V2.fi osallistui haastatteluun, jossa lehdistön kysymyksiin vastaili The Creator -scifi-elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Gareth Edwards. The Creator -elokuva on ensi-illassa tänään.


JAMIE: Kyseessä on alkuperäinen tarina jonka kirjoitit Chris Whiten kanssa, ja jonka aloititte uskoakseni vuonna 2020. Voitko kertoa minulle miten se sai alkunsa?

GARETH: Joo. Lisäksi Hossein Amini oli myös elokuvan kirjoittaja. On monia tapoja yrittää selittää mistä idea tuli. Uniikein niistä, jonka muistan todella selkeästi, tapahtui kun olin juuri saanut valmiiksi Star Wars (Rogue One) -elokuvan. Tarvitsin hieman taukoa ja päätimme tyttöystäväni kanssa mennä hänen vanhempiensa luokse. He asuvat Iowassa, joka on toisella puolen Amerikkaa. Sovimme että, okei, tehdään vaikka neljän päivän reissu. Ja on mahtava asia kun on saanut elokuvan valmiiksi, niin on kuin aivosi tavallaan tyhjentäisivät niiden kovalevyn.

GARETH: Ja niin, sitten sinulla on tällainen, niin kuin tyhjä taulu. En odottanut, että ajattelisin vielä uutta elokuvaa tai saisin mitään ideoita. Mutta pistin vain kuulokkeet korvilleni ja katselin ulos ikkunasta. Kuljimme korkearuohikkoisen, vähän kuin peltoisen alueen lävitse. Ja siellä oli tämä tehdas, jonka ohi menimme, jossa näytti olevan japanilainen logo. Siinä sitten mietin, koska olen uppoutunut scifiin, että mitähän he tekevät siellä? Niin kuin, ehkä robotteja tai jotain muuta siistiä. Tuskinpa. Mutta sitten mietin kuvittele jos olisit robotti, jota rakennetaan tehtaassa ja astuisit ulos tehtaasta ensimmäistä kertaa.

GARETH: Ja, niin kuin, kaikki mitä se on ikinä nähnyt on ollut tehtaan sisätilat. Ja sitten yhtäkkiä näet ruohoa ja, tiedätkö, puita ja taivaan. Niin kuin, miltä se voisi tuntua? Mietin että, joo, se olisi siisti lyhyt hetki elokuvassa, mutta en tiedä mikä se elokuva voisi olla. Heitin idean menemään ja jatkoin muiden asioiden ajattelemista. Mutta se palasi uudestaan ja uudestaan mieleeni loppumatkan ajan. Aloin rakentelemaan idean pohjalle. Ja kun olimme päässeet tyttöystäväni vanhempien luokse, minulla oli aikalailla koko elokuvan perusasiat kartoitettuna, mikä on todella harvinaista. Silloin mietin, ehkä tästä voisi tulla jotain, ehkä tämän pitäisi olla seuraava elokuvani.


JAMIE: Tätä elokuvaa kuvattiin useissa eri maissa, seitsemässä tai kahdeksassa eri puolilla maapalloa. Kerro meille siitä. Miksi päätit tehdä niin ja mitä luovia etuja tai haasteita se tuo elokuvan tekemiseen?

GARETH: Pääosin pelkästään etuja. Normaalisti kun teet tämän kaltaisen elokuvan, sinä suunnittelet ensiksi sen maailman. Teet kaikenlaista siistiä taidetta. Näytät niitä studiopomoille. He sanovat “Et tule ikinä löytämään paikkaa joka näyttäisi tältä. Sinun täytyy rakentaa se studiolla. Se maksaa 200 miljoonaa ja kuvaat sen greenscreenillä.” Ja olimme, että “Ei, ei, ei, ei, ei,ei.” Niin kuin, unohtakaa ne kirjaimelliset kuvat. Tämä on vain idea. Me suunnittelemme niiden perusteella mitä ikinä me oikeasti kuvaamme. Joten, teemme kaiken suunnittelun, kun saamme elokuvan valmiiksi. Teemme elokuvan vähän kuin käänteisesti.

GARETH: Ja niin, päädyimme sanomaan: “Antakaa meidän vain mennä ja tehdä se elokuva.” Jos sinulla on tarpeeksi pienen työryhmä, tulee halvemmaksi lennättää heitä mihin tahansa maailmassa, kuin rakentaa lavasteet. Yhtäkkiä siitä ideasta, että voimme poimia jokaista kohtausta varten parhaan mahdollisen sijainnin, tulikin totta. Joten valikoimme Indonesian tulivuoret, buddhalaisten temppelit Himalajalla, Kambodzan rauniot ja kelluvat kylät, kaikki sellaiset.

GARETH: Menimme kahdeksaan eri maahan ja kuvasimme elokuvan kuin indie-elokuvana, ainakin jossain määrin. Sitten kun kaikki oli valmista, meillä oli iso pala budjetista jäljellä Industrial Light and Magic:in ja joidenkin muiden tekijöiden efekteihin. Periaatteessa siis editoimme elokuvan, nappasimme kuvat jokaisesta elokuvan kohtauksesta ja annoimme ne tuotannon suunnittelijalle sekä konseptitaiteilijalle. Se mitä normaalisti tapahtuisi puolitoista vuotta aikaisemmin, tapahtui nyt editoinnin aikana. Ja he maalasivat ja suunnittelivat kaiken scifisisällön vain niihin otoksiin joita oikeasti tarvittiin.

JAMIE: On ilmeistä että olet ollut scifin fani jo lapsesta asti. Olet tehnyt jo loistavia scifi- elokuvia. Mikä scifissä kiehtoo, voiko sen kautta tutkailla vakavia aiheita? Sellaisia yhteiskunnan suuria kysymyksiä, joista me kaikki olemme huolissamme? Ne voi tehdä helpommin lähestyttäviksi scifi -elokuvan avulla. Mitä luulet, miksi se on näin ja miksi scifi vetoaa sinuun niin paljon?

GARETH: Luulen että siihen on kaksi pääsyytä: yksi niistä on se, että olen kasvanut Star Warsin parissa - siinä luvataan avaruusaluksia ja robotteja uskomattomassa maailmassa. Sitten tajuat, ettei se ole totta ja noin ei tule tapahtumaan.

GARETH: Minusta tuli “valehtelija”, niin kuin George Lucasista ja luon lapsille näitä tarinoita, joiden parissa he kasvavat. Toinen pääsyy on lempi-tv-sarjani kasvaessani eli The Twilight Zone, Rod Serlingin mustavalkoinen sarja. Se mikä niissä tarinoissa on niin mahtavaa, on kun ne vaihtavat yhden asian todellisesta elämästä. Periaatteessa siis voit elää koko elämäsi ja uskoa tiettyihin asioihin. Ne eivät ikinä oikeastaan tule haastetuiksi, koska ei tapahdu mitään normaalista poikkeavaa. Näin luulet tietäväsi, että kaikki mihin uskot maailmassa on totta.

GARETH: Voit elää ja kuolla ja pitää samat näkökulmat koko ajan. Mutta kun vaihdat jonkun osa-alueen maailmasta johonkin äärimmäiseen, niin kuin jokin peruselementti kääntyisi päälaelleen, huomaatkin yhtäkkiä asioiden joita uskoit todeksi lakkaavan toimimasta ja olevan vääriä. Se saa sinut kyseenalaistamaan mitkä uskosi ovat. Mielestäni se on parasta scifiä. Tässä me käytimme tekoälyä vähän kuin metaforana ihmisille, jotka ovat erilaisia kuin sinä. Siitä se alkoi. Mutta sitten tietenkin viimeisen vuoden aikana siitä onkin tullut melkoisen totta. Tekoäly on mennyt todella epätodelliseksi.


JAMIE: Madeleine Yuna Voyles oli uskomaton elokuvassa. Voitko kertoa hieman hänen koe-esiintymisestään ja mikä sai sinut sanomaan että kyllä, tässä on meidän Alfie?

GARETH: Se oli todella todella yksinkertaista, koska hän esiintyi yhtä vahvana koe-esiintymisessä kuin elokuvassakin. Me järjestimme avoimen näyttelijöiden valinta -tilaisuuden sadoille lapsille ympäri maailmaa. Se oli pandemia-aikaa. Sitten he karsivat minulle näytettäviksi noin sadan tai kahdensadan lapsen videot.

GARETH: Siitä valikoitui lopulta top-10. Sitten tapasin heidät. Olin vähän vainoharhainen, koska tiesin sen olevan hullu tilanne. Olimme menossa Thaimaan viidakoihin. Siellä olisi todella kuuma. Se olisi ollut koetus mille tahansa perheelle, joka olisi naiivisti suostunut tekemään elokuvan. Tapasimme Universal Studiolla, jotta voisimme mennä ympäri teemapuistoa ja nähdä millainen perhedynamiikka heillä oli ja varmistaa että kaikki oli ok. Ensimmäinen henkilö kenet satuin tapaamaan oli Madeleine. Hän tuli ja teki sen kohtauksen.

GARETH: Me yritimme olla itkemättä. Se oli tunteellista ja vaikuttavaa. Minä ajattelin, että tämä on liian hyvää ollakseen totta. Ehkä hänen äidillään on sormensa pelissä. Ehkä äiti sanoi hänelle jotain ennen kuin hän tuli sisään. Tulin vainoharhaiseksi siitä, että tämä olisi kerran elämässä -juttu, eikä tapahtuisi uudestaan. Ja niin, hieman hassutellen sanoin lopuksi, “Hei, haluaisitko leikitellä jos vain keksittäisiin jotain?” Joten, keksin toisen kohtauksen ja hän sai aikaan jotain vielä enemmän sydäntä raastavaa. Sitten olin vain, että tämä on tässä. Tämä on meidän lapsemme elokuvassa.

JAMIE: Tekoäly on kaikkialla tällä hetkellä ja keskustelu sen eettisyydestä on alkanut. Milloin aloit käsitteellistämään ideaa ja mikä on sinun näkökulmasi tekoälystä, ottaen huomioon, että se on iso asia elokuvassa?

GARETH: Aloin kirjoittaa tätä vuonna 2018, kun tekoäly oli vielä samaa kategoriaa kuin lentävät autot ja asuminen Kuussa. Jotain mitä ehkä voisit nähdä elinaikanasi, mutta luultavasti et. Minusta tuntuu, että kaikki suuret teknologiset läpimurrot viimeisen vuosisadan aikana, kuten sähkö, tietokoneet, internet, niillä on aina järisyttävä vaikutus muutoksiin eri aloilla. Ikään kuin tiellä olisi este, jonka yli on päästävä.

GARETH: Toisaalta pölyn laskeuduttua, me kaikki ajattelemme, että onpa hyvä, että meillä on sähköä. Onpa hyvä, että meillä on tietokoneita. Olen tyytyväinen siitä, että meillä on internet. Ja luulen, että tekoälylle käy myös näin. Seuraavat pari vuotta tulevat luultavasti olemaan vähän hankalia. Hyvä puoli on, että se on tehokas työkalu helpottamaan monia asioita maailmassa, joten uskon positiivisten asioiden peittoavan negatiiviset. Ja sanon tämän siksi, että kun robottien vallankumous oikeasti tapahtuu, niin niillä on tämä tallenne ja minut jätetään rauhaan. En joudu heidän orjakseen kuin te muut.

JAMIE: Onko sinulla ideoita jatko-osasta vai onko tämä itsenäinen tarina?

GARETH: Pidän lopetuksista. Lempikohtani tarinasta on se, miten se päättyy. Se on sellainen “mic drop” -hetki. Niin kuin paras osa vitsistä on sen kärki. Kun yritän miettiä tarinaa, aloitan aina lopusta ja yritän saada siitä mahdollisimman suuren huipentuman. Ja kaikki tavallaan johtaa siihen hetkeen. Tämä elokuva on itsenäinen. Niin paljon kun rakastan sitä maailmaa, missä se tapahtuu, oli mahtavaa suunnitella ja rakentaa se kaikki ja kuvata kaikkialla näissä upeissa maissa… mutta se olisi monimutkainen ongelma, jos studiolta tultaisiin sanomaan “Hei Gareth, sinun täytyy keksiä jotain. Me tarvitsemme jatko-osan”. Se ei ole asialistallani. En oikeastaan ole kiinnostunut tekemään sitä. Tämä on kertaluontoinen elokuva. Pidetään sormet ristissä.

JAMIE: … ja kun elokuva on suuri hitti, nähdään parin vuoden päästä!

GARETH: Silloin kiellän kaiken. “Sanoinko muka niin? Ei ei, trilogia oli aina suunnitteilla.”


JAMIE: Miksi valitsit John David Washingtonin, mikä tekee hänestä niin erityisen?

GARETH: Tämän kaltaisissa elokuvissa voi tulla ongelmia, jos et ole samalla aaltopituudella päänäyttelijäsi kanssa. Tämän kaltaisessa elokuvassa päänäyttelijällä voi olla taipumus muuttua kovikseksi. Olet sankari, etkä ikinä näytä heikkouksiasi. Minä en oikeastaan pidä sellaisista elokuvista. Halusin nähdä halkeamia haarniskassa. Halusin mukaan hetken, jossa muut ihmiset lähtevät huoneesta ja sankari jää yksin, eikä hänellä ole kaikki hyvin.

GARETH: Hän on hajalla. Muiden ihmisten edessä hän esittää voivansa hyvin, mutta se on teeskentelyä, niin kuin me kaikki teemme, ainakin joissain määrin. Halusin näyttelijän, joka ei pelännyt olla haavoittuva. Ja hän oli ideassa heti mukana.

JAMIE: Mikä inspiroi päätöstä laittaa tarinassa Amerikkaa vastaan New Asia?

GARETH: Yksi isoista jutuista, jonka George Lucas teki todella hyvin, ja minä tavallaan otin oppia Star Warsista, oli se, kun hän otti kaukaa menneisyydestä juttuja, kuten hengellisyyttä, uskonnollisia tarinoita, mytologiaa ja yhdisti ne kaukaisen tulevaisuuden asioihin, kuten avaruusaluksiin ja robotteihin. Eikä niiden välissä ole mitään. Kirjaimellisesti kaukainen menneisyys ja kaukainen tulevaisuus, jotka hän tavallaan kiilaa yhteen. Enemmän kuin missään muualla maailmassa, tätä tapahtuu mielestäni Kaakkois-Aasiassa.

GARETH: Kuvatessa tämä yksi tyyppi tuli kuvaan täydellisesti, hän ajoi mopolla ja hänellä oli iso, massiivinen banaaniterttu selässään. Olin niin innoissani, koska keksin että aion tehdä siitä tyypistä robotin. Koska siinä on jotain todella outoa, robotissa joka ajaa mopolla ja vie banaaneja jonnekin. Niin kuin, mitä hän puuhaa? Mitä on meneillään? Halusin elokuvan sisältävän monia juttuja joista ajattelee, että mikä tuo on? Kuka tuo on?

GARETH: Paljon kysymyksiä joihin et tiedä vastausta. Koska jos oikeasti menisit vuoteen 2070 tai kaukaiseen tulevaisuuteen ja kuvaisit elokuvan, jonka toisit takaisin nykyaikaan, siinä olisi monia asioita joita et ymmärtäisi. Eikä sinun ole tarkoituskaan ymmärtää niitä. Se tavallaan saa sen tuntumaan uskottavalta.


JAMIE: Mitkä olivat ohjeet säveltäjä Hans Zimmerille ja tiimille, kun tehtiin ääniraitaa AI-kansan taistelulle Amerikan armeijaa vastaan?

GARETH: Yksi toistuvista ohjeistuksista, josta tavallaan vitsailtiin oli se, että en halua “köyhän miehen Zimmeriä”, siksi minä kutsuin sitä. Kaikki aina tyypillisesti varastavat Hans Zimmeriltä. Halusin ääniraidan tuntuvan siltä, että jos joku kuuntelee tätä soundtrackia tietämättä siitä mitään, hän ei ehkä arvaisi sen olevan Hans Zimmeriä. Se oli musiikkia hänen korvilleen, anteeksi sanaleikistä. Mutta he rakastivat sitä. Otimme vaikutteita Bachista ja Mozartista lännen sotajoukoille. Sitten otimme periaatteessa ne sävelteemat, jotka he olivat säveltäneet, käytimme soittimia Aasiasta ja sijoitimme sen aikaisemmaksi elokuvaan. Joten, katsojana opit teeman tavallaan alitajuisesti, ja tunnistat sen, kun se pääsee oikeuksiinsa myöhemmin elokuvassa.

Toimittaja: Manu Pärssinen
Käännös: Valtteri Morri, Manu Pärssinen
Kuvat: The Walt Disney Company