Tuorein sisältö

Borderlands 2

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Toimintapelit
Pelaajia:
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Gearbox Software
Julkaisija: 2K Games
Julkaisupäivä: 21.09.2012
Pelin kotisivut
Juho Ahola

28.09.2012 klo 12.26 | Luettu: 30362 kertaa | Teksti: Juho Ahola

Toisen kerran rajamailla
Vuonna 2009 julkaistu Borderlands oli itselleni positiivinen yllätys. Maailmantuhon jälkeisiin tunnelmiin sijoittuva moninpelattava aavikkoräiskintä tarjosi ihan toimivan ammuskelun ohella myös loputtoman määrän satunnaisesti generoituja aseita, joten pelissä oli vetoa myös yleensä toimintaroolipelejä hakkaaville keräilyintoilijoille. Ihan klassikon asemaan ei ensimmäinen osa kuitenkaan ikinä päässyt, sillä vaikka kaikki oli ihan hyvää, ei mikään ollut oikein loistavaa, varsinkaan laiskasti toteutettu PC-versio. Vaan harvemmin sitä nykyään pelejä yhteen osaan jätetään, eikä Borderlandsin kehittäjä Gearbox tee tähän poikkeusta. Borderlands 2 on kaikkea sitä mitä edeltäjänsäkin. Ei paljoa enempääkään kyllä, mutta kokonaisuus on montaa askelta huolitellumpi.

Luolaan tahdon mennä nyt



Ensimmäinen osa ei allekirjoittaneella ikinä nähnyt päätöstään, mutta ilmeisesti hakusessa ollut holvi tavalla tai toisella löydettiin. Reikää kalliossa etsitään jatko-osassakin, niin pelaajan kuin pääpahis Handsome Jackin toimesta. Tueksi sankari saa ensimmäisestä osasta tutun, hyperaktiivisen robotin nimeltään Claptrap, sekä tukun uusia hahmoja. Erityisesti räiskintäpelinä Borderlands 2 ansaitsee kehuja käsikirjoituksestaan. Huumori on toki asioista subjektiivisimpia, mutta siinä, missä ensimmäisen pelin vitsailu oli parhaimmillaan kohtuullista ja huonoimmillaan noloa, onnistuu kakkososa repimään minusta naurunhörähdyksiä tasaiseen tahtiin. Claptrap pääsi mielipuolisilla horinoillaan ja viihde-esityksillään suoraan kautta aikain parhaiden pelihahmojen listalleni.

Pelaajalla on valittavanaan muutama eri hahmoluokka, joilla on omat erikoistaitonsa. Kokemustasojen myötä käytettäväksi saa taitopisteitä, joita voi sijoittaa kolmeen hahmoluokkakohtaiseen taitopuuhun. Näin avautuu bonuksia taitoihin, tehtyyn vahinkoon ja niin edespäin. Lisäksi saavutuksia suorittamalla saa avattua geneerisiä parannuksia statistiikkoihin, jotka vaikuttavat kaikkiin pelaajan hahmoihin. Nämä roolipelielementit ovat kevyitä, mutta räiskintään systeemi luo mukavasti ainakin näennäistä syvyyttä ja edistymisen tunnetta.


Homma etenee tehtäviä suorittamalla. Saatavilla on sekä pääjuonta edistäviä tarinatehtäviä, että vino pino palkintojen ja kokemuspisteiden toivossa suoritettavia sivutehtäviä. Tyypillisesti pelaajaa pyydetään käymään suorittamassa joku toimenpide jossain, ja täällä jossain on vastassa paljon ammuttavaa, joka ampuu takaisin. Matkustamista helpottavat niin teleporttaamisen mahdollisuus tiettyjen karttapisteiden välillä kuin ajoneuvot, joihin saa muiden kanssa pelatessa pakattua vaikka koko neljän pelaajan poppoon. Sieltä mistä löytää edes vähäistä sivistystä, löytää myös tarjolla olevat palvelut, eli automaatit joista voi ostaa aseita, ammuksia ja varustepäivityksiä. Tarjoilla on peruskaman lisäksi yleensä vain yksi erikoistuote per automaatti, joten mitään takeita siitä, että kovinta kamaa saa ostettua, ei ole. Täten vastustajien jyräämisestä saadut päivitykset ovat kovassa arvossa, kuten kuuluukin.

Aseita asenteella


Vaan eipä pelin ydin ole onnistuneissa sutkautuksissa tai ostoskierroksissa, vaan räiskimisessä, ja sehän toimii. Kyseessä on ohjauksen puolesta vanhan koulukunnan suuntaan nojaavaa menoa. Sankari on nopea, kestävä ja hyppii metrien korkeuksiin. Myös vastustajat kestävät kuritusta merkittäviä määriä, joten moninkertaista vahinkoa tekevät, yleensä päähän tai muuhun pienehköön kohtaan tähdätyt kriittiset osumat ovat tärkeässä roolissa. Suojat saa takaisin pienellä levolla, mutta lihashaavat on paikattava terveyspakkauksilla. Realismista menossa ei ole juuri tietoakaan, vaan eiköhän niitä tosielämää mallintavia sotaräimeitä ole jo hyllyillä ihan tarpeeksi.


Aivan ykkösosan tapaan räiskintää monipuolistavat lukuisat eri asetyypit, joiden ominaisuudet määritellään satunnaisesti. Tuliaseita löytyy kaikkeen makuun aina tarkkuuskivääreistä ja haulikoista sinkoihin. Kuten muidenkin käyttöesineiden kohdalla, aseet on värikoodattu niiden arvon mukaan, jokapäiväisistä valkoisista erittäin harvinaisiin oransseihin. Mahdollisia ominaisuuksia aseille on kauhea lasti, ja myös perusjutut kuten tulinopeus ja latausaika arvotaan. Aseita saa käyttöön kokemustasosta riippuen 2-4 samanaikaisesti, ja erilaisiin vastustajiin toimivat paremmin tai huonommin tietyn tyyppiset aseet. Esimerkiksi ihmisiä vastaan palavia ammuksia sylkevä pyssy on ässä vehje, kun taas synteettisiä vastaan hapolla pärjää paremmin. Tuliaseiden lisäksi pelaajalla on käytettävissään kranaatteja, joita myöskin saa modattua mitä erilaisimpiin muotoihin.

Vihollisia maailmasta löytyy monenlaisia, mutta Gearbox on tuntunut suosivan niistä joitakin toisia enemmän. Valikoima ulottuu erilaisista mutanttieläimistä ja ihmispsykopaateista robotteihin ja aika usein vastaan tuleviin pomovastuksiin. Liian pientä määrää vihollistyyppejä ei ole, mutta välillä samaa poppoota tulee vastaan toistuvasti liian pitkiä aikoja. Erityisesti pelaaja tuntuu pääsevän kurittamaan konekansan edustajia, joita saa pistää osasiksi tuntikaupalla. Kun jokin näistä vastustajista pääsee niskan päälle ja suojat sekä terveys iskeytyvät nollaan, ei läski leidi vielä kuitenkaan ulise. Sankarilla on maassa maaten vielä muutama hetki aikaa saada tappo, josta seuraa palautuminen jaloillaan seisovien kirjoihin. Kaverin ollessa mukana vaihtoehtona on pikainen elvytys luotisateen keskellä.

Voi kun se kuolisi mikromaksuilla



Borderlands 2 ei ole ihan läpijuoksua. Optimoimalla varustustaan ja suorittamalla paljon sivutehtäviä homma varmasti helpottuu. Itseäni ei oikein motivoinut arvostelun toimittamisen aikataulun takia kumpikaan, vaan juoksin päätehtäviä aina viimeistään siinä vaiheessa, kun niiden tasovaatimukset täytin. Kun tähän yhdistää sen, että yhtään kunnollista happopyssyä ei pelin perkele suostunut minulle robotteja vastaan antamaan, kuolemia on kertynyt nykypelille aika merkittävä määrä. Kuoleminen maksaa rahaa, joten vaikka ei nyt mistään Dark Souls -tason armottomuudesta voida puhua, niin ainakaan etenemistä ei tarjoilla hopeatarjottimella. Kun rajamaat on kertaalleen koluttu läpi, aukeaa mahdollisuus aloittaa tarina alusta New Game+ moodissa, jossa saa pitää hahmonsa, mutta haasteet ovat entistä kovempia.

Kuoleminen yksin on turhauttavaa, mutta jos mukana kuolee kaveri, se on suorastaan hauskaa. Siten onkin mahtava juttu, että BL2 on alusta alkaen suunniteltu pelattavaksi muiden kanssa. Käsittämättömän huonosti ensimmäisessä osassa toiminut Gamespy on toivon mukaan talutettu vajan taakse, ja tilalla on Steamin ystävälistan kautta toimiva moninpelisysteemi, joka on toiminut paria köhimistä lukuun ottamatta hyvin. Myös satunnaisten kanssa voi pelata, mutta niin vain jo itse ehdin tottua Diablo 3:n systeemiin, jossa kaikki saavat omat loottinsa. Satunnaisten kanssa homma tuntuu liian herkästi menevän siihen, että nopein tai hektisin rämpyttäjä kerää kaikki varusteet. Näin vanhalla iällä ei meinaa oikein kilpailuhenki tähän riittää, varsinkaan kun kyse pitäisi nimenomaan olla yhteistyöstä.


Pelikokemus vastaa 2-4 pelaajalla aika läheisesti yksin pelaamista - sillä erotuksella, että se on kaltaiselleni moninpelaamisen ystävälle tuhat kertaa kivempaa. Koko kampanja on vedettävissä lävitse muiden kanssa ihan siinä missä yksinkin. Kuten olettaa sopii, vihollisten vaikeustaso skaalaantuu pelaajamäärän mukaan, ja parempaa loottiakin on tarjolla väkimäärän kasvaessa. Harmillisesti peli ei tarjoa systeemiä, joka mahdollistaisi eritasoisten hahmojen pelaamisen yhdessä niin, että molemmat saavat hommasta jotain merkittävää hyötyä.

Tällaisen ostaisin vaikka teema olisi barbiet


Borderlands 2 näyttää upealta ja pyörii hienosti. i7-860 @ 3.6Ghz, 8G, GTX670 -kokoonpanollani kaikki asetukset PhysX:ää lukuunottamatta sai pistää tappiin, ja ruudunpäivitys on täysin sulavaa kovimmissakin rähinöissä. Äänet ja musiikki ovat ihan pätevää kamaa, joskin biisejä kierrätetään aika tiheästi. Ääninäyttely on täysin yliammuttua, mutta päättömän käsikirjoituksen kanssa hyvin käsi kädessä menevää meuhkaamista. PC-versio on tyypilliseen nykyporttiin verrattuna lähes taideteos. Asetukset kuten field of view, mouse smoothing ja vastaavat usein puuttuvat hienoudet ovat kaikki säädettävissä. Teknisestä toteutuksesta on vaikea keksiä mitään nokan naputtamista, mitä nyt PhysX:n päälle kytkeminen syö suorituskykyä kohtuuttoman paljon.


Jos Borderlands 2:n ja sen esiosan ominaisuudet listattaisiin ranskalaisin viivoin, lista olisi lähes identtinen. Kyseessä on tarinaa ja sijainteja lukuunottamatta lähes sama peli, mutta paremmin tehtynä. Pelatessani päässäni pyöri jatkuvasti sellainen olo, että en minä edes muista enkä tiedä mikä tässä nyt on erilaista kuin ensimmäisessä iteraatiossa, mutta kaikki tuntuu silti paremmalta. Itse olen avoimesti tuotantoarvojen suurystävä. Vaikka peli olisi kuinka kekseliäs, indie tai kunnianhimoinen, teknisesti kehno toteutus tappaa helposti kiinnostukseni. Vastaavasti lähes minkä tahansa genren edustaja uppoaa, jos se on tehty huolella ja hiottu aivan viimeiseen asti. Ja jos ensimmäisen persoonaan räiskinnät ja moninpelaaminen nyt sattuvat olemaan mieleen, niin Borderlands 2 on paketti lähes puhdasta voittoa.

V2.fi | Juho Ahola

Borderlands 2 (Tietokonepelit)

Esiosalleen uskollinen räiskintä jossa kaikki on hiottu entistä toimivammaksi. Tälläisessä kuosissa pelit pitäisi aina julkaista, alustasta riippumatta. Moninpelaamisesta nauttivalle asehullulle kakkosjoutomaa on hupia hupien huipulta.
  • Teknisesti upea tuote, kaikki toimii
  • Suunniteltu alusta asti moninpelattavaksi
  • Käsikirjoitus on hauska
  • Joitain vihollistyyppejä tulee vastaan liikaa
  • Tuntemattomien kanssa pelaaminen menee helposti dropeista murehtemiseksi
  • Ei skaalausta jotta eritasoisten kaverien kanssa pelaaminen olisi mielekästä
< Little Big Planet PS... iKNOW... >

Keskustelut (16 viestiä)

ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

28.09.2012 klo 12.55 5 tykkää tästä

I approve this message.
lainaa
naamanka

Rekisteröitynyt 28.02.2011

28.09.2012 klo 13.50

asiallinen arvostelu mutta korostaisin itse vielä vähän lisää Coopin arvoa. Edellinen peli mikä pääsi edes lähelle kyseisen pelimuodon hauskuutta on Dead Island ja tämä kyllä pesee sen mennen tullen.
lainaa
Yarrr

28.09.2012 klo 13.51

Lukuun ottamatta mieluummin erikseen. 8'(
lainaa
Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.09.2012 klo 14.01

Yarrr kirjoitti:
Lukuun ottamatta mieluummin erikseen. 8'(


Ok! 8oD
lainaa
DasNewbcake

28.09.2012 klo 17.47

Itte en hommannu, ko omistan jo BL1 ja tarina ei kauheesti kiinnosta ja muutoksia kun ei ole juuri tehty :/
Ei oo järkee ostaa samaa sikaa kultapapereilla käärittynä.
lainaa
Äh

28.09.2012 klo 17.48 1 tykkää tästä

Ihme homma jos i7 ja gtx670 ei riitä maksimeihin. SLI 2 x 670 pitäis olla vai? Hulluja nuo pc-pelit. Just hommasin uuden i5/gtx670-koneen, toivottavasti GTA5 aikanaan pyörii sillä. Oliskohan pitänyt laittaa koneeseen vielä tonni enemmän. Kyllä konsolipelaajat on sitten tyhmiä.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

28.09.2012 klo 17.57

Itsellä ainakin peli pyörii loistavasti physX:t päällä ja grafiikat tapissa. Koneena i7 920 ja 2x 460 GTX näyttiksiä...Vaikka myönnän että kovimmissa rähinöissä joskus vähän uupuu. Loistava peli. Saamari ku kerkiä joka päivä pelaamaan ni kaverit menee matkojaan :/
lainaa
Salu-Pertti

Rekisteröitynyt 10.04.2007

28.09.2012 klo 19.39

Rams kirjoitti:
Yarrr kirjoitti:
Lukuun ottamatta mieluummin erikseen. 8'(

Ok! 8oD

Tuokin on vain mielivaltainen kielisääntö. Itse kiinnitin huomiota sanaan "montaa", mutta se on näemmä hyväksytty sen jälkeen, kun olen kouluni käynyt.
lainaa
Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.09.2012 klo 19.59

Salu-Pertti kirjoitti:

Tuokin on vain mielivaltainen kielisääntö. Itse kiinnitin huomiota sanaan "montaa", mutta se on näemmä hyväksytty sen jälkeen, kun olen kouluni käynyt.


Eipä meillä ikäeroa nyt kovin montaa vuotta nyt varmaankaan ole (Salu-Pertti on tuttu), eiköhän tämä "montaa" ole minulle tarttunut ihan puhekielen myötä. Jos nyt ihan totta puhutaan olen aika merkittävän helppo kohde kielipoliiseille, ainoa syy miksi tätä ei tapahdu enemmän on se, että Manu "Kirjoittaa Parempaa Suomea kuin Juho" Pärssinen lukee lävitse tekstit lävitse ja korjaa virheet.

Mitä tulee tähän mielivaltaiseen kielisääntöön, palautteen luettuani googletin asian, Google kertoi että "enemmän käytetään erikseen", joten nöyrryin. :)
lainaa
SilencedKill

Rekisteröitynyt 22.05.2011

29.09.2012 klo 13.01

Itsellä pyöri moitteetta nupit kaakossa, omassa kokoonpanossa i7-950 ja GTX570.

Muuten ihan hieno peli, Commandolla taas mennään, kun ei nuo kolme muuta classia oikeen kiinnosta, kuten ei kiinnostanut ensimmäisessäkään Borderlandsissa. Toinen kierros menossa ja on mennyt paljon kevyemmin, kuin ensimmäinen pelikerta. Tunteja taitaa olla jo lähemmäs 60.
lainaa
Fdsa

29.09.2012 klo 21.52 3 tykkää tästä

Äh kirjoitti:
Ihme homma jos i7 ja gtx670 ei riitä maksimeihin. SLI 2 x 670 pitäis olla vai? Hulluja nuo pc-pelit. Just hommasin uuden i5/gtx670-koneen, toivottavasti GTA5 aikanaan pyörii sillä. Oliskohan pitänyt laittaa koneeseen vielä tonni enemmän. Kyllä konsolipelaajat on sitten tyhmiä.


Miksi mitään peliä pitäisi puörittää "maksimeilla"?

Se on oleellista, että peli pyörii sulavasti nykyisellä raudalla. Sillä ei ole mitään väliä, että mitä rautaa niihin maksimeihin tarvitaan. Parhaimmassa tapauksessa peli skaalautuu nätisti vielä tulevaisuudenkin raudalle.

Olisitko tyytyväisempi, jos mediumia korkeammat asetukset pudotettaisiin pois ja mediumia kutsuttaisiin ultraksi?

PC on alustana siitä hyvä, että voit investoida sen verran kuin haluat. Jos haluat supersämplättyä kuvaa 60fps kolmen 2560x1600 näytön eyefinityllä, niin saat mennä sinne kolmen tonnin yläpuolelle.

Jos kelpaa keskiverto 1080p näyttö ja 60fps, niin tonnilla pärjää ja pelitkin näyttävät hyvältä. Mitä enemmän pulitat, sitä enemmän karkkia saat.

Konsoleiden kanssa on ihan turha hinnassa kilpailla, satasella saat xboxin, joka pyörittää 720p pelejä 30fps, mutta PC:llä et vastaavaan satasella pysty.
lainaa
postal_dude

Rekisteröitynyt 17.03.2008

30.09.2012 klo 02.10

Koneessa i7-2600K ja GTX 660 Ti. Ihan mukavasti pyörittää.
lainaa
min5sevaan

Rekisteröitynyt 22.03.2012

30.09.2012 klo 17.12

Äh kirjoitti:
Ihme homma jos i7 ja gtx670 ei riitä maksimeihin. SLI 2 x 670 pitäis olla vai? Hulluja nuo pc-pelit. Just hommasin uuden i5/gtx670-koneen, toivottavasti GTA5 aikanaan pyörii sillä. Oliskohan pitänyt laittaa koneeseen vielä tonni enemmän. Kyllä konsolipelaajat on sitten tyhmiä.


tärkeintä että pyörii sulavasti, mutta kun ne perkeleet ei kaikissa pc peleissä laita edes laajoja settings menu asetuksia jotta voisi säätää itselleen sopivaksi!
tulevaisuudessa on varmaanki pelkästään Graphics On/Off vaihtoehto :/

no mitens tässä pelissä?
lainaa
Diggasin

30.09.2012 klo 19.17

Enemmän vaan muitakin kuin RTS-arvosteluja, Juho!
lainaa
fdhfh

01.10.2012 klo 14.52 1 tykkää tästä

Itse kyllä pidin enemmän alkuperäisen borderlandsin graffoista ja pelistä muutenkin.

Tässä kakkos versiossa robottejen tappaminen ei nappaa. Myöskin veri ja raajat lentelivät enemmän ykkös versiossa.

Tällä hetkellä ollaan level 29. Tää kenttä missä tutkitaan aluetta jossa Sanctuary oli on kyllä hieno.
lainaa
yryderyruyhrt

01.10.2012 klo 14.58

Lisätään vielä että tarina täysin typerä ja kaikki npc hahmot tosi kehnoja.

Ykkös versiossa oli se seikkaileminen tärkeintä eikä joku sankarin rooli.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova