Tuorein sisältö

Twisted Metal TV-sarja jättää ajoneuvokahakoinnin Mad Maxille

Jukka O. Kauppinen

20.02.2024 klo 09.00 | Luettu: 2248 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Haluasitko autojen romutusta? Sitä et juurikaan saa.

PlayStation-konsoleilla legendaklassikolaarinen Twisted Metal -pelisarja on nykyään jo vähäsen retroa, sillä edellisestä pelistä on jo 12 vuotta. Siksi siihen nojaava uusi tv-sarja onkin hienoinen yllätys.

Amazon Primellä ilmestynyt Twisted Metal on kuitenkin yllättävän erilainen pelisarjaan verrattuna. Se yllättää myös sisällöllisesti. Se on jopa niin erilainen, että pelisarjan faneille ei riitä paukkuja valittaa lähdemateriaalin huonosta tulkinnasta tai vääristelystä. Lähtökohta on tutunkuuloinen, tarina ja toteutus täysin erilaiset.



Postapokalyptiseen scifiversumiin sijoittuvat Twisted Metal -pelit ovat pohjimmiltaan ajoneuvoräiskintää. Tuhoa kylvävien sota-autojen taustalla on samalla hämmentävän paljon tarinankerrontaa ja lorea, josta faneille riittää ammentamista. TV-sarja kuitenkin lähtee aivan omaan suuntaansa, mikä on luultavasti viisas ratkaisu. Inspiroidutaan, ei matkita eikä toisteta peleistä tuttuja, kertaalleen koettuja tarinoita uudelleen.

Ero odotettuun on silti hurja. Kolmen ensimmäisen jakson perusteella tarjolla on olemattoman vähän sitä varsinaista Twisted Metalia, eli ajoneuvokahinaa. Loppu ajasta menee joristessa, draamaillessa ja maailmanrakentamisessa myöhempiä jaksoja varten. Päähenkilöiden välinen konflikti on alleviivaavan rakennettua, kirjoittaja on selvästi käynyt tv-teatterikoulunsa käsikirjoituksen peruskurssin. Pelisarjan upea pahis Sweet Tooth saa sentään jonkin verran ruutuaikaa, mutta hänenkin pellenaamansa alta paljastuu huomiota kaipaava pehmo. Hän toki tykkää tappamisesta ja tuhoamisesta, mutta haluaa oikeasti olla taiteilija. Maailma on kyllä aika paha, samoin moni hahmoista, mutta lopulta ruuduilla on vain uudenlaiseen ympäristöön vietyä perinteistä "päähenkilöllä on tehtävä mutta maailma kamppaa häntä koko ajan" -seikkailua. Sitä höystetään vähäsanaisella sivusankarilla ja pääkaksikon keskisellä raivokkaalla ärtymysjännitteellä. Itse Twisted Metal on vain kaiku kaukaa.




Paha sanoa onko nimi Twisted Metal koukku vai karkotin, koska peleistä tuttua tarinaa ja toimintaa sarjasta ei juurikaan löydy. Mutta tuotantoarvot ovat passelit ja tätä katsoo mielellään, mutta ainakaan alkujaksot eivät herättäneet vielä suurta kiihkoa. Kaikessa postapokalypsirappiossaan ja jonkinlaista järjestystä kohti kurottelevassa jämäyhteiskuntakuvauksessaan se onnistuu olemaan paikoin myös hauska tai ainakin viihdyttävä. Hyvässä seurassa katsottuna on myös mukava aukoa päätään ja kommentoida kokonaisuutta, samoin kuunnella Twisted Metalinsa pelanneen taustoitusta harvoista peleistä tutuista hahmoista ja näiden olemuksesta.



Kolme ensimmäistä jaksoa vilahtivat siis ohi miellyttävässä parin tunnin sessiossa. Ilmaan vain jäi kysymys, että mahtaako niitä lystikkäitä sota-autoja näkyä myöhemmissä jaksoissa.

Kirjoitushetkellä Suomen Amazon Primessä on julkaistu Twisted Metalin ensimmäiseltä kaudelta kuusi jaksoa kymmenestä. Uusia ilmestyy yksi viikossa.

Lisätietoja: https://www.primevideo.com/detail/Twisted-Metal/0FI8ZQ4N7QHOAJ5ZD6MDG9VNWI
Lisätietoja: https://en.wikipedia.org/wiki/Twisted_Metal

Lue myös: Peliarvostelu: Twisted Metal


V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Echo 1/5: kaikki mit... V2.fi haastatteli: S... >

Keskustelut (1 viestiä)

hskcnwnnfnfmam

20.02.2024 klo 17.35

summa summarum ajanhaaskausta jos haluan katella hopinaa ni katon kauniita ja rohkeita jos haluan autoraminaa niin pelaan pelia. oi etta kun metal gearista tomb raiderista spyrosta wipeotista final fantasysta ape escapesta tehdaan samanlaiset lassytysshowt mis joku ukko on cosplayasussa ja sit lukee kirjoittajan antamaa paperilappua
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova