Tuorein sisältö

Peltonen Hollywoodin rotumellakoissa

Jari Tapani Peltonen

05.08.2010 klo 21.30 | Luettu: 17438 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Onneksi on myös vihreää ja sinistä.
South Park esitti taannoin, että koska valkoinen voi väärällä sanavalinnalla leimautua rasistiksi ja kärsiä tästä vähemmistöasemasta, rasisteihin viittaavat sanat pitäisi kieltää. Randy Marsh ansaitsi liikanimen "Nigger guy" osallistuessaan Onnenpyörään. Hän käytti sanaa "niggers", kun kysymys oli "ihmiset jotka ärsyttävät sinua" ja vastaus oli "naggers" eli "nalkuttajat". Jakson varsinainen teema oli se, ettei enemmistö ymmärrä, miltä syrjintä tuntuu. Tämä on vähintään yhtä loistava teema kuin se olisi ollut, että nalkuttajat ovat yhtä ärsyttäviä kuin rasistit.

Mel Gibson on Nigger guy. Lehdistöllä on nauha, jossa Gibson raivoaa naisystävälleen, että kannattaisi lakata pukeutumasta kuin kiimainen narttu: jos N-henkilöt raiskaavat, se on sitten
oma vika. Gibson on myös uhannut polttaa talon, kunhan häneltä on ensin otettu suihin, mutta viis naisvihasta ja pyromaniasta! Nigger guy Gibsonin edustajat eivät enää edusta Gibsonia, koska he eivät voi edustaa N-sanailijoita. Gibsonin varsinainen agentti Ed Limato, 73-vuotias alan veteraani, kuoli potkuja seuranneena päivänä johonkin - ehkä N-sanaan.
Lähteet: Radar Online, Deadline

Tulkintani mukaan Gibson on mielipuoli, mutta N-sanan merkitys oli se, että yksityisessä raivohulluuden puuskassa ei ole nopeampaa tapaa ilmaista, että artikuloija tuntee rikostilastot eikä pidä niistä. Tiettyihin tilastoihin viittaamista toki kutsutaan rasismiksi sitäkin, joten kyllä se johdonmukaista on, että Gibson on toistuvasti tuomittu rasistiksi, jonka ura saattaa olla ohi.

Puhutaan oikeasta rasismista. Jo ennen kuin jenkkikriitikot äänestivät toimintafantasian The Last Airbender yhdeksi vuoden kehnoimmista elokuvista, kansa protestoi kaduilla. Alkuperäinen animaatiosarja Avatar: The Last Airbender on amerikkalainen, mutta se myötäilee animen perinteitä ja aasialaisia mytologioita. Päähenkilö on mystinen soturimunkki. Häneen tutustuvat kaksi tummaihoista nuorta, joiden kulttuuri on inuitimainen. Näihin rooleihin lähdettiin etsimään näyttelijöitä, jotka ovat "kaukasialaista tai mitä tahansa muuta etnistä alkuperää", väittää eräs tieto. Ohessa kuva nettisivustolta Racebending.com, joka perustettiin asian ympärille:


Ohjaaja M. Night Shyamalan on selitellyt, että rooleihin valittiin oikealta tuntuvat kyvyt. Selitys kompastui, kun nuorten antineekereiden suoritukset hämmensivät kriitikot amatöörimäisyydellään. Shyamalanin viharikos ei rajoitu valkaisuun. Mies on kehunut, että The Last Airbender sisältää jopa harvinaisen monimuotoisen edustuksen rotuja. Etukäteistiedot kertoivat ja arvostelut vahvistavat, että kyllä, taustalle ei tahdottu valkoisia ja siellähän niitä etnisiä vahvistuksia tosiaan porskuttaa. Loput tärkeistä pahoista hemmoista muuten näyttävät tältä:


Sivuston Slashfilm podcastissa tehtiin huomio, ettei The Last Airbender ole mikä tahansa aihe, vaan kyseessä oli hyvin harvinainen tilaisuus tehdä näkyvää valtavirran viihdettä, jossa tähdet ovat aasianamerikkalaisia (sekä v***silmiä että aurinkon***ereitä). Muistan näiden, aasialaisia juuria omaavien herrojen keskustelleen aiemmin, että mikäli amerikkalaisella paikkakunnalla on huomattava aasialainen edustus, tämä ei muuta miksikään sitä, että elokuvat esittävät paikkakunnan valkoisena. Suurin osa rasismista jää vähälle huomiolle, koska sitä ei hierota valkoisten himonalkuttajien naamaan.

Mainitun podcastin mukaan kukaan ei väitä, että Shyamalan itse on rasisti. Rasismi on uskomattoman sitkeä ja moniulotteinen sorron muoto, joten miksi ihmeessä Shyamalan saisi synninpäästön? Omien intialaisten juuriensa vuoksi?

Todellisen henkilön inspiroima vahva draama The Believer kertoo juutalaisesta uusnatsista. Chris Rockin hauska ja surullinen dokumentti Good Hair kertoo afroamerikkalaisten pakkomielteestä suoristaa hiukset tappokemikaaleilla, koska afrikkalaiset hiukset ovat heidän mielestään liian afrikkalaiset. Eduskuntavaaleihin 2011 huipentuvaa maahanmuuttokeskustelua seuratessa selviää, että joidenkin suomalaisten mielestä maahanmuuttajien sopeutumisongelmat ovat suomalaisten vika. Ehkä myös Shyamalan vihaa kansaansa. Ehkä hän on vanhan liiton natsi. Ehkä hän tahtoo olla vaniljaa ja tehdä vaniljaelokuvia pääosassa skinhead Bruce Willis. Shyamalan näyttää hieman 80-luvun Michael Jacksonilta. Arjalaiset ovat lähtöisin Intiasta. Pienistä puroista syntyy suuri virta – väittävät ainakin nalkuttajat.

Gibsonin N-sanaan reagoitiin vahvasti siksikin, että Gibson on aiemmin syyttänyt juutalaisia kaikista maailman sodista. Gibsonin hulluus on sidoksissa hänen huomattaviin lahjoihinsa taiteilijana. Kun taiteilija käyttäytyy huonosti, taiteesta voidaan etsiä kätkettyjä merkityksiä, kuten niitä on tarkoitus etsiä joka tapauksessa. En tiennyt mitään Gibsonin tempauksista, kun hoksasin, että Apocalypto on kristillistä/valkoista propagandaa. Shyamalan on taiteessaan suorittanut huomattavasti merkittävämmän viharikoksen kuin Gibson kaiken kaikkiaan, mutta kuka lakkaa edustamasta häntä? Menen takuuseen, että maailmassa on ainakin yksi tapaus Airbenderiin perehtynyt valkoinen kukkahattutäti, jonka mielestä Night-parka ei olisi saanut töitä ollenkaan, jos hän ei olisi pelannut valkoisen sorron pussiin. Tämä saattaa olla tottakin - joten minä voin väittää näin, jos kukaan muu ei kehtaa.

Rasismia on kaikkialla. Viime vuonna joku väitti, että Ninja Assassin esittelee amerikkalaisille miehen, joka on tunnettu Aasiassa. Mainoskuvissa herra Rainin päästä leikattiin pois vinosi-... noin puolet. Oudoksuin tyylivalintaa. Sitten törmäsin sivuston Latino Review tekemiin huomioihin. Kuinka usein aasialaiset ja muut vähemmistöt pitävät aurinkolaseja toimintaleffojen julisteissa? Usein. Kantaako musta mies koskaan asetta, ellei julisteesta ilmene, että hahmo on poliisi? Harvemmin. Se, onko julisterasismi todellista, riippuu lähinnä siitä, mikä on itse kunkin mielentila ja mitkä ne ensimmäiset 10 julistetta, joihin kukin väittämät mielessä tutustuu.

Rasismia voi "vain kuvitella" näkevänsä, mutta eikö se muka ole totta, että jopa rasismin vastustajat rakastavat rotuerottelua, jos se tulee suosimisen ja kiintiöiden muodossa? Tehdään klassinen toimintajännäri. Värvätään osiin kaksi miestä: valkoinen ja musta. Willis ja Jamie Foxx ovat kelpo pari. Mistä leffa kertoo? Ostetaan lisenssi videopeliin: Kane & Lynch: Dead Men lähtee halvalla. Lynch ei ole musta, mutta... Olkaamme uskollisia omalle alkuperäisideallemme! Jos Kanea näyttelisi kiinalainen nainen
Bruce & Jamie
ja Lynchiä lilliputti, niin sitten voisimme puhua suvaitsevaisesta värväysprosessista: muuten puhumme vain kohderyhmän maksimoinnista rasismiin turvautuen. Valkaisu on "pahasta", mutta kiintiöt "hyvästä". Ja paskat.

Latino Reviewin pojat ovat rasisteja. He tuntevat tarvetta mainostaa "latinonäkökulmaa". Slashfilmin pojat ovat rasisteja. He toivovat, että heidän rotunsa olisi paremmin edustettuna valtavirran viihteessä, joten he eivät osaa samaistua muiden rotujen edustajiin. Minä luulin poikasena, etten ole rasisti, mutta onneksi vähemmistön edustaja sanoi telkkarissa, että hekin jotka eivät pidä itseään rasisteina, eivät erivärisen ihmisen nähdessään voi olla ajattelematta, että onpas tuossa erivärinen ihminen. Sokeat ovat rasisteja, jos he tahtovat nähdä muutakin kuin mustaa.

Hämmentävä rasistinen juliste
Kolumnisti Peltonen on Shyamalanin viimeisiä faneja, mutta hän ei maksaisi penniäkään The Last Airbenderin näkemisestä, koska tämän tason kohu vaatii lompakolla äänestämistä. Kun pieni kansanliike ehdotti, että tummaihoinen Donald Glover värvättäisiin Spider-Maniksi, Peltonen piti ajatuksesta, koska valkohämis on nähty ja sankari kokovartalonaamiossa on hahmon luojan Stan Leen mukaan aina ollut vähemmistöjen mieleen. Peltonen tahtoo kolmannen Bad Boys -rymistelyn siksikin, että kun persettä potkii kaksi tummaa kyttää, kummassakaan ei ole tarkkaan laskelmoidun etnisen vahvistuksen makua. Peltosen harrastuksiin kuuluu Bollywood, eikä vähiten siksi, että Etelä-Intiassa kypsyy planeetan kauneimpia ihmisiä. Peltonen pitää siitä, kun muslimeiden annetaan olla ihmisiä ihmisten kaikissa rooleissa, kuten he ovat romanttisessa fantasiassa Slummien miljonääri ja vankiladraamassa Profeetta. Peltonen on niitä henkilöitä, jotka eivät kannata sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, joka saattaa edes teoriassa synnyttää vastaavia monikulttuurisia räyhääjäslummeja kuin Euroopassa runsain mitoin esiintyy. Täten tämän artikkelin kirjoittaja on rasisti nigger guy sovinisti punavihreä ääriliberaali saatanan rotupetturi, joka yrittää sekä näennäiskriittisellä mamupolitiikalla että Natsi-Saksan mieleen tuovalla populismilla kalastella kansansuosiota kätkien todelliset mielipiteensä, jotka ovat:

White power! Suomi somaleille!


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Täältä tulee hauki!... Sarjishylly #12... >

Keskustelut (9 viestiä)

Vesiapina

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.08.2010 klo 21.59

Oonko eka joka uskaltaa kommentoida? :O Aivan loistavaa tekstiä ja oli kyllä mukava lukea.
lainaa
Don_Make

Rekisteröitynyt 08.06.2008

05.08.2010 klo 23.37 1 tykkää tästä

Hyvä kirjoitus.
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

06.08.2010 klo 01.52

Oli todellakin hyvä kirjoitus, ajatuksia herätti.

Esimerkkejä riittää varmasti pilvin pimein mutta mietin Precious-elokuvaa. Voiko olla että amerikkalaisten on mukavaa nähdä musta tyttö niin kurjana, isänsä raiskaamana, asuen paskaläävässä hullun äitinsä kanssa. Vaikkakin tyttö sai kaiken sympatiamme ja oli tarinan sankari, miljöö kaikkinensa on mustanpuhuva (heh heh, öh). Kätevää. Jos elokuva olisi valkoisten kulttuurissa ja tyttö olisi barbien näköinen lähiöpimu, äitinä tubberwaaraa harrastava permanenttipää ja isä toimitusjohtaja niin mitään niin kamalaahan ei tapahtuisi? Ei meille, vain Niille.

Omaa rasismia tietty on myös se ettei mustien ghettokulttuurista erityisemmin elokuvaa tehdä. Tarkoitan sellaista joissa on enemmän totta kuin tarua. Ne kuuluisat tilastot vankilatuomioista, aseista yms. Gran Torino tosin kertoi tästä.

Suomessa on jo ghettoja suomalaisillekin, tuskin integraatio pakolaisille hoidetaan kovinkaan hyvin täälläkään. Jokatapauksessa mukavaa nähdä väriä kaduilla Lahdessakin. Parveekkeeltani näkyy kahvila jossa on asiakkaina lähinnä mustaviiksisiä hiljaisia miehiä. Toivoisin että ostaisivat kahvia muistakin kahviloista, näkeehän sen jo suomalaisista junteista mitä kuppikuntaisuus ihmiselle tekee.

lainaa
TheStar

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

06.08.2010 klo 11.28

Huh, myrsky ei ole vielä noussut eli tulimpa vain sanomaan, että oikein kiva artikkeli ja kohta myrskyää!
lainaa
lasdlads

06.08.2010 klo 19.08

Täytyy kyllä todeta, että melkoisen järkevä teksti aiheesta, josta sellaista harvemmin tuotetaan.
lainaa
Greed

Rekisteröitynyt 29.03.2010

07.08.2010 klo 00.34

Nämä Peltosen artikkelit ovat aina lukemisen arvoisia.

Thank you, sir.
lainaa
AntiSocial

Rekisteröitynyt 20.10.2009

07.08.2010 klo 11.02

Viitsisitkö lisätä vielä kauden ja jakson numeron? - olisi kiva katsoa kyseinen jakso alusta loppuun.
lainaa
Se7en

07.08.2010 klo 11.17

AntiSocial kirjoitti:
Viitsisitkö lisätä vielä kauden ja jakson numeron? - olisi kiva katsoa kyseinen jakso alusta loppuun.


Season 11 - Episode 01 With Apologies to Jesse Jackson
lainaa
crom

Rekisteröitynyt 11.10.2007

24.08.2010 klo 12.34

Ihan mielenkiintoista luettavaa ja mietittävää sinällään tuo aihe. Harmi kun siitä ei yleensä tohdi kukaan kirjoittaa näin neutraalista näkökulmasta, kun osa alkaa haukkua jo pelkän aiheen takia rasistiksi.

Toinen yhtä mielenkiintoinen on historian tapahtumien piilottelu ja muuntelu. Kolmantena yhtä surkukoomisia piirteitä saavana asiana voisi pitää tilastoja ja niiden julkaisuja. Neljäntenä uutisointi maailman tapahtumista... Melkoinen hallittu kaaos riehuu tällä planeetalla :D
lainaa

Kirjoita kommentti




Muita tekstejä tältä kirjoittajalta

V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova