Olen hukannut StarCraft kakkoseen enemmän aikaa kuin Xbox 360:een ja PlayStation 3:een yhteensä, kiitos yksin- ja moninpelin, karttaeditorilla askarreltujen Angry Birdsejä laadukkaampien pikkupelien ja ammattilaisturnausten tarjoaman jännityksen. Arvioin pääpelin 96 pisteen arvoiseksi. Se meni alakanttiin. Lisäosa Heart of the Swarm on arvokas osa evoluutiota, mutta hivutan arvosanaa alemmas sillä perustelulla, että kokonaisuutta on rikastuttanut moni muukin asia, eikä HotS yksinään ole vallankumous.

On uusi kampanja ja yksiköitä, mutta mikä on olennaista, se riippuu pelaajasta. Osa yhteisöllisyyteen ja aloittelijaystävällisyyteen liittyvistä uudistuksista lisättiin myös pääpeliin. Koska pelaajat minä mukaanlaskien ovat typeriä, monelle isoin juttu on Unranked-moninpeli, jossa voi pelata ilman perkeleellistä pelkoa pisteiden menetyksestä. HotS on myös suurin yleinen tasapainopäivitys sitten vuoden 2010, koska StarCraft II on elektronista urheilua, eikä pallo voi vaihtua munan muotoiseksi kesken kauden.

Kumpi on merkittävämpi uudistus: Zerg-rodun uusi ilmaisia pirulaisia sylkevä näkymätön sieni, vai se, että perusyksikköjen kaivautumisominaisuuden tutkiminen on mahdollista hieman aikaisemmin?

Vastaan että kaivautuminen, koska on halvempaa ja nopeampaa tehdä merkittävä kaivautuva armeija kuin merkittävä tattipartio. Tuhansien matsien aikana olen harvemmin ajautunut tilanteisiin, joissa tahdon kaivautua yksittäisillä yksiköillä ne pelastaakseni. Nykyään saan ominaisuuden käyttöön armeijoiden ollessa pieniä, joten teen parhaani ja saan uudenlaisia onnistumisen tunteita.



Viime kerralla maaginen megaesine vapautti Zergien kuningattaren kirouksesta palauttaen hänet telepaatti Sarah Kerriganiksi. Kerrigan on hieman tötteröö. Ei hän täysin muista minkälaista oli elämä syöpärodun matriarkkana, joka tapatti miljoonia. Kerrigan kykenee yhä hallitsemaan zergejä lähistöllään, mutta hän on muuttunut ja hän innostuu jopa heilastelemaan pelastajansa Jim Raynorin kanssa. Asioiden levitessä käsiin Kerrigan päätyy takaisin omaan Kuolemantähden kokoiseen lentokivekseensä, jonka komentosilta muistuttaa anatomia-aiheisessa vahakabinetissa näkemääni kuppavaginaa. Seuranaan kasvain, mutanttisatiainen ja eksynyt lapamato, Kerrigan hakee suuntaa. Herännyt omatunto ei estä häntä janoamasta kostoa diktaattori Arcturus Mengskille, joka StarCraft ykkösessä jätti hänet Zergien assimiloitavaksi.

Opin alkuperäisen kampanjan kolmesti läpäistessäni, että tehtävät voi klaarata turhan helposti kunkin tehtävän uudella yksiköllä. Opin myös, että hauskinta on pelata vaikeimmalla tasolla juuri siten kuin haluan. Uusi kampanja kärjistää näitä totuuksia. Etsiessään mutanteilleen uusia geenejä Kerrigan saa käyttöön melkoisia vitsiyksikköjä, jotka luovat ilmaisia täydennyksiä vihollisista tai heräävät itsestään henkiin. Tunnelmaa ajatellen on riemastuttavaa, kun oma armeija kasvaa räjähdysmäisesti: olemme Zerg! Osa yksiköistä helpottaa peliä liikaa. Yleensä olen sitä mieltä, että jos vaikeustaso on rikki, se on rikki, vaikka pelaaja voisi pelata toisella tavalla. Tässä tapauksessa kampanjan kritisoiminen olisi epäreilua, sillä en missään vaiheessa tahtonut jumittua tehotaktiikkaan, vaan kokeilla mahdollisimman montaa jekkua ja viritellä armeijaa yhä uudestaan tehtävien välillä, koska: se on niin hauskaa.

Sankaritehtävät ja bonustehtävät, joissa testaillaan tehoyksiköitä, ovat kivoja, mutta eivät syy sille, miksi aloitan kampanjan alusta heti kohta. Eräs suorastaan diablomainen sankarikenttä lukuisilla tasopomoilla on hallitumpi kuin monet puhtaat mäiskepelit. Tukikohtakentät ovat jälleen asian ydin rytmityksen ansiosta. Jyräysarmeijan rakentelu on usein mahdollista, mutta aikarajat ja ylimääräiset tavoitteet vievät ainakin minut paniikkiin, jolloin teen herkullisen typeriä päätöksiä. Vihollinen on aina tuhoamassa jotakin tai iskemässä selustaan. Rutiini on pohjimmiltaan yksinkertainen, mutta kun aikarajan luonne ja vihollisrotu vaihtuvat ja skenaario perustellaan tarinalla, kampanja tuntuu jälleen kiitettävän vaihtelevalta.

Tarinan huipentumat johtivat juhlaviin nörttiväreisiin, vaikka juoni on kaavamaista videopelikamaa. Muinaisen pahuuden paluusta vihjaillaan kuten viimeksikin. Zerg-rotua syventävänä tunnelmapalana kampanja totisesti toimii. Sigmund Freud voisi laatia kirjasarjan pelistä, jossa lötkö lonkero penetroi avaruusaluksen sylkien päästään pikku-ukkeleita, jotka ottavat aluksen haltuunsa miehistön geenimateriaalin mukaanlaskien.



Rutiinit on rikottu. Moninpelistä on tullut vaihtelevampaa. Perustan mielipiteen ennen muuta ammattilaispeleihin, sillä niitä muut matkivat. Muutamista vanhoista yksiköistä on tehty ratkaisevasti voimakkaampia tai erilaisia, mikä on herättänyt nukkuvaa potentiaalia. Muutama yksikkö ja kokoonpano on turhan voimakas, mutta ei verrattuna muiden vastaavien pelien kammottaviin mokiin, ja siihen voi luottaa, että tätä peliä päivitetään.

Mainittu ötököitä sylkevä tatti eli Swarm Host on vastareaktion takaava piiritysyksikkö, jonka varaan rakennetaan uudenlainen Zerg-taktiikka, koska Host tarvitsee suojelua. Mielipiteeni yksiköstä juuri sitä kokeiltuani on yleensä tämä: "swarm host wrosktyt unit ever terran so fuking op fu ahole". Yksiköstä on ollut iloa kaaoottisissa pitkissä peleissä, joissa yllättäen luodut 20 Hostia musertavat helposti vastustajan tärkeimmän rintaman. Zergien toinen vahvistus on Viper, joka tempoo yksiköitä luokseen ja sylkee pilveä estäen ampujia ampumasta. Viperin saa käyttöön myöhään ja se tuntuu vaikealta käyttää - kunnes tapahtuu vaikkapa semmoista, että voitat kahdeksan pelaajan pelin käytännössä yksin, kun pilven tukema iskujoukkosi ei suostu kuolemaan. Heh heh!!

Terranien peruskalustoa on säädetty eniten pikku tavoilla. Uusi liekinheitinsotilas Hellbat on Hellion-auton hitaampi ja kestävämpi vaihtoehtoinen tila. Hauskin uusi yksikkö koko paketissa on miinan ja singon yhdistelmä Widow Mine. Se tuhoaa useimmat yksiköt heti, aiheuttaa vahinkoa alueelle ja latautuu. Tasapainottava tekijä on se, ettei yksikkö ole kokonaan näkymätön, vaan jos seuraat joukkojasi huomaat maassa pientä röpelöä. Yksiköllä on monia käyttötapoja. Jos hyökkäät pienellä joukolla, peräännyt ja johdatat vihollisen miinakenttään, voitto on ansaittu. Pari tuntia vierähtää rattoisasti, kun pelaat tiimipelejä ja kylvät miinoja kaikkialle tavoitellen voiton sijaan hyviä nauruja.

Protoss on uudistanut lentueensa. On kolme uutta hyökkäävää ilmayksikköä ja neljää aiempaa sellaista on hiottu. Emoaluksella on uusi esiaste Mothership Core. Pallerolla voi kevyesti häiriköidä tai puolustaa, sillä se muuttaa kotipesän kanuunaksi. Core osaa myös teleportata itsensä ja muut yksiköt, sekä hidastaa vihollisen joukkoja. Yksikkö on linkkuveitsi, joten niitä saa käyttöön vain yhden. Tempest on uusi iso alus, joka ampuu hitaasti kauas ja raiskaa kaikki isot ilmalaivat. Yksikkö ei ole vaarallinen nopeisiin laumoihin panostavalle Zergille kaksinpelissä, joten olen pitänyt sitä lähinnä uutena jyräysyksikkönä, joita joku spede tekee 30 minuutin ajan tiimipelissä ennen kuin hän uskaltaa kotoa lähteä.

Ontuvin lisäys on Oracle. Lentävä loitsija menetti betan aikana yksiköiden hidastuksen Corelle ja muut erikoiset kykynsä muuten vaan. Nykyään Oracle harrastaa näkyvyyteen liittyviä loitsuja ja yrjöämistyyppisiä pikahyökkäyksiä. Oracle tekee suurta vahinkoa, kunnes sen energia loppuu. Oraclen vuoksi teen mineraalipisteisiini ilmatorjuntatykin, jotta voin lakata välittämästä Oraclesta (ja paljosta muusta). Tumpelot liittolaiseni ja joskus ammattilaisetkin menettävät yhdelle tai kahdelle Oraclelle jopa koko pelin.



Haittaakse, jos tulen teille kyyläämään? Istuskelen pihalla keskisormi pystyssä. Jos tulet puhuttelemaan, otan nopeita askelia taakse. Jos jahtaat minua kotiovelleni saakka, luiskahdan häveliäästi sisään. Ovi jää auki. Tulet mesoamaan ja särkemään paikkoja ja vaikuttaa siltä, että olen paniikissa! Saatanan Peltonen sai nyt kunnon läksytyksen, sinä myhäilet, joten ei se sinua haittaa, vaikka - hupsista - huomaat kierähtäneesi ikkunasta ulos. Palaat kotiisi. Häh! Sielläkin on kaikki särjetty! Et uskalla lähteä enää minnekään, koska irvinaamani saattaa kurkistaa sisään mistä tahansa ikkunasta. Naulattuasi kaikki reiät umpeen, savukranaatti tippuu savupiippuusi ja saman tien jysäytän kaivinkoneella sisään etuovestasi. Sinä sanot: "zerg imba FU you just have to a-move".

Sinulla oli parempi "APM" kuin minulla, mutta minä tiesin paremmin mitä tarkoittaa "asymmetrinen tasapaino", tai näin kerskailen.

StarCraft II on paras peli ikinä. PISTE. Alko menee kiinni kahdeksalta ja Veikkaus.fi keskiyöllä, mutta StarCraft II ei ikinä. Riippumatta siitä oltaisiinko lisäosaa tehty, pelaisin jatkossakin. Uudet yksiköt, taktiikat, kartat ja räsynukketehosteet eivät lisää riemun määrää aikayksiköissä mitattuna, mutta ne lisäävät riemun laatua.