Scott Pilgrim ja upea elämä, osa 1
Bayan Lee O´Malley
Egmont Kustannus
Arvostelija: Manu Pärssinen
Arvosana:

Mangamainen, kanadaissyntyinen Scott Pilgrim -sarjakuva nousi nopeasti kulttimaineeseen, jopa niinkin isoon, että Hollywood kiinnostui. Elokuva nähnee parhaat menestyksen päivänsä dvd-julkaisuna, mutta kotimaamme leffakierroksen vanavedessä Egmont on nyt julkaissut ensimmäisen Pilgrim-pokkarin suomen kielellä.

Scott on parikymppinen lorvija, joka viettää rentoa elämää ja soittaa bändissä nimeltä Sex Bob-omb (sarjis on täynnä videopeliviittauksia). Kaikki sujuu mukavasti uuden 17-kesäisen tyttöystävän kanssa, kunnes Scottin uniin ja elämään ilmestyy ah-niin-ihana Ramona. Suhdesotku mutkistaa elämää, eikä sitä ainakaan helpota se, että voidakseen jatkaa Ramonan deittailua, pitää Scottin kohdata taisteluissa tytön entiset poikaystävät.

Okei, yhdessä kappaleessa selitettynä juoni kuulostaa jossain määrin typerältä ja kevyeltä, mutta se saa rutkasti lihaa luidensa ympärille kirjan henkilöhahmoista ja huumorista. Joskus O'Malley sortuu typeryyksiin, mutta uskoisin sen olevan tietoista, mikä tekee siitä jossain määrin toimivaa. Sympaattinen Scott ystävineen viljelee sarkastista dialogia ja paikoittain mielikuvitus laukkaa kohtuullisen mainiosti.

O'Malleyn piirrosten laatu vaihtelee, muttei mene koskaan hutaistun puolelle. Rento tussinkäyttö toimii hyvin koko sarjiksen rennon tunnelman siivittäjänä. Ensimmäinen kirja on kuitenkin vielä alkusoittoa, joka ei saa minua odottamaan seuraavaa osaa kuin lievästi kiinnostuneena. Leffan katsominen taitaa kuitenkin olla lähiaikoina ohjelmassa.


Karstein Vollen monta kuolemaa
Karstein Volle
Zum Teufel
Arvostelija: Manu Pärssinen
Arvosana:

"Kirja jokaiselle, joka aikoo joskus kuolla" julistaa pikkuruisen sarjakuvateoksen takakansi. Lusikan nurkkaan heittäminen ei ole naurun paikka, paitsi jos se on - ja norjalaiselle Karstein Vollelle se tuntuu olevan. Mikäs siinä, musta huumori puree nasevasti, kun sen oikein oivaltaa. Vollen viidenkymmenen kuolintavan kanssa ei tosin pääse kuollakseen nauramaan.

Teoksen reilulla 70:llä sivulla Volle kuvittelee, kuinka erilaisilla tavoilla mies itse voisi päästä hengestään. Kirja alkaa hieman pidemmällä tarinalla, jossa selviää, että kuoleman jälkeen ihminen kaipaa lähinä voileipää, mutta pääosa sisällöstä on yhden sivun kuvauksia eri tavoista siirtyä autuaammille metsästysmaille. Jo ensimmäinen niistä, 'pääni räjähtää vastaanottaessani miljoonannen Facebook-pyynnön' saa lukijan sopivaan tunnelmaan.

Vollen hengenheittojen tavat vaihtelevat hörähdyksiä aiheuttavista huokauksia aiheuttaviin, ja jälkimmäisiä on valitettavasti suhteessa enemmän. Jäin kaipaamaan vieläkin enemmän irtiottoja absurdin ja psykedeelisen surrealistiseen suuntaan. Kirjan ulkoasu ja loppupuolen Pikku Kuolemat ovat ulkoasultaan mukavan voimakkaan graafisia, mutta itse pääasia jaa siltäkin osalta tappiolle. Kuolintavat vaikuttavat lähinnä yhden perjantai-illan aikana raapustelluilta.

Karstein Vollen monta kuolemaa on epätasainen ja pienimuotoinen sarjakuvateos, joka häviää yhden lukukerran jälkeen sarjishyllyn uumeniin sekä kokonsa, että sisältönsä osalta.


Liisa: Pahemmassa kuin pinteessä
Kari A.Sihvonen
Zum Teufel
Arvostelija: Manu Pärssinen
Arvosana:

Pahemmassa kuin pinteessä kerää samoihin kansiin kaikki toistaiseksi julkaistut Liisa-seikkailut: Maljakon mysteeri, Kartanon salaisuus ja Laivamatka ovat aiemmin esiintyneet joko omakustanteina tai jatkosarjoina, mutta tiiviinä pakettina ne kohtaavat uuden haasteen. Viikottain tai päivittäin julkaistuna tällaiset perinteiset seikkailut antavat lukijoille enemmän tilaa ja aikaa täyttää aukkoja mielikuvituksellaan ja cliffhangerit luovat lisäjännitystä, kun jatko ei ole heti seuraavalla sivulla. Tässä tapauksessa se on oleellista.

Liisan seikkailut ovat perinteisiä joka tavalla, niin hyvässä kuin pahassa. Sihvosen piirrostyyli tuo mieleen 30-50-lukujen sarjakuvat, myös klassiset Joonaksen seikkailut. Tämän tyylistä sarjakuvaa ei taida tällä hetkellä kovin moni muu piirtää. Selkeät viivat ja tasaiset väripinnat toimivat ja ovatkin Liisan helpoimmin nieltävää antia. Sen sijaan varsinkin ensimmäisen seikkailun juoni jätti minut epäuskon valtaan. En haluaisi spoilata sitä tässä, mutta loppuratkaisu on kuin suoraan viidesluokkalaisen kirjoittamasta seikkailusta - tai jostain huonosta Scooby Doo -animaation jaksosta.

Kahden muunkin Liisailun tarinat on nähty satoja kertoja jos missäkin etsiväsarjassa tai lasten piirretyssä. Toivoa sopii, että Sihvonen saisi kirjoittamisen osalta jatkossa aivan uuden vaihteen päälle tai vaikkapa vierailevia käsikirjoittajia. Piirroskynä miehellä kyllä pysyy kädessä, eikä Liisa hahmonakaan kaipaa sen kummempaa selittelyä tai parantamista. Teoksen kohderyhmät menevät ristiin - tunnelmaltaan ja ulkoasultaan se haikailee perinteisen sarjakuvan ystävien perään, mutta simppelit tarinat sopivat paremmin luettaviksi ala-asteikäisille. Niinkuin totesin, ehkä osasyynsä on julkaisuformaatilla.