Tuorein sisältö

One Piece 1-1: piraatti venyy kuin arvosteluaikataulu

Jari Tapani Peltonen

14.11.2023 klo 23.00 | Luettu: 2815 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 1:
Romance Dawn


Sarja tuoksuu suloisemmalta kuin keskimääräinen aasialainen tehoste-elokuva, joissa on väriä, pauketta ja tekstuureja & sen tason dialogia, draamaa ja mytologiaa, että 75% sisällöstä vaikuttaa kadonneen käännöksessä. Nyt kun ymmärtämääni englantia puhutaan... mikään kieleen liittyvä asia ei muutu.

Kuulemma piratismin kulta-aika vasta alkoi, kun teloitettu piraattikuningas yllytti kansaa etsimään aarrettaan. Huutomerkki? Ei. Ison joukkokohtauksen Netflix maksoi, mutta melodraamassa on perustason puutteita lähtien editoinnista, teloitusmuodosta ja siitä, ettei muuttuvaa maailmaa ole määritelty. Kaikki pulliaiset vain päättävät lähteä veneilemään.

Koukku on venyvä ja virnistelevä "piraattikapteeni" Monkey D. Luffy. Mangaversion tunnistaisi jonosta, vaikka kaikki manga näyttää samalta. Näytelty versio on irstas hymypoika pikantisti erilailla. Arvostelu on myöhässä, koska Luffy oli ainoa itseäni kiinnostava Netflix-juttu parin kuukauden ajan.

Hän toimii kuten unelmoin. Ensin hän tuntuu surkeimmalta piraatilta koskaan. Hänellä ei ole miehistöä tai muutakaan, mutta hän inttää tähtäävänsä uudeksi kuninkaaksi. Hymy ei hyydy, kun hän päätyy aitoon merirosvolaivaan, sillä hän haukkasi lapsena taikahedelmää ja on nykyään venyvä supersankari tyyliin Herra Fantastinen ja Plastic Man.

Sanoinko, että pidän hänen hymystään? En. Hymy tuo mieleeni opiskeluaikaisen kämppäkaverini, joka oli ylimielinen ***** mulkvisti. Pidän mm. harkitusta määrästä chiliä & tajuntani laajentumisesta.

Se aarre löytyy joskus 2033, jos Netflix lopettaa sarjojen lopettamisen kesken. En puklannut, vaikka jakso esittelee myös perusnörtin, hansolo-ninjan ja nokkelan-naisen kuten jokainen tällainen. Se on kivaa, kun komediasarja vaikuttaa noudattavan satumaista moraalia: vahvistetun psykopaatin saa heti räjäyttää tai halkaista, mutta piraatinkin on tarkoitus olla kiltti lapsille, marsuille ja mummeleille.

Meuhkaa, möykkää, kohtalon johdatusta. Miksei.


Jakso 1-2 >

Katsottu: Netflix

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< V2.fi testasi: Jabra... V2.fi testasi: Xiaom... >

Keskustelut (1 viestiä)

MikroPop

Rekisteröitynyt 05.11.2019

15.11.2023 klo 00.27 3 tykkää tästä

Jään odottamaan tämän seurannan jatkoa innolla. Harmi vain että tämä päätyi juuri netflixille koska jatkoa lienee turha odotella kakkoskauden jälkeen vaikka katsojia riittäisi kohtalaisesti.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova