Lego-palikat ovat melkoisen mahtava keksintö. Traveller’s Talesin Lego-pelit eivät ehkä yllä ihan samalle nerokkuuden tasolle, mutta hieno keksintö ovat nekin olleet. Legojen viehätys ei ole hävinnyt mihinkään, mutta toisin kuin palikoilla, peleillä on taipumus menettää ajan myötä arvostustaan jos ne eivät ole jatkuvasti uudistumassa. Ja näitä pelejä alkaa olla jo aika kasa. Tällä kertaa palikoiksi on laitettu Taru sormusten herrasta, joka kieltämättä tarjoaa lupaavan lähtökohdan.




Kuten Lego-pelit yleensä, tämäkin sisältää useamman elokuvan, toisin sanoen koko Sormusten herra -trilogian. Toisin kuitenkin kuin esimerkiksi Potterit tai Indiana Jonesit, nämä elokuvat muodostavat yhtenäisen, eheän tarinan. Liikkeelle lähdetään Konnusta, jossa Frodo saa käsiinsä Bilbon jättämän mahtisormuksen, ja tästä aloitetaan matka Keskimaan halki kohti Tuomiovuorta. Elokuvien kulkua seurataan melko uskollisesti, vaikkakin välillä pikakelauksella ja joitain asioita oikaisten tai soveltaen. Nopea eteneminen johtaa siihen, että tarinaa entuudestaan tuntemattomien voi olla välillä hankala pysyä juonessa mukana.

Pelisarjaan on ensimmäistä kertaa liitetty iso kasa repliikkejä suoraan elokuvista. Vaikka Lego-hahmojen aiempi siansaksa-ääntely oli huvittavaa ja sympaattista, varsinaiset puhutut repliikit korostavat vastakohtaisuutta vakavasti otettavien elokuvien ja legomaisen hölmöilyn välillä. Peli ei suinkaan siis mene liian vakavaksi, päinvastoin, se pursuaa hölmöä huumoria ja tilannekomiikkaa. On vaikea olla tuntematta pientä tunteiden ristiriitaisuutta, kun Boromirin ensin lävistää nuoli, sitten jättimäinen banaani, ja lopulta katuharja.




Kaikkialla pelissä voi rikkoa ympäristöä mielin määrin. Kukaan ei pahastu kun ohimennen hajotat kyläläisten huonekalut, tuhoat kasvimaat, ja vaikka puolivahingossa pistät palasiksi pari kyläläistäkin. Tuhotuista esineistä leviää maastoon kerättäväksi rahana toimivia Lego-palasia. Tätä tuleekin alkuun ihan ilosta harrastettua mielin määrin, kunnes hommaan kyllästyy ja se jää satunnaiseksi.

Pelaaja hallitsee kerrallaan yhtä hahmoa kahdesta tai useammasta seurueen jäsenestä. Seurue luonnollisesti vaihtelee eri tarinapätkien välillä: Konnusta lähtee matkaan Frodo hobittikaveriensa kanssa, kun taas esimerkiksi örkkilaumaa metsästämään lähtevät Aragorn, Legolas ja Gimli. Hahmoilla on omat erityistaitonsa, ja pelaajan tulee vaihtaa hahmojen välillä tarpeen mukaan. Muut ryhmän hahmot seuraavat aivottomina perässä tai seisoskelevat paikoillaan. Taistelussa on turha odottaa näiltä apua, ja välillä ärsyttää, kun ne joko eivät suostu pysyttelemään paikoillaan silloin kun pitäisi tai toisinaan jäävät jumittamaan eteen kun pitäisi liikkua.


Useiden hahmojen hallinnointi on yleensä hauskaa, mutta jos pitää tehdä jotain, missä tarvitaan kahta hahmoa yhtä aikaa, on se huomattavasti helpompaa jos on kaveri ohjailemassa toista hahmoa. Kaksinpeli onkin aina ollut Lego-pelien vahvuus, eikä tämä ole poikkeus. Toinen pelaaja voi hypätä mukaan ja pois helposti missä kohtaa tahansa. Pelaaminen on paljon hauskempaa kaverin kanssa, vaikka se usein jakaakin ruudun kahteen osaan ja siten rajoittaa näkyvyyttä. Kaveri ohjaa joko samassa kohtauksessa toista hahmoa, tai vaihtoehtoisesti hallinnoi täysin toisaalla etenevää ryhmää. Yhdessä omilla tahoillaan puuhailu on yllättävän hauskaa.



Peli jakautuu avoimessa maailmassa kulkemiseen sekä tarinaa eteenpäin vieviin toimintakohtauksiin. Toimintakohtaukset ovat taistelun ja pulmien sekoitusta. Pulmat ovat helppoja, lähinnä oikean hahmon viemistä oikeaan paikkaan suorittamaan yksinkertaisia toimintoja. Taistelussakaan ei lopullisen kuoleman vaaraa ole, sillä oman hahmon mentyä palasiksi on menetys korkeintaan rahallinen. Normaalin taistelun lisäksi mukana on useita vaihtelua tarjoavia pomotaisteluita legendaarisia Keskimaan pahiksia, kuten Noitakuningasta ja Balrogia vastaan. Helppo vaikeustaso ei haittaa lainkaan, sillä pelaaminen on silti mielekästä ja hauskaa. Tällaiseen peliin ei turhautumista kaipaakaan. Kun toimintakohtaukset on kertaalleen pelattu, voi niihin palata uudestaan, jolloin voi vapaasti vaihdella hahmoja myös alkuperäisen kokoonpanon ulkopuolelta. Tämä onkin jopa pakollista, jos aikoo suorittaa tasoilla kaiken mahdollisen, sillä joka tasolla on pulmia, joihin eivät alkuperäiset hahmot pysty.


Avoimessa maailmassa on tarkoitus siirtyä paikasta toiseen ympäristöä vapaasti tutkien. Koskaan ei tarvitse pelätä, että eksyisi sivupoluilla harhaillessaan, sillä ketju Lego-nappuloita on aina ohjaamassa tavoitepaikkaa kohti. Maailma on kiitettävän laaja ja kattaa koko Keskimaan, vaikka toisaalta on pääosin aika tyhjä paikka. Siellä täällä on enemmänkin aktiviteettia, mutta polkujen varsilla saattaa olla vain muutamia rikottavia kukkasia muuten autiota maastoa koristamassa. Tämä ei tarkoita sitä etteikö maailmassa riittäisi tutkittavaa, sillä etsivä löytää pelistä lukemattomat määrät keräilyesineitä, suoritettavia tehtäviä, ostettavia hahmoja ja mithril-reseptejä. Reseptien avulla taottujen mithril-esineiden avulla pystyy esimerkiksi saamaan tiettyjen hahmojen erityisominaisuuksia käyttöön myös muille hahmoille. Niistä löytyy myös melkoisia omituisuuksia, parhaimpana esimerkkinä tästä “Disco Phial”-niminen eeppinen esine. Voitte nimen perusteella arvailla mitä se tekee, mutta suosittelen etsimään sen ja kokeilemaan itse.



Täydellinen peli ei ole. Ohjaus on välillä turhan hankalaa, ja esineen tai hahmon vaihto on tehty vaivalloiseksi. Kuvakulman kanssa on toisinaan ongelmia, erityisesti toimintamoodissa, jolloin kuvakulmaa ei voi itse joustavasti muuttaa. Kaksinpelissä kuvakulmaongelmat korostuvat, kun kuvaruutu vielä jakautuu kahteen osaan, ja tällöin välillä esimerkiksi tähdättävä kohde jää näkymän ulkopuolelle. Lisäksi varsinkin varsinaisen pelikerran jälkeen pelissä alkoi esiintyä silloin tällöin bugeja, kun toimintakohtauksia pelasi eri hahmoilla kuin alun perin oli mahdollista. Useammin kuin kerran hahmo jäi jumiin ja välillä eventit jäivät aktivoitumatta, ja eteneminen tyssäsi siihen.


Jos Lego-pelit pursuavat jo korvista, tuskin tämäkään peli asiaa muuttaa miksikään, sillä aika pitkälti asiat on tehty samoin kuin aiemmin. Silti tämä nousi kirkkaasti suosikikseni kokeilemieni Lego-pelien joukosta. Leffoista tuotu ääninäyttely, avoimen maailman ja toimintakohtausten yhdistelmä sekä lukuisat rakennettavat esineet vievät sarjaa oikeaan suuntaan. On myös vaikea kuvitella paremmin konseptiin sopivaa tuotetta kuin tämä elokuvatrilogia. Jos peli on vielä harkinnassa ostoon joulun jälkeisistä alennusmyynneistä, suosittelen; voisi sitä joululomansa viimeiset hetket paljon huonomminkin viettää.