Tuorein sisältö

NBA 2K13

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Urheilupelit
Pelaajia: 1-4 (verkossa 2-10)
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Visual Concepts
Julkaisija: 2K Sports
Julkaisupäivä: 05.10.2012
Pelin kotisivut
Esa Toikkonen

26.10.2012 klo 12.03 | Luettu: 11465 kertaa | Teksti: Esa Toikkonen

Todellisen tuntuista pallottelua
2K Sportsin NBA-pelisarja on kahtena viime vuotena onnistunut nappaamaan sekä kriitikot että pelaajat puolelleen viimeisen päälle hiotulla korissimuloinnilla. Taas on pallon aika lentää koriin ja ottaa uutta tuntumaa uuden pelin merkeissä. Kuinka Visual Conceptsin porukka onnistuu uudistamaan huikeasta suosiosta nauttivaa sarjaansa?


Tänä vuonna kehittäjät halusivat kohottaa pelin tyyliä ja katu-uskottavuutta, joten he palkkasivat vastaavaksi tuottajaksi pelille räppäri Shawn "Jay-Z" Carterin. Hänen työn jälkensä näkyy selvimmin valikoissa ja musiikkivalikoimassa. Valikot ovat sekavan tuntuiset, eikä alkuvalikossakaan näe muuta kuin linkit oman hahmon muokkaukseen, pikapeliin ja urataipaleelle. Soundtrackiltä löytyy musiikkia itseltään herra tuottajalta, sekä hittejä esimerkiksi Coldplaylta ja U2:lta. Omaan korvaan musiikkivalinnat kuulostavat oikein osuvilta ja koripallofiilikseen sopivilta.

Pelien alkuintroissa nähdään välillä Jay-Z:n musiikkivideon pätkiä yhdessä pelitilannevideoiden kanssa, mikä potkaiseekin pelin näyttävästi käyntiin. Grafiikat näyttävät erittäin komealta, samaan tapaan kuin edellisissäkin sarjan osissa. Varsinaisen pelin näyttävyyteen ei siis juurikaan ole muutoksia tehty viime vuodesta, mutta miksipä sitä muokkaamaan, kun peli näyttää erittäin realistiselta ja varmasti nykyisen konsolisukupolven tehotkin alkavat jo graafista loistoa rajoittaa.


Pelaajien animointi on enimmäkseen erittäin sulavaa. Vain suuremmissa ruuhkatilanteissa korin alla pelaajien liikkeet alkavat näyttää kankeilta. Sulavat liikkeet yhdistettynä hienoon grafiikkaan kun vielä maustetaan eloisalla yleisöllä ja erittäin hyvällä selostuksella, on fiilis katossa. Selostajat ovat hyvin mukana pelissä ja luovat osuvasti oman osansa tunnelmasta. Äänimaailma kenkien vinkunasta lähtien on kaikin puolin mallikkaasti toteutettu.

Kontrollipuolella uudistuksena niin sanottuun skill stickiin, eli taitosauvaan ovat tulleet harhautukset. Pallollinen pelaaja voi tikun avulla liikutella palloaan haluamallaan tavalla ja heittää kikkakolmosia, joilla pääsee vastustajista ohitse. Tuttuun tapaan myös heitot ovat saman tikun takana, ja ne saadaan käyttöön painamalla vasen liipaisin pohjaan.

Äiti, minä olen NBA-tähti



Pelin alkupään rutiineihin kuuluu oman hahmon (My Player) luonti ja sen sai heittotyylistä lähtien hieroa omanlaisekseen. Fiksuna poikana en lähtenyt luomaan itsestäni kopiota pelikentille, vaan lisäsin heti useamman tuuman pituuteen, minkä uskoin helpottavan isojen miesten seassa taistellessa. Kun hahmo oli luotu ja pelikengät kiristettynä, oli aika siirtyä pelikentille luomaan omalle pelaajalle mahtavaa uraa My Career -pelimuodossa.

Peli selvästi aavisti että olen luonnonlahjakkuus, joten se heitti minut suoraan Rookie Showcase –otteluun. Tässä koitoksessa nuorten tulevaisuuden tähtien tuli näyttää osaamisensa. Eihän se täysin nappiin mennyt, mutta pääsinpä kolmen joukkueen edustajan haastateltavaksi, mitä seurasi varaustilaisuus. Viimeisten joukossa varausvuoroaan käyttänyt Memphis Grizzlies otti todellisen riskin ja varasi minut. Siitä alkoi urani NBA-tähtenä.


