V2.fi testasi: Beyerdynamic DJ 300 Pro X Club -kuulokkeet
Tiskijukan työkalu
Kun kuulokkeiden laatikossa lukee “DJ”, “Pro” ja “Club”, on ennakko-odotukset asetettu. Beyerdynamicilta löytyy valikoimistaan myös samat kuulokkeet ilman Club-lisänimeä ja vaikka lisämääreen voisikin odottaa tarkoittavan vaikkapa klubimaisempaa soundia, kyseessä on pelkästään ulkoasullinen seikka. Molemmissa on aivan samat ominaisuudet ja erityisominaisuudet (joista kohta lisää), mutta Club-versiossa on hopeiset kuulokekuppien haarakiinnikkeet perusversioiden musttiin verrattuna, sekä pieni punainen “CLUB”-tekst.

DJ 300 Pro X Clubit ovatkin varsin tyylikkään ja uskottavan näköiset. Sain kuulokkeet jo loppukesästä, mutta otin arvion kanssa aikaa, sillä pääsin vasta äskettäin käyttämään niitä tositilanteessa pienellä taustamusiikki-DJ-keikalla, siis siinä ympäristössä, johon ne on tarkoitettu. Artikkelin alussa olevan otsikon mukaisesti fiilikseni nimittäin on, että nämä ovat nimenomaan DJ:ille tarkoitettu työkalu, ei välttämättä kaikkien jokapäiväiseen musiikin kuunteluun.
Tekniset tiedot näyttävät seuraavilta:
Nimellisimpedanssi: 48 ohima
Paino: valituista tyynyistä riippuen joko 288 grammaa tai 317 grammaa
Elementit: 45 mm
Passiivinen melunvaimennus: 20 dBA
Taajuusvaste: 5 - 35 000 Hz
Paketissa tulee kuulokkeiden lisäksi 1,5-metrinen, laadukkaan oloinen kaapeli, jonka voi kiinnittää kumpaan tahansa kuulokkeeseen (tästäkin on monelle dj:lle varmasti iloa erilaisissa keikkaympäristöissä), piuhaan ruuvattava isomman plugin adapteri (vakiona 3,5 mm), kankainen kevyt suojapussukka ja kahdet erilliset korvatyynyt.
Viimeinen seikka onkin se, mikä tekee DJ 300 Pro X:stä hieman erityiset - käyttäjä voi valita, haluaako korvan päällä (on-ear) vai korvan ympärillä (over ear) olevat tyynyt. Niiden vaihtaminen ei ole maailman helpoin asia, muttei kovin kaukanakaan siitä, kunhan uskaltaa napsauttaa ne irti lokosistaan.
Itse havaitsin, että - johtuen osittain siitä, kuinka tiukan napakat DJ 300 Pro:t ovat - korvan päällä olevat tyynyt olivat minulle melko epämukavat, ja muutenkin pidin siitä, että korvan ympärillä olevat pehmeät tyynyt eristivät enemmän ympäristön meteliä ja samalla paransivat äänen kokonaistoistoa. Kenties joku vekkuli tiskijukka haluaa pitää toisen korvan toisenlaisena ja toisen toisenlaisena - sekin on mahdollista. Myös kuulokekuppien ulkokuoren voi vaihtaa vaikka omaan designiinsä, jos niin haluaa - Beyerdynamicin sivuilta löytyy työkalu, mutta aivan halpaa touhu ei ole - noin 50 euron tienoilla.

Kuulokkeet ovat myös hintaluokkaansa nähden (150 eur) oikein tukevan ja kestävän tuntuiset, ainoastaan hieman huolestutti nimenomaisesti ne pienet klipsut, joilla tyynyt kiinnittyvät paikoilleen. Todennäköisesti vaihtelua ei tule kuitenkaan kovin usein tehtyä.
Kuulokkeiden äänenkuva on monitorimaisen selkeä ja kohtuullisen ilmava sekä riittävän erotteleva. Itse jäin kaipaamaan hieman lisää luonnetta ja jopa vahvempaa bassopuolta, jota yleisesti suosin kuuntelussani, mutta mikään äänessä ei isosti ainakaan ärsyttänyt ja bassot olivat kuitenkin iskeviä. Levyjen oikeassa soittotilanteessa, ihmisten pölistessä ympärillä ja musiikin pauhatessa PA-laitteista bassopuoli tulee toki enemmän isosta äänentoistosta ja siinä tilanteessa oli pelkästään etu, että äänen kokonaiskuva on selkeä ja tarkka.
DJ 300 Pro X Clubit ovat täsmätyökalu, jotka eivät jää minulle päivittäiseen kuuntelukäyttöön, mutta ovat aina valmiina DJ-kontrollerin vieressä, kun tarvetta tulee. Bonusta pitää myös antaa vaihdettavista komponenteista, jotka lisäävät käyttöikää, sekä hintalapusta, joka on aika lailla kohdillaan.
Beyerdynamic DJ 300 Pro X Club
Hintaluokka: 150 eur
Lisätietoa: Beyerdynamic

@v2.fi Otetaan Beyerdynamic DJ 300 Pro X Club -kuulokkeet laatikostaan! #v2fi #laitearvio #beyerdynamic#dj#djheadphones#kuulokeet #headphones#onear#overear #laitteet #arvostelu #review #avataan #avataanlaatikko #unboxing #unbox #unboxingvideo ♬ original sound - www.v2.fi
Viimeinen seikka onkin se, mikä tekee DJ 300 Pro X:stä hieman erityiset - käyttäjä voi valita, haluaako korvan päällä (on-ear) vai korvan ympärillä (over ear) olevat tyynyt. Niiden vaihtaminen ei ole maailman helpoin asia, muttei kovin kaukanakaan siitä, kunhan uskaltaa napsauttaa ne irti lokosistaan.
Itse havaitsin, että - johtuen osittain siitä, kuinka tiukan napakat DJ 300 Pro:t ovat - korvan päällä olevat tyynyt olivat minulle melko epämukavat, ja muutenkin pidin siitä, että korvan ympärillä olevat pehmeät tyynyt eristivät enemmän ympäristön meteliä ja samalla paransivat äänen kokonaistoistoa. Kenties joku vekkuli tiskijukka haluaa pitää toisen korvan toisenlaisena ja toisen toisenlaisena - sekin on mahdollista. Myös kuulokekuppien ulkokuoren voi vaihtaa vaikka omaan designiinsä, jos niin haluaa - Beyerdynamicin sivuilta löytyy työkalu, mutta aivan halpaa touhu ei ole - noin 50 euron tienoilla.

Kuulokkeet ovat myös hintaluokkaansa nähden (150 eur) oikein tukevan ja kestävän tuntuiset, ainoastaan hieman huolestutti nimenomaisesti ne pienet klipsut, joilla tyynyt kiinnittyvät paikoilleen. Todennäköisesti vaihtelua ei tule kuitenkaan kovin usein tehtyä.
Kuulokkeiden äänenkuva on monitorimaisen selkeä ja kohtuullisen ilmava sekä riittävän erotteleva. Itse jäin kaipaamaan hieman lisää luonnetta ja jopa vahvempaa bassopuolta, jota yleisesti suosin kuuntelussani, mutta mikään äänessä ei isosti ainakaan ärsyttänyt ja bassot olivat kuitenkin iskeviä. Levyjen oikeassa soittotilanteessa, ihmisten pölistessä ympärillä ja musiikin pauhatessa PA-laitteista bassopuoli tulee toki enemmän isosta äänentoistosta ja siinä tilanteessa oli pelkästään etu, että äänen kokonaiskuva on selkeä ja tarkka.
DJ 300 Pro X Clubit ovat täsmätyökalu, jotka eivät jää minulle päivittäiseen kuuntelukäyttöön, mutta ovat aina valmiina DJ-kontrollerin vieressä, kun tarvetta tulee. Bonusta pitää myös antaa vaihdettavista komponenteista, jotka lisäävät käyttöikää, sekä hintalapusta, joka on aika lailla kohdillaan.
![]() |
Beyerdynamic DJ 300 Pro X Club
Hintaluokka: 150 eur
Lisätietoa: Beyerdynamic
![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti