Nykyaikaiseen lentotaisteluun keskittyvä Ace Combat 6 on itse asiassa jo sarjansa yhdeksäs peli, kun mukaan lasketaan viisi aiempaa osaa, kaksi käsikonsolipeliä sekä nykyään pakollinen nollaosa, Ace Combat Zero. Sarjan alkupään nimettömistä maista on päästy kiertelemällä ja kaartelemalla nimettyihin mielikuvitusmaihin, jotka ovat saaneet vahvoja vaikutteita itäisen Euroopan maista. Kahdessa aiemmassa pelissä tutustuttiin mystisiin maihin kuten Yuktobaniaan ja Belkaan. Nyt akuankkamaisesti nimettyjen sodan osapuolten nimet ovat Emmeria sekä Viron ja Slovakian yhteenliittymältä kuulostava Estovakia.



Taivaalla tapahtuva toiminta nostaa hattua Top Gun -elokuvalle ja maassa ihmiskasvot saava sota esittää kunnioituksensa korkeintaan naisväen roskaromaaneille. Emmeria on jostakin He-Manin kotimaan Eternian ja Prinsessapäiväkirjat-leffan kuvitteellisen kuningaskunnan välimaastosta löytyvä paratiisimaa, jossa pellot kantavat kultaista viljaa, lapset ovat kilttejä ja muutenkin kaikki on niin kovin ihanaa. Pirtsakan Emmerian naapurissa on kuitenkin synkkä Estovakia, jonka talous romahti aikoinaan meteorisateen aiheuttamien tuhojen seurauksena. Estovakia ajautui sisällissotaan, josta maata nousi johtamaan rautaisella otteellaan julma sotilasjuntta. Emmerian satumaailmassa mieli mustenee kilpaa taivaan kanssa, kun Estovakian hävittäjät iskevät maan pääkaupunkiin Gracemeriaan. Emmerian armeija joutuu perääntymään ylivoiman edessä kaukaiselle saarelle pohtimaan maansa takaisinvaltauspolitiikkaa.

Tehtävien välissä esitellään sodan nurjaa puolta maasta käsin, jossa sodan eri osapuolilla olevat kaksi naista etsivät kuumeisesti rakastettuja lentäjä-ässiään. Välianimaatiot ovat hienosti toteutettuja ja toisivat peliin uskomattomasti tunnelmaa, mikäli eivät olisi niin latteasti käsikirjoitettuja ja heikosti ohjattuja. Sodan kulkua heijastelevat juonenpätkät tuovat kuitenkin peliin hieman syvyyttä ja antavat oivan mahdollisuuden laskea pulssia tehtävien välissä.



Realismi on Ace Combatissa heitetty ensimmäisenä pommiluukusta ulos, eikä lentokoneiden ohjaus tuota ongelmia kokemattomallekaan pilotin alulle. Lentokoneet toimivat kuin avaruuspelien alukset ja kääntyvät talla pohjassa melko tarkkaan sinne, minne pelaaja tahtoo. Hitaasti lennettäessä moottori sentään saattaa sakata, mutta tilanteesta selviää painamalla jälkipolttimet päälle ja keräämällä hieman lisää vauhtia. Syöksykierteitä ei tunneta, eikä ilmassa ole kuoppia tai edes pieniä pomppuja. Ilahduttavasti kuvakulman saa kuitenkin siirrettyä myös lentokoneen sisälle, jolloin räiskintään saadaan hieman simulaattoritunnelmaa pahimpaan todellisuudennälkään.

Peli on muuten ympäristöiltään ja lentokoneiltaan melko realistinen, mutta mukaan on japanilaisille tuttuun tapaan pitänyt ahtaa ainakin pari jättiläismäistä ilma-alusta, joissa on lähikaupan ja kanttiinin lisäksi ilmatorjuntatykkejä, SAM-laukaisimia ja lentokenttä. Superalukset eivät kuitenkaan pilaa pelin tunnelmaa, vaan sopivat mukavasti ilmataistelun piristykseksi. Lisensoituja lentokoneita pelissä on viisitoista, joiden lisäksi taivaalla pyörii liuta helikoptereita ja tekoälyn ohjastamia koneita, joihin pelaaja ei käsiksi pääse. Lentokoneiden ostomahdollisuus aukeaa pikku hiljaa pelin edetessä ja kuhunkin koneeseen saa konetykin ja perusohjusten lisäksi valittua kerrallaan yhden erikoisaseen, kuten paremmat ohjukset tai vapaasti pudotettavat pommit.



Taistelut lennetään yleensä kirkkaassa päivänvalossa ja yleensä puolipilvisessä lomasäässä. Pimeys ja huono sää pilaisivatkin kauniit maisemat, jotka ovat täynnä yksityiskohtia. Kaupungit näyttävät todella kaupungeilta rakennuksineen ja metsissä kasvaa oikeasti korkeita puita, joihin tarkka lentopoika voikin koneensa pohjan raapia maakohteita metsästäessään. Grafiikka on valaistusta, 3D-malleja ja tekstuureita myöten näyttävää. Lentokoneita vaivaa pieni muovisuus, mutta muuten pelin grafiikka yltää elokuvamaiseen tasoon. Ohjusten savuvanat ja tulipalloina räjähtävät viholliset tekevät ilmasodasta taatusti tosielämää näyttävämpää ja intensiivisen tuntuista. Mukavana yksityiskohtana suoraan pelaajan edessä räjähtävistä vihollisista sinkoutuu koneen kappaleita pelaajan niskaan mukavien suhahduksien ja kilahduksien saattelemana.

Aluksi peliä vaivaa helposti uskomaton pitkäpiimäisyys lähitaisteluiden venyessä loputtomaksi puolukoiden ämpärissä pyörittelyksi. Ennakointikyvyn ja koneen hallinnan kehittyessä ohjukset löytävät kuitenkin pian tiensä perille kuten pitääkin, ja konetykin käyttö maakohteiden tuhoamisessa muuttuu arkipäiväiseksi askareeksi. Pelaajalla on matkassaan myös siipimies, jota voi komentaa joko hyökkäämään tai suojaamaan pelaajan selustaa. Siipimiehen olemassaoloon ei pelin aikana juurikaan tule kiinnitettyä huomiota, sillä vaikka ilmatila olisi täynnä omien lentokoneita, tekee pelaaja lopulta yksin kaiken. Kaupungin tietyömaalta vaikuttava työnjako tuntuu välillä hieman epäreilulta, mutta sellainen se on maailmanpelastajan kohtalo.



Sotaa soditaan pelaajan ympärilläkin, maassa tankit ja haupitsit rummuttavat toisiaan, merellä alukset tukevat toisiaan ja jokaisella sotavehkeellä on jokin päämäärä ja syy olla mukana taistelussa. Verkkopelissä siipiveikot keskittyvät tiputtelemaan toisiaan taivaalta. Selvästi suosituimmat moninpelimuodot ovat battle royale, jossa jokainen on ilmassa omillaan ja aikarajan umpeuduttua eniten pudotuksia saanut voittaa, sekä team battle, joka laittaa sinisen ja punaisen joukkueen vastakkain. Näppärät voivat hioa jo hieman selustatukea ja yhteistyötä vihollisten pudottelemiseksi. Verkossa voi myös kahlata yksinpelikampanjan tehtäviä läpi 2-4 pelaajan yhteistyöllä tai yrittää joukkueena tuhota toisen joukkueen puolustamaa maakohdetta.

Verkossa lentely on parhaimmillaan suurissa taisteluissa, joihin mahtuukin kerralla mukaan peräti 16 pilottia. Ilmatilan täyttyessä huippuhävittäjien maaliin hakeutuvista ohjuksista alkaa elintila käydä parhaallakin punaisella paronilla äkkiä ahtaaksi. Yksinpelikampanjan ollessa suhteellisen lyhyt ja nopeasti läpi koluttu tarjoaa verkkosota pelille lisää ikää tuntikaupalla. Tämä on huomioitu myös pelin tarjoamissa saavutuspalkinnoissa, joista suuri osa kertyykin verkkopelejä tahkotessa.



Ace Combat 6: Fires of Liberation on kaunis ja viihdyttävä peli kaikille, jotka eivät tahdo paneutua PC-simulaattoreiden millintarkkaan lentomalliin tai tunteja vievään eri asejärjestelmien opiskeluun. Ace Combat päästää pelaajan pitemmittä puheitta taivaalle ja antaa kaksi nappia, joita sopivasti rynkyttämällä alkavat vihollisrivistöt hetkessä harventua. Jos lapsellisen juonen ja hullunkuriset satumaat unohtaa, peli tarjoaa tiukkaa japanilaisvivahteella maustettua Top Gun -toimintaa niin yksinpelinä kuin verkossakin. Tehtävissä on sopivasti haastetta lentämisen helppoutta tasapainottamaan, eikä verkossa pilottiporukkaan mukaan pääseminen ole vuosien mittainen operaatio.

Xbox Livestä peliin voi ostaa lisäksi erilaisia maalipintoja lentokoneitaan koristamaan. Reilulla viidellä eurolla köyhtyminen anime-tytön saamiseksi Sukhoin kylkeen tuntuu kuitenkin mielettömältä. Järkevämpää lisäsisältöä olisivat uudet lentokoneet tai tehtävät. Laitevalmistaja Hori on kehittänyt tätä peliä varten myös Ace Edge -lentopeliohjaimen, jota ei kuitenkaan myydä Japanin ja Yhdysvaltojen ulkopuolella. Ohjainpaketti sisältää PC-simulaattoripelaajille tutun kaasukahvan ja joystickin yhdistelmän. Pelin vahvan arcade-henkisyyden huomioon ottaen Xbox 360:n perusohjain riittää ainakin allekirjoittaneelle täysin mukaansatempaavan kokemuksen saavuttamiseksi.