Pelastakaa sotamies Ryanin aloituskohtaus on elokuvahistoriaa. Samalla vaivalla Steven Spielberg ja Tom Hanks ovat tuottaneet jo kolmannen toiseen maailmansotaan sijoittuvan tv-sarjan. Nyt lennetään.

Ehkä Masters of the Air lentelee oivimmin heti Top Gun: Maverickin jälkeen: vain motivoituneimmat tunnistavat kaikki suhteelliset saavutukset, kun elävä kuva rutinoitui ja lakkasi kehittymästä ennen kuin pääsimme lentämään HFR 3D:nä. Ellei toisin todisteta, tuottajan nimen kaltaisilla kustannuserillä ei ole merkitystä, kunhan joku - nyt Apple - on valmis pulittamaan elokuvatason rutiinisuorituksesta.

Onko kyse "aika velikullista"? On varhaista sanoa, mutta Austin Butler (Elvis) hallitsee tilaa vaivatta, vaikkei hän tee paljoa. Hänen amerikkalainen majurihahmonsa liittyy 100. pommilentueeseen ja kokee jakson lopussa ensimmäisen tehtävän, joka fiktion standardeilla ei suju hyvin eikä huonosti. Yllättäen häntä hitusen tuhmemmalla lentäjällä on viikset ja häntä hitusen pehmeämpi lentäjä olisi sankari itsekin, ellei lentäminen oksettaisi.

On soveliaasti ryminää, tärinää ja nippelitietoa, jotta itsensä voi projisoida peltikotkaan. Jos kehtaamme vielä jakson lopussa pohtia, paljastaako valaistus lentokoneen tai vaikka lehmän animaatioksi, valitsimme väärän sarjan. Tarkkaan en muista lupauksia, mutta kun kyse on pommittamisesta sodan lopussa, tiedossa saattaa olla myös filosofiaa. Juuri nyt – enkä viittaa holokaustidraama The Zone of Interestiin, vaan jokavuotiseen palkintogaalasesonkiin – meidän on mahdollista kokea historia eri kulmista ja pelastaa elämämme!

Katsoisin mieluummin modernin sarjan, joka on yhtä hyvä kuin Masters of the Air, mutta joka kertoo Ukrainan ja Venäjän sodasta siten, että päähenkilöt ovat arkisen jääkaapin varaosista koottuja drooneja. Olisi komeaa kokea, että tässä on tarina, jota ihmiskunnan korvanneet robotit pitävät relevanttina 40 vuoden kuluttuakin (80 olisi liioittelua).


Jakso 2/9 >

Katsottu: Apple TV+