Tuorein sisältö

Haastattelussa Laura Närhi

Manu Pärssinen

25.08.2010 klo 14.30 | Luettu: 7193 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Suuri Sydän saa soida ympäri vuoden

Kemopetrolin kaunisäänisenä solistinta tunnettu Laura Närhi on astunut soolopolulle pari kertaa aiemminkin, vahvimmin Se ei mee pois -kappaleen myötä. Nyt kauppoihin on kuitenkin ilmestynyt koko albumillinen soolomateriaalia, joten V2.fi otti neitoon yhteyttä ja kyseli kuulumisia Suuri Sydän -levyn tiimoilta.

Laura kertoo, että ajatus soololevystä muhi päässä jo noin viiden vuoden ajan, mutta rohkeutta piti kerätä pari vuotta, ennenkuin toimeen tartuttiin. Studiossa Laura työsti levyä enimmäkseen kahdestaan tuottaja Matti Mikkolan kanssa ja laulajattaren mielestä onkin vähän outoa kutsua lopputulosta soololevyksi, koska työparina teosta on väännetty. Studiossa vieraili tietenkin myös soittajia soittamassa monenmoisia soittopelejä ja samoja miehiä tulee näkymään myös keikkakokoonpanossa.

- Omien tekstien kirjoittaminen oli hieman pelottava, mutta kiehtova ajatus, ja niiden kypsyttely vaati myös oman aikansa, tunnustaa Laura.


Inspiraatiota sanoihin löytyi tuoreen sanoittajan mukaan milloin mistäkin - ystävistä, kirjoista, elokuvista ja vastaantulevista ihmisistä. Suurin osa sanoituksista on kuitenkin puhdasta mielikuvituksen tuotetta.

- Joskus inspiraatiota antoi vallitseva säätila, joskus päässä painava juhlittu ilta, valottaa Laura taiteilijan sielunmaisemaa.

Lauran mielestä sanojen merkitys musiikissa riippuu musiikkityylistä - joissain sanat ovat tärkeitä, joissain enemmän rytmi ja sovitukset.

- Suomenkielisessä musassa tekstin merkitys luonnollisesti korostuu ja sitä tulee kuunneltua enemmän. Itse arvostan hyviä tekstittäjiä todella paljon, se on kuitenkin aika vaikea laji.

Kesän vaihtuessa juuri syksyksi kysyimme Laura Närheltä, mihin vuodenaikaan hänen uuden levynsä musiikki sopii parhaiten. Vastauksesta muodostui varsin ympärivuotinen.

- Oikeastaan levyllä on tekstejä jokaisesta vuodenajasta. "Jokainen Yö" sijoittuu talvimaisemaan roudan ja hankien keskelle, "Julmassa Valossa" puhutaan kalseasta ja kiduttavasta keväästä, "Hiljaisia Päiviä" taas keinuu aika kesäisissä tahdeissa. "Jää Mun Luo"-biisissä ei varsinaisesti mainita mitään vuodenaikaa, mutta omassa päässäni se näyttäytyy hyvin syksyisenä.

Kysyttäessä 'kilpasiskoista', kuten Chisusta ja Jenni Vartiaisesta, sekä nykyisestä vahvojen naisartistien buumista, näpäyttää Laura, että media tekee lokerointia vähän liiankin herkästi.

- En usko että yleisö harrastaa niin tiukkaa lokeroimista kuin media. Heitä kiinnostaa enemmän hyvät biisit, kuin niputtaminen johonkin "naisartisti-kategoriaan" Vaikka kuulijat saatavat olla osaksi samoja, kaikilla meillä on selkeästi se oma juttumme. Välillä mietityttää miksi miespuolisilta rock-bändeiltä ei kysytä samaa kysymystä.

Ajatus keikkailusta ilman tuttua Kemopetrol-taustabändiä jännittää ja aluksi hieman pelottikin Lauraa.

- Kemojen kanssa on kuitenkin tehty niin monta keikkaa, että homma on niin sanotusti selkärangassa. Minulla on kuitenkin suuri luotto uusiin soittajiin, ja keikkailusta tulee varmaan todella hauskaa. Odotan innolla että pääsen taas lavalle, tauko on tuntunut välillä sietämättömän pitkältä!

Soolouran tarkoituksena ei ole karistaa "Kemopetrolin Laura" -leimaa, sillä juuri se Laura kertoo olevansa. Hän on todella ylpeä Kemopetrolin aikaansaannoksista, eikä tarkoituksena ole missään nimessä unohtaa bändiä. Ilman vahvaa alku-uraa olisi ollut huomattavasti vaikeampi saada soololevylle näkyvyyttäkin, toteaa neiti Närhi.

Kemopetrolin uusi levy muhii edelleen studion uumenissa ja Laura on käynyt tekemässä siihen joitakin lauluäänityksiä, yhtyeen poikien huolehtiessa muusta. Bändin biisintekijä Kalle Koivistolla on myös rockbändi Vendi, jonka kanssa mies juuri nauhoitti Tallest Tree -nimisen debyyttialbumin.

Viimeisenä kysymyksenä kysyimme Lauralta, miten hän kuvailisi ihmistä, jolla on suuri sydän ja onko hän itse sellainen.

- Hän on lempeä ja arvostava. Hän osaa rakastaa, kaivata ja tuntea. Hän näkee elämän pienet vivahteet ja osaa jakaa ne läheistensä kanssa. Haluaisin uskoa että minulla on suuri sydän.

V2.fi uskoo, että kyllä on.



Kuvat © Warner Music Finland, Kemopetrol.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Game Gripper N900... Yhteensopiva kaksikk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova