun tein PS3-pelin perusteella. Osa bugeista on jo ehkä päivityksillä korjattu (ehkä!), mutta reilusti toistakymmentä kohtaa noilta listoilta tuli hyvin tutuiksi. Erityisesti tekoälyssä on paljon vikaa - sekä vihollisen että tähtilaivaston puolella. Eikä pelin hiomattomuus lopu teknisiin ongelmiin, sillä muistiinpanoihini olen kirjoittanut, että “grafiikat muhkuraiset, kontrollit köhkyräiset”. Eiköhän se kerro oleellisimman: keskeneräisenä tämäkin lisenssipeli on taas maailmalle lähtenyt.


“Muhkuraisuuden”, millä tarkoitan muun muassa laadullista epätasaisuutta, lisäksi täytyy mainita erikseen hahmojen animaatiot. Huulet eivät liiku puheen tahtiin, jalat sun muut ruumiinosat jäävät milloin minkäkin ympäristön palasen sisään ja yleinen kankeus antaa aiheen epäillä, että borgit ovat saaneet miehistön jo valtaansa. En suoraan sanoen keksi pelistä mitään osa-aluetta, jota voisi väittää loppuun asti hiotuksi - ehkä taustamusiikit? En edes muista tätä kirjoittaessani, millaisia ne olivat.



1990-luvulla vasemmalla kädellä tehdyn lisenssipelin tunnisti yleensä siitä, että aiheesta riippumatta genreksi väännettiin tasoloikka. Ehkä sama rinnastus on 2010-luvulla hengettömät räiskinnät? Star Trek on aina korostanut planeettojen elämään sotkeutumatonta rauhanomaista tutkimista ja utopistista tulevaisuutta, jossa aseet vedetään esiin vasta viimeisessä hädässä. Silloinkin ne asetetaan lähes aina tainnutukselle. Star Trek -peli muistaa tämän vain harvoina hetkinä.


Jos pelaat yksin, etkä kummemmin Star Trekistä välitä, en voi tätä peliä sinulle suositella. Jos taas pelikaveri löytyy ja makuuhuoneen seinääsi koristaa James Tiberius Kirkin kuva, en voi siltikään tätä peliä sinulle suositella. Toivotaan, että juuri teattereihin saapuva leffa lunastaa trailereiden asettamat lupaukset. Live long and prosper.

Bonuskuva Forbesin artikkelista.