Toki Tori 2 on peli, joka ei paljoa ohjeista. Tutoriaalia ei ole, eikä peli sisällä käytännössä lainkaan tekstiä. Tarinasta pelaaja tietää alun perusteella vain, että metsään on tunkeutunut mustaa ainetta, joka epäilemättä tarkoittaa ikävyyksiä. Pelaaja ohjaa tipua, joka lähtee kulkemaan halki metsän tehdäkseen asialle... jotain. Tämä tipu osaa liikkumisen lisäksi ainoastaan kaksi asiaa: hypähtää ja vihellellä. Hahmo ei kehity, eikä siis saa matkan varrella uusia taitoja tai tarvikkeita. Näillä on pärjättävä, ja pelaajan tehtäväksi jää keksiä miten.


Jos hahmon kyvyt ovatkin suppeat, moninaisen pelistä tekee ympäristö. Metsä vilisee erilaisia olentoja, jotka kaikki reagoivat tipun tekemisiin omalla tavallaan. Esimerkkinä tästä on tasojen seinämissä kasvava marjamainen ötökkä. Sen voi tiputtaa maahan hypähtämällä, ja kun ötökän saattaa vielä sammakkomaisen olennon lähelle, tulee se syödyksi. Uusi hypähdys, ja täysinäinen sammakko röyhtäisee kuplan, jonka sisällä tipu voi leijailla lyhyitä matkoja. Lentää tipu ei nimittäin itse osaa pätkääkään.




Viheltelemällä tipu voi usein houkutella olentoja luokseen, mutta myös muodostaa matalien ja korkeiden nuottien yhdistelmistä “koodeja”, joista peli esimerkiksi palaa edelliseen tallennuspisteeseen tai ottaa pelihahmoista “valokuvia”. Ympäristö tuo pelaajan eteen jatkuvasti uusia haasteita, ja peli on alusta asti mielekästä, ja varsinkin pidemmällä pelissä jopa varsin haastavaa.


Ohjeistusten puuttuminen on virkistävää ja tervetullutta, mutta toisinaan tekstittömyys ja asioiden selittämättä jättäminen johtaa epäselvyyksiin. Valikon ikonit eivät kaikki ole itsestään selviä, ja varsinkin karttatila ja tasojen välillä navigointi oli pitkään hämmentävää. Jos haluaa palata tutkimaan jotain ympäristöä tarkemmin, on paikasta toiseen liikkuminen vaivalloista, sillä usein se tulee tehdä kulkemalla jo pelattujen tasojen läpi – ja suorittamalla samalla myös tason pulmat uudestaan.