Tuorein sisältö

Creative Gigaworks T3

Mikko Heinonen

04.03.2009 klo 11.53 | Luettu: 23553 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Viikon vimpain #40
Tykästyin viime vuoden alkupuolella kovasti Creativen Gigaworks T40 -kaiutinsettiin. Se tarjosi hintaluokassaan erinomaisen tasapainoista ääntä ja soveltui moneen eri käyttötarkoitukseen, eikä edes ollut karmaisevan ruma kuten monet kilpailijansa - ja onkin testistä lähtien soinut työpöydälläni. Jos jotakin olisin toivonut lisää, olisi se ehkä ollut hiukan jyrkempi bassopää. T40 oli sinällään toistoltaan napakka, mutta on selvää, ettei pienestä kotelosta voi pienellä elementillä irrota mitään valtavia jytinöitä. Kun firman paikallinen pressitoimisto sitten lupaili testiin uutta 2.1-sarjaa, jonka pitäisi tuottaa napakkaa bassoa tasapainoisesti hyvän keskiääni- ja diskanttitoiston kanssa, toivotin moiset lootat enemmän kuin tervetulleeksi työpöydälle.

Siinä missä T40 oli pari koko äänialueen kaiuttimia, T3 on perinteinen satelliittisarja, eli pari pientä keskiäänidiskanttia ja isompi subwoofer. Tässä tapauksessa todella isompi, sillä peräti kolme bassoelementtiä sisältävä loota on paitsi fyysisesti, myös massaltaan huomattavan iso etenkin satelliitteihin verrattuna. Tämä antaa odottaa, että alapäästä löytyy melkoisesti potkua - eikä arvaus osukaan kovasti pieleen. Huomiota kiinnittää myös erillisen johdon päässä sijaitseva, kiitettävän tukevan tuntuinen äänenvoimakkuussäädin, jossa on kuuloke- ja AUX-liitännät. Jälkimmäiseen saa vaikkapa iPodin näppärästi kiinni, ja idea onkin niin hyvä, että ihmettelen että se keksittiin vasta nyt!

Lievää laadun epäsuhtaa


Ensimmäinen kuuntelukokemus päättyi heti siihen, että subwooferia oli käännettävä pienemmälle sen omasta säätimestä. Vähänkin bassovetoisempi musiikki paukahti kuuluville niin järkyttävällä jyminällä, että toimistossa oli naapurisopu koetuksella. Hetken kokeilun perusteella löytyikin äänentaso, jolla bassotoistossa oli napakkuutta, muttei liiallista jyräävyyttä. Tämä mahdollisti jo tarkempien kuunteluhavaintojen tekemisen.

Aina kun kaiuttimia tehdään kohtuulliseen kuluttajahintaluokkaan, tingitään jostain. Gigaworks T3:n tapauksessa tämä jokin on selvästi ollut satelliittikaiuttimet. Siinä, missä subwoofer on mekaaniselta rakenteeltaan tukeva ja luotettavan oloinen ja äänenvoimakkuuden säädinkin melko painava pulikka, satelliitit ovat kaksi hempulaa tölkkiä metallijaloilla. Elementit ovat metallikartioiset ja kohtuullisen hyvälaatuisen tuntuiset, mutta yleisvaikutelma on muovinen - ilman painavia jalkoja törpöt kaatuilisivat jatkuvasti, niiden kanssakin toisinaan. Valitettavasti satelliitit oli liimattu umpeen, joten en päässyt tutkimaan sisälmyksiä tarkemmin.

Teknofanin tutinapaketti


Parin viikon varsinainen testikuuntelu vastasi vaikutelmaa, jonka laitteen rakennekin jo antoi. Alarekisteriä on tarjolla paljon ja se soi puhtaasti, napakasti ja kumisematta. Sen sijaan diskantti- ja keskiäänitoisto ei yllä esim. T40:n tasolle, ja alakeskiäänien sekä basson välillä on korvin kuultava tasoero. Jos subwooferin äänentason kanssa askartelee hetken, toistoa saa tasapainotettua, mutta yläpään puutteita se ei täysin korjaa. Stereokuva sen sijaan on kohtalaisen hyvä ja ääni sinällään värittymätöntä - pahimmilta teinibassoilta on helppo välttyä. Plussaa tulee myös volyymisäädön tarkkuudesta, miinusta taas siihen yhdistetystä virtakatkaisijasta, joka toimii viiveellä. Kun potikan kääntää nolliin, laite sammuu hetken kuluttua; valitettavasti vain käyttäjälle ei oikein ilmaista tätä mitenkään, LED-merkkivalokin himmenee vasta tovin kuluttua, joten hyvin usein tulee säädintä käänneltyä edestakaisin "no, sammuiko se" -tunnelmissa. Lopultakin virran katkaisun kuulee parhaiten vasta subwooferin äänekkäästä naksahduksesta.

Tällainen setti on yleensä parhaimmillaan pelien ja tekno- sekä hevimusiikin kanssa, jotka on yleensä jo lähtökohtaisesti miksattu hieman loudness-henkisesti. Niin Metallica, Prodigy kuin GTA Vice Citykin toistuivat Gigaworksin kautta mukavasti ja häiritsemättä. Tietokoneen pariksi tarkoitetussa kaiutinsetissä kaupallinen soundi onkin yleensä vain hyväksi. Omalle työpöydälleni Gigaworks T3 ei kuitenkaan muuta, sillä kuuntelen työpäivinä musiikkia laidasta laitaan ja arvostan edelleen T40:n rikkaampaa diskanttia ja tasaisempaa keskialuetta - vaikka se sitten tarkoittaisi jykevimmästä bassopotkusta luopumista. Ehkä oma toivesettini Creative-tuotteista olisi siis T40 varustettuna varsin alas säädetyllä T3:n subwooferilla?




Tuote: Creative GigaWorks T3
Myyjä: mm. Verkkokauppa.com
Hintaluokka: alle 170 euroa

Tuotekuvat: Tero Hyttinen

V2.fi | Mikko Heinonen
< Peltonen ja Oscar-ga... Novo N1090... >

Keskustelut (7 viestiä)

Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

04.03.2009 klo 14.25

Artikkelin nähdessäni aloin harkitsemaan kaiuttimien vaihtoa, mutta itsellänikin taitaa pysyä T40 komistamassa pöytää. Animessa ei pahemmin bassoa käytetä ja peleissä on kiva kuulla muutakin kuin ryskettä.
lainaa
reissi

05.03.2009 klo 11.48

Tuo viiveellä toimiva virtakatkaisija(oli se sitten minkä muotoinen tahansa) on kuulunut Creativen right about jokaiseen 2.1 settiin jo monen vuoden ajan.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.03.2009 klo 13.27

AUX-liitin löytyy myös joistakin vanhemmista Creativen kaiutinsarjoista. Todistettavasti ainakin Z4:n kaukosäätimessä moinen on mukana.
lainaa
jep

05.03.2009 klo 14.35

zeroic kirjoitti:
AUX-liitin löytyy myös joistakin vanhemmista Creativen kaiutinsarjoista. Todistettavasti ainakin Z4:n kaukosäätimessä moinen on mukana.


Ja minkäs valmistajan tuote se Z4 olikaan..?
lainaa
Ismo

05.03.2009 klo 14.50

Kun kerta tuollakin systeemillä on noin paljon hintaa, niin mielenkiinnolla vain kysyn, että kuinka hyvin tuommoiset paketit pärjäävät ihan oikeata vahvistinta (tyyliin Yamaha tai Onkyo) ja 2.1 vastaan. Kun äänenlaatua kehutaan, niin olisi hyvä olla joku johon verrata. Totta kai hintaeroa on useita satoja euroja, mutta pointtina onkin hinta/laatu -suhde.
lainaa
zeroic

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

05.03.2009 klo 14.52

Juu, meni Creative ja Logitech sekaisin. Joka tapauksessa Logitechilla tuo kauko-ohjaimessa oleva AUX-liitin on jo toimivaksi todettu juttu.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.03.2009 klo 16.05 1 tykkää tästä

Ismo kirjoitti:
Kun kerta tuollakin systeemillä on noin paljon hintaa, niin mielenkiinnolla vain kysyn, että kuinka hyvin tuommoiset paketit pärjäävät ihan oikeata vahvistinta (tyyliin Yamaha tai Onkyo) ja 2.1 vastaan. Kun äänenlaatua kehutaan, niin olisi hyvä olla joku johon verrata. Totta kai hintaeroa on useita satoja euroja, mutta pointtina onkin hinta/laatu -suhde.


Se on aika siinä ja siinä. Jos on tarkoitus vain lähinnä pelaamiseen koneen kumppaniksi hankkia, niin melkein voisin kallistua tällaiseen. Vähänkin enemmän musiikin ystävän kannattaa ostaa erillinen vahvistin-kaiutinsetti, tai harkita koko äänialueen aktiivikaiuttimia. Tuo mainitsemani T40 on edukkaahkossa hintaluokassa hyvä valinta, joka pärjää kyllä halvoille erillissatseillekin.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova