Sarjojen reboottaus samalla nimellä on kylläkin tosi 2012, mutta olisin nyt kuitenkin ehkä odottanut edes konsolisukupolven vaihtumista ennen saman nimen käyttämistä uudelleen. Nyt meillä on sitten mm. Xbox 360:llä vuoden 2005 Most Wanted ja vuoden 2012 Most Wanted - a Criterion Game. Terveisiä vaan käytettyjen pelien myyjille.

Burnout-kehittäjä pääsee nyt toista kertaa NFS-puikkoihin. Pari vuotta sitten se onnistui tekemään Hot Pursuitista ihan mukiinmenevän... Burnoutin. Most Wanted muuntuu Criterionin käsissä, ehkä vähemmän yllättäen, Burnoutiksi.




Valittelin vielä vuosi sitten avoimen maailman autopelien puutetta. Enää ei tarvitse, sillä nyt on lyhyellä aikaa tullut sekä Forza Horizon että tämä, joissa molemmissa on kohtalaisen iso alue tutkittavaksi. Vertailu osuu sikälikin, että jopa pelien ääniraidalta löytyy samoja kappaleita. Visuaaliselta tyyliltään ne taas ovat kuin yö ja päivä, siis aivan kirjaimellisesti. Forzassa on iloisen värikästä, kun taas MW:n paletti liikkuu enimmäkseen mustan ja harmaan sävyissä. Kuvitteellisessa Fairhavenin kaupungissa on vaihtelevia maisemia ydinkeskustan vilinästä moottoriteiden kautta yksinäiseen vuoristoon. Alue sinällään ei ole edes yhtä suuren tuntuinen kuin Forzassa, mutta tarjoaa kyllä ihan riittävästi ajeltavaa.

Taustatarinana ei ole sen kummempaa, kuin että kaupungissa on 10 etsityintä katukisaajaa ja niiden ykköseksi pitäisi päästä. Kaupungista löytää autoja, joita voi kaapata omakseen, ja voittamalla niillä kisoja saa kiesiinsä virityspalikoita. Kerättyään tietyn määrän "speed pointeja" pääsee sitten kokeilemaan taitojaan sijoitettua kuskia vastaan. Valikoima on sinällään mielenkiintoinen, että mukana on normaalien Lamborghinien sun muiden Porschejen lisäksi myös mm. Uudessakaupungissa valmistettava Marussia sekä sähköauto Tesla Roadster. Autojärjestelmä poikkeaa totutusta, sillä kaikki autot on mahdollista löytää välittömästi, vaikkapa ajamatta yhtään kisaa. Kaikista kovin kalusto kuten Bugattit ja Koenigseggit ovat huippukuskien hallussa, mutta varsin iskukykyinen kulkupeli on mahdollista löytää tien varrestakin. Varusteluun ei käytetä lainkaan rahaa, vaan kaikki lisätarvikkeet hankitaan voittamalla ensin perusversio kisasta ja tekemällä sitten toivotut temput, joilla saadaan käyttöön parempi Pro-painos.




Aloitetaan hyvistä uutisista: Criterion osaa edelleen tehdä hyviä kohellusautopelejä. Autoja on helppo ohjata, pienellä harjoittelulla saa tehtyä tyydyttävän näyttäviä liikkeitä ja kolarit ovat hienoja nekin. Kuten on jo totuttu, "takedownit" kuuluvat keinovalikoimaan myös kisoissa. Most Wanted -kuskin voittamisen jälkeen melkein haastavampi osuus onkin niitata kilpailija tienposkeen, jotta auton saa itselleen. Hyppyreitä, rikottavia mainostauluja ja nopeuskameroita riittää, ja liki kaikissa ovat mukana myös kavereiden kiritykseen sopivat speedwallit. Autot vahingoittuvat kosmeettisesti ja renkaatkin puhkeavat, mutta apua saa korjaamolta. Ylimaalaus poliiseilta piilossa lopettaa myös takaa-ajon. Pelaaminen on pääosin vallan mukavaa. Ennen kisoja nähdään myös lyhyitä välivideoita, joista osa on kiitettävän psykedeelisiä.

Ensimmäinen ongelma syntyy siitä, että ellei pelkkä ajelu kiinnosta, tehtävää on varsin vähän – ja siitäkin kaikki samanlaista. Kisatyyppejä on käytännössä kolme: voita kisa, aja poliiseja karkuun tai riko tietty tavoiteaika. Etenkin aluksi kisat olivat jopa kaltaiselleni mämmikouralle erittäin helppoja, varsinkin jos autoaan malttoi varustella mielekkäästi. Haastetta löytyy alkuvaiheessa enemmän poliisitakaa-ajoista, joita voi tietysti aloittaa tahallaankin koska haluaa.

Suurempi haitta mielekkyydelle on, että kun vaihdat autosta toiseen, menetät kaikki hankkimasi lisävarusteet. Tämä on toki realistista, mutta kun se on suurin piirtein ainoa realistinen asia koko pelissä, homma alkaa myös tuntua keinotekoiselta pelin pidentämiseltä. Aina nollasta aloittaminen ei ole järin palkitsevaa, ja luvassa on kaikilla autoilla vain se viitisen kisaa (ellei etsi itse lisää kartalta). Suuri osa kisoista on vieläpä samoja eri autoille. Nostankin hattua sille, joka jaksaa tahkota saavutuksen kaikkien kisojen voittamisesta kaikilla reilulla 40 autolla, sillä pelin pelaaminen "läpi" vaatii ehkä kolmea erilaista (protip: Lamborghini Gallardo - Lamborghini Aventador - Bugatti Veyron).


Kävin kokeilemassa myös verkkopeliä. Se koostuu sessioista, joihin kootaan muutama pelaaja. Tämän jälkeen peli antaa kiintopisteitä, joihin ajaminen muodostaa oman alkukilpailunsa. Kiintopisteestä alkaa sitten uusi kisa seuraavaan päämäärään. Yksinpelin puolella voitetut autot eivät ole käytettävissä, vaan tilanne alkaa nollasta ja kaikki on kerättävä uudelleen – ellei sitten hanki "Time Saver" -DLC:tä. Moninpeliä on verkossa kehuttu paljon, ja oikeassa porukassa se voisi ollakin ihan hauskaa. Aivan ikävää ei ollut tuntemattomienkaan kanssa, mutta lievä sekavuus pelin antamassa ohjeistuksessa kyllä häiritsi.



Xbox 360 esiteltiin jouluksi 2005, joten pelikaverini olisi nyt 7-vuotias, ellen olisi sitä jo vaihtanut pariin otteeseen uudempaan RRODin pelossa. Valitettavasti tämä alkaa jo näkyä. Vaikka automallit ovat siedettävän näköisiä ja ruudunpäivitys pysyy pääosin siedettävänä, NFS:MW myös tahmaa välillä niin, että tuntuu. Pahimmillaan jopa musiikki alkaa pätkiä, kun tulee oikein tiukka tilanne ja paljon ohjelmaa ruudulle. Konsolissa ei pitäisi olla vikaa ja peli oli asennettuna kiintolevylle, joten kyse lienee ihan vain tehon loppumisesta tai optimoinnin puutteesta. Pelimoottorina on modifioitu Chameleon, joka pyöritti jo Hot Pursuitia. Viimevuotisen The Runin Frostbite 2 selviytyi urakastaan paremmin, mutta sillä ei toisaalta ollutkaan pyöritettävänään isoa kaupunkia vaan sarja putkimallisia kenttiä.


On helppo sanoa, että peli oli vaikea arvostella, koska siinä oli niin ristiriitaisia ominaisuuksia. Harvoin tämä on niin totta kuin Most Wantedin kohdalla. Toisaalta nautin pelistä paikoitellen siinä määrin, että jaksoin pelata sen läpi ja vieläpä kerätä muutamat saavutuksetkin. Pelin sisältö, siis se mitä on tarjolla, on ammattitaitoisesti tehtyä. Toisaalta rujo hidastelu ja jatkuva alusta aloittaminen uuden auton kanssa lannistivat paikoitellen pahastikin.

Siinä missä Hot Pursuit oli ihan makea perus-Burnout poliiseilla ja rosvoilla, Most Wanted on käytännössä tylsempi Burnout Paradise – ilman niitä kaikkein hillittömimpiä stunttiympäristöjä, mutta oikeilla autoilla. Criterion Games on nyt osoittanut osaavansa tehdä tällaisia pelejä, vaikkapa 10 vuotta putkeen eri nimillä, mutta olisin jo valmis näkemään heiltä jotain muutakin kuin saman teeman ännännen variaation. Etenkin kun muistamme, että Need for Speedin esihistoriassa olisi ammennettavana myös karvan verran simulaatiohenkisempää perintöä.