Playstation Vitan ensimmäinen vuosi ei ollut kovin ruusuinen. Laitemyynnit ovat jääneet pieneksi ja hittipeleistä on huutava pula. Vitaa edeltäneen käsikonsoli PSP:n parhaiten myyneisiin peleihin lukeutuu useampikin Monster Hunter -sarjan peli, mutta tällä tietoa ei sarjaa olla näkemässä Vitan ruudulla. Sonylla on tartuttu asiaa sarvista ja heidän Japan Studionsa on työstänyt Vitalle omaa monsterien metsästystä.


Soul Sacrificessä on paljon samoja elementtejä kuin Monster Hunter –peleissä, mutta eroavaisuuksiakin löytyy. Lähtötilanne pelissä on tuskallinen. Herätys luiden ja pääkallojen keskeltä helvetillisen vankilan sisuksista ei tunnu mitenkään mieluisalta. Erityisen hikiseksi tunnelman tekee sen, että kuolemantuomio odottaa. Kuolemaa odotellessa luiden alta puhekontaktia ottavasta kirjasta voisi kenties olla apua? Esiin kaivettu Librom-kirja pitää sisällään kasan tarinoita sankarimme vanginneesta Magusarista ja muista velhoista. Ehkä siitä on todellakin apua.



Vankilasta selviytyäkseen on taisteltava pelottavaa Magusaria vastaan. Lähtökohtaisesti pahiksemme on pelihahmoamme paljon voimakkaampi, minkä johdosta urakka ei ole mikään läpihuutojuttu. Kirjan tarinoita läpi käymällä voidaan kasvattaa pelihahmon voimia ja taikakirjastoa. Libromin koluamisen jälkeen on aika haastaa itse Magusar.


Kirjan sivuilta aukeaa eteemme synkkä tarina ja pienille alueille rajoitettuja taisteluita. Harmittavan hitaasti kirjan sivuilla etenevä tarina ei ole alun jälkeen kummoinen. Taisteluiden läpäisyihin menee muutamia minuutteja ja välillä vastaan asettuvat pomovastustajat laittavat verenkierron koville.

Taistelut hoidetaan käyttämällä erilaisia taikoja, joita yhteen taisteluun voidaan valita yhteensä kuusi erilaista. Taiat tuovat mukavasti syvyyttä ja mielenkiintoa peliin, koska niitä on äärimmäisen paljon erilaisia. Loitsuja kerääntyy pelihahmomme taitolistalle pikkuhiljaa taisteluita voittamalla ja niitä voidaan pelin edetessä kehitellä paremmiksi yhdistelemällä. Yhden liikkeen loputon toisto ei ikuisesti kestä, koska loitsun toistaminen aiheuttaa sen menetyksen, tai vaihtoehtoisesti se syö pelihahmon energiapalkkia. Puolustautuminen taisteluissa on melko yksinkertaista, mutta samalla hyvin epävarmaa, koska sivulle syöksyminen on ainoa tapa väistyä vastapuolen monstereiden tieltä.

Kaadettujen monstereiden ruumiita on hyvä tarkastella hieman lähemmin, koska niiden kohtalosta päättämällä saa hahmolleen joko lisää kestävyyttä tai lisävoimaa omiin hyökkäyksiin. Taisteluissa kaatuneen toverin voi herättää henkiin tai uhrata. Kaverin uhrauksesta saa vaihdossa vastapuolta koville laittavan superiskun. Sama toimii myös toisinpäin, jos oma henkikulta vetelee viimeisiään.




Pelissä ei seikkailla roolipelien tapaisesti laajassa maailmassa muiden pelihahmojen kanssa keskustellen, vaan kaikki taisteluiden välissä tapahtuva liikehdintä hoidetaan kirjan sivuja kääntämällä. Tämä on hieman oudolta tuntuva tapa lähestyä toimintaroolipelien genreä, mutta toimii yllättävän hyvin. Alun jälkeen aloin hyvästä ideasta huolimatta kaivata avaraa maailmaa, jonka ihmeitä olisi voinut tutkiskella.

Kuten jo on todettu, pelin pomovastustajat pistävät pelaajan tiukoille. Heti ensimmäinen loppuvastustaja meinasi koitua suureksi ongelmaksi, kun pelaajan ja pelihahmon taidot eivät olleet riittäviä. Hahmoa kehittämällä tilanne helpottuu – on siis grindauksen aika. Samojen perusvastustajien kaataminen tuleekin todella tutuksi, koska erilaiset grindaukseen loistavasti soveltuvat ”perushirviöt” voidaan laskea yhden käden sormia hyödyntäen. Isompia hirvityksiä riittää kuitenkin useammalle kädelle.




Teknisesti peli on hyvää vankkaa keskiluokkaa. Kontrollit toimivat melko hyvin, joskin vaativat alkuun melkoisesti totuttelua. Grafiikka on pelissä vähän niin ja näin. Osittain ulkoasu näyttää Vitan peliksi ihan hyvältä, kun toisaalla silmien eteen pusketaan ensimmäisen Playstationin tasoista palikkatekstuuria. Taistelutantereet näyttävät mielenkiintoisilta ja monstereissakin on jonkin verran käytetty mielikuvitusta. Äänimaailma on hieman rasittava, mutta tekee tunnelmasta sopivan riivaavan.

Monster Hunterit ovat parhaimmillaan muiden ihmisten seurassa verkossa, ja tämä pätee tämä myös Soul Sacrificeen. Neljän pelaajan verkkopeli on hauskaa ja vie taktikoinnin uudelle tasolle. Yksinpelissä turhalta tuntuneille loitsuillekin voi löytyä tätä kautta käyttöä. Rajatut tasot tuntuvat verkossa erityisen fiksuilta, ja niiden ansiosta porukka pysyy väkisinkin kasassa.

Lyhyistä taistelusessioista koostuva peli tuo mieleen mobiilipelien lyhyet kentät (Angry Birdsit yms.), mikä sinänsä tarkoittaa hyvin taskuun sopivaa taistelupakettia. Aluksi miellyin kovin tähän systeemiin, koska lyhyillä automatkoilla yms. missä yleensä taskukonsoli tulee kaivettua, ei ehdi odottamaan kauaa seuraavaa checkpointia. Peli sopiikin oivallisesti bussimatkoille viemään pahinta monsterienkaatonälkää.


Soul Sacrifice muistuttaa paljolti esikuvaansa, mutta ei yllä yhtä mielenkiintoiseksi ja koukuttavaksi kokemukseksi Monster Huntereiden kanssa. Suurin ero näiden kahden välillä on arvostellun pelin vapaan maailman uupuminen ja taisteluiden välisen seikkailun hoitaminen ”kuivasti” kirjan sivuilla. Taistelut alkavat toistaa itseään herkästi eikä jatkuva grindaus auta tätä asiaa. Verkkopeli tuo onneksi positiivisen vireen toimien oikein mukavasti.

Pelin hankintaa harkitsevien kannattaa käydä lataamassa PS Storesta pelin ilmainen kokeiluversio, johon saa kulutettua useampia tunteja. Jos demon aikana kerkiää kyllästyä, on syytä jättää kokonainen versio hankkimatta, koska se pelistä on sitä samaa mihin demossa päästään alkuun. Vinkki vinkki: demon tallennuksen voi siirtää kokoversioon – peli kysyy tallennuksen siirtoa automaattisesti aloittaessasi uuden pelin.