Tuorein sisältö

Avatar: The Last Airbender 1-1: lähtölaukaus ei ole puhdas paukku jos ei tuhnukaan

Jari Tapani Peltonen

27.02.2024 klo 19.20 | Luettu: 2741 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 1:
Aang


Olen nähnyt vain osan animaatiosarjasta, ja siitä on aikaa. Lienee silti turvallista summailla, että sotavangin elävältä polttava partainen putin on heti vihje synkemmästä suunnasta, vaikka toisaalta jo sankarin leveä hymy tekee tästä versiosta M. Night Shyamalanin kamalaa elokuvaa uskollisemman. Jakso myy nopeasti yleisen tunnelatauksen ja sen, miten kehno isäntä tuli on.

Aasialaisia kulttuureita mukailevassa fantasiamaassa monet hallitsevat yhteen elementtiin pohjautuvan magian. Avatar hallitsee kaikkia, ollen virallinen teräsmies sukupolvesta toiseen uudelleensyntymisen myötä. Maailmanherruutta havittelevat kuumakallet tietävät uuden avatarin syntyneen ilmanvääntelijöiden keskuuteen, joten he hävittävät koko kansan. Perästä kuuluu: nuori avatar on onnistunut syväjäädyttämään itsensä, joten hänen matkansa sankariksi ja kaikkien elementtien taitajaksi alkaa vasta sata vuotta myöhemmin, jolloin hän on - samalla - hanurin hengistä viimeinen.

Kansanmurha on turha harrastus, mutta on hieman erikoista alleviivata asia käänteellä, jonka mukaan avatar olisi tyrinyt itsensä pois yhtälöstä joka tapauksessa. Kukaan ei ole sitä todistamassa. Kuitenkin 100 vuotta myöhemmin tuliprinssi on seurannut "jokaista huhua", joten hän on paikalla näkemässä taivassäteen, kun vetiset eskimot auttavat avatarin vapaaksi. Oletan logiikkavirheen johtuvan "selventävästä" prologista, jota animaatiossa ei ole. Sivusilmääni osuneen nettipuhinan mukaan animaation asiantuntijat nyrpistelevät, eikä se ole ihme, jos tekijät tähtäävät uskollisuuteen käyttämättä omaa päätään.

En esittäisi asiaa niin, että olen vakuuttunut tehosteiden ja näyttelijöiden teknisestä tasosta, mutta en valitakaan, sillä se välitön ensivaikutelma kantaa jakson loppuun, että sarja on värikästä ja tunteellista eli sympaattista humpuukia. Se voi riittää pitkälle. Koomisesti muutama asia kuten miespuolisen pääeskimon kiukkuilu ja äkillinen kesyyntyminen istuisivat selvästi paremmin lasten satuun. Ikäsuositus on 13.


Jakso 1-2 >

Katsottu: Netflix

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< V2.fi testasi: Samsu... Peltosen 1. videoarv... >

Keskustelut (1 viestiä)

JOH

29.02.2024 klo 17.21

Jos tämä sarja olisi tyhjästä temmattu niin arviosi voisi pitää hyvin paikkansa. MUTTA koko sarjan tarkoitushan on toistaa animaatiossa käyty tarina tarkasti ja sinun pitäisi verrata sitä siihen.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova