Teräväpiirto on päivän sana, vaikka itse asiassa sitä tukevia laitteita on markkinoilla vielä varsin rajallisesti. Xbox 360, PlayStation 3 ja Wii ovatkin toistaiseksi ne tärkeimmät syyt tarkemman töllön hankintaan, mutta pelaamattomankin kannattanee televisiota LCD-aikaan päivittäessään varmistua, että tarkkuudessa on sopivasti kasvunvaraa.

Trendin mukaisesti kauppojen esitteet pullistelevat valtamerkkien HD Ready- ja Full HD -merkinnöin koristeltuja laitteita, joiden hinnat alkavat yleensä noin tuhannesta eurosta. Hinnanero isoonkin CRT-telkkuun on helposti kolminkertainen. Vaan entä jos budjetti on tiukalla, mutta teräväpiirtokuvasta pitäisi silti päästä nauttimaan?



Siitä lähtien kun havaitsin, että Super-Myynnistä ostettu euron jakoavain riittää kotiremontteihin hyvin ja että Lada on oikeasti ihan hyvä auto, olen pyrkinyt suhtautumaan ennakkoluulottomasti edullisiin tuotteisiin. Niinpä ilmassa oli mielenkiintoa, kun kävin ostamassa Suomen halvimpana mainostetun teräväpiirto-tv:n, Videoseven LTV27CH:n. Täsmälleen samaa konetta on ollut sittemmin myynnissä Mirai-merkkisenä, mutta nyttemmin se on jo korvautunut uudella mallilla. Tarkoitus oli käyttää sitä lähinnä mainitun Xboxin kanssa ja tutkia, mihin ominaisuudet riittävät. Tuolloinen noin 500 euron hintaetu vaikkapa edullisimpaan Samsungiin nähden houkutteli ostoksille, ja edelleenkin halpamerkkiä suosiva säästää satasia. Halvimmillaan Mirain/Videosevenin nykymallit lähtevät alta viidensadan.

Mutta mitä rahalla sitten saa? Ensivaikutelma oli, että ainakin paljon liitäntöjä. Komponentti, 2 RGB-SCART:ia, S-Video, komposiittivideo, VGA ja DVI. HDMI-liitäntä puuttui vielä tästä mallista, mutta on sittemmin lisätty. Tarkkuutta luvattiin 1080i:hin asti, kuva kuvassa -toimintokin löytyi ja vasteajan piti olla 8 millisekunnin luokkaa. Ei ollenkaan huono paketti puoleen hintaan muihin nähden.

Kuvanlaatu olikin sinällään positiivinen yllätys. Xbox 360:n 720p näytti oikein somalta V7:llä katseltuna, eikä ainakaan paneelin hitaus haitannut pelaamista millään tavoin. Pian kuitenkin huomasin, että musta on enemmänkin harmaata, ja että paneelin taustavalo kajastelee etenkin reunoilta varsin näkyvästi. Tätä kuitenkin esiintyy myös ns. oikeiden valmistajien televisioissa, eikä se noussut häiritseväksi. Purkkimaisen äänentoiston sijasta käytin mieluummin halpoja multimediakaiuttimia kuulokeliittimessä.



Halvassa tuotteessa on yleensä aina se joku jipponsa. Super-Myynnin jakoavain ei sovellu tarkkuustyöhön ja Ladan muoviosat irtoilevat kuinka haluavat. Halvan LCD-television tapauksessa säästö tulee ennen kaikkea käytettävyydessä.

Ensinnäkin kaukosäädin on aivan kauhea, kuminen ja epämääräinen, eikä sen tunnistin tahdo ottaa signaalia, ellei kapulaa suuntaa suoraan laitetta kohti. Lisävaikeuden tuo, että koneisto on melkoisen hidas liikkeissään, jolloin nappia on usein painanut kahdesti jo ennen kuin TV on ehtinyt tehdä ensimmäistäkään toimintoa.

TV:n katsominen etenkin digiboksilla vaatii tottumista, koska laite räpsii kuvasuhdetta edestakaisin signaalin mukaan jatkuvasti, vaikka boksista olisi määritetty television kuvasuhteeksi 16:9. Koneisto ei automaattisesti sovita 4:3-kuvaa laajalle ruudulle, vaan joka kerta pitäisi muuttaa itse kauko-ohjaimesta kuvasuhteeksi "FULL". Jokaisen vaihdon yhteydessä näyttöön myös tulevat kanavan ja signaalin tiedot ja ääni pätkäisee. Puristit voivat toki sanoa, että ratkaisu on parempi, koska näin ei nähdä litistynyttä kuvaa, mutta mukavuuden nimissä olisin todella toivonut toisenlaista ratkaisua. Samalla hävitään toki myös arvokkaita tuumia - 4:3-kuva 27" ruudun keskellä on hädintuskin suurempi kuin 21" CRT.

Siirtäessäni television toimistolta asuntoni makuuhuoneeseen tämä ongelma kasvoi katseluetäisyyden myötä niin suureksi, että päätin kokeilla saman valmistajan isompaa 32" mallia (LTV32H), joka oli sopivasti Tietoaseman poistossa hieman yli 600 eurolla. Pienemmälle löytyikin heti uusi koti, kun alunperinkin edullisesta hinnasta tiputettiin vielä pari saturaista pois.

Tuttuuden tunne oli välitön, kun sain isomman mallin käyttöön - samat liitännät, sama kauko-ohjain ja ilmeisen sama ohjelmisto. Erona oli vain, että kuvan litistyessä keskelle se ei enää ollut postimerkin vaan -kortin kokoinen. Tämä töllö palvelee tälläkin hetkellä makuuhuoneessa.



Laite ehti "testin" aikana rikkoutua kerran, jolloin huolto nouti sen ovelta ja palautti viikon päästä korjattuna. Verrattuna vaikkapa valtamerkkeihin, joita on vaihdeltu kymmenenkin kertaa paneelivikojen takia, kokoonpanon laatu vaikuttaa siis tyydyttävältä.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että kummoiseksi televisioksi näistä halpakoneista ei ole. 10 vuotta vanha Salora pesee käytettävyydellään V7:n mennen tullen, ja päivittäisessä ei-huumorintajuisen ihmisen käytössä hitaus ja tietyt "ominaisuudet" alkavat takuulla raivostuttaa. Mutta jos tarkoitus on saada halvalla kohtuullisen iso teräväpiirtokelpoinen näyttö vaikkapa peli- ja tietokonekäyttöön, nämä halpikset tarjoavat juuri sen. Kaikki raha on laitettu LCD-paneeliin, joka onkin ehdottomasti laitteen paras osa.