Hyviä räiskintäpelejä on paljon, mutta ei koskaan liikaa. Zombie Studios pyrkii näille markkinoille jälleen muutaman hutikudin jälkeen. Firman viimeaikaisista tuotoksista ehkäpä tunnetuimpia ovat Saw-elokuviin perustuneet videopelit. Special Forces: Team X ei toiminnallisuutensa puolesta häviä studion aiemmille peleille, mutta graafinen toteutus on muutettu sarjakuvamaiseksi. Piirrosmaisista grafiikoista huolimatta lentää pelissä vähän vertakin ja peli on ansainnut K18-leiman. Erityisen rajusta pelistä ei ole kyse, mutta veri tekee tehtävänsä.


Alkuun olikin masentavaa huomata, että pelissä ei ollut mitään yksinpelattavaa – ei edes toimintaan harjoittavaa taistelua tietokoneen ohjaamien bottien seurassa. Noh, se oli sitten suoraan mentävä verkkoon nolaamaan itsensä. Peliin onneksi pääsi melko nopeasti sisään ja muutaman persuksilleen menneen erän jälkeen omakin sijoitus rupesi pomppimaan otteluiden pistelistojen kärkipuolella.

Masennuksen jälkeen naama kääntyi hymyn puolelle, kun verkkopelihuoneen sai valita listalta – vähän niin kuin ennen vanhaan. PC-puolellahan serverilistat ovat edelleen arkipäivää, mutta konsolipuolella melko harvinaisia. Toki quick match –ominaisuuskin oli pelin haussa mukana arpaonneen luottaville ja sen kautta pelaamaan pääsi nopeasti. Pelimuotoja löytyy kaiken kaikkiaan viisi kappaletta, mihin kuuluu tuttuja ja turvallisia pelimuotoja. Sooloilu sopii unohtaa, koska kaikissa pelimuodoissa taistellaan joukkueena – tai ainakin olisi syytä. Pelin ideana on selvästi tukea joukkuepeliä, koska esimerkiksi tapoista saa sitä enemmän pisteitä, mitä enemmän oman joukkueen pelaajia on lähietäisyydellä.




Special Forcesin kartat eivät ole ihan perinteisintä huttua. Pelin alkaessa monesta nykypelistä tuttuun tyyliin pääsee äänestämään seuraavaa karttaa, tai oikeastaan sen palasia. Kartat muodostuvat kolmesta palasesta: kahdesta reunapalasta ja keskialueesta. Keskipalasia on tarjolla kolme erilaista ja reuna-alueita viittä erimallista. Reunapalat voivat olla siis kentän molemmissa päädyissä samanlaiset tai sitten ihan erilaiset. Pelin alussa pääsee äänestämään, mitä palasia missäkin osasessa käytetään ja halutuimmat päätyvät pelierään. Lyhyellä matematiikalla tästä voidaankin laskea, että täysin erilaisia karttakokonaisuuksia on useita kymmeniä.

Karttojen muokattavuus kuulostaa aivan mahtavalta, mutta kun kartat kasataan kahdeksasta osasesta, niin onhan ne hetkessä nähty. Välillä alkoi ärsyttää, kun ei muistanut, mikä karttakokonaisuus oli työn alla. Ajoittain pää sekosi siihen missä päin mennään, kun alussa kentän päädyiksi arvottiin samanlaiset palaset - yritä siinä olla sitten jatkuvasti kärryillä. Täytyy kuitenkin myöntää, että idea on hauska ja sitä saisi hyödyntää enemmän peleissä.


Peliä pelataan kolmannesta persoonasta ja se muistuttaa Gears of War ja Team Fortress –pelisarjojen epäsikiötä jälkeläistä. Kontrollit toimivat melko hyvin, mutta suojien takana pyörimisessä olisi ollut vielä parannettavaa. Aseita ja muita hilavitkuttimia on pelissä ihan riittämiin ja ne avautuvat pikkuhiljaa peliä pelaamalla sekä kokemustasoja kasvattamalla. Grafiikka kaikessa piirrosmaisuudessaan miellyttää silmää, eikä äänipuolellakaan ole valittamisen aihetta.

Alkuun päästyäni pelin pelaaminen oli muutaman tunnin ihan nautinnollista ja mukavaa. Sitten homma tuntui lässähtävän ihan liian aikaisin ja peli-into laski. Peli ei monipuolisuudellaan loppujen lopuksi juhli ja sooloilevat joukkuetoverit vievät pelistä lopunkin innon kipinän. Sooloiluun itsekin välillä sorruin, mutta se johti usein epämukaviin kuolemiin. Toiminnalliseen pelinälkään kyseessä on ihan hauska välipala.

Xbox Live Arcade
Hinta: 1200 MSp