Tuorein sisältö

Angry Birds Trilogy

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Älypelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Housemarque
Julkaisija: Activision
Julkaisupäivä: 01.10.2012
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

18.10.2012 klo 23.24 | Luettu: 9482 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Hei taas me lennetään
Puhelimellani pelasin Angry Birdsin ensimmäisen osion täysiin tähtiin. Ipadillani tunteja on kertynyt kymmeniä ja PS3:n Angry Birdsiä tuli pelattua, vaikka tattiohjaus oli vähän hankala. Facebookin vihalintuilussakin haastelin kavereita. Olin siis melkoinen AB-fani, kunnes tulin kylläiseksi. Angry Birds Space herätti hetkeksi taas lintujenheittelytarpeeni, mutta kun Angry Birds Trilogy mätkähti toimistolle, olin jo kovan paikan edessä: jaksaisko tätä vielä?


Angry Birds Trilogy pakkaa samoihin kansiin nimensä mukaisesti kolme AB-peliä: originaalin, Rion ja Seasonsin. Mukaan on ympätty HD-uusitut grafiikat, komeammat välivideot ja X360:lla vielä Kinect-ohjauskin (se tosin kannattaa jättää omaan arvoonsa). Ehkä quadrilogy on liian vaikea sana, sillä Spacen tähän olisi kyllä vielä kaivannut, kun hinta on kuitenkin tarjouksessakin 30 euroa. Aikookohan Rovio/Activision julkaista seuraavaksi paketin jossa on AB Space, Amazing Alex ja Bad Piggies? Todennäköisesti.


Eloisammat taustagrafiikat tuovat mukavasti, öö.. eloa taustoihin ja pidin myöskin tavasta, jolla peliä kontrolloidaan: tatilla venytellään ritsaa sopivaan suuntaan sopivan paljon ja laukaisu tapahtuu erikseen napista. Välillä nappia tuli kyllä painettua vahingossakin, mikä johti tipujen löytymiseen nurmikolta ritsan vierestä. Ehkä keltalinnun syöksyyn ja munien tiputtamiseen olisi voinut valita toisenkin napin.

Kentän uudelleen aloittaminen on mukavasti pidempään painetun X:n päässä, joten sitä ei tarvitse hakea erikseen valikosta, vaan uudelleenyritykseen pääsee entistä ketterämmin. Samat kentät kuin muillakin alustoilla olivat helppoja ja samat vastaavasti vaikeampia. Vain muutamissa tuntui, että possujen lahtaus kävi kätevämmin kuin esimerkiksi iPad-versiossa. Todennäköisesti syy on harjoituksen määrä, nämä kentät kun olen tosiaan tahkonnut jo pahimmillaan viitisen kertaa läpi.


Kyllähän tämän voi nähdä ‘Ultimate Collectors Editionina’, kuten Roviolla varmasti halutaan pelaajien asian ymmärtävän. Suomen myyntilistan top-kympissä peli keikkuikin, joten tästäkin maasta löytyy vielä joku, jolla peliä ei ole, tai haluaa sitä isommalta ruudulta olohuoneen sohvalla istuen pelata. Samalla juoden Angry Birds -kahvia tai -limsaa, syöden Angry Birds -karkkeja ja voidellen käsivarsiaan Angry Birds -rasvoilla. Propsit Roviolle, tämä rahakone on puksuttanut jo paljon kauemmin kuin moni olisi uskonut. Nyt osansa kakusta saavat myös Activision, sekä Housemarque, joka konsoliversion on työstänyt.

V2.fi | Manu Pärssinen

Angry Birds Trilogy (Xbox 360)

Angry Birds Trilogy julkaisee vielä kerran samat pelit ja tulee menestymään, vaikka kyynisemmät jo kavahtavat.
  • ohjaus toimii tatilla
  • eloisammat grafiikat
  • onhan tämä jo nähty
  • hintaa on vähän reilusti
  • ei AB Spacea
< Pokémon Black Versio... Resident Evil 6... >

Keskustelut (5 viestiä)

Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

19.10.2012 klo 00.21 4 tykkää tästä

Ei kiitos. 66 pojookin vähän liikaa tämmöselle pikkupelille. Bad Piggies kumminkin x kertaa parempi Mobiilipeli (meinasin kirjoittaa kännykkäpeli, mutta eihän semmosia enää ole)
lainaa
Jibbe

Rekisteröitynyt 18.12.2009

19.10.2012 klo 07.56 2 tykkää tästä

Slobber kirjoitti:
Ei kiitos. 66 pojookin vähän liikaa tämmöselle pikkupelille. Bad Piggies kumminkin x kertaa parempi Mobiilipeli (meinasin kirjoittaa kännykkäpeli, mutta eihän semmosia enää ole)

Eli mielestäsi ns. pikkupelit eivät voi saada hyviä pisteitä huolimatta siitä kuinka huippuunsa hiottu peli loppujen lopuksi on? Vertaatko kaikkia pelejä johonkin tiettyyn standardiin huolimatta pelin tarkoitusperästä ja genrestä?
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

19.10.2012 klo 13.14 2 tykkää tästä

Jibbe kirjoitti:
Slobber kirjoitti:
Ei kiitos. 66 pojookin vähän liikaa tämmöselle pikkupelille. Bad Piggies kumminkin x kertaa parempi Mobiilipeli (meinasin kirjoittaa kännykkäpeli, mutta eihän semmosia enää ole)

Eli mielestäsi ns. pikkupelit eivät voi saada hyviä pisteitä huolimatta siitä kuinka huippuunsa hiottu peli loppujen lopuksi on? Vertaatko kaikkia pelejä johonkin tiettyyn standardiin huolimatta pelin tarkoitusperästä ja genrestä?
Äläpäs yleistä ja lue kommentti uudelleen, sillä kaverihan juuri mainitsee saman "genren" pelin, jota hän pitää selkeästi parempana.

Itsekin olen sitä mieltä, että 30e:n hintalappu tarjouspaketiksi on siltikin melko hintava, eikä arvosanakaan olisi omalla mittapuulla yhtään korkeammalla.
Muokannut: Temposaur 19.10.2012 klo 13.16 lainaa
daopksdpa

19.10.2012 klo 14.21 2 tykkää tästä

no joo kännykkäpelinähän (kyllä, sellaista pilipalikamaa se edelleen on) AB on jotain kasin luokkaa. mutta täytyyhän sitä verrata oikeisiinkin peleihin jolloin arvosana täytyis tiputtaa jonnekin viiteen.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

19.10.2012 klo 19.30

daopksdpa kirjoitti:
no joo kännykkäpelinähän (kyllä, sellaista pilipalikamaa se edelleen on) AB on jotain kasin luokkaa. mutta täytyyhän sitä verrata oikeisiinkin peleihin jolloin arvosana täytyis tiputtaa jonnekin viiteen.


Millä perusteella niin paljon? 50 pisteen peli on pelikelvoten tekele. AB:sta on taas ollut hupia monelle. Miksä tässä ei natsaa on, kun yhdistetään 3 euron maksavaa peliä ja lopputulos maksaa 30e? 9.90e oisi ollut passeli hinta tälle.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova