Adolescence 1/4: noin yhden otoksen sarja 13-vuotiaasta murhaepäillystä
![]() |
Minisarja - Jakso 1
Kiinnostuin jo brittiläisyydestä, mutta ilmeisesti brititkin lähettävät nykyään koomisen kommandotiimin pidättämään yhtä miniatyyrikokoista murhaepäiltyä. Aloitus on toki tehokas. Tavallisen perheen elämästä tulee helvettiä salamaniskusta, kun vellihousuiset psykopaattikytät raahaavat 13-vuotiaan pojan asemalle konekiväärit tanassa. Uskoin siihen, että pentu saattaa olla syyllinen, mutta "kyse ei ole edes kouluammuskelusta", joten itse olisin lähettänyt donitsikytän & entisen parkkipirkon hernekeppiä pidättämään.
Toisin kuin eräät, britit eivät ammu sivullisia varmuuden vuoksi ja lähetä epäiltyä ulkomaille rikkoakseen omiakin lakejaan. Kun he lakkaavat pelkäämästä, kohteliaisuutta ja empatiaa esiintyy. Olipa niiskuttava poika mitä tahansa, hiljaisessa toteavaisuudessa on hyytäviä aromeita hänen ja kaikkien kannalta.
Käsittääkseni sarja on toteutettu neljällä katkeamattomalla otoksella, eli kukin jakso kulkee reaaliaikaisesti. Se on kuningasstuntti, jota yritetään niin usein kuin kannattaakin. Mikään ei lisää katsojan läsnäolon tuntua enempää (tuskin edes kaipailemani 3D, ellei temppuja yhdistellä), mutta tekijät haastetaan eri tavalla kirjoittajat mukaanlaskien, joten tunarin ei pidä yrittää. Kun homma ei kosahda, ylimääräinen tähti tulee automaattisesti mutta ei vain periaatteesta.
Jakso olisi kiinnostava, vaikka rikos olisi naisten vessaan asennettu kamera, koska stuntti toimii ja poika on hyvin näytelty ja aito, "naiset viikko sitten huomannut" pentu, eikä teiniä näyttelevä kolmekymppinen. Lopun kuulustelukohtaus toimisi ilman stunttiakin. Niinkin vahvasti sarja alkaa, että pohdin, pitäisikö jakson olla vartin alkuun ja vartin loppuun lisäävä leffa, mutta muutkin mahdollisuudet maistaa.
![]() |
Katsottu: Netflix
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti