Tuorein sisältö

V2fi testasi: BOOX GO 10.3 Gen II Lumi -e-kirjalukulaite

Ville Heinonen

Eilen klo 19.00 | Luettu: 310 kertaa | Teksti: Ville Heinonen

E-lukulaite, joka halusi olla enemmän. Ja onkin!

Nimihirviö Onyx Boox Go 10.3 (Gen II) Lumi on kuin esimakua tulevasta. Kyseessä on valmistajansa mukaan e-kirjalukulaitteeksi luokiteltava laite, joka kuitenkin pystyy tarjoamaan enemmän kuin tavalliset e-lukijat. Se ei kuitenkaan ole tabletti, aivan samaan tapaan kuin Manun testaamaOnyx Boox Palma Pro 2 ei ole puhelin. Ja aivan kuten Manun arviossa, tämä oli myös itselleni ensimmäinen e-ink -laite, jota päädyin käyttämään, vaikka houkutus moisen hankkimiseen on ollut suuri.

Kaunis esine.


Aivan ensimmäiseksi Boox Go:n käteen ottaessa vaikutuksen tekee sen sirous ja kauneus. Ohut ja kevyt esine on päällystetty takapuoleltaan miellyttävän pehmoisella materiaalilla, ja näyttö tuntuu (varsinkin mukana toimitetun kynän kera) hämmästyttävän paperimaiselta. Testipakettiin Onyx toimitti mukana myös asiallisen magneettikotelon, jota voi myös käyttää pöytätelineenä (joskin tässä tapauksessa käytettävyys verrattuna esim. Logitechin iPad-koteloihin ei päässyt aivan samalle tasolle). Laitteessa on yksi nappi (virta-sellainen) yläreunassa ja alapäästä löytyy ritilät kaiuttimille sekä USB-C -latausliitin. Magneettinen kotelo napsahtaa laitteeseen kiinni tiiviisti ja tukevasti ja InkSense Plus -kynä tarttuu magneettisesti reunaan kiinni. Kynän paikoillaan pysymistä voi vielä varmistaa kotelon irtonaisella magneettilirpakkeella. Kynä ei valitettavasti lataudu suoraan laitteesta, vaan se pitää muistaa ajoittain tökätä USB-virtaan, koska ilman kynää esimerkiksi muistiinpanojen tekeminen Go:lla on vähintäänkin tuskallinen kokemus. No, onneksi kynä latautuu nopeasti melkein mistä vain virtalähteestä.


Boox tarjoaa myös valtavan määrän personointiominaisuuksia käyttöliittymään. Näytön väriä voi vaihdella vaaleaksi tummalla pohjalla tai päin vastoin, kontrastia, taustavaloa, päivitysnopeutta, fonttikokoa ja melkein mitä vain voi muuttaa vastaamaan omia tarpeita. Lähtökohtaisesti perusasetukset paketista otettaessa ovat kuitenkin kohdallaan, joten hifistelyyn ei välttämättä ole tarvetta. Kätevänä yksityisköhtana näytölle saa jatkuvaksi “kelluvaksi” elementiksi pallukan, jota klikkaamalla pääsee käsiksi pikavalikkoon.

Mutta niin, mikäs se olikaan?


Boox Go 10.3 Lumi on siis lähtökohtaisesti tarkoitettu e-kirjojen lukemiseen. Mallia löytyy myös tarjolla ilman Lumi-lisänimeä, jolloin näytön taustavalaisu on jätetty pelistä pois. Tätä kirjoitettaessa hintaero taustavalollisen ja -valottoman välillä on 30 euroa, eli noin 8 prosenttia, joten itse olisi vaikea perustella taustavalottoman version hankintaa – valon kun kuitenkin voi kytkeä pois päältä. Tästä nopeasti voikin sitten päätellä, että laite maksaa yli 400 euroa. Aletaan siis liikkumaan iPad-hintaluokassa. Joku voisi ajatella, että on mielenvikaisen ihmislapsen touhua hankkia iPadin hinnalla laite, jossa ei ole värejä, jolla ei voi katsella videoita ja pelata pelejä ja… ja siinäpä se jutun juju juuri onkin. Onyx Booxit on suunniteltu siihen, että voi keskittyä tekemään asioita rauhassa ja hyvin. Esimerkiksi juurikin kirjojen lukeminen tämänkaltaisella laitteella on huomattavan miellyttävää verrattuna multitalenttiin tablettiin tai puhelimeen, eikä ole pelkoa, että jatkuvat notifikaatiot keskeyttäisivät sessiota. Silmät lepäävät e-ink -näytöllä ja tarvittaessa taustalle saa voimakkaan tai hyvin vienon taustavalon, mikäli haluaa lukea pimeässä muita häiritsemättä. InkSense Plus -kynällä muistiinpanojen kirjoittelu on luontevaa ja mukavaa sekä ainakin itselleni intuitiivisempaa kuin näppäimistön ja hiiren kanssa touhutessa. Kesän aikana tuli luettua useampia kirjoja kuin aikoihin, koska koko valikoima kulki laukussa mukana ja lukeminen oli miellyttävää.


Sikäli puhuin toki palturia, että videoita voi katsella ja pelejäkin pelata, mutta mustavalkoisena ja karmivan hitaalla ruudunpäivityksellä. Sama pätee nettiselaukseen, mutta nämä asiat ovat tavallaan hyvässä suhteessa laitteen luonteeseen. Houkutus doomscrollaukseen jää aika pieneksi, kun viihdekokemus vastaa 90-lukua, mutta toisaalta on kätevää, että tarvittaessa voi näytölle avata vaikka ruokareseptin tai käydä netistä ostamassa konserttiliput. Netin selaaminen ja somettaminen on kuitenkin juuri niin sopivan tahmeata, että siihen ei jää koukkuun – mieluummin piirtelee ja selaa kirjojen sivuja. Ihminen on hieno olento, kun pitää näin alkaa hillitsemään dopamiininhimoa.

Teknologiaa, teknologiaa


Veikkaan, että kovin harvaa tämänkaltaisen laitteen hankkijaa kiinnostaa varsinaisesti tekniset ominaisuudet. Käyttö on olennaisempaa. Todettakoon lyhyesti, että näyttö on (kuten nimikin antaa ymmärtää) 10,3” taustavalaistu mustavalkoinen e-paperi 2480 x 1860 px resoluutiolla, muistia on 4 gigatavua ja tallennustilaa 63 gigatavua. Wifit ja Bluetoot 5.0 löytyvät. Taustavalon värilämpötilaa voi säätää lämpimän ja kylmän välillä, käyttöjärjestelmänä pyörii Android 15 ja tiedostomuodoista laitteeseen voi viskata likimain mitä vain.

Akunkeston suhteen on vaikea sanoa pahoja asioita. 3700mAh lipo tuntuu jaksavan hienosti viikon-parin satunnaiset lukuhetket ja mikäli laite on pidempään käyttämättä, se menee oikeasti pois päältä, jolloin virta ei valu hukkaan. Hauskana yksityiskohtana tällöin Boox jättää ruudulleen tyylitellyn “Power off” -kuvan. Kynän varaus tuntui kuluvan useammin loppuun ja sitä onkin hyvä muistaa aina välillä latailla, koska kuten aiemmin mainitsin, sen kanssa muistiinpanojen tekeminen ja myös virtuaalinäppäimistön käyttäminen on mukavampaa kuin sormilla.


Fyysisesti Go Lumi vaikuttaa tukevalta, mutta varoituksen sana: kosketusnäyttö tuntuu olevan melko herkkä ottamaan itseensä. Vaikka koko testijakson ajan pidin laitetta omassa magneettikotelossaan ja laukussa, on näyttöön silti onnistunut ilmestymään pieni raapale / nirhauma, joka tietysti harmittaa. Lukemista tai käyttöä tämä ei sinänsä haittaa, mutta koska paperimaista pinnoitetta ei tietenkään halua suojata erillisellä panssarilasilla tai vastaavalla (mahtaisiko toimiakaan), on hyvä tätä näyttöä varjella ehkä jopa enemmän kuin normaalisti.

Kolmannen asteen yhteys


Boox GO Lumia voi ominaisuukisensa puolesta käyttää monella tavalla. Joku keskittyy lukemiseen, toinen muistiinpanojen tekemiseen ja kolmas käyttää laitetta kuin normaalia tablettia sähköpostien lukemiseen. Itse päädyin lähinnä lukemaan ja kirjoittelemaan muistiinpanoja, osin koska tässä mallissa ei ole 5G-yhteyttä ja etukäteen ladattuja e-kirjoja pystyy luonnollisesti lukemaan offline-moodissa, vaikka wifiä ei olisikaan läsnä. Mobiilidatan puuttumisen johdosta toisaalta taas kännykän hotspotin läsnäolo on tehokkaan käytön mahdollistamiseksi lähes välttämätöntä tien päällä, jolloin myös houkutus kännykän selailuun kasvaa.



Oli miten oli, sisältöä BOOXiin voi siirrellä muutamallakin eri tavalla. Ensinnäkin, koska Androidin normaali Google Play -kauppa on läsnä, voi sieltä latailla haluamansa applikaatiot työhön ja vapaa-aikaan. Itse latailin e- ja äänikirjoja Bookbeatista sekä Spotifysta – kukin voi käyttää suosikkisovellustaan. Tämän lisäksi Booxilla on myös oma kauppapaikkansa, joka löytyy suoraan päävalikosta. Sieltä pystyy latailemaan melko laajan kattauksen kirjoja ilmaiseksikin, joskin lähinnä englanniksi. Kolmas vaihtoehto on siirtää Booxiin aineistoa verkon yli push.boox.com -sivuston kautta, jonka myötävaikutuksella e-lukija näyttäytyy ikään kuin verkkolevynä tietokoneen selaimessa.

Kätevänä ominaisuutena Google driven voi yhdistää suoraan Booxiin, jolloin esimerkiksi muistiinpanot tallentuvat automaattisesti myös pilveen ja ovat täten PDF-muodossa katseltavissa myös muilla laitteilla.

Virkistävän erilaista


Maailma on sikäli erikoinen paikka, että kun riittävän pitkään esimerkiksi matkapuhelimet ovat olleet toistensa kopioita ja vaikkapa uuden iPhonen päivittäminen ei ole enää aikoihin tuntunut miltään, herättää tällainen tavallista yksinkertaisempi, rajoittuneempi ja tahmeampikin laite outoja mielihyvän tunteita. Se pakottaa ottamaan iisimmin ja olemaan yrittämättä liikoja. Kun laite on esteettisesti miellyttävä ja tekee hyvin ne perusasiat, johon se on suunniteltu, ollaan hienojen asioiden äärellä. Vaikka toiminnan raskassoutuisuus ajoittain liikkuu hieman sietokyvyn rajoilla ja silloin tällöin tulee klassisia “painoin – painoinko? – painan uudestaan – voi hemmetti, nyt painoin sitten kahdesti” -tilanteita, tulee Boox GO:ta käyttäessä silti jotenkin tavallista parempi mieli. Ehkä se on osin yksinkertaisuutta ja sen tuomaa mielenrauhaa ja osin ylivertaisuuden tunnetta siitä, että pystyy olemaan selaamatta Youtube Shortseja ja Instagramia, mutta joka tapauksessa huomaan tarttuneeni tänä kesänä paljon useammin tähän e-readeriin kuin iPadiini. Ehkä se kertoo omaa tarinaansa, puutteistaan huolimatta. Vai ovatko ne sittenkään puutteita?



BOOX GO 10.3 Gen II Lumi
Hintaluokka: 439,99€
Lisätietoja: readwith.eu

Plussat:
Kaunis ja miellyttävä laite
Hyvä akunkesto
Hieno paperinen tuntuma
Taustavalosta kannattaa maksaa muutama kymppi ekstraa

Miinukset:
Käytön tahmeus joko ihastuttaa tai vihastuttaa
Herkkänahkainen näyttöpaneeli


V2.fi | Ville Heinonen
< Tekoälyvideoista: ny...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova