MotoGP-pelisarja on saanut PS2:lla Namcon tekemänä jo neljä osaa ja saman niminen, mutta eri peli THQ:n tekemänä muilla konsoleilla sekin ainakin viisi variaatiota. Ei siis ihme, että MotoGP-pelejä tuntuu tulevan vähän väliä markkinoille. Kun olin päivän ajan pelaillut PSP-versiota, aloin kuitenkin pohtia syytä sarjan suosiolle, tai jopa oikeutusta. Suoritin gallupin muutamalla IRC-kanavalla, eikä sielläkään kukaan myöntänyt oikeasti fanittavansa kyseisiä pelejä. Kuitenkin ne myyvät, saavat järjestään hyviä arvosanoja ja täten myös jatko-osia.



Mikä minut sitten sai pohtimaan syntyjä syviä peliä pelatessani? MotoGP-pelien vaikeusasteesta ainakin aina valitetaan, eikä PSP-versio ole poikkeus. Helpoimmallakin tasolla kärkinelikkoon pääseminen ja sitä kautta parempaan talliin kauden loputtua nouseminen on lähes urotyöksi luokiteltava suoritus. Testimielessä uhmasin järkeä ja kokeilin peliä myös vaikeimmalla vaikeustasolla. Kummastukseni olikin suuri, kun sillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta, vaan sijoituin kisoissa aivan yhtä hyvin (tai no... yhtä huonosti) kuin ennenkin. Ehkä etumaiset kuskit menivät hitusen lujempaa kuin ennen ja oikaisuista sai penaltya, mutta jotain kummaa vaikeustason säädössä oli.

Namcoa ei ole koskaan syytetty MotoGP-sarjan kanssa lepsuilusta ja teknisesti peli on jälleen esimerkillinen PSP-versio. Tekken Dark Resurrectionilla kyseinen pulju jo osoitti, että laite tunnetaan melkoisen perinpohjaisesti. Motskariratojen laidoilla näkyy enemmän tavaraa kuin olisi voinut odottaa, pyörät ja niiden kaatumiset ovat komeita, kaikki kulkee sujuvasti ja jopa menopelien äänistä olin melkoisen vaikuttunut. Musiikit ovat adrenaliinin nostoon tähtäävää teknosäksätystä, joka meni yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Tekniikka on siis kunnossa.



Tietenkin PS2-versioihin nähden jostain on tarvinnut karsia, ja se viikate on osunut tällä kertaa pelimoodi- ja ratavalikoimiin. Moninpeliä ei voi pelata kuin samassa huoneessa istuvaa pelinomistajaa vastaan, mutta muutenkin valinnanvara on vähäinen. Season-modessa ajellaan yksi kausi läpi, Arcadetilassa ratoja yksittäin ja Time Trial käy lähinnä ratojen treenaamiseen. Kahdeksan asfalttikiepin joukossa on tuttuja nimiä, mm. Mugello ja Donington, mutta mutkien määrää lukuunottamatta ne eivät eroa toisistaan juuri lainkaan.

Pitkän aikaa minua häiritsi kaasu- ja jarrunapin sijoittaminen X- ja neliönappeihin, peukalon liikuttaminen nopeissa tilanteissa samalla konsolista kiinni pitäen oli välillä hankalaa. Suosittelenkin löytämään valikoista eri näppäinvaihtoehdot, joista käytännöllisin on olkanäppäinten käyttö jarruna ja kaasuna. Tällöin kaasusta ei tosin tarvitse koskaan päästää irti. Tärinää ja kunnon tatteja jäi väkisinkin kaipaamaan.

Koneen ohjastamissa kuskeissa en havainnut silmiäni sirkistämälläkään minkäälaista älykkyyttä tai inhimillisiä piirteitä. Ne eivät koittaneet ohitella toisiaan, vetäneet kurvaa pitkäksi, eivätkä kaatuilleet omin nokkinensa. Parhaita ajolinjoja pitkin junnaavien virtuaalikuskien ainoana erona toisiinsa vaikutti olevan ainoastaan se, että joidenkin prätkät kulkivat lujempaa.



Se perimmäinen mietintäni kohde lopultakin oli, että mikä tässä nyt sitten on niin hauskaa? Ajamisen perusmekaniikka on: kiihdytä kiihdytä kiihdytä, JARRUTA, käänny, käänny ja sitten sama uusiksi viisisataa kertaa, kunnes maaliviiva on vihdoin ylitetty. Vaikka kierroksia oli vain kaksi, jaksoin hädin tuskin pitää innostustani yllä sen aikaa. Aika-ajorunditkin useimmiten skippasin, koska ne olisivat vain olleet lisää samaa, enkä kuitenkaan olisi päässyt paljon ylemmäksi lähtöruudukossa. Nyt saan kaikkien tällä hetkellä Harrikoitaan ja Hondiaan kesälaitumille tallista hilaavien motoristien nahkatakit kahisemaan, mutta autolla kisaaminen on vaan paljon kivempaa.

Myönnyn kuitenkin sen verran, että puhutaan tässä vain virtuaaliversiosta. Uskon, että kun kädet puristavat kahvoja Kawasakin kallistuessa kohti asfalttia, on fiilis eri luokkaa kuin turvakehikon sisällä nelipistevöissä, vaikka perä vähän lähtisikin irti. Mutta kun tuon puristaa pikkuruudulle, ja altistaa PSP:n minianaloginupille, ei paljon jää käteen. Joo, ihan kivasti toimivan pelin se Namco taas on tehnyt.