Kiinnostaisiko musiikin tekeminen kotitietokoneella, muttet tiedä mistä aloittaa? Toimituksen musamies Jarkko kertoilee vinkit.

Protracker oli rautaa

Aloitellessani tietokonemusiikkiharrastustani 90-luvun alkupuolella musiikkiteknologia ei suosinut hintapoliittisesti tyhjätaskuja. Harrastuksen alkuun pääsi toki pikkurahalla pelkän tietokoneen ja tracker-ohjelmien avulla, mutta ammattimainen julkaisutoiminta tällaisilla vehkeillä oli vain kaukainen haave.

Nykyään tilanne on vallan toinen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana studiotekniikka on kokenut mullistavan tietokonevallankumouksen. Musiikin työstäminen ei vaadi enää kallista erillisrautaa, kuten syntikoita, efektilaitteita tai monikanavaisia miksereitä, vaan kaikki tarpeellinen hoituu virtuaalisesti omalla kotikoneella. Tänä päivänä voi kävellä alan liikkeen kassalle muutaman satalappusen kanssa ja poistua paikalta täysiverinen kotistudio muovikassissaan.

Kun virtuaalistudiot alkoivat yleistymään, aluksi hiukan pelättiin musiikkimarkkinoiden hukkuvan laatubiisien ylitarjontaan, kun tarpeelliset vehkeet olivat kaikkien saatavilla. Käytännössä hyvälaatuisen biisin tekeminen vaatii kuitenkin edelleen runsaasti talenttia, rutkasti harjoitusta sekä määrättömästi viilaamiseen uhrattua aikaa. Urbaanilegenda, jonka mukaan tietokoneella tehdyt biisit syntyisivät nappia painamalla, ei edelleenkään pidä paikkaansa. Niitä painalluksia vaaditaan oikeasti useita kymmeniä tuhansia.

Fruity Loops on todella suosittu.

Alkuun pääsee siis verrattaen pienellä panostuksella. Halvimpien audiotyöskentelyyn soveltuvien äänikorttien hinta pyörii satasen molemmin puolin, peruskoskettimisto on niin ikään samaa luokkaa. Löytyypä varsin päteviä musiikkiohjelmiakin parilla satasella ja sen alle. Pro-tason vehkeet lisäävät toki kustannuksia. 1000-1500 euron budjetilla saakin sitten käytännössä täysiverisen äänitysstudion, jollaisesta vaikkapa 20 vuotta sitten ei voinut kuvitellakaan, ellei sitten lisännyt loppusummaan nollan tai pari.

Omaan käyttöön sopivan kokoonpanon valintaan kannattaa kiinnittää huomiota ennen ostotapahtumaa. Yleensä ottaen musiikkitietokoneeksi soveltuu melkeinpä mikä tahansa kohtuullisen nykyaikainen tietokone. Nyrkkisääntönä on tietysti se, mitä enemmän prosessoritehoa on, sitä monimutkaisempia kappaleita sillä voi tehdä. Myös keskusmuistia on hyvä olla vähintään pari gigaa.

E-mu 0404 USB on hyväsoundinen peruskortti.

Vaikka koneesta löytyisi jo ennestään arvokas, pelikäyttöön räätälöity äänikortti, ei se välttämättä sovellu audiotyöskentelyyn. Avainsana on latenssi, eli viive, joka pelikorteissa saattaa osoittautua pullonkaulaksi. Käytännössä viiveeseen törmää siinä vaiheessa, kun virtuaali-instrumenteilla pitäisi soittaa jotain. Jos ääni tulee koneelta puoli sekuntia myöhässä, voi vain kuvitella, tuleeko soittamisesta tuolloin yhtään mitään. Jo halvimmilla “kunnon” äänikorteilla latenssin saa ruuvattua muutamaan millisekuntiin, mikä on riittävän pieni viive täysipainoiseen soittamiseen.

Integroitujen äänipiirien käytön musiikintekokäytössä voi unohtaa hetimiten. Poikkeuksena sääntöön voidaan ottaa Apple-tietokoneiden äänipiirit, joilla pääsee sentään alkuun. Tällaisten piirien äänenlaatu ja häiriöäänet ovat yleensä sellaista luokkaa, että jopa puurokorvaisempikin sen huomaa varsin pian.

Presonus FP-10:stä eivät lopu liitännät kesken.

Myös äänikortin liitäntöjen määrää kannattaa pohtia. Onko tarkoitus äänittää kokonaista bändiä vai riittääkö yksi stereo-sisäänmeno kotitarpeisiin? Kotikäytössä 2 sisään, 2 ulos -tyyppiset kortit piisaavat yleensä useimmille ja niiden hinta-laatusuhde tuntuu olevan käytännössä järkevin. Niihin saa kuitenkin kytkettyä tarpeen mukana lauluraitoja varten mikrofonin ja kitaran tai vaikkapa sen nurkissa pyörineen kosketinsoittimen. Äänikorttivalmistajista mainittakoon M-Audio ja E-mu, jotka ovat selvimpiä markkinajohtajia. Myös aiemmin studiotason laitteisiin erikoistunut Presonus on viime vuosina nostanut päätään myös budjettiluokan äänikorttien sarjassa.