Alkuun peliaikaa ei paljon herunut, mutta pikkuhiljaa oman pelin parantuessa alkoi pelikengille olla enemmän käyttöä. Vaihtojen aikana sai peliä seurata vaihtopenkiltä tai vaihtoehtoisesti pystyi hyppäämään ajassa siihen seuraavaan vaihtoon, jossa itse oli kentällä. Otteluiden jälkeen tie vie lehdistötilaisuuteen, jossa pelaajan on annettava viiltävä analyysi lehdistön esittämään kysymykseen. Onnistumiset otteluissa palkitaan pelirahalla, jolla voi ostaa hahmolleen vaikkapa uudet kengät tai uusia taitoja. Lisätienesteihin on mahdollisuus kesken otteluiden tulevilla lisähaasteilla, joissa pelaaja haastetaan esim. tekemään 5 koria ottelun viimeisellä 5 minuuttisella.

Hauskana lisänä My Careeriin on lisätty sosiaalinen media, jossa fanit käyvät ylistämässä ja lyttäämässä pelaajaa. Fanien ja pelitovereiden tyytyväisyyttä voi parantaa myös muutoin, kuin pelillisin avuin. Esimerkkinä tästä vein joukkuetoverini keilailemaan. Tapahtumaa ei harmikseni näytetty, mutta selostajat muistivat sen selostuksissaan.

Perinteisempinä pelimuotoina pelistä löytyy joukkueen ohjastamista kokonaisen kauden läpi, tai vaihtoehtoisesti voi aloittaa suoraan pudotuspeleistä. Näiden lisäksi peliin on lisätty pelimuoto, jossa sattumanvaraisesti saatavilla korteilla kasataan joukkue. Kortit sisältävät pelaajien ja erilaisten lisäominaisuuksien lisäksi esimerkiksi valmentajia. Pelimuotojen laajaan kirjoon on mahdutettu myös katukoris, jossa pelataan yhteen tai kahteen koriin riippuen kentällä olevien pelaajien määrästä, jonka voi valita kahden ja kymmenen väliltä.


Pelin pelaaminen onnistuu toki myös verkossa. Verkkopeli onnistuu perinteisestä kahden pelaajan ottelusta jopa kymmenen pelaajan pallotteluihin. Peliseuraa löytyi kokeilukerroillani nopeasti ja mitään takkuilua yhteyksien suhteen ei ollut havaittavissa. Verkkopuolella katukoriksessa pääsee ohjastamaan omaa hahmoaan 3 vs. 3 -pelissä yhteen koriin pelattuna, vähän samaan tapaan kuin ala-asteen välitunneilla pelattiin.

Historian havinasta Bieberin käsittelyyn


Pelilevyn historiallinen anti löytyy vuoden -92 USA:n olympiajoukkueesta, jota kutsutaan Dream Teamiksi. Joukkueella pääsee haastamaan tämän päivän kovimmat tähdet, joita edustavat olympiakultaa voittanut tämän vuotinen USA:n olympiajoukkue. Joukkueiden ympärille ei ole omia pelimuotojaan rakenneltu, vaan niiden paremmuutta voi setviä normaalissa yksittäisessä pelissä.

Pelaajan halutessa vaihtelua NBA-joukkueille ja Dream Teameille, on mahdollisuus hypätä Celebrity Teamin peräsimeen. V2.fin keskusteluissakin kuohuntaa aiheuttanut Justin Bieber pääsee näyttämään omia pelitaitojaan koripallokentille. Vaikka kaveri taitaa ollakin vähän tynkä koriksen peluuseen, tuntuu hän saavan hyvin kentällä aikaan tulosta. Joukkueeseen kuuluvat myös mm. Sean Kingston ja Brian Baumgartner.


Viime vuoden versiosta on menty jälleen askel eteenpäin, mutta mitään suuria ei ole tehty. Kontrollipuolella pienet uudistukset ja lisähionta on vienyt peliä entisestään parempaan suuntaan. Pelisarjan satunnaispelaajille, jotka omistavat jo viime vuotuisen version, on ehkä fiksuinta laittaa rahat kasvamaan korkoa ja odottamaan ensi vuotta. Muille koripalloilun ystäville tämä on ehdoton hankinta ja markkinoiden ainoa vaihtoehto.

V2.fi | Esa Toikkonen

NBA 2K13 (Xbox 360)

Kaikin puolin laadukas pallottelu vie pelaajan jälleen lähemmäs oikean koripallon tuntua. Vuoden ehdottomasti parhaisiin urheilupeleihin kuuluva, ellei sitten se paras.
  • Graafinen ilme
  • Viimosen päälle toimivat kontrollit
  • Selostus
  • My Career
  • Verkossa pelaaminen
  • Sekavat valikot
< Inversion... Forza Horizon... >

Keskustelut (6 viestiä)

Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

28.10.2012 klo 14.03

Koripallopelinä varmaan hyvä. Kuitenkin yli 90 on naurettavaa, koska on vain korispeli. Paras urheilupeli? Kyllä NHL aina hakkaa tämän ja mikä versio hyvänsä. Koripallofaneille tätä voinee suositella, mutta niitä on vaan niin vähän Suomessa.
lainaa
hohhoh

28.10.2012 klo 17.03

Lichi kirjoitti:
Koripallopelinä varmaan hyvä. Kuitenkin yli 90 on naurettavaa, koska on vain korispeli. Paras urheilupeli? Kyllä NHL aina hakkaa tämän ja mikä versio hyvänsä. Koripallofaneille tätä voinee suositella, mutta niitä on vaan niin vähän Suomessa.

Kai ymmärrät että lätkästä paskat piittaavat koripallofanit sanovat änäreistä ihan samaa?
lainaa
Jippo

29.10.2012 klo 10.43

hohhoh kirjoitti:
Lichi kirjoitti:
Koripallopelinä varmaan hyvä. Kuitenkin yli 90 on naurettavaa, koska on vain korispeli. Paras urheilupeli? Kyllä NHL aina hakkaa tämän ja mikä versio hyvänsä. Koripallofaneille tätä voinee suositella, mutta niitä on vaan niin vähän Suomessa.

Kai ymmärrät että lätkästä paskat piittaavat koripallofanit sanovat änäreistä ihan samaa?


Jalkapallon ja fifa13 kannattajat ajattelevat, että torille vaan värien kanssa katsomaan mikä urheilupeli on paras.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

31.10.2012 klo 09.22 1 tykkää tästä

Lichi kirjoitti:
Koripallopelinä varmaan hyvä. Kuitenkin yli 90 on naurettavaa, koska on vain korispeli. Paras urheilupeli? Kyllä NHL aina hakkaa tämän ja mikä versio hyvänsä. Koripallofaneille tätä voinee suositella, mutta niitä on vaan niin vähän Suomessa.
Olet tunnettu lapsellisista kommenteista mut nää alkaa hipomaan jo jotai rimaa et lähteekö poistoon vai ei. Ei kukaan yksinkertaisesti voi olla näin älyllisesti rajoittunu. Annetaan anteeksi jos olet alle 10-vuotias.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

01.11.2012 klo 11.48

perato kirjoitti:
Lichi kirjoitti:
Koripallopelinä varmaan hyvä. Kuitenkin yli 90 on naurettavaa, koska on vain korispeli. Paras urheilupeli? Kyllä NHL aina hakkaa tämän ja mikä versio hyvänsä. Koripallofaneille tätä voinee suositella, mutta niitä on vaan niin vähän Suomessa.
Olet tunnettu lapsellisista kommenteista mut nää alkaa hipomaan jo jotai rimaa et lähteekö poistoon vai ei. Ei kukaan yksinkertaisesti voi olla näin älyllisesti rajoittunu. Annetaan anteeksi jos olet alle 10-vuotias.

Voisitko tarkentaa? Mikä viestissä on vastoin sivuston sääntöjä, jos harkitset poistoa? Että mielipiteeni on väärä? Että puen sanoiksi sen etteivät jotain urheilulajia seuraamattomat keskimäärin saa sen lajin urheilupelistä niin paljon kun lajin fanit. Voit vaikka katsoo tilastoita, myykö NBA vai NHL sarja enemmän suomessa. Ongelma Suomessa on koripallon ja NBAn suosion vähyys. Jos sen tajuaa on älyllisesti vajaa? Okei.

Muuten onko modelta asiallista käytöstä mennä henkilökohtaisuuksiin? Vinkkinä jatkossa kannattaa haukkua ennemmin tekstiä kuin suoraan sen kirjoittajaa.
lainaa
fly

01.11.2012 klo 15.17 1 tykkää tästä

perato kirjoitti:
Lichi kirjoitti:
Koripallopelinä varmaan hyvä. Kuitenkin yli 90 on naurettavaa, koska on vain korispeli. Paras urheilupeli? Kyllä NHL aina hakkaa tämän ja mikä versio hyvänsä. Koripallofaneille tätä voinee suositella, mutta niitä on vaan niin vähän Suomessa.
Olet tunnettu lapsellisista kommenteista mut nää alkaa hipomaan jo jotai rimaa et lähteekö poistoon vai ei. Ei kukaan yksinkertaisesti voi olla näin älyllisesti rajoittunu. Annetaan anteeksi jos olet alle 10-vuotias.


Onko Moderaattorilla hiekkaa vaginassa?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova