Ted-saaga muistuttaa aina, että myös kulttisarja The Orville pitäisi katsoa "vaikka väkisin" ennen hautaa. Se ahdistaa, että Seth MacFarlane näyttää siinä naamansa. Tuhman ja kyynisen mutta rennosti hetkessä elävän Ted-nallen ääninäyttelijänä MacFarlane suodattaa vitseistään siedettäviä, kun taas hänen virnistyksensä ja Family Guy -narinat lemuavat itsetyytyväisyyttä. Henkiin heränneessä lelussa ei ole järkeä, joten fiksusti se kehystetään perustason uskottavuudella. Tv-versio ei petä, tai ainakin fani tahtoo lusia sen läpi ennen elokuvien uusintoja.

Leffoissa Ted on entinen 80-luvun julkkis. 90-luvulle sijoittuva esiosasarja on jo lähellä status quo'ta, mutta Mark Wahlbergille ei tarvitse maksaa. Hänen hahmonsa John on 16-vuotias, kun isä kyllästyy sekoiluun ja lähettää nallenkin kouluun. Tedin ja Johnin huumeura lähtee kokeilunhalun ohella siitä, että Ted tahtoo tulla erotetuksi. Vahingossa he aiheuttavat ongelmia Johnin serkkutytölle, joka asuu heidän luonaan, mutta jaksoparin aikana tilanne korjataan & hahmojen suhteet ja sisäinen maailma saadaan esiteltyä.

Sen tietää varhaisen illalliskohtauksen aikana, uppoaako huumori. Tedin johdolla tyypit möläyttävät asioita, joita ei saisi sanoa, mutta joku aina reagoi, eikä kukaan päähenkilöistä tarkoita pahaa. Johnin vanhemmat myyvät tv-sarjan omat kuviot: isä on klassinen, pöllähtänyt, kasuaalisesti rasistinen keskikaljaholisti, ja äiti harrastaa kireitä hymyjä teatraalisesti, mutta molemmilla on vähän sieluakin tilannekomedian standardeilla. Pennut ensisijaisesti reagoivat elämiensä epäkohtiin.

Muutamien laimeiden vitsien selittäminen on kiusallista, vaikka Tedin toki on tarkoituskin olla nolo ajoittain, jotta hän tuntuu aidommalta. On varhaisia vihjeitä siitä, että huumoria osataan rakentaa kohti jotakin, mikä ei ole kriittisen tärkeää sinänsä. Jaksopari on hyvin helppoa katsottavaa.


Jaksot 1-3 ja 1-4 >

Katsottu: SkyShowtime