Haikaralaivue on varmaankin maailman kaikkein pitkäikäisin ilmailusarjakuva, sillä sen ensimmäinen ruutu ilmestyi jo vuonna 1959. Les Aventures de Tanguy et Laverdure tuli suomalaisille tutuksi Zoom-lehden jatkosarjoina ja sittemmin myös omina albumeinaan. Nyt sarja on palannut pitkältä tauolta uuden tarinan kera.



Haikaralaivue on mainio sarjakuva monestakin syystä. Sen tarinat pursuavat usein komiikkaa ja kohellusta, mutta osaavat olla tarvittaessa myös hyvinkin vakavia ja ajatuksia herättäviä. En osaa sanoa kummasta laitapäädystä pidän enemmän, molemmissa on puolensa.

Parhaimmillaan tarinat ovat silloin, kun niissä lennetään ja paljon. Tekijöillä on näet erinomainen näkemys ilmailuhistoriaan ja sen yksityiskohtiin: ilmailija tunnistaa vaivattomasti tarinoiden aikakausien lentäneet ranskalaiset lentokoneet, kuten Fouga Magisterit ja Mirage III:t, ja niiden sarjakuvallisesta ilmaliikehdinnästä nauttii oikein kaksin käsin.

Tarinoista ja piirroksesta puhkuu myös upea kansallisylpeys, sillä ranskalaistaiteilijat kertoivat tarinoita ranskalaisista sotilaslentäjistä, jotka lentävät ranskalaisilla lentokoneilla Ranskan kunnian puolesta. Kuulostaa ehkä vähän raskaalta, mutta pakkohan näkökulmaa on arvostaa. Ollaan ylpeitä omista saavutuksista, ei se väärin ole. Siinä sivussa toki kohdataan myös ulkomaalaisia ja tehdään heidän kanssaan yhteistyötä, kansainvälisen veljeyden/sisaruuden merkeissä. Ei sekään väärin ole!



Toki joissakin tarinoissa on venytelty toden rajoja. Esimerkiksi nimettömäksi jääneen epäystävällisen maan lentotukialuskoneet eivät eräässä tarinassa muistuta mitään todellista konetta, mutta menköön se liennytyksen piikkiin. Muulloin muun muassa Jean-Michel Charlierin (Blueberry), Albert Uderzon (Asterix), Jean Giraudin (Blueberryn) ja Jijén (Piko ja Fantasio, Jean Valhardi) piirrosjälki on moitteetonta, oli kyse sitten sankarien leikeistä suihkuhävittäjien ohjaimissa, kuljetuskoneita tai muista ilmailuklassikoista.

Vakavamielisempien ja veijaritarinoiden jälkeen uusin vuoden 2025 albumi Delta Air on kuitenkin vähän pettymys. Vuonna 1979 tehty tarina on julkaisu aikaisemmin Ässälentäjät-sarjassa vuonna 1980, eikä se ole kummoinen. Piirrosjäljen taso vaihtelee omituisen paljon sivulta toiselle, ja väritys on tylsän valjua. Tarinakin on paljolti kohellusta. Toki vitsemmissä Haikaralaivueissa on ollut komediaa ennenkin, mutta nyt meininki on lähes vaivaannuttavaa. Ilmavoimista erotettujen lentäjien työnhaku tyssää kulissien takaiseen salaliittoiluun, ja tarina on viimein pääsemässä vauhtiin, kun albumi loppuu cliffhangeriin.

Toivottavasti vuonna 1981 julkaistu seuraava albumi tulee mahdollisimman pian, sillä tällaisenaan kertomus ei tyydytä. Onhan siinä omaa aikalaiskuvaansa, jonkin verran lentokoneita ja suurvaltojen puristuksissa elävien pienempien kansojen ahdinkoa ja vastarintakamppailua, mutta ei oikein mitään tarpeeksi.

Se on sääli, sillä näin äkkiseltään Delta Air tuntuu huonoimmalta koskaan lukemaltani Haikaralaivueelta. Se tuskin luo yhtään uutta fania sarjalle, eikä Delta suuresti miellyttänyt ainakaan tätä vanhaakaan fania. Ehkä jatko-osa tekee tarinasta kokonaisen tai edes ehjemmän.

Haikaralaivue: Delta Air
Egmont Story House
Lisätietoja: https://storyhouseegmont.fi/tuotteet/haikaralaivue-delta-air-bd28/