Leijonanosa nykyään myytävistä äänikorteista on ulkoisia, joko Firewire- tai USB-liitännällä varustettuja laatikoita. Iänikuinen kysymys onkin, kumpi liitäntä on parempi? Täysin yksioikoista vastausta tähän ei oikeastaan ole. Etenkin halvempien PC-kannettavien Firewire-liitännät tehdään nykyään niin halvalla, että niiden huono laatu syö luotettavuudelta pohjan. Toisaalta taas USB:sta loppuu puhti siinä vaiheessa kun äänitetään useampaa raitaa, mikä aiheuttaa ei-toivottua latenssia. USB on hitusen herkempi ottamaan häiriötä signaaliin. Mac-puolella Firewire on yleensä luotettavampi ratkaisu, jos kohta kaikissa MacBookeissa ei kyseistä liitäntää ole laisinkaan. Peruskäytössä en ole itse huomannut Firewire- ja USB-äänikorteissa suuren suuria eroja.

Sen sijaan PC-kannettavissa on eroja. Muutama vuosi sitten omistamani halpa Acer sisälsi niin huonoa rautaa, ettei se soveltunut käytännössä ollenkaan musiikin tekemiseen. Suosittelen surffaamaan muusikkofoorumeilta mahdollisia ongelmatapauksia, jos olet hankkimassa uutta tietokonetta. Musasoftat ovat toisinaan kovin alttiita kaikenlaisille rautaongelmille.

Reasonin Thor-syna on todella monipuolinen.

Myös erilaisten ohjelmistojen kirjo on juuri niin laaja, kuin arvata saattaa. Fruity Loops ja Reason lienevät nykyään ne yleisimmät vaihtoehdot loikata musiikkituotannon syövereihin, joskin nämä softat soveltuvat parhaiten konemusiikin ja hiphopin väkertäjille puutteellisten audioäänitysominaisuuksiensa johdosta. Hevimiesten kannattaa ehkä toistaiseksi tutkailla muita vaihtoehtoja. Syksyllä Reasoniin pitäisi ilmestyä varsin kohtuullisesti hinnoiteltu Record-lisäpalikka, joka muuttaa kuviota siten, että Reasoniinkin voi äänittää ulkoista materiaalia suoraan.

Cubase on ammattilaisen valinta.

Sequel ja OSX-käyttöjärjestelmän mukana toimitettava Garage Band saattavat olla monille aloittelijoille se helpompi ratkaisu päästä vauhtiin heti, eikä vasta monen ehtoon hermoja raastavan opettelun jälkeen. Uskaliaammat voivat tietysti aloittaa suoraan ammattitason ohjelmista, kuten Cubase, Logic tai Pro Tools. Näiden ohjelmistojen opetteleminen kylmiltään saattaa kuitenkin olla perin haastava ja pitkällisempi projekti, jos kohta pitkällä tähtäimellä antoisampi, sillä näillä niitä maailmanluokan hittejäkin tehdään!

Cubasesta löytyy myös riisuttu Essential -versio, jota suosittelen hintansa puolesta nimenomaan aloittelevalle kotituottajalle, joka ei välttämättä osaa kaivata isovelisoftan ammattimaisempia ominaisuuksia. Netistä löytyy jonkin verran ilmaisiakin ohjelmia, mutta niiden laatu (lähinnä käytettävyys) ei useimmiten vetele vertoja kaupallisille vastineille.

Pelkällä sävellysohjelmallakin pääsee jo alkuun, sillä useimmiten niiden mukana toimitetaan muutama perussyntikka sekä liuta sampleluuppeja. VST-, RTAS- ja AU-standardeja hyödyntävien ohjelmistojen hienous piilee kuitenkin siinä, että niitä saa laajennettua miltei loputtomasti erillisillä softainstrumenteilla ja -efekteillä. Softasyntikat ovat huomattavasti halvempia kuin aidot rautasynat. Tätä nykyä ne myös kuulostavat useimmiten vähintään yhtä hyviltä, vaikka syntikkapuristit väittäisivät mitä hyvänsä.



Nykypäivänä kehnot laitteet alkavat olemaan huono tekosyy sille, ettei hittejä ala syntymään. Hyvän biisin tekeminen on yhä enemmän miehestä tai naisesta kiinni, sillä huokeillakin vehkeillä saa tänä päivänä jo todella laadukasta jälkeä, jos vain jaksaa riittävästi paneutua. Samalla rima nousee alati korkeammalle ja levy-yhtiöt odottavat kuulevansa mielellään jo julkaisuvalmiita demoja. Se äireen kasettimankalle äänitetty möly ei siis välttämättä enää pure.

Vaikka se esikoisalbumi ei heti syntyisikään, tietokonemusiikin tekeminen on silti hauska harrastus, sillä harrastelijoille löytyy useita eri foorumeita, joihin tyrkätä hengentuotoksiaan koko kansan kuultavaksi. Kuka tietää, vaikka joku levymoguli sattuisi osumaan juuri sinun sivullesi ja kohta sitä oltaisiinkin jo kiertelemässä ympäri maailmaa nimmareita kirjoittelemassa!