Professori Layton, tuo englantilainen arkeologi ja herrasmies, on saapunut 3DS:lle. Layton on ehtinyt haastaa DS-pelaajia ajattelemaan jo neljän osan verran, vaan miltä näyttää viides, kolmiulotteinen pulmamaailma? Lyhyesti sanottuna: hyvältä.



Mutta kylläpä nämä ihmiset ovat taas hulluina pulmiin. Jostain syystä lähes jokaisella vastaantulijalla, tutulla tai tuntemattomalla, on tarjottavana pulma ratkaistavaksi. Ihmishenkiä on vaarassa, pitäisi kiirehtiä, mutta hei, muistin juuri tämän pähkinän, osaatkos ratkaista sen tässä ensin? No osaanhan minä, ainakin aina lopulta. Tässä toki piilee iso osa pelisarjan viehätyksestä. Pelin tarina ja pulmien ratkominen ovat useimmiten toisistaan täysin irrallaan, mutta silti jotenkin niin japanilaisen sympaattisesti yhdistetty, että ihan meinaa hymyilyttää.

Pulmia pelissä on jälleen pitkälti toista sataa, ja vaihtelevaa aivotyötä riittää. Kaikkia ei toki tarvitse ratkaista, mutta pakollisiakin tehtäviä on paljon. Jos joku tehtävä ei ota luonnistuakseen, ei peli rankaise liikaa, sillä pelimaailmasta löytyy yllin kyllin kolikoita, joilla ostaa vihjeitä. Väärät vastauksetkaan eivät haittaa, sillä epäonnistuminen ainoastaan vähentää pulmasta saatavia pisteitä, ja aina voi yrittää uudelleen. Pulmien ratkaisemisen lisäksi pelaajan tulee lähinnä liikkua paikasta toiseen, ja tarina liikkuu eteenpäin lähes itsekseen.

Kun tämä kaikki on tuttua jo edellisistä peleistä, on näkyvin muutos luonnollisesti 3D. Layton ystävineen ja ympäristöineen nähdään kolmiulotteisina, ja jo valmiiksi kaunis pelisarja näyttää nyt paremmalta kuin koskaan. Toinen iso muutos on pelin käyttöliittymä: siinä missä aiemmassa pelissä kommunikoitiin pelimaailman kanssa tökkimällä kosketusnäyttöä, onkin tällä kertaa ympäristö kuvattuna ylemmässä ruudussa. Tökkäilyn sijaan stylusta liu’utetaan alemmalla näytöllä, jolloin ylemmässä ruudussa liikkuu samaan tahtiin suurennuslasi. Aktivoitavien pisteiden kohdalla kursori muuttuu, ja piilotetutkin kohdat löytyvät aiempaa vaivattomammin. Itse pidän tästä tavasta enemmän, ja vaikka muutos voi kuulostaa pieneltä, vaikuttaa se pelikokemukseen tuntuvasti.



Professori Layton saapuu lapsuudenystävänsä pyynnöstä Monte d’Oriin avustajansa Emmyn ja oppipoikansa Luken kanssa. Autiomaan keskelle perustettu kaupunki on kasvanut hämmentävän nopeasti kukoistavaksi ja vilkkaaksi keitaaksi. Kaupungin iloa on kuitenkin jo kuukauden ajan varjostanut Naamioitunut Herrasmies, joka “ihmeteoillaan” muun muassa muuttaa ihmisiä kiveksi ja hevosiksi. Näitä mysteereitä triomme lähtee ratkomaan.

Mysteerien juuret vaikuttavat ulottuvan kauas itse Laytonin nuoruuteen, ja hyvä osa pelistä pelataan professorin menneisyydessä. Samalla pelaajalle avataan sitä, miten Layton alun perin päätyi uravalintaansa. On hauska nähdä Laytonista myös tämä puoli: pinnan alta löytyy jo kohtelias ja rauhallinen herrasmies, mutta omista pulmanratkaisutaidoistaan hieman epävarmaa miestä ei vielä oikein arkeologia jaksaisi kiinnostaa.



Varsinkin loppua kohden tiivistyvistä juonenkäänteistä kehkeytyy ihan kunnon dekkarielämys. Uusille sarjan ystäville peli toimii hyvin omana yksittäisenä tarinanaan, vaikka välillä viittaillaankin aiempien pelien tapahtumiin tai hahmoihin. Vanhoille faneille pelaaminen on pääosin hyvin tuttua kauraa, sillä muutoksista huolimatta hyvin perinteinen Layton-peli on kyseessä. Viidenneltä osalta olisi ehkä voinut toivoa jopa rohkeampaa uudistumista, mutta miksi toisaalta luopua hyvin toimivasta kaavasta.