Kissoja, hiiriä ja ihmisiä
Kivi Larmola
Like
Arvostelija: Markku Reunanen
Arvosana:

Kivi Larmola on ollut mukana maamme sarjisskenessä jo kaukaa 80-luvulta alkaen, ja vuonna 1991 uurastus palkittiin Puupää-hatulla. Kissoja, hiiriä ja ihmisiä perustuu omakohtaisiin kokemuksiin siitä, kuinka pesunkestävä kaupunkilainen muuttaa maalle. Larmola itse muutti Helsingistä Etelä-Pohjanmaalle Ylistaroon vuosituhannen vaihteessa, pakoon kaupunkielämän kiirettä.

Kuten arvata saattaa, maaseudun toisinaan eksoottista menoa käsitellään muutamalla sivulla, mutta se on sittenkin vain yksi teema muiden joukossa. Muita toistuvia aiheita ovat kissat Elsa ja Elviira, politiikka ja arkipäivän filosofointi. Mitään kaikenkattavaa juonta ei ole, vaan kirja koostuu lähinnä sivun-parin anekdooteista. Piirrosjälki on luonnosmaista ja väritys litteää ilman varjostuksia, mutta parissa paikassa Larmola uskaltautuu myös tyylillisiin kokeiluihin. Muuten jäykähköä ilmettä piristävät ilmeikkäät kissat, joiden touhut muodostavat kerrontaan omia pikku sivujuoniaan.

Teoksen nimi on harvinaisen osuva: sivuilla nähdään kissoja, hiiriä ja ihmisiä. Tapahtumat ovat arkisia ja todenmakuisia, joten on helppo uskoa, että tällaista maalle paenneen nuoren kulttuuripariskunnan elämä voisi oikeasti ollakin. Kepeä, elämänmyönteinen ja myös ripauksen kantaaottava, siinä tämän albumin ainekset.


Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät
Jyrki Nissinen
Zum Teufel
Arvostelija: Markku Reunanen
Arvosana:

Suomalaista undergroundia on nähty toistaiseksi niukasti Sarjishyllyssä, mutta nyt on saatu näytille Zum Teufelin uudelleenjulkaisu Jyrki Nissisen 2005 ilmestyneestä albumista Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät (sarjakuva tuhoutumis kotibile timantti duunista). Miehen tuotanto on jostain syystä mennyt itseltäni koko lailla ohi tähän asti, vaikka julkaisulista näyttää olevan kunnioitettavan pitkä ja sisältävän töitä kymmenen vuoden ajalta. Sarjakuvien lisäksi Nissinen on tehnyt myös vaihtoehtomusaa.

Meno yltyy absurdiksi, kun panssarikenraali Kokis Kari, Fix Laredo, Samos ja muut sekopäiset hahmot päästetään irti. Tapahtumien vyöry lähtee liikkeelle siitä, kun Laser Box tutustuu puhuvaan hampurilaiseen ja huijaa kaikki uskomaan, että hampurilainen on hänen poikansa. Isyyslomalle tarvitaan tuuraajaa, jota kautta tarinaan sekaantuvat kotibileistä haaveileva Ari ja tupakkaa kammoava Samos. Välillä käväistään katsomassa kiimaisia maantiesuolan imeskelijöitä, joita katsomaan on tuotu sata italialaista pervoa. Pervojen rahoista syntyy kiistaa, joka huipentuu välienselvittelyyn Kokis Karin Krematoriolla (KKK).

Häpeilemätön underground-tyyli pitää alusta loppuun. Juonikuviot ovat asiaankuuluvan kummallisia ja mm. tahalliset yhdys sana virheet tekevät pesäeroa salonkitaiteeseen. Ei tämä mitään yläasteikäisen vihkoon töhertelyä ole: karu, hiukan Jasso-kissaa muistuttava graafinen tyyli on selvästi tietoinen valinta, ja underground-sarjiksen klassikot ovat epäilemättä Nissiselle tuttua tavaraa. Lähimpänä vertailukohtana mieleen tulee italialainen Francesco Tullio Altan, jonka räävittömiä tuotoksia on Suomessa nähty takavuosina Tapiirin sivuilla.

Kiimaiset maantiesuolan imeskelijät on vakaumuksella tehty viihdyttävä kotimainen vaihtoehtopläjäys, jonka parissa viihtyy mainiosti sen puoli tuntia, mikäli tällainen tyylilaji kiinnostaa. Bonuksena albumin lopussa on vielä luonnoksia, joissa näkyy hahmojen kehittyminen sekä erilaisia suunnitelmia kansiksi.


Pistoja
Marjane Satrapi
Like
Arvostelija: Markku Reunanen
Arvosana:

Iranilaissyntyisen Marjane Satrapin töitä on nähty aiemminkin suomeksi, niistä epäilemättä tunnetuimpana yhteiskunnallinen, elokuvaksikin sovitettu Persepolis. Nyt, hieman takaperoisessa järjestyksessä, on luettavaksi saapunut astetta kepeämpi Pistoja, joka on sekin omaelämänkerrallinen ja sijoittuu takavuosien Iraniin. Ranskaksi alkuperäisteos ilmestyi jo 2003, mutta välissä ehdittiin suomentaa myöhempi Luumukanaa.

Vallankumouksen tai fundamentalismin teemojen sijasta artisti on päästänyt ääneen teheranilaiset naiset. Tarina rakentuu sen ympärille, kuinka lounaan jälkeen suvun miehet vetäytyvät levolle ja naiset puolestaan teen ääreen juoruamaan. Puhe on useimmiten miehistä, eikä mitenkään häveliääseen sävyyn. Hilpeiden ja ronskienkin anekdoottien kautta rakentuu kuva tavallisista elämänkohtaloista, joihin kietoutuu niin törkimyksiä kuin tohvelisankareitakin - jotain aivan muuta kuin se Iran, joka uutisten kautta meille välittyy.

Tarinankerronta on selvästi Satrapin vahvuus: pikku juonenpätkiä seuraa mielenkiinnolla ja ne muodostavat etenevän kokonaisuuden. Piirrosjäljestä voi puolestaan olla montaa mieltä. Positiivisesti ajatellen naishahmot ovat tunnistettavia sekä ilmeikkäitä, ja naivistisen tyylin voi katsoa tukevan teemaa tarkoituksella. Yhtä hyvin voisi sanoa, että jälki on harrastelijan nopeasti sutaisemaa, eikä kompositiossakaan ole pitkälle venytty, vaikka asettelu sentään välillä nokkelasti mukailee keskustelun kulkua.

Pistoja voisi luonnehtia perinteiseksi naissarjakuvaksi: tekijä on nainen ja teemana naisten elämä. Jos tällainen tyylilaji uppoaa, niin tämä on mainio hankinta, ja jos taas rakkaampia ovat mangat tai Marvelit, niin tuskin tästä paljon irtoaa. Tällä varauksella myös arvosanaan plus miinus yksi mieltymysvaraa. Itselleni kiintoisinta antia oli kurkistus Iranin totalitaarisen julkisivun taakse. Albumi saa syvyyttä ja uskottavuutta sen kautta, että se perustuu Satrapin omiin muistoihin.