Tuorein sisältö

V2.fi osallistui: Haastattelussa Marvelin Echo-sarjan tekijät

Manu Pärssinen

08.01.2024 klo 19.00 | Luettu: 1672 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Hawkeye-spinoff rymistelee aikuisemmin
Echo on Marvelin ensimmäinen vuoden 2024 rymistely ja sivujuonne muutamia vuosia sitten julkaistulle Hawkeye-sarjalle. Sen pääosassa on Hawkeyessä esitelty Echo-hahmo, joka oli pienempi pahis. Ei ole myöskään iso spoileri sanoa, että mukana on myös se isompi paha, eli Wilson “Kingpin” Fisk, koska tiedossa on, että Vincent D'Onofrio palaa rooliinsa. Echoa esittää Alaqua Cox, joka on ollut syntymästään asti kuuro ja sukujuuriltaan Pohjois-Amerikan alkuperäiskansaa, millä onkin sarjassa iso merkitys.

Haastattelutilaisuudessa mukana olivat Cox, D’Onofrio, Devery Jacobs ja Chaske Spencer sekä ohjaaja-tuottaja Sydney Freeland ja tuottaja Brad Winderbaum.


Alaqua, voitko kertoa hieman lisää Mayasta?

- Maya on kuuro alkuperäiskansalainen, jolla on sekä biologinen perhe, että adoptioperhe. Hän saa selville että sukulainen petti hänet, joten hän palaa perheensä pariin selvittämään asioita ja samalla oppimaan heidän elämästään uudelleen.

- Sekä hahmolla että minulla on lapsuuden traumoja - jalkani on amputoitu, joten kävin läpi monia leikkauksia lapsena ja se teki minusta tavallaan taistelijan. Mayan äiti kuoli ja hänen elämässään on olluit monia traagisia tapahtumia, joten meillä on molemmilla ollut traumaattisia kokemuksia.

Vincent - Kingpin ei vain luovuta ja siksi hahmoa rakastetaan - mikä mielestäsi hahmossasi ihmisiä kiehtoo?

- Hänhän oli kiehtova jo alkuperäisissä sarjakuvissakin, ja olen onnekas, että olen saanut mahdollisuuden esittää tätä hahmoa. Kyse on hyvästä käsikirjoituksesta ja ilman sitä en minäkään voisi tehdä paljon muuta kuin - tiedäthän - tulla paikalle. Käsikirjoituksen myötä minullakin on mahdollista edistää hahmon kehittymistä. Echossa on vähän karumpi tunnelma ja se on tunteellisempi tarina minun ja Alaquan hahmon välillä.


Suhteenne on kirjoitettu kuin isä-tytär dynamiikkana, joka on mennyt pieleen ja siinä tapahtuu jotain maagista, voitko kertoa, millaista oli työskennellä hänen kanssaan?

- No, hän on vakuuttava ja tietää mitä tekee. Pyrimme vain palvelemaan tarinaa hahmojemme kautta, ja päivän päätteeksi oli vain todettava, että Alaqua oli läsnä aivan joka tasolla. Sitten kun siihen lisää annoksen ikonista Marvelia - hyvän ja pahan vastakkainasettelua, siitä tulee yhdistelmä näitä asioita. Kaikki pohjautuu tunnetasolle, mutta siinä tilanteessa ovat nämä dynaamiset hahmot. Se vain toimii, mutta se vaatii taitoa, se vaatii sisua ja niitä tältä tytöltä löytyy.

Devery - hahmosi ehkäpä esittelee sitä, millaista Mayan elämä olisi voinut olla, jos hän olisi pysynyt Oklahomassa. Kerro lisää teidän hahmojenne suhteesta.

- Halusimme varmistaa, että hahmoni Bonnien ja Alaquan hahmon Mayan suhde vaikutti realistiselta - että meillä oli aitoa historiaa keskenämme. Joten työskentelimme paljon ennakkoon, jotta suhteemme tuntuisi siltä. Se oli avainasia. Echo-sarjan myötä näemme, mitä Mayan tutustuminen sukuunsa merkitsee ja mikä osa sitä Bonnie on - juuri kuten sanoit, millaista hänen elämänsä olisi ollut ilman muuttoa New Yorkiin.

Amerikan alkuperäiskansojen yhteisöissä perhe ja yhteisö ovat hyvin tärkeitä. Voisitko vähän avata sitä, millainen merkitys sillä oli sarjalle?

- Pidän siitä, että ihmissuhteet sarjassa ovat läheisempiä, vähän kuin sisko-serkkuja tai eno-isiä - ja se on totta yhteisössämme, kutsun serkkujanikin tädeikseni. Se, että näyttelijöissä on paljon alkuperäisasukkaita ja koko sarjassa sekä juonen kaaressa on kyse perheestä, kertoo siitä, kuinka todenperäistä kerronta on. Ettei olla vain yksilöitä, vaan olet osa yhteisöä tai kansaasi. Esittelemmekin itsemme aina sillä tapaa - “minä olen Kanien'kehà:ka, olen Mohawk-kansaa”. Maya on taas osa Choctaw-yhteisöä ja minä tunnen tästä asiasta ylpeyttä ja se lisää realistisuutta.

Sydney - kerro kuinka sarjan visio choctawien osalta eli vuosien varrella?

- Minulle se, että mukaan saadaan aitoja alkuperäiskansojen edustajia ei ollut “jos”, vaan ehdottoman tarpeellista. Oli tärkeää, että pääsimme yhteyksiin Choctaw-kansan kanssa hyvin aikaisessa vaiheessa. Yksi asia oli saada kansan siunaus tälle projektille, eikä vain marssia paikalle valmiin tarinan kanssa, vaan lähestyä asiaa hieman eri tavalla ja ottaa heitä mukaan. Toinen asia oli se, että saamme mukaan aitoa autenttista dialogia, kulttuuria ja elämää, niin hyvin kuin mahdollista. Usein kaikkien näiden heimojen ja kulttuurien elämät ja tavat sekoitetaan yhteen, mutta se ei ole totta - jokainen heimo on erilainen, jokainen kieli on erilainen, joka kulttuurilla on omia tapojaan tehdä asioita. Itse olen navajo ja kerromme choctawien tarinaa, joten minulle oli välttämätöntä saada heitä mukaan.



Miten Mayan menneisyys ja tarina sitten kietoutuu tähän?

- Hawkeyessä hän oli pahis, mutta kysymys onkin, että miten tämä kuuro, alkuperäiskansaa oleva, jalastaan amputoitu tyttö Oklahomasta päätyy isoon rooliin Kingpinin armeijaan? Mitä tapahtuu kun hän palaa kotiin?

- Sarjassa on yksi kohtaus, jonka kaltaista ei ole ennen ruuduilla nähty, jossa vieraillaan Amerikassa ennen eurooppalaisten saapumista ja se koko kohtaus syntyi yhteistyöstä choctawien kanssa. Se on upea, enkä malta että ihmiset pääsevät näkemään sen. Paikalliset tunnistavat sarjasta monia asioita vilaukselta, mutta se kertoo tavoitteestamme kertoa autenttinen tarina yksityiskohtia myöten.

Brad - Marvelilla testaillaan nyt erilaisia genrejä ja Echossakin on oma fiiliksensä. Miten määrittelisit Echon?

- Marvel on parhaimmillaan, kun tarinankertojat seuraavat hahmoa ja antavat sen johtaa matkaa. Kun pestasimme Alaquan Hawkeyeen, näimme mihin hän pystyy ja että hahmon tarinaa olisi mahtavaa seurata. Echo on vähän aikuisempi sarja, meidän ensimmäinen tv-sarjamme, joka sai MA-luokituksen (Mature Audiences), vaikka siihen ei pyrittykään. Halusimme tehdä Maya Lopez -sarjan ja hahmolla on väkivaltainen menneisyys, traumoja, vaikeita päätöksiä ja kasvamista tehtävänään.

- Mayan tarinan myötä näemme Marvelilla uuden MCU-nurkkauksen, jollaista ei ole ennen nähty. Minulle se juuri on Marvelin tulevaisuus - odottamattomien tarinoiden kertominen. Sellaisten, jotka tasapainottelevat sillä rajalla, että mitä on nähty ennen ja mitä ei, ja joka ovat itsenäisiä, hahmoon painottuvia ja joilla kaikilla on oma, uniikki persoonallisuutensa.


Sydney, minkälaisen tunnelman halusit Echoon ohjaajan näkökuilmasta?

- Kaikki perustuu tarinaan. Minkälainen hahmo on? Mikä on heidän taustansa, mikä on heidän suuntaansa? Mikä on tunnelataus? Hawkeyessä Maya Lopez oli pahis ja se oli meidän lähtökohtamme - ja sitten on Wilson Fisk ja koko New Yorkin rikollinen alamaailma. Tavoitteena ei ollut koskaan muuttaa Mayaa sankariksi, vaan nojata pimeään puoleen. Tunnelma ja visuaalinen tyyli syntyi sitten siitä tilanteesta, jossa päähahmo on.

Brad, mikä tekee Echosta erilaisen muihin Marvelin sarjoihin verrattuna?

- Tavallaan Echo on meille uusi alku, uusi vire, joka on maanläheinen ja tunteellinen, eikä vain yleisölle vaan myös meille kulisseissa. Tuotannon aikana oli myös havaittavissa todellinen yhteishenki, josta kasvoi yhteistyön elämys - yksi parhaista urallani.

Echo julkaistaan Disney+-suoratoistopalveluun 10.1.2024.

Kuvat © 2023 MARVEL

V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi testasi: TOZO ... The Curse 1-1: aloit... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova