Tuorein sisältö

Nokia N900

Mikko Heinonen

05.02.2010 klo 18.35 | Luettu: 60466 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

NörttiPhone
Linuxin ja minun yhteinen alkutaival ei ollut mitenkään ruusuinen. Ensimmäinen kaverin asentama Slackware jäi pelkäksi askarteluksi, ja muutamaa vuotta myöhemmin Debian teki kaikkensa, että luovuttaisin ja palaisin Ikkunoiden maailmaan. Parin reinstallin ja Gentoohon siirtymisen jälkeen alkoi kuitenkin tuntua siltä, että voin elää pingviinin kanssa, ihan ilman dualboottia. Kelataan seitsemän vuotta eteenpäin, ja minun olisi vaikea kuvitella, että käyttäisin kotikoneessani muuta - työn puolella Windows on pakkovalinta. Näin siitä huolimatta, että aina välillä joku ei toimi, suuri osa ohjelmistoista on melko rujoja, ja saan jatkuvasti kuulla, kuinka jokin Uusi Hieno Asia ei vielä ole käytettävissä ollenkaan. Pidän siitä, että saan peukaloida vapaasti, viritellä, säätää, nyppiä, kyniä ja räpeltää. Ja että järjestelmä yleensä palautuu tästä, ainakin jos tietää oikeat loitsut. Sama asennus pyörii nyt neljättä vuotta, ilman minkäänlaista hidastelua.

Paljolti tämän filosofian vuoksi Apple iPhone on ollut itselleni eräs hankintamielessä vähiten kiinnostavia laitteita pitkään aikaan. Siinä missä Mac OS X edustaa parasta kaupallista Unix-varianttia työpöytäkäyttöön, iPhone OS on itselleni esimerkki siitä, miten asiat päätetään käyttäjän puolesta ja paketoidaan niin kauniisti, että sielunsa myy melkein huomaamatta - ja mielellään, kuten nettifoorumit todistavat. Niin kuin Jobs on hyväksi nähnyt, niin tulee sinun puhelintasi käyttämän. Apple valvoo jokaista sovellusta, voi poistaa ne jälkikäteen myös puhelimestasi, ja ainoa keino asentaa puhelimeen mitään on ostaa se kaupasta. Kahta sovellusta ei voi ajaa yhtä aikaa. Tähän verrattuna itselleni on aika pieni ilo se, että laitteessa on muutama kiva peli. Kuuluisa "jailbreak" eli suojausten kierto päästää kyllä Applen ikeestä, mutta aloittaa samalla kilpajuoksun Omppufirman laiteohjelmistopäivityksiä vastaan, parhaassa tapauksessa vaatii puhelimen liittämistä tietokoneeseen aina virran loppuessa. Ja iTunesiahan ei minun koneelleni enää laiteta.

Pakkorako

Eräs iPhonen kiistaton ansio on kuitenkin, että se on ravistellut paikoilleen luutunutta Nokiaa. Symbian-puhelimien ylivalta asetti kumisaapasfirman asemaan, jossa se ei enää tiennyt mitä tehdä. N-Gaget sun muut ufoluurit olivat summittaisia kokeiluita, joihin markkinat vastasivat lähinnä vaivautuneesti huvittuen, samalla kun peruskapuloita kannettiin kaupasta molemmin käsin. Puhelimen keskihinnan nostamisesta puhuttiin pitkään, mutta oli melko pitkään hukassa, millainen huippumallin sitten pitäisi olla. Nokialta puuttui laite, joka säteilisi muuhunkin mallistoon seksiä. Vasta kun Apple toi markkinoille käytettävyys- ja sovellusihmeensä, alettiin Espoossakin havahtua siihen, että tulevaisuuden puhelin on kosketusnäyttöinen, käyttäjän omia sovelluksia ajava mobiililaite. Ensimmäinen vastaveto oli kompuroiden avattu Ovi Store, joka alkaa vasta nyt, kauan julkaisunsa jälkeen, näyttää edes joitain merkkejä toimivuudesta. Toinen oli meilläkin arvosteltu 5800 XpressMusic, joka onkin kerännyt tasaisen suosion. Kolmas, paljon pienemmällä porukalla toteutettu hanke on ollut Linuxiin pohjaava Maemo-käyttöjärjestelmä, ja ensimmäinen sitä käyttävä varsinainen puhelin on tämä N900.

Itse asiassa N900:n kehityskaari muistuttaa paljonkin omenaleirin vastaavaa. Firmalla on tapana julkistaa tuotteita, uusimpana iPad, jotka vaikuttavat alkuun melko kummallisilta vedoilta, mutta joiden todellinen tarkoitus selviää (kenties) myöhemmin. Aiemmat Maemo-tuotteet N770, N800 ja N810 olivat nettitabletteja, joissa ei ollut mitään GSM-puhelinominaisuuksia. Markkinoilla ihmeteltiin niiden julkistusta aikanaan kovastikin - laite, joka ei soita kuin Skype-puheluita, on kieltämättä melko yllättävä veto maailman suurimmalta matkapuhelinvalmistajalta. Näiden laitteiden myötä on kuitenkin luotu pohja sille, että nykyinen N900 on perustaltaan toimiva, kosketusnäytöllinen kämmenmikro, johon on kuitenkin lisätty myös GSM-puhelimen toiminnallisuus. Ainakin osittain.

Mukava möhkäle

Ulkoisesti N900 muistuttaa N97-puhelinta, joka sai kyseenalaisen maineen olla eräs reikäisimpiä Symbian-puhelimia julkaisussaan, ja etenkin sen mini-versiota. Kooltaan laite on saman paksuinen kuin E90 Communicator, mutta pituutta on noin neljännes vähemmän. Etupaneelin painikkeet on riisuttu kokonaan, kosketusnäytön lisäksi käytettävissä on vain esiin liukuva näppäimistö. Näppäimien asettelu vaatii totuttelua, sillä numerot ja erikoismerkit ovat oman "Symbol shiftin" takana, välilyönti on vain kahden näppäimen levyinen ja jopa suuntaohjaus toimii vanhan Commodore 64 -näppäimistön malliin - siis toiseen suuntaan liikuttaminen vaatii modifier-napin painallusta. Alkujärkytyksen jälkeen tähänkin järjestelyyn tottuu, vaikka siitä ei missään vaiheessa varsinaisesti pidäkään.

Kosketusnäyttö on resistiivinen ja tukee vain yhden pisteen painallusta. Tätä on pyritty kompensoimaan sillä, että mukana seuraavalla styluksella voi tehdä näytölle eleitä, mikä ainakin verkkosurffailussa toimii hyvin. Näytön huomattava tarkkuus (800x480 vs. iPhonen 320x480) ja korkea laatu auttavat nekin antamaan anteeksi multitouch-puutetta. Resistiivinen näyttö toimii hyvin myös käsineet kädessä. Takapaneelista löytyy 5 megapikselin kamera, etupaneelista videopuhelukäyttöön sopiva 0,3-megapikselinen. Kuulokeliitäntä osaa ulostaa myös videosignaalia.

Kuorensa sisälläkin N900 on tehokas ja suurikapasiteettinen laite. Prosessorina on 600 MHz:n Arm Cortex-A8, siis sama kuin iPhone 3GS:ssä (joka käyttää 833 MHz versiota alikellotettuna) mutta DSP:n tukemana. Grafiikkapuolesta huolehtii samoin iPhone 3GS:stä tuttu PowerVR SGX, kuitenkin hitaampana kuin kilpailijassaan. Käyttömuistia on 256 megatavua, jonka lisäksi 768 megatavua flash-muistista toimii swap-partitiona. Kokonaisuudessaan levytilaa on 32 gigatavua, jota voi vielä kasvattaa SDHC-muistikortilla. Käytännössä siis puhelimeen mahtuu kaikki tarvittavat ohjelmat ja lisäksi vielä mukavasti musiikkia ja videopätkiä.

Maaemon huomassa

N900:n käynnistymisen jälkeen käyttäjää tervehtii neljä rinnakkaista virtuaalityöpöytää, joista yhdellä on suoraan kuvake X-terminaaliin. Tämä kertoo laitteesta kaiken oleellisen: tervetuloa nörttimaahan. Huomioiden, miten DRM:n lisääntyminen vähän laitteessa kuin laitteessa rajaa käyttäjän mahdollisuuksia tehdä omalla laitteellaan mitä haluaa, on suorastaan hämmentävää, että perus-Linux-komentoja osaava pystyy valvomaan likimain kaikkia N900:n aspekteja välittömästi. Root-oikeudet on sentään fiksusti poistettu normaalikäyttäjältä, mutta ne saa haltuunsa (varoituksen kera) sovellusten hallinnasta.

Seuraava kokemus on sitten siitä, miten julmetun nopeasti kaikki tapahtuu. Kun on tottunut Symbianin "etana jarruttaa kurvissa" -käyttökokemukseen ja katsellut videoita Android-puhelintenkin tahmailusta, on todella mieltä ylentävää nähdä, miten Maemo ulosmittaa laitteen tehot eikä hukkaa niitä pelkän UI:n pyörittämiseen. Ohjelmia voi olla monta käynnissä, niiden välillä vaihtaminen käy sulavasti ja työpöydältä toiselle voi raapaista kuin ohimennen. Puhelun tullessa muu toiminta ei suinkaan pysähdy, vaan jatkuu taustalla.

N900 sisältää myös äärimmäisen kätevän puhelinluettelon, joka yhdistää Skype- sekä muut pikaviestikontaktit ja puhelinnumerot yhdeksi tietokannaksi. Jos ihminen, jolle olit soittamassa onkin paikalla Skypessä, voit soittaa pelkän datasiirron hinnalla - tai ilmaiseksi, jos lähistöllä on sopiva WLAN-verkko. Puhelin vaihtaa itsestään WLANin varaan sellaisen haistaessaan, ja samalla muuttaa mm. sähköpostin SMTP-palvelimet automaattisesti oikeiksi. Yhteystietojen käsittely on niin mietittyä, että on vaikea uskoa takana olevan saman firman, jonka puhelinten feature-sekamelska on jo pitkään ollut synonyymi epäkäytettävyydelle.

Erityismaininta on annettava myös Mozilla-pohjaiselle MicroB-selaimelle. Paitsi, että sen nopeus on kiitettävällä tasolla, se pystyy myös näyttämään useimmat sivut juuri siten kuin pitääkin, ja hyvinkin monimutkaisia toimintoja on mahdollista käyttää. Ainoa isompi kompastuskivi ovat paljon Flashia sisältävät sivustot, jotka saavat suorittimen hikoilemaan. Tässä kohtaa on kuitenkin kiitettävä siitä, että Flash ylipäätään on - otan mieluummin vaikka hitaan kuin täysin käyttökelvottoman sivuston.

Debianin paketinhallintaan perustuvasta ohjelmistovalikoimasta löytyy perussetti lisäominaisuuksia, kun mukana tulevat on sulateltu. Facebookit sun muut Twitterit saa hoidettua omalla sovelluksellaan, säätietoja saa näytölle ja RSS-syötteiden luku onnistuu. Mukana on myös kova peli Angry Birds ja kasa avoimen lähdekoodin pikkupelejä ja emulaattoreita.

Hyvät, pahat ja nörät

Edellisen kappaleen perusteella N900 on siis mannaa taivaasta, joten miksi vielä muita puhelimia yleensä myydään? No, koska yllä kuvattu on ns. hyvä päivä. Maemossa on edelleen bugeja, joiden ansiosta tietty palvelu voi jäädä jumiin ja syödä laitteen akun muutamassa tunnissa. Suuri osa Symbian-luurien "hienouksista", kuten useat profiilit ja henkilökohtaiset soittoäänet, puuttuu kokonaan. MMS-viestien lähetys ja vastaanotto, josta iPhone-omistajia kiusattiin, ei toimi (mutta on kyllä tulossa). Laitteen akkukesto on kevyellä käytöllä kaksi päivää, raskaalla käytöllä päivän. Vanha sotaratsu E90 toimi yleensä niin kauan, että jo unohdin koska olen sen viimeksi ladannut.

Laajempi ongelma on, että N900:n hyödyntäminen on toistaiseksi täysin Maemo-yhteisön varassa. Maemo.org julistaa olevansa täysin Nokiasta riippumaton, samalla kun käytännössä kaikki sen silmäätekevät ovat Nokialla töissä ja Nokia myös maksaa sivuston ylläpidon. Harrastelijamaisuus näkyy siinä, että uuden vuoden tienoilla Maemon omat ohjelmistopalvelut olivat 3-4 päivää täysin nurissa, eikä kukaan osannut sanoa varmaksi, koska ne palaavat. Vaikka uudet omistajat saivatkin tällä aikaa puhelimeensa välttämättömät laiteohjelmistopäivitykset, on Maemon repositoryissa yhtä jos toista käytännössä hyvin tarpeellista tavaraa. Olisi melko vaikea kuvitella tällaista tilannetta App Storen, tai edes Ovi Storen kohdalle.

Julkaisemalla täysin avoimen laitteen Nokia on ottanut riskin sen suhteen, että avoimen lähdekoodin yhteisö saa aikaiseksi saman tasoista tavaraa kuin App Storeen myytäviä ohjelmia tilin toivossa väsäävät. Teknisesti laadussa ei monesti olekaan moittimista, mutta ulkoasun kanssa voi olla niin ja näin - "kooderi-GUI" on terminä jo käsite muutenkin. Samoin open source -sakki on usein hyvin nihkeää maksamaan ohjelmistaan, mikä voi haitata pelien ja muun maksullisen sisällön tuontia Ovi Storeen laitetta varten.

Ja entä se kolmas?

Siinä missä iPhone on markkina-asemansa vakiinnuttanut, N900:n toinen ja vähintään yhtä suuri haastaja tulee Googlen suunnalta. Android-käyttöjärjestelmällä toimivia puhelimia on jo markkinoilla, ja Googlen aiempaan historiaan nojaten on syytä odottaa myös siitä menestystä. Android-puhelimen käyttökokemus on kuitenkin vielä nykyisellään huomattavasti perässä N900:n sulavuudesta, ja Maemon täydellinen avoimuus antaa valtteja tähänkin taisteluun. Nokian kannalta Maemo on kuitenkin taloudellisesti huomattavasti vähemmän tärkeä asia kuin se on kummallekaan kilpailijalle. Sen sijaan sen imagovaikutus on huomattava: halutessaan kankeaksi haukuttu jättiläinenkin pystyy vaikka mihin.

Vaikka aloituskappaleessa ylistinkin avoimen lähdekoodin tuomaa valinnan vapautta, haluan kuitenkin, että perusasiat ovat kunnossa. OpenMokon tyyliset "rakenna itse puhelimesi" -tyyliset hankkeet eivät ole tulevaisuutta, koska 99 % väestöstä ei halua kääntää kerneliä uudestaan että saa mikrofonin toimimaan, eikä suunnitella käyttöliittymää itse nollasta. Olemassa olevan perustoimivan tuotteen virittelyssä on paljon enemmän vetoa massamarkkinoille. On oikeasti mukavaa saada valita, haluaako mennä vain vakio-ominaisuuksilla, vai kikkaileeko toimimaan jotain spesiaalia jonkun propellihatun virityksestä. Ja tietää samalla, että jos homma menee täysin reisille, Nokian ohjelmistoilla puhelimen saa palautettua tolkulliseen tilaan.

Nokia N900 ei ole valmis laite, mutta kerrankin se on sitä avoimesti. Viimeisen kuukauden aikana minusta on toisinaan tuntunut siltä, että ostin 550 euron sisäänpääsyn betatestiohjelmaan. Tämä kuitenkin eroaa merkittävästi siitä tunteesta, että koin testaavani E90 Communicatoria vielä suuremmalla hinnalla: N900:n jokainen päivitys on lisännyt laitteen toimintoja ja potentiaalia, siinä missä Symbianin firmware updatet lähinnä korjasivat asioita, joiden luvattiin toimivan alusta asti. Maemo-tiimi keskittyy tekemään oikein muutamat perusasiat ja katsoo, millaisen puhelimen yhteisö haluaa rakentaa sille alustalle. Tämä on kannatettava ajatus.

Laite: Nokia N900
Myyjä: Kaikki puhelinliikkeet
Hintaluokka: 550 euroa

V2.fi | Mikko Heinonen
< Peltonen ja vuosikym... Mustat Enkelit - ant... >

Keskustelut (45 viestiä)

Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

06.02.2010 klo 10.19

Pitää ostaa tää luuri joskus vuoden päästä, kun hinta on siedettävämpi, ja rahaa olisi maksaa vielä nopea 3g yhteyskin.
lainaa
Akaesora

Rekisteröitynyt 18.09.2008

06.02.2010 klo 10.59

Tane kirjoitti:
Pitää ostaa tää luuri joskus vuoden päästä, kun hinta on siedettävämpi, ja rahaa olisi maksaa vielä nopea 3g yhteyskin.

Siihen mennessä tästä puhelimesta on tullut varmaan jo parempia versioita. Onhan Maemo 6 tulossa ihan tämän vuoden aikana.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

06.02.2010 klo 12.00

Nokialta on Maemo-tabletteja tullut viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä neljä, eli lähes vuosittain tämä mallisarja tuntuu uudistuvan. Ei se silti vanhaa mallia välttämättä sen huonommaksi tee, vaikka uusi julkaistaisiinkin.
lainaa
Latuman

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.02.2010 klo 12.48

Saako tätä mistään kytkynä?

Tai soneraltahan se pitäs hommata... Ei näytä viel olevan vissiin valikoimis.
lainaa
woodhead

06.02.2010 klo 14.11

Latuman kirjoitti:
Saako tätä mistään kytkynä?

Tai soneraltahan se pitäs hommata... Ei näytä viel olevan vissiin valikoimis.

Mihinköhän toi N900 on kadonnut Soneran sivuilta? O_o
Aikaisemmin sieltä sai N900:sen 20 euron kk-hintaan 24 kuukauden sopimuksella jos samalla hankki liittymän. TeleFinlandin sivuilta saa myös liittymän kanssa tai ilman liittymää (jos on TeleFinlandin asiakas jo entuudestaan) samalla 20 euron kk-hinnalla ja 24 kuukauden sopimuksella.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

06.02.2010 klo 14.17

Paras arvostelu jonka olen V2.fi:ssä lukenut. Tosin muutamat käsitevirheet vähän häiritsivät ja yhden sijamuotovirheen olin bongaavinani.

Loppuun olisi voinut laittaa maininnan siitä, että Nokialta tulee tämän vuoden lopulla vielä yksi Maemo-jakelulla varustettu puhelin. Siinä on QT pohjainen uusi käyttöliittymä todennäköisesti korvaa nykyisen GTK+-pohjaisen Hildonin.

Minä jään odottamaan tuota "N910":ntä kauppoihin. :)
lainaa
Tanee

06.02.2010 klo 15.15

No en minä silti aijo puhelimesta 500euroa maksaa, vaikka tuliski uusi malli.
lainaa
joopjoop

Rekisteröitynyt 13.06.2009

06.02.2010 klo 16.16

N900 kuulostaa hyvältä mutta 5800 XpressMusic vieläkin taskus ja en aijo vaihtaa vielä hetkeen.
lainaa
Jep

06.02.2010 klo 19.35

Tätä lukiessa tulee vaan entistä paremmalle mielelle siitä, että on iPhone. Nauttikaa N900:n omistajat niistä MMS-viesteistänne nyt, kun niistä olette viimeiset 3 vuotta nauraneet.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.02.2010 klo 19.48

Dekonega kirjoitti:

Loppuun olisi voinut laittaa maininnan siitä, että Nokialta tulee tämän vuoden lopulla vielä yksi Maemo-jakelulla varustettu puhelin. Siinä on QT pohjainen uusi käyttöliittymä todennäköisesti korvaa nykyisen GTK+-pohjaisen Hildonin.

Tämä on toistaiseksi spekulaatiota. Nokia ilmoitti tulosjulkistuksessa Maemo-laitteesta syksyllä, mutta detaljit ovat epäselviä. Maemo 6 tehdään enemmän pelkälle kosketusnäytölle, joten ko. laitteessa ei tällä tietoa olisi näppäimistöä.

Nokian sisällä on jo puhetta siitä, että Maemo nähdään Symbianin uhkana, joten on epävarmaa missä aikataulussa näitä laitteita ulos marssitetaan. Vempain per vuosi on ollut tahti tähän mennessä.

Ja ps. "N910:ä".
lainaa
moipska

Rekisteröitynyt 18.04.2007

06.02.2010 klo 23.19

Jep kirjoitti:
Tätä lukiessa tulee vaan entistä paremmalle mielelle siitä, että on iPhone. Nauttikaa N900:n omistajat niistä MMS-viesteistänne nyt, kun niistä olette viimeiset 3 vuotta nauraneet.

http://talk.maemo.org/showthread.php?t=32129
Kyllähän noita mms:ä voi jo nyt lähetellä/vastaanottaa, jo jonkin aikaa on voinut. Mitäköhän tuossa kesti, parisen kuukautta? Vrt. Apple, jolla meni kait vuodesta kahteen?

Detailit ei ihan kohillaan, mutta bottom lainina, n900:lle hommattiin mms tuki huomattavasti nopeammin kuin iphonelle.
lainaa
niin

06.02.2010 klo 23.45

moipska kirjoitti:

Itse lasken, että n900:llä on mms sitten, kun nokia itse julkaisee sen patchinä. Ja onhan iPhone:llekin saanut mms:n jo kauan ennen jailbreakin avulla.
lainaa
Salu-Pertti

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.02.2010 klo 11.01

Dekonega kirjoitti:
Paras arvostelu jonka olen V2.fi:ssä lukenut. Tosin muutamat käsitevirheet vähän häiritsivät ja yhden sijamuotovirheen olin bongaavinani.

Ota nyt hyvä mies viimein pää pois puskasta. Kielitaito ei ole vahvinta alaasi - itse ainakin osasin välttää monet alkeelliset virheesi jo pari vuotta lukemaan opittuani. Mikko taas on alan (mm. kielentarkastus) ammattilainen, jolle näiden artikkelien kirjoittaminen on lähinnä harrastus.

Käsitteistä taas osaat lähinnä saivarrella.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

07.02.2010 klo 13.23

Jep kirjoitti:
Tätä lukiessa tulee vaan entistä paremmalle mielelle siitä, että on iPhone. Nauttikaa N900:n omistajat niistä MMS-viesteistänne nyt, kun niistä olette viimeiset 3 vuotta nauraneet.

Apple kyllä teki hauskan dual-failauksen tässä. Silloin kun MMS-viesteillä oli vielä jotain väliä niin sitä ei vaan voinut laittaa mukaan ja nyt kun lähes kaikki kännykät ovat siirtyneet sähköpostin sulavaan käyttöön ja MMS alkaa olemaan yhtä hyödyllinen keksintö kuin VHS-videot niin Apple lisää sen. :D
Onhan Apple aina ollut teknillisesti kilpailijoitansa jäljessä, mutta tämä oli kyllä jo todella koominen tapaus.
lainaa
Nokiafani

07.02.2010 klo 15.16

Bladekill kirjoitti:

Heti n900:n ilmestyttyä mms:tä tulikin yhtäkkiä vanhanaikaista, kun taas vielä kuukausi ennen sitä oli se vielä nykyaikaa ja pakko-ominaisuus puhelinta hankkiessa. Ei se sähköposti vielä mms syrjäytä, kun hyvin harva käyttää sitä kännykässään.
lainaa
Salu-Pertti

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.02.2010 klo 16.57

Kuka on ikinä lähettänyt MMS-viestejä? Itse sain kerran yhden, mutta niitä tukeva Nokian kännykkäni oli silloin rikki.

Monesta muusta kohtaa N900 on kyllä keskeneräinen. Näinkin kyllä paras - by far - omistamani kännykkä.
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

07.02.2010 klo 18.34

Nokiafani kirjoitti:
Bladekill kirjoitti:
Jep kirjoitti:
Tätä lukiessa tulee vaan entistä paremmalle mielelle siitä, että on iPhone. Nauttikaa N900:n omistajat niistä MMS-viesteistänne nyt, kun niistä olette viimeiset 3 vuotta nauraneet.

Apple kyllä teki hauskan dual-failauksen tässä. Silloin kun MMS-viesteillä oli vielä jotain väliä niin sitä ei vaan voinut laittaa mukaan ja nyt kun lähes kaikki kännykät ovat siirtyneet sähköpostin sulavaan käyttöön ja MMS alkaa olemaan yhtä hyödyllinen keksintö kuin VHS-videot niin Apple lisää sen. :D
Onhan Apple aina ollut teknillisesti kilpailijoitansa jäljessä, mutta tämä oli kyllä jo todella koominen tapaus.
Heti n900:n ilmestyttyä mms:tä tulikin yhtäkkiä vanhanaikaista, kun taas vielä kuukausi ennen sitä oli se vielä nykyaikaa ja pakko-ominaisuus puhelinta hankkiessa. Ei se sähköposti vielä mms syrjäytä, kun hyvin harva käyttää sitä kännykässään.

Eipä kuule tarvinnut N900:n julkaisua, sillä jo ennen BlackBerryjen läpimurtoa ja eteenkin sen jälkeen MMS ovat olleet kömpelö, kallis ja vanhanaikainen tapa viestiä verraten sähköpostiin.
On jo syrjäyttänyt. Muutenkin niinkuin tuossa joku jo mainitsikin niin eipä MMS käytä kovin monikaan ja jos sähköpostia ei käytä kännykässä niin se on ihan oma valinta, mutta ne ovat kuitenkin ilmaisia, niihin saa HTML:ää, kuvia, videoita ja vaikka mitä. Mikä parasta N900 uudet sähköpostit kilahtavat puhelimeen samallalailla kuin tekstiviestit joten ei aina tarvitse mennä nuuskimaan nettiselaimella saapuneet-kansiota.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

07.02.2010 klo 18.43

Mikko kirjoitti:
Ja ps. "N910:ä".

Kiitos korjauksesta. Itselläni kun on lukihäiriö niin se vähän vaikeuttaa tietotekniikan harrastamista ja opiskelua. Mutta erityisen hankalaksi se tekee kommenttien kirjoittamisen näille palstoille. Mutta en ole sen ennenkään antanut häiritä itseäni ja mielipidehän tässä on tärkeintä ilmaista. Itse kun kirjoitan artikkeleita kulutan noin yleisesti enemmän aikaa niiden tarkistamiseen kuin kirjoittamiseen. Kommentit taas ovat vähän sinne päin. Joten ei millään pahalla Mikko. Siis, seuraavaa tämän viestin osaa ajatellen... Arvostan kyllä työtäsi. :)

Ja Nokialla on ihan täydet mahdollisuudet rakentaa jakelu joka pystyy toimimaan molemmissa käyttöympäristöissä. N900:ssa on jotain ongelmia (esim. akkukesto) jotka tullaan korjaamaan ja kun ne on korjattu he julkaisevat korjatun tuotteen sitten aikanaan. Ei välttämättä vuoden lopulla, mutta joskus. Kyllähän 5800:n korjaaminenkin vei aikansa.

Salu-Pertti kirjoitti:
Kielitaito ei ole vahvinta alaasi - itse ainakin osasin välttää monet alkeelliset virheesi jo pari vuotta lukemaan opittuani. Mikko taas on alan (mm. kielentarkastus) ammattilainen, jolle näiden artikkelien kirjoittaminen on lähinnä harrastus.

Käsitteistä taas osaat lähinnä saivarrella.

Voisikohan näitä ja muutamia muita vähän katsella:
"Reinstallin", "dualboottia", "Maemo/Android-käyttöjärjestelmä", "updatet", "Linux", "nettitabletti", "partitiona", "styluksella", "kämmenmikro", "multitouch", "X-Terminaali" (Tämä ärsytti kaiken eniten. Kyseessä on pääteohjelma jonka nimi on "xterm".), "perus-Linux-komentoja", "repositoryissa" (toinen mikä ärsytti valtavasti kun ei voinut käyttää "ohjelmavarasto":a.), "spesiaalia"...

Alan ammattilainen ei anna kovin hyvää kuvaa itsestään... :)

Salu-Pertti kirjoitti:
Kuka on ikinä lähettänyt MMS-viestejä? Itse sain kerran yhden, mutta niitä tukeva Nokian kännykkäni oli silloin rikki.

Kyllä niitä tulee silloin tällöin lähetettyä kun pitää saada joku kuva kulkemaan puhelimeen. Useimpien kavereiden puhelimissa kun ei ole asetettu sähköpostia toiminta kuntoon jos kyseinen puhelin edes tukee sähköpostia. Yksi ainoista järkevistä tavoista saada silloin se kuva kulkemaan eteenpäin.
lainaa
Lemoni

07.02.2010 klo 18.55

Dekonega, kyllä se omassa puhelimessa on nimellä X-terminal.
lainaa
pettynyt

07.02.2010 klo 21.00

Ähh, Nokia rämpii syvässä suossa, edelleen... Miksi?

Tuolla betaisella kikkareella ainakaan ei ole mitään toivoa vastata iPhonelle ja Androideille - ehkä sitä ei moiseen ole edes tarkoitettu. Julkinen betatestaus tosin tuntuu hieman oudolta toiminnalta. Aika sinivalkoisin lasein saa tuota fiaskoa katsoa, että jotain hyvää löytäisi.

Jos nyt unohdetaan anteeksiantamaton bugisuus ja keskeneräisyys, niin silti tuo ei sytytä mitenkään. Ja miksi sytyttäisi? Kovin kummoista ulkomuotoa tuskin kukaan enää edes odotti Nokialta, mutta kun myöskään ei mitään teknistä innovaatiota, ei raudassa, eikä oikeastaan käytettävyydessäkään - jollei siksi lasketa jo ihan eroon pääsyä Symbianista...

Varmaan huvittava vekotin leikkimiseen ja säätämiseen, mutta mitäköhän iloa Nokia tuosta saa? Positiivistä sentään, että ehkä viimein joskus vuoden päästä voisi tulla jotain toimivaakin ulos - Maemon päälle voi varmasti ennenpitkää saada kasattua kelvollisenkin luurin, kunhan tuosta kypsyy...
lainaa
Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.02.2010 klo 22.34

Dekonega kirjoitti:

Kiitos korjauksesta. Itselläni kun on lukihäiriö niin se vähän vaikeuttaa tietotekniikan harrastamista ja opiskelua. Mutta erityisen hankalaksi se tekee kommenttien kirjoittamisen näille palstoille. Mutta en ole sen ennenkään antanut häiritä itseäni ja mielipidehän tässä on tärkeintä ilmaista.

...

Alan ammattilainen ei anna kovin hyvää kuvaa itsestään... :)

Voisitko ystävällisesti antaa sen häiritä itseäsi, että neuvot ihmisille miten tehdä juuri sitä, mitä myönsit ettet osaa tehdä?
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

08.02.2010 klo 00.04

Lemoni kirjoitti:
Dekonega, kyllä se omassa puhelimessa on nimellä X-terminal.

Sitten se on Nokian vika ja heitä pitää ruoskia siitä. Jos kyseessä nyt edes on xterm. Minä kun en ole kauheasti N900:n kanssa päässyt leikkimään.

Rams kirjoitti:
Voisitko ystävällisesti antaa sen häiritä itseäsi, että neuvot ihmisille miten tehdä juuri sitä, mitä myönsit ettet osaa tehdä?

Et ymmärtänyt. En kyllä pyytänyt edes ymmärtämään, mutta olisit voinut edes yrittää. Ja rakentavaa kritiikkiähän tässä vain annoin hyvässä hengessä. Minua ärsyttää vähintään yhtä jumalattomasti käsitevirheet kuin teitä vituttavat yhdyssanavirheet yms. kirjoitusvirheet. Tasoissa ollaan. Ja osaan kyllä kun oikein jaksan keskittyä tekstin sisältöön. Siitä se ei ole kiinni. :)

Lisäksi nyt kun tuli mainittua niin ihmettelen miksi Mikko kirjoitti myös "Swap-partitiona" kun sanalle "partition" on olemassa täysin käypä suomenkielinen vastine "osio". Juuri näistä ensimmäisessä tämän ketjun viestissäni kirjoitin.

Mutta joo, jos vaikka keskityttäisiin asiaan eli N900-MID:stä käytävään keskusteluun eikä minuun.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

08.02.2010 klo 00.12

pettynyt kirjoitti:
Varmaan huvittava vekotin leikkimiseen ja säätämiseen, mutta mitäköhän iloa Nokia tuosta saa?

PR voiton.
lainaa
352i25

08.02.2010 klo 01.21

PR-voitto!

Protip #2344: Ei "enään" vaan "enää".
lainaa
Salu-Pertti

Rekisteröitynyt 10.04.2007

08.02.2010 klo 08.46

pettynyt kirjoitti:
Aika sinivalkoisin lasein saa tuota fiaskoa katsoa, että jotain hyvää löytäisi.

Jos nyt unohdetaan anteeksiantamaton bugisuus ja keskeneräisyys, niin silti tuo ei sytytä mitenkään. Ja miksi sytyttäisi? Kovin kummoista ulkomuotoa tuskin kukaan enää edes odotti Nokialta, mutta kun myöskään ei mitään teknistä innovaatiota, ei raudassa, eikä oikeastaan käytettävyydessäkään - jollei siksi lasketa jo ihan eroon pääsyä Symbianista...

Varmaan huvittava vekotin leikkimiseen ja säätämiseen, mutta mitäköhän iloa Nokia tuosta saa?

Omaan käyttööni tuo on jo nyt aivan erinomainen. Kilpailijoilla ei ole tarjota mitään, mikä olisi riittävästi kiinnostanut. iPhone olisi voinut olla kokeilemisen arvoinen ilman nykyistä pakkokytkyä.

Bugisuus? Kaikki on nyt muutaman päivän käyttökokemuksella toiminut. Yhtään Symbian-laitetta en ole omistanut, mutta kaverin E71-epätoivoa tässä juuri kuunneltuani ei sekään vaikuta valmiimmalta. Ulkoisesti tuo on ihan siedettävä - paksuutta on turhan paljon, ja halvan näköinen kameran reunus on samaa vanhaa Nokiaa, mutta esim. N97 on omaan silmääni paljon onnettomampi yritelmä.

Leikkimistä ja säätämistä en ole vielä ehtinyt kokeilla. Sellaiset ominaisuudet kuin Skype ja terminaali ssh-yhteydeydellä ovat vaan oikeasti tarvitsemiani.
lainaa
Pulliainen

08.02.2010 klo 08.56

N900 päässyt työpaikalla testaamaan tässä jonkun aikaa. Ja täytyy sanoa että pettymykseltä tuntuu, vaikka niin haluaisi laitteesta pitää. Siinä missä N770 oli aikanaan mainio uusi laite (ensimmäinen tablet?), ja toi webbisurffauksen kätevästi vaikka takaterassille, niin N900:n voisi tiivistää muutamalla sanalla: iso, paksu, painava, kankea.

Osansa tähän tyytymättömyyteen tuo se tosiseikka, että jumalaista iPhonea on päässyt käyttämään reilun vuoden ajan. IPhoneen verrattuna N900 on paksumpi, painavampi, kankeampi. Multitouchia kaipaa, "oikea" näppäimistö ei pärjää vertailussa virtuaaliselle (tosin sen saa N900 päälle, mutta se ei toimi kaikissa tilanteissa) ja etenkin nettiselaaminen on paljon kankeampaa N900:lla. Ihan kuin ajaisi työmatkansa 7 km kaupungin keskustassa rekalla. On siinä omat hyvät puolensa, mutta useimmiten sillä pikkuautollakin pärjäisi. Toisaalta, "rekkamiehille" N900 on väline paikallaan.

Akku kestaa 1 vuorokauden N900:ssa?! Waat? Akkukestoa saa pidennettyä jos kytkee verkon pois päältä, mutta ei siihen mutikkaan sitten kukaan soita. Iphonessa valmiusaika useita päiviä vaikka sitä käyttäisikin.

Kun N900 pistää päälle, näytöllä ei ole mitään. Onhan sen kiva ne ohjemien pikkukuvakkeet siihen itse asetella, mutta miksei ne voi olla saman tien näkyvissä?

IPhonessa on se yksi nappi jolla pääsee alkuun. N900:ssa ei ole. Pitää pari kertaa naksutella jos haluaa vaihtaa ohjelmaa. Aijjai ja voivoi.

Niin ja näppäinäänet. Niitä ei sitten saa pois. GPS näyttää sijainnin vähän sinnepäin.

Suuren eron laitteiden välille tekee tuo kosketusnäyttö. Siinä missä IPhonelle tarvitsee vain vähän heristää sormea (tai kahta), niin N900:aa pitää hinkata oikein voimalla. Niin ja IPhonea kääntämällä sovellusten (esim. nettiselain) suunta vaihtuu. N900:ssa nettiselain on aika vaaka-asennossa, vaikka skaalaus hoitaisi pystyselauksen mukavasti. Näin ollen N900:sta ei voi kätevästi käyttää yhdellä kädellä.

Mutta ei se N900 ole ihan susi! Etenkin iPhoneen tutustumattomalle vallan mainio laite. Mutta kannattaa ottaa se oma ydinreaktori mukaan että saa N900:n ladattua jos lähtee Lappiin vaeltamaan. Tai ei tarvitse lähteä edes Lappiin asti.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.02.2010 klo 09.53

Maemo PR1.1:ssä nettiselain kääntyy pystyyn, kun puhelimen kääntää. Tämä ominaisuus on vielä testissä, mutta toimii ihan OK jo. Muutkin sovellukset kääntyvät ihan nätisti.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

08.02.2010 klo 10.49

Pulliainen kirjoitti:
..., niin N900:n voisi tiivistää muutamalla sanalla: iso, paksu, painava, kankea.

... "oikea" näppäimistö ei pärjää vertailussa virtuaaliselle (tosin sen saa N900 päälle, mutta se ei toimi kaikissa tilanteissa) ja etenkin nettiselaaminen on paljon kankeampaa N900:lla...

Akku kestaa 1 vuorokauden N900:ssa?!...

Kun N900 pistää päälle, näytöllä ei ole mitään. Onhan sen kiva ne ohjemien pikkukuvakkeet siihen itse asetella, mutta miksei ne voi olla saman tien näkyvissä?

IPhonessa on se yksi nappi jolla pääsee alkuun. N900:ssa ei ole. Pitää pari kertaa naksutella jos haluaa vaihtaa ohjelmaa.

Suuren eron laitteiden välille tekee tuo kosketusnäyttö. Siinä missä IPhonelle tarvitsee vain vähän heristää sormea (tai kahta), niin N900:aa pitää hinkata oikein voimalla. Niin ja IPhonea kääntämällä sovellusten (esim. nettiselain) suunta vaihtuu. N900:ssa nettiselain on aika vaaka-asennossa, vaikka skaalaus hoitaisi pystyselauksen mukavasti. Näin ollen N900:sta ei voi kätevästi käyttää yhdellä kädellä.

En nyt ihan noin tiivistäisi sitä. Kannattaa miettiä vähän mistä olosuhteista N900 on syntynyt. Intelin ja Nokian MID:t ovat aika pitkälti tuota kokoluokkaa vaikka tietenkin Nokian laitteista puuttuu se tietty seksikkyys mikä Applen tuotteissa on mukana.

Nokian tuotteissa ylivoimaisesti parempi kestävyys ja tietty laatu mikä näkyy mm. siinä, että N900 on kuuluus huomattavasti parempi kuin iPhonessa mikä pätkii aika paljon. CNetin Pricefight-vertailussa iPhonella oli kaikkein surkein kuuluvuus mikä heidän tekemissä puhelin teisteissä on tullut vastaan. Kun vieressä olevat kaksi muuta puhelin mallia soittavat kyllä toisilleen, mutta iPhone ei soita tai vastaanota puhelua niin pitää miettiä mikä on vialla. Kuulema liittymää vaihtamalla ei tilanne kovin paljon parane joten se ei palveluntarjoajan vika ole ilmeisesti.

http://cnettv.cnet.com/motorola-droid-vs-iphone-3gs/9742-

Oikea näppäimistö on aina parempi kuin virtuaalinen. Ja www-selailu on N900:ssa huomattavasti kätevämpää kunnon Flash- ja Java-tuen saattelemana. Ja myös Silverlight:in saa halutessaan varmaankin. Ja jos selaimesta ei tykkää sen voi vaihtaa mihin tahansa muuhun saatavilla olevaan selaimeen. Toisin kuin iPhonessa.

Akun kestosta kaveritkin ovat valitelleet ja onhan se naurettavaa, että kestää kovassa käytössä sen päivän tai pari ja siinä se sitten onkin.

Ainakin N900:ssa voi vaihdella eri ohjelmiin niiden ajon aikana. iPhonesta kun puuttuu moniajo ja vähän näyttää siltä, että tulevasta Windows Mobile jakelussakin tullaan käyttöliittymä rampauttamaan siten, että ohjelmien moniajo ei onnistu.

N900:n käyttöliittymänä Hildon on ihan okei. Tietenkin se voisi olla parempikin. Ulkoisen muotoilun puolesta on se sanottava Nokian eduksi, että vaikka se ei nyt sieltä parhaasta päästä ole niin on se silti parempi ja kauniimpi laite kuin niin moni muu markkinoilla oleva puhelin. Ja mihin tarvitaan sitä yhtä fyysistä painiketta joka vie suoraan juurivalikkoon? Oikeanlaisella käyttöliittymä suunnittelulla siltäkin vältyttäisiin. N900 nyt kuitenkin on lähtökohdiltaan MID. MID:t ovat Tablet-PC alalajike ja periaatteessa alalaji myös UMPC:lle vaikka noin suoranainen asia ei tietenkään ole.

N900:n tullaan käsittääkseni myöhemmin päivittämään käyttöliittymää siten, että siinä toimii iPhone-tyylisesti näytönkääntyminen joka ohjelmassa eikä vain puhelin-toimintoa käytettäessä.

Ja edelleen osittain ajankohtainen hajoaminen iPhoneen... Maddoxin artikkeli on oikeasti hyvä, vaikka se onkin jo osittain vanhentunut...

http://www.thebestpageintheuniverse.net/c.cgi?u=iphone
lainaa
Täysin

08.02.2010 klo 12.11

Sanokaa nyt että mikä sivusto on käyttökelvoton ilman flash-hidastusta? Ainakin V2 toimii oikein hienosti iPhonen Safarilla. Jotkut hauskat-osion videot eivät toimi, mutta jos se on täyttä käyttökelvottomuutta, niin olen sitten erittäin tyytyväinen täysin käyttökelvottomiin sivuihin.
lainaa
Njääääh

08.02.2010 klo 12.37

Dekonega kirjoitti:
PR voiton.

Sulla on selvästi sen verran pahoja ongelmia suomen kielen kanssa, että sun kannattaa keskittyä marisemaan jostain muusta aiheesta.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

08.02.2010 klo 14.23

Njääääh kirjoitti:
Dekonega kirjoitti:
PR voiton.
Sulla on selvästi sen verran pahoja ongelmia suomen kielen kanssa, että sun kannattaa keskittyä marisemaan jostain muusta aiheesta.
Ei kyllä teikäläisenkään suomessa kehumista ole. Kiitos nyt kuitenkin virheen osoittamisesta jos tuo nyt edes on virhe. Mitenköhän "Public Relations" kääntyisi suomeksi? Virhehän tuossa on ilmeisesti välimerkin pois jääminen. Ja kuten kirjoitin jo aikaisemmin, en tarkista kommenttejani mitenkään erityisen hyvin koska se on vain ajanhaaskaamista. Joka tapauksessa vain näin voi kehittyä paremmaksi. Eli tekemällä virheitä. Enkä minä tässä mitään "marissut" ole vaan ihan asiallisesti keskustellut asiasta. :)

Mutta jos nyt saan pyytää, niin keskittykäämme asiaan.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

08.02.2010 klo 14.35

Täysin kirjoitti:
Sanokaa nyt että mikä sivusto on käyttökelvoton ilman flash-hidastusta?

Jokainen Flashia käyttävä Web 2.0 sivusto. Ja niitä on paljon...
lainaa
Täysin

08.02.2010 klo 15.17

Dekonega kirjoitti:
Täysin kirjoitti:
Sanokaa nyt että mikä sivusto on käyttökelvoton ilman flash-hidastusta?

Jokainen Flashia käyttävä Web 2.0 sivusto. Ja niitä on paljon...

Luettele vaikka alkuun kymmenen semmoista sivustoa. Ei voi olla vaikea tehtävä, kun niitä on niin paljon.
lainaa
Joohanh

08.02.2010 klo 16.24

Taas aivan käsittämätöntä touhua. Mikko on ilmeisesti ihan liian ammattilainen vastaamaan Dekonegan järkyttävään paskanjauhantaan, mutta haastanpa itse AnXan tekemään samantasoisen arvostelun N900:sta.
lainaa
pettynyt

08.02.2010 klo 18.21

Dekonega kirjoitti:

Nokian tuotteissa ylivoimaisesti parempi kestävyys ja tietty laatu

Höpöhöpö.
Nokialta on aikoinaan tullut monta loistavaa puhelinta, jotka kestävät liki mitä tahansa - mutta valitettavasti ei yhtäkään sellaista viimeiseen viiteen vuoteen... Nykyään on katteet painettu urakalla alas ja muovirimpulat pysyvät yhdellä ruuvilla kasassa, jos pysyvät. Nokian nykyinen laatu ja kestävyys uusissa puhelimissa on lähinnä vitsi, valitettavasti. N900:sta vielä ei tiedä sanoa, mutta jos tuo liukurimpula ja näyttö eivät ihmisillä hajoile, niin hämmästyn suuresti.
- t: nimim. "N95 paskaksi viikossa - ja uudestaan kuukauden kuluttua."

Dekonega kirjoitti:

Oikea näppäimistö on aina parempi kuin virtuaalinen.

Höpöhöpö.
Oletko kertaakaan oikeasti koittanut tuota N900:n muoviliukurimpulapasketta? Kokeile. En tiedä miksei Mikko enempiä siihen puuttunut, mutta kyllä tuo jokusen kirosanan ansaitsee...

Dekonega kirjoitti:

Ainakin N900:ssa voi vaihdella eri ohjelmiin niiden ajon aikana. iPhonesta kun puuttuu moniajo

Suosittelen taas kokeilemaan tuotakin, eikä vain huutelemaan vailla mitään tolkkua. Moniajo 3rd party-softilta puuttuu, mutta käytännön haitta aika pirun pieni/olematon Push-tuen tultua.
lainaa
Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

09.02.2010 klo 00.24

Dekonega kirjoitti:

Et ymmärtänyt. En kyllä pyytänyt edes ymmärtämään, mutta olisit voinut edes yrittää. Ja rakentavaa kritiikkiähän tässä vain annoin hyvässä hengessä. Minua ärsyttää vähintään yhtä jumalattomasti käsitevirheet kuin teitä vituttavat yhdyssanavirheet yms. kirjoitusvirheet. Tasoissa ollaan. Ja osaan kyllä kun oikein jaksan keskittyä tekstin sisältöön. Siitä se ei ole kiinni. :)

Ei ole "vituttanut" yksikään tekemäsi yhdyssanavirhe, vaan se, että et kykene kommentoimaan yhtään mitään ilman pätemistä asioista joista loppujen lopuksi et edes tiedä mitään. Nytkin kommentoit tahallista "lainasanojen" käyttöä viihteellisellä sivustolla ikäänkuin kyseessä olisi joku traaginen vahinko.

Se, että nyhjäät googlen ääressä 16 tuntia päivässä ei tee sinusta asiantuntijaa missään. Se ainoastaan antaa sinulle virheellisen kuvan siitä, että voisit olla asiantuntija kaikessa mikä sinua sattuu kiinnostamaan.

Etkö huomaa, että uutisesta ja artikkelista toiseen lähes kukaan ei ole ikinä samaa mieltä kanssasi mistään? Onko kysymys nyt siitä, että standardisi ovat niin kovasti korkeamalla kuin muiden, vai siitä, että olet ihan onneton tonttu?
lainaa
Bladekill

Rekisteröitynyt 07.08.2007

09.02.2010 klo 00.45

pettynyt kirjoitti:

Höpöhöpö.
Nokialta on aikoinaan tullut monta loistavaa puhelinta, jotka kestävät liki mitä tahansa - mutta valitettavasti ei yhtäkään sellaista viimeiseen viiteen vuoteen... Nykyään on katteet painettu urakalla alas ja muovirimpulat pysyvät yhdellä ruuvilla kasassa, jos pysyvät. Nokian nykyinen laatu ja kestävyys uusissa puhelimissa on lähinnä vitsi, valitettavasti. N900:sta vielä ei tiedä sanoa, mutta jos tuo liukurimpula ja näyttö eivät ihmisillä hajoile, niin hämmästyn suuresti.
- t: nimim. "N95 paskaksi viikossa - ja uudestaan kuukauden kuluttua."

Kyllä vain ovat minulla ja kaikilla kavereillani mainiosti toimineet. Olisikohan vika kenties käyttäjässä?
- t: nimim. "N95 kahden vuoden aktiivisessa käytössä ja läpi 362-armeijapalveluksen, jossa mukana kaikilla leireillä nuorgamin helvetillisitä pakkasista, viikon sademyrskyihin etelässä."

pettynyt kirjoitti:

Höpöhöpö.
Oletko kertaakaan oikeasti koittanut tuota N900:n muoviliukurimpulapasketta? Kokeile. En tiedä miksei Mikko enempiä siihen puuttunut, mutta kyllä tuo jokusen kirosanan ansaitsee...

Ehkäpä parhaiten toteutettu kirjoitussysteemi millään mobiililaitteella koskaan, joten enpä nyt niin kauheasti näe kiroiltavaa. Melkein yhtä nopea kirjoittaa kuin normi pöytäkoneen näppiksellä jonkun päivän harjoittelun jälkeen.

pettynyt kirjoitti:

Suosittelen taas kokeilemaan tuotakin, eikä vain huutelemaan vailla mitään tolkkua. Moniajo 3rd party-softilta puuttuu, mutta käytännön haitta aika pirun pieni/olematon Push-tuen tultua.

Push-tuki oli ehkä vuosisadan kovin vitsi. Jo itsessään se, että iPhonen suurinta puutetta ja katastrofia alettiin perutelemaan kaikenlaisella bullshitillä oli naurettavaa, mutta sitten vielä se että väitetään jonkin lähes hyödyttömän pikkuparannuksen jollain tavalla korvaavan koko multitaskingin meni täysin yli. Jopa Applelta.

Hyvä esimerkki on lenkille meno. Silloin aina nakkaan N900:n taskuuni ja laitan sinne GPS:ää käyttävän urheilusoftan ottamaan statistiikkaa urheilustani ja samalla nettiradiosta radio rockin soittamaan lenkin ajaksi.
Onko mahdollista iPhonessa? Ei ole.

Sitten välillä aina pyörin xterm:n kautta irssissä juttelemassa kavereilleni tai pidän vaikkapa meseä samaan aikaan päällä. Oletetaan, että saan tässä vaikkapa linkin ja haluan avata sen. Voin avata sen ilman, että kaiken muun pitää sulkeutua.
Onko mahdollista iPhonessa? Ei ole.

Entäpä jos teen vaikka töitä tai jonkinlaista laskelmaa. N900 laitan samaan aikaan rullaamaan laskimen, tekstinkäsittelyn, nettiselaimen ja vaikka mitä muuta joiden välillä pystyn vaihtamaan lennossa nopeasti ja tehokkaasti.
Onko mahdollista iPhonessa? Ei ole.

Pelaan peliä, jossa on todella paska soundtrack ja haluan kuunnella omaa musiikkiani samalla.
Onko mahdollista iPhonessa? Ei ole.

Multitasking vain yksinkertaisesti on niin olennainen ja ehdoton asian nykypäivänä sekä tekniikasta ymmärtävillä, että ymmärtämättömillä ihmisillä ettei sellaista voi eikä saa jättää pois multimediatietokoneesta tai älypuhelimesta. Siksi iPhone ei täytä kummankaan kriteerejä.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

09.02.2010 klo 09.48

Kannattaa kuitenkin muistaa miksi sitä ei ole mukaan otettu iPhoneen. Se suoraviivaistaa laitteen käyttöliittymää ja tekee siten laitteen käyttämisestä erittäin helppoa. Applella on ollut taka-ajatuksena, että koska Matti Tavallinen ei kuitenkaan käytä edes 20% kaikista laitteen ominaisuuksista 90% laitteen elin iän aikana joten suunnitellaan sellainen tiivispaketti jossa 100% laitteen oleellisista ominaisuuksista koostuu vain siitä 20% tärkeimpiä ydin juttuja. Sellainen laite luo Matissa tunteen, että on ostanut jotain mitä oikeasti tarvitsee. Vaikka se sitten olisikin huonompi verrattuna kilpailijoihin ja hinta kilpailijoita korkeampi. Ja kun Matti lukitaan monilla pikku ohjelmilla alustaan hän ei edes voi hylätä alustaa kun siihen tulee tarve. Sanoin jo muutama vuosi sitten oliko täällä vai missä, että "iPhone on iTrap".
lainaa
pettynyt

09.02.2010 klo 17.57

Bladekill kirjoitti:

Push-tuki oli ehkä vuosisadan kovin vitsi. Jo itsessään se, että iPhonen suurinta puutetta ja katastrofia alettiin perutelemaan kaikenlaisella bullshitillä oli naurettavaa, mutta sitten vielä se että väitetään jonkin lähes hyödyttömän pikkuparannuksen jollain tavalla korvaavan koko multitaskingin meni täysin yli. Jopa Applelta.

Valitettavasti sinulta taisi mennä se vitsi vähän ohi. Ei minulla olisi mitään multitaskingia vastaan ja mieluusti moisen otan, jos Apple suvaitsee tarjota, mutta katastrofiksi väittäminen lähinnä osoittaa ettei asiaa joko ymmärrä tai ole kokeillut - tod. näk. molempia...
Bladekill kirjoitti:

Hyvä esimerkki on lenkille meno. Silloin aina nakkaan N900:n taskuuni ja laitan sinne GPS:ää käyttävän urheilusoftan ottamaan statistiikkaa urheilustani ja samalla nettiradiosta radio rockin soittamaan lenkin ajaksi.
Onko mahdollista iPhonessa? Ei ole.

Heh, iPhonessa voit käyttää heti mukana tulevaa Nike+:aa, joka moniajaa ja voit vapaasti kuunnella mitä haluat, esim. nettiradiota. Muistaakseni Nike+ ei GPS:ää tukenut (?), joten jos haluaa jonkun GPS:llisen vastaavan, niin "joutuu" tyytymään iPod-puolen (joka moniajaa btw) tarjontaan taustamusiikkina.
Bladekill kirjoitti:

Sitten välillä aina pyörin xterm:n kautta irssissä juttelemassa kavereilleni tai pidän vaikkapa meseä samaan aikaan päällä. Oletetaan, että saan tässä vaikkapa linkin ja haluan avata sen. Voin avata sen ilman, että kaiken muun pitää sulkeutua.
Onko mahdollista iPhonessa? Ei ole.

Jep, irkkaaminen on ikävää esim. SSH-clientin kanssa ilman moniajoa. Tuo mese ja linkin avaus taas on täysin triviaalia, jollet erikseen nimenomaan sitä irkin sulkeutumista tuossa yhteydessä edelleen tarkoittanut?
Itsellä mese auki käytännössä koko ajan puhelimessa, viestit poppaavat Pushilla, jos on linkki niin senkun avaa - kun softat aukeavat ja sulkeutuvat sekunnin kymmenyksissä, niin tuolla ei ole mitään merkitystä.
Bladekill kirjoitti:

Entäpä jos teen vaikka töitä tai jonkinlaista laskelmaa. N900 laitan samaan aikaan rullaamaan laskimen, tekstinkäsittelyn, nettiselaimen ja vaikka mitä muuta joiden välillä pystyn vaihtamaan lennossa nopeasti ja tehokkaasti.
Onko mahdollista iPhonessa? Ei ole.

Ahh, eli et vain ole hahmottanut. Jos haluan, voin aivan vapaasti hyppiä laskimen, selaimen, tekstinkäsittelyn (Notes) välillä - tuossa ei ole mitään käytännön eroa moniajoon (softat aukeavat heti, vanhat tiedot/sivut esillä jne.) Ero tulee vasta, jos haluan hyppiä näistä siihen "vaikka mitä muuta"-osioon ja jokin 3rd-party softa ei säilytäkään avoinna aiempaa dokumenttia.
Bladekill kirjoitti:

Pelaan peliä, jossa on todella paska soundtrack ja haluan kuunnella omaa musiikkiani samalla.
Onko mahdollista iPhonessa? Ei ole.

Ehh, eli et vain ole perillä. Mitä nyt pikaiseen omaa pelivalikoimaa katsoin, niin näytti vähintään joka toinen peli tukevan suoraan oman musiikin toistoa iPodista. N900:ssa muuten musiikkisoitin tuntui peruskännypätevältä, mutta iPodin käyttölogiikkaan ja tuntumaan ei ihan heti päästä.
Bladekill kirjoitti:

Multitasking vain yksinkertaisesti on niin olennainen ja ehdoton asian nykypäivänä sekä tekniikasta ymmärtävillä, että ymmärtämättömillä ihmisillä ettei sellaista voi eikä saa jättää pois multimediatietokoneesta tai älypuhelimesta. Siksi iPhone ei täytä kummankaan kriteerejä.

Heh, olisit heti alkuun laittanut, että olikin sulta vain läppäpostaus, niin en olisi vaivautunut vastaamaan... :)

Vakavasti, kuten sanottua - käytännön merkitys normikäytössä aika pirun pieni. Mieluusti silti näkisin iPhonessa, mutta ilman on pärjännyt paremmin kuin olisin etukäteen uskonut. Ehkä kannattaisi sinunkin kokeilla, niin hahmottaisit paremmin - noista esimerkeistäsi kun ei oikein muuta käynyt ilmi, kuin että et ole asioista perillä... :)
lainaa
Spektaakkeli

10.02.2010 klo 01.33

Ostakaa joku PC tolle tyypille, joka tekee N900:lla taulukkolaskentaa
ja surfaa samaan aikaan. Tai ehkä sen vois viedä sirkukseen temppuilemaan.
lainaa
zimzim

14.02.2010 klo 13.15

Olen ollut erittäin tyytyväinen tähän tuotteeeen.
lainaa
Slobber

Rekisteröitynyt 13.09.2007

14.02.2010 klo 15.21

Paras "puhelin" mikä ikinä on tehty. Piste.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

22.02.2010 klo 08.42

Selvisi muuten, että se mitä Nokia nimittää N900:ssa "X Terminaaliksi" (ilman väliviivaa) on Maemon käyttöliittymän laajennuksilla varustettu "Gnome-pääte". Ei "xterm". Aika harhaan johtavaa. Alkuperäinen huomautukseni oli ihan asiallinen.
lainaa
Grymstone

Rekisteröitynyt 19.04.2010

19.04.2010 klo 17.32

Onhan tota joulusta lähtien käytetty. Hyvin on toiminut ja pelittänyt. Vähän olen kyllä pettynyt Ovi Storen tarjontaan N900:lle. Toivottavasti lisäyksiä on luvassa.

Huollossa olen muutaman tälläisen yksilön kanssa tapellut, onneksi aina saatu toimimaan, eikä tarvinnut lähettää mihinkään:)
lainaa
cbob3000

16.08.2023 klo 12.42 1 tykkää tästä

Uskomatonta kultaa tämä juttu kommentteineen näin 13 vuotta myöhemmin, muuten!
lainaa

Kirjoita kommentti

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova