On kulunut kuutisen vuotta siitä, kun Isaac Clarke kohtasi nekromorfit, kuolleista ruumiista mutatoituneet hirviöt, ensimmäistä kertaa. Kokemus sekoitti insinööriparan niin pahasti, että pelisarjan kakkososasta Clarke löydettiin pakkopaidasta hallusinaatioiden riivaamana. Kolmososassa nuo demonit on ilmeisesti selätetty, sillä synkkää mielialaa lukuun ottamatta Isaac vaikuttaa jopa harmittavan selväjärkiseltä. Mies on yrittänyt asettua aloilleen ja jättää painajaiset taakseen, mutta kun selviää, että kakkososasta tuttu Ellie on pulassa, ei Clarke voi jäädä paikoilleen. Matka vie Tau Volantis -nimiselle jäiselle planeetalle, jonka uskotaan olevan nekromorfien kotiplaneetta ja sisältävän vastauksen niiden tuomalle uhalle.




Tuntuu, että Dead Space yrittää olla sekä toiminta-ammuskelu että selviytymiskauhu, jääden jotenkin epätäydelliseksi molemmilta osiltaan. Pelisarjan aiempien osien yhtenä kantavista voimista on ollut se, että Isaac Clarke on insinööri, ei taistelija. Hän ei ole sankari pelastamassa ihmiskuntaa, vaan kohtaa painajaismaisia olentoja epätoivoisena, olosuhteiden pakosta. Kolmososassa asiat ovat toisin: Isaac on oppinut taistelemaan, ja yrittää päästä nekromorfien keskelle, ei paeta niitä. Isaac on loogisesti ajatellen toki kehittynyt aiempien kokemuksiensa kautta eikä enää ehkä pelkää otuksia yhtä paljon. Mutta ehkä silloin pelaajakaan ei enää pelkää.

Parhaimmillaan Dead Space 3 on onneksi edelleen sätkähdyksiä ja paniikkia aiheuttavia tilanteita. Monilta osilta palaset ovat kohdillaan: nekromorfit ovat kammottavia ja yllättäviä, ja päälaukausten sijaan ne pitää yhä paloitella mitä erilaisimmilla työkaluilla. Grafiikoita on edellistä osista päivitetty, ja tunnelmaa luo osaltaan aavemainen äänimaailma. Nekromorfit ilmoittavat usein läsnäolostaan ääntelemällä, luoden paranoiaa ja jännitystä jo etukäteen.


Valitettavasti paikoin kolmososa poikkeaa tästä asetelmasta muuttuen pelkäksi räiskintäpeliksi. Tätä tapahtuu erityisesti silloin, kun vastassa eivät olekaan nekromorfit, vaan ihmisistä koostuva uskonnollinen liike, joka uskoo nekromorfien olevan tie ihmisten uudelleensyntymiseen. Vaikka sinänsä pidin pelissä ehkä vähiten tulitaisteluista ihmisiä vastaan, on tuon liikkeen johtaja, Danik, ärsyttävyydessäänkin pelin paras hahmo. On harmi että tästä ei oteta kaikkea irti pelin tarinassa.



Sinänsä Dead Space 3 tuntuu laadukkaalta, mutta toisinaan vähän sieluttomalta. Tähän tosin saattaa osaltaan vaikuttaa se, että tutustuin pelisarjan aiempiin osiin vasta nyt, eikä pelihahmoihin ehtinyt syntyä oikein minkäänlaista kiintymystä. Hahmot, mainittua Danikia lukuun ottamatta, tuntuvat latteilta, jopa tyhjiltä. Tarina on vähän mitäänsanomaton varsinkin pelin alkupuolella, ja vaikka loppua kohden langat alkavat olla paremmin käsissä, ei kyseessä silloinkaan ole varsinaisesti mitään mestarillista käsikirjoitusta.


Loppua kohden peli paranee muutenkin. Kun vihdoin päästään laskeutumaan itse planeetan pinnalle, muuttuu pelin tunnelma ahdistavammaksi. Tau Volantiksen jäinen ympäristö on upea, ja pihojen kautta kuljetut reitit tarjoavat vaihtelua ahtaille sisätiloille. Pomotaistelut toimivat ihan kelvollisesti, mutta oikeastaan parempaa tarjoavat normaalit taistelut: kun kerralla kimppuun hyökkää laumoittain kammotuksia, väkisinkin liipasinsormi herkistyy ja syke kohoaa. Tehtävät pelissä ovat lähinnä juoksemista paikasta toiseen, mutta koska nuo matkat ovat usein täynnä uhkaavaa tunnelmaa, eivät toistuvat noutotehtävätkään haitanneet.



Dead Space 2:n kritisoitu moninpeli on poistettu, ja tilalla on itse tarinaan ympätty täysimittainen kahden hengen co-op-tila. Lokaalisti yhdessä pelaaminen ei onnistu, mutta verkon välityksellä voi pelkojaan jakaa kaverin kanssa. Kaksinpelissä toinen pelaa John Carverina, joka yksinpelissäkin on mukana jääden kuitenkin vahvasti taustalle. Co-op-tilassa Carverin ajatusmaailmaa avataan enemmän, mutta silti hahmo tuntuu köykäiseltä ja koko yhteispeli vähän päälleliimatulta. Matkan varrelta löytyi ainakin yksi sivutehtävä, jota olisi päässyt pelaamaan ainoastaan co-op-moodissa.


Itse testailin yhteispeliä liittymällä tuntemattomien pelaajien peleihin, mutta siten pelaaminen tuntui vähän oudolta. Peleihin voi liittyä ja niistä voi poistua missä vaiheessa tahansa, mutta saumaton pelikokemus ei missään nimessä ole, sillä toisen pelaajan lähteminen sessiosta keskeyttää pelaamisen. Pelin jakaminen saa sen tuntumaan helpommalta ja vähemmän pelottavalta, ja toimiikin ehkä paremmin vasta ensimmäisen pelikerran jälkeen kovemmilla vaikeusasteilla.



Toinen uusi piirre on mittava aseiden modaamisjärjestelmä. Aseet voi rakentaa alusta lähtien yhdistämällä löydettyjä osia, ja yhdistelmiä on lähes rajattomasti. Aseita voi kantaa kerralla mukanaan vain kahta, mutta koska periaatteessa jokaiseen aseeseen saa yhdistettyä kaksi pääosaa, voi mukana olla käytännössä maksimissaan neljä erilaista asetta. Esimerkiksi rynnäkköaseeseen voi yhdistää raketinheittimen, tai rakentaa plasma-aseen, jonka yläosa ampuu kapeasti kauas, alaosa leveästi lähelle. Aseita voi rakentaa myös suoraan matkan varrella kerätyistä materiaaleista valmiilla “resepteillä”. Aseiden parissa voisi viettää pitkiäkin aikoja, mutta itse tyydyin kokoamaan pari perushyvää asetta, joita sitten parantelin loppupelin ajan.


Etukäteen itseäni huolestuttanut ominaisuus, mikromaksut, eivät varsinaisessa pelissä juuri olemassaolollaan haitanneet. Lisämaksut eivät ole missään nimessä tarpeen kokonaisvaltaisen pelikokemuksen saavuttamiseksi, eikä niitä myöskään tyrkytetä aggressiivisesti, kuten free-to-play-peleissä on tapana. Vaihtoehto on kuitenkin aina saatavilla, jos mahdollisuutta haluaa käyttää. Itselle ei houkutuksia resurssien ostamiseen tullut, vaikka suurin osa resepteillä koottavista aseista pysyi saavuttamattomista resurssien puutteen vuoksi.



Vaikka Dead Space 3 on odotuksiinsa nähden hienoinen pettymys, on se kokonaisuutena silti hyvinkin tyydyttävä peli. Pelattavuus on hiottu, pelimaailma näyttää ja kuulostaa hyvältä, ja aina kun siellä alkaa viihtyä vähänkin liikaa, pitää peli huolen siitä ettei olo tunnu liian mukavalta. Pelikelloon kertyi lopulta aikalailla tasan 20 tuntia, ja toisinaan tuntui että peli olisi jopa hyötynyt pienestä tiivistämisestä. Lisäpeluuarvoa tarjoavat yhteispelaaminen, sekä ensimmäisen läpipeluukerran jälkeen avautuva New Game+ -osio. Dead Space -sarja on edelleen yksi vahva osoitus siitä, etteivät kauhupelit ole hävinneet mihinkään. Onneksi.