V2.fi testasi: Samsung Galaxy Ring -älysormus
Huomaamaton tarkkailija
Suomalainen Oura on ollut älysormusten edelläkävijä ja sormuksia on näkynyt niin Hollywood-tähtien kuin somevaikuttajienkin sormissa. Ei siis ihme, että kilpailijat ovat kiinnostuneita ja nyt Suomi-firma on saanut vastaansa todellisen jättiläisen, kun Samsung Galaxy Ring saapui markkinoille. Yksi iso ero on se, että Samsungin sormuksen käyttämiseen ei tarvitse maksaa kuukausimaksuja (tosin ei tarvitse vanhojen Oura-käytttäjienkään).
Uusi teknologia toki aina itseäni kiehtoo, mutta en koskaan ajatellut olevani älysormuksen asiakaskuntaa. Älykelloon olen kuitenkin tottunut - lähinnä terveydentilan ja notifikaatioiden seurailun merkeissä. Nukkuessani en tykkää kuitenkaan kelloa pitää, joten unenlaadun seuranta - mikä voisi kohdallani olla tärkeääkin, on jäänyt tekemättä. Galaxy Ring on tätä kirjoitettaessa viihtynyt sormessani kaksi viikkoa ilman ongelmia vuorokauden ympäri.
Koko touhu lähtee liikkeelle siitä, että Samsungilta tilataan sovitsusormussetti, jossa on eri kokoisia muovisormuksia. Kympin maksavan paketin hinnan saa sitten takaisin kun ostaa varsinaisen sormuksen. Omiin lapiokouriini oli tilattava se suurin koko (13), joten jos omasi ovat vielä lapiommat, voi Galaxy Ringin käytön unohtaa.
Olin kuullut kuiskauksia, että Galaxy Ring toimisi vain Galaxy-puhelinten kanssa, mutta näin ei ole. Enimmän aikaa testijaksosta se keskusteli päivittäisen ei-Samsung-puhelimeni kanssa, vaikka aluksi pitikin asentaa kaikkiaan kolme ohjelmistoa (Galaxy Wearable, Samsung Health, Ring Manager). Samsung-käyttäjille on kuitenkin luvassa bonusominaisuuksia, kuten sormenpäät yhteen koskettamalla valokuvan ottaminen, enemmän tekoälyominaisuuksia ja Find My Ring -toiminto. Mikäli niitä ilman uskoo pärjäävänsä, voi sormuksen huoletta hankkia minkä tahansa luurin kaveriksi. Minä pärjäsin. Find my Ring toki hieman kiehtoo, koska kyseessä on lähes 500 euron pikkurinkula, joka voi olla kohtuullisen helppo kadottaa. Ilman Samsungia Find my Ring vain vilkuttelee sormuksen valoja, mikä voi auttaa sen löytymisessä sohvan alta.
Samsung Galaxy Ringiä on saatavana mustana (testiin saapunut), hopeisena ja kultaisena. Se tuntuu sormessa oikein miellyttävältä - isoin koko painaa vain kolmisen grammaa. Sormuksen paketissa tulee myös USB-C-kaapeli ja latauskotelo, joka on joka sormuskoolle omansa. Latauskotelo tukee myös langatonta latausta sekä jonkinmoista pikalatausta: reilussa puolessa tunnissa pääsee melkein puoliväliin.
Muistia sormuksessa on 8 megatavua ja akun kapasiteetti koossa 13 on 23,5 mAh (latauskotelossa 351 mAh). Sensoripuolelta löytyy kiihtyvyysmittari askelten laskemiseen, ihon lämpötilan mittari sekä PPG-sensori, joka tarkkailee verenkiertoa ja hengitystä. Yhteyden puhelimeen Galaxy Ring ottaa Bluetoothilla (5.4) ja sen suojausluokitus on IP68, joten käsiä voi huoletta pestä ja suihkussakin käydä sormus sormessa.
Sivuhuomiona sanottakoon, että itseäni on alkanut viime aikoina suuresti ärsyttämään tekoälyllä tehtyjen suomenkielisten käännösten yleistyminen erinäisten laitteiden kotisivustoilla ja sovelluksissa. Samsungin softakin ilmoittelee iloisasti sykettä tuumiessaan että “Mitataan ympyrällä”, eli joko kyse on tekoälystä, tai sitten jostain syystä kääntäjä on kääntänyt “ring”-sanan suoraan tietämättä, että on kääntämässä älysormuksen ohjelmistoa…
Vaikka en osaa sormuksen antamia lukemia analyyttisesti tulkitakaan, on ollut mielenkiintoista seurailla dataa omasta nukkumisestaan. Tilastot vaikuttavat tarkoilta, mutta niistä vedetyt yhteenvedot harvemmin: sovellus saattaa ilmoittaa henkisen palautumisen edelliseltä yöltä olleen esimerkiksi 96% kun sitä koittaa silmä kourassa nuutuneena tihrustaa. Kerran lukemat menivät punaiselle, kun satuin nukkumaan muutaman minuutin yli 8 tuntia pitkän reissauspäivän päätteeksi. Eikös se ole hyvä asia, että välillä saa nukuttua vähän pidempään? Sovellus osaa myös kuunnella kuorsausta, mikäli sormuksen pitäjän puhelin jätetään sängyn viereen laturiin kiinni.
Vertailin sormuksen antamia lukemia toisessa ranteessani olevan älykellon vastaaviin ja vaikka sormus onkin ns. kaukana sydämestä, eli oikean käden nimettömässäni, pulssimittaukset mätsäsivät tarkasti. Sen sijaan kävelyaskelia tuli välillä reilusti enemmänkin sormuksen kuin kellon mielestä, ilmeisesti heilutan yläraajojani rivakkaan tahtiin kaupungilla kulkiessani.
Testausjakson loppuvaiheessa sairastuin tymäkkään flunssaan ja oli kätevää seurata, missä kuume oli yön aikana huidellut. Olisin halunnut seurata sitä myös päiväsaikaan, mutta tämä ei ollut mitenkään mahdollista, vaikkakin itsestäni se olisi ollut kovin kätevää. Arvelen, että tähän on joku lääketieteellinen syy, josta Samsung ei ota vastuita.
Samsung lupaa sormuksen akkukestoksi viikon, mikä piti aika lailla paikkansa, itselläni latausta tarvittiin noin 6-7 päivän välein. Tämä onkin ehdottoman hyvä asia, ettei rinkulaa tarvitse jatkuvasti muistaa latailla. Akun loppumista ei tosin välttämättä aloittelevana käyttäjänä huomaa, jos ei siihen silmä osu sovelluksesta terveys/liikuntalukemia tarkastettaessa tai havahdu siihen, ettei sormessa enää välky valoja. Eräänäkin päivänä huomasin, että akkua oli jäljellä 3%, mutta sitten unohdin asian, joten lopulta koko päivän mittaukset jäivät tekemättä.
Galaxy Ring on hieno ja huomaamaton älyvekotin, jolla tosin on ainakin vielä melkoisen rajattu kohdeyleisö. Monet pärjäävät älykellolla, joita saa huomattavasti halvemmalla ja joissa on enemmän ominaisuuksia, mutta sormus on tietyissä tilanteissa varsin kätevä kapistus. Lähes 500 euron hintaisena sille on tietty ostajakunta, mutta aivan joka sormessa en usko näitä ihan pian näkyvän.
Samsung Galaxy Ring
Hintaluokka: 480 eur
Lisätietoa: Samsung

Keskustelut (1 viestiä)
Eilen klo 21.01
Kännykässä ei voi suomea käyttää, koska kaikki napit yms. on lyhennetty. "Klikk. täs." tyyppisesti.
Heidän verkkokauppansa on aivan surkea esitys ja välillä siellä pomppii ruudulle suomen seassa englantia, ruotsia ja tanskaa.
Mutta laitteet ja softat on muuten tähän mennessä ollut kelpo kamaa ja sormus uteloittaa myös.
Kirjoita kommentti