Viisi vuotta on kulunut siitä, kun Ubisoft julkaisi historiaa koluavan Assassin’s Creed –pelin. Ensimmäinen osa ei mikään äärimmäinen arvostelumenestys ollut, mutta pelaajat ottivat sen ilolla vastaan, mikä näkyi selvästi pelin myynneissä. Aikaa on kulunut vasta vähän ja silti käsissäni on varsinaisen pelisarjan viides peli, unohtamatta kaikkia muita sarjaan liittyviä pelejä, lyhytelokuvaa ja oheistuotteita.

Maailma on kohtaamassa tuhonsa, jonka pelisarjan aiemmistakin osista tuttu Desmond voi estää. Desmondin on sukellettava aikamatkalle Animus-laitteen kautta selvittämään esi-isiensä tekemisiä, joiden avulla nykymaailman ongelmat ovat ratkaistavissa. Ajassa mennään 1700-luvun puolenvälin tienoille uudelle mantereelle keskelle Amerikan vapaussotaa. Alussa pohjustetaan pelin juonta, mutta varsinaisesti tarina alkaa vasta, kun aletaan seurata erään Amerikan alkuperäiskansaan kuuluvan lapsukaisen varttumista. Hänestä koulutetaan assassiini, mutta Ratonhnhakè:ton on ehkä turhankin monimutkainen nimi salamurhaajalle, joten hän saa uudeksi kutsumanimekseen Connor.




Tarina on kuin vuoristorata. Välillä tapahtuu niin paljon kaikkea mielenkiintoista, ettei ohjainta voi hetkeksikään laskea käsistään. Pienen ajan kuluttua on taas vajottu kuoppaan, jonne meinaa nukahtaa. Onneksi näitä kiintoisia kohtauksia on selvästi enemmän, kuin unilääkkeenä toimivia. Makoisat juonenkäänteet pitävät pelaamisen nälän hyvin vireillä ja juonikokonaisuus jää erittäin positiivisena mieleen. Hahmoille on valittu hyvät ääninäyttelijät, minkä ansiosta tarinaa kuljettavia välinäytöksiä katseli ihan mielellään. Tarinan kulun seurantaa ovat helpottamassa suomenkieliset tekstitykset, jotka toki halutessaan saa kytkettyä pois.

Pelissä seikkaillaan Bostonissa, New Yorkissa sekä näiden rajaseuduilla. Rajaseudut koostuvat erittäin laaja-alaisista metsistä, joita värittävät erilaiset pikkukylät ja yksittäiset kartanot. Kaupunkienkin ollessa laajoja kasvavat etäisyydet paikoitellen varsin suuriksi. Näitä helpottamaan on pelissä mahdollisuus pikasiirtymiseen paikkojen välillä, tosin tämä ominaisuus ei tuntunut toimivan läheskään aina. En ymmärtänyt, minkä funktion mukaan välillä mikään siirtymäpiste ei huolinut minua vastaanottamaan, joten välillä sai kirmata pitkälti yli kilometrin mittaisia juoksuja. Toki hevosetkin olivat käytettävissä.

Pelin kaksi suurkaupunkia ovat laajoja alueita, jotka tosin muistuttavat paljon tosiaan. Niiden kadut ovat täynnä normaaleja kansalaisia, kaupustelijoita, sotilaita, lapsia ja muuta elämää. Kaupunkien alla pääsee kulkemaan tunneleissa, joita koluamalla pikasiirtymäpisteiden määrää voidaan lisätä. Varsinaisen juonen ulkopuolisia lisätehtäviä on kaupungin kartan täydeltä. Sivutehtävissä tulee joskus aiheuttaa mellakka, toisinaan auttaa kuolemaan tuomittuja sekä halutessaan keräillä sulkia ja kirjan sivuja.


Menneisyydessä tallattavien jaksojen välissä seikkaillaan myös tässä päivässä Desmondin saappaissa. Vaikka nämä futuristisen tuntuiset välikohtaukset eivät kestä paljon varttia enempää, syö se pelistä tunnelmaa. Toivoa sopisi, että tulevaisuudessa Ubisoftin työt ja pojat keskittyisivät tekemään pelin täysin menneisyyteen, eivätkä pilaisi mahtavaa fiilistä, joka on saatu aikaan historian havinoissa.



Pelin kontrollit ovat erittäin simppelit suhteutettuna liikkeiden monimuotoisuuteen. Ei muuta kuin liipaisin pohjaan ja eteenpäin – siinä vauhdissa ei pysäytä korkea tornikaan. Liikkuminen toimii enimmäkseen hyvin, mutta jossain tilanteissa pelihahmo ei tee yhtään niin kuin toivoisi. Pelikohtaus, jonka olisi odottanut olevan se hienoin, menetti hohtonsa hyvin äkkiä kun sitä sai ravata kymmeniä kertoja uudestaan ja uudestaan, kun pelihahmo säntäsi minne sattui. Tiukassa tilanteessa kontrollit eivät siis toimi kuin toivoa sopii, muuten ei suurempia ongelmia vastaan tullut.

Taistelut ovat samankaltaisia kuin sarjan edellisissä osissa. Parhaiten homma toimii kun vastustajan iskiessä suojaudut ja isket vastapalloon kuolettavan iskun. Taistelut ovat pidemmän päälle yksitoikkoisia, vaikka niitä värittävät hieman kestävämmät pomovastukset. Aseistukseen kuuluu tuttuun tyyliin ranneterää, miekkaa ja erilaisia tussareita. Alkuasukkailta perinnöksi jäänyt kirveskin on ihan käyttökelpoinen pahassa tilanteessa.


Ehkäpä hauskinta tässä uusimmassa hiivintäseikkailussa on merenkäynti ja siellä taistelu. Tiheässä saaristossa suurella aluksella kulkeminen on jännää ja pikkutarkkaa hommaa, varsinkin kun kohteet pitäisi saavuttaa mahdollisimman pikaisesti. Tuuli tuo tähän oman lisämausteensa. Sen muuttaessa suuntaansa tiukassa tilanteessa täysillä purjeilla on karille ajaminen tosiasia. Laiva tottelee yllättävän todentuntuisesti ohjaimelta kantautuvia komentoja. Sotimisessa käytetään kanuunoita, joiden käyttöä komennetaan samanaikaisesti laivaa ohjattaessa.

Verkossa salamurhaamista pääsee harjoittamaan kavereiden seurassa parissa eri pelimuodossa. Pelityypistä riippuen pelaaja saa kohteen, joka tulisi teloittaa mahdollisimman huomaamattomasti. Mitä hiljaisemmin hiivit uhrin kimppuun, sitä enemmän pisteitä ansaitset. Omalle pelilevylleen siirtynyt verkkopeli tuntuu hieman toissijaiselta mielenkiintoisen yksinpelin rinnalla.

Pelissä harmittaa eniten selvä huolimattomuus. Pieniä bugeja on siellä ja täällä, ja se syö pelikokemusta. Bugien ansiosta pääsin kokeilemaan laskuvarjohyppyäkin, tosin ilman laskuvarjoa. Ubisoft selvästi ahnehtii nopealla pelien julkaisutahdilla, ja lopullinen hieronta jää keskeneräiseksi.

Jos hetkeksi unohdetaan pienet viat, voin sanoa että kyseessä on erittäin mielenkiintoinen tekele, jonka maailmaan palaa ilomielin monesti uudelleen. Grafiikka on pääsääntöisesti erittäin komeaa ja äänimaailma pelittää. Vahvat henkilöhahmot tekevät sopasta makoisan. Pelattavaa riittää pitkäksi aikaa ja innolla odotan mitä tulevat maksulliset lisäsisältöpaketit tuovat tullessaan. Vaikka aiemmat osat eivät olisi tuttuja, voi pelisarjan maailmaan hyvin lähteä tutustumaan tämän uusimmankin osan kautta.

TOINEN MIELIPIDE: Edelliset pelit kolunneena ja AC2:n yhdeksi kaikkien aikojen peliksi nostavana petyin jonkun verran AC3:een. Edelleen on aivan uskomatonta, miten paljon Ubisoft on nähnyt vaivaa pelin yksityiskohtiin, mutta paljon on pielessäkin. Pelin ensimmäiset tunnit ovat aivan uskomattoman tylsiä ja kaiken kaikkiaan mukana on liikaa seuraa johtajaa -tyyppisiä ja salakuuntelutehtäviä, jotka saattavat mennä pieleen kymmeniä kertoja ihan vain siksi, ettei näe, missä sotilaat liikuskelevat tai tekoäly töpeksii. Tekoälyttömyyttä esiintyy muutenkin, kun vaikka juuri tappamansa sotilaan voi käydä tipauttamassa laiturilta toisen sotilaan vierestä veteen, jos törpön naama ei satu olemaan juuri oikeaan suuntaan.

Bugeja voisi olettaa näin laajamittaisessa pelissä olevan jonkun verran, mutta ensimmäisen parin tunnin sisään kohtasin mm. ruokalaatikon päällä tanssivan hevosen, itsestään ilmassa leijuvia aseita ja ties vaikka kuinka monta muuta pienempää bugia. Päähahmon hyvin toimiva liikeakrobatia, hienot maisemat, elävät kaupungit ja eeppisemmät tehtävät, meritaistelut mukaan lukien, tasoittavat kuitenkin tilannetta plussan puolelle nostaen arvosanan minullakin 80 pisteen yli lukuun 82.

- Manu Pärssinen.