V2.fi pääsi pieneen kahdenkeskiseen haastatteluhetkeen tänään 22.8. Disney+:lla julkaistavan No One Will Save You -kauhuscifin ohjaaja-käsikirjoittaja Brian Duffieldin kanssa (Love and Monsters, Underwater, The Babysitter). Elokuvaa tähdittää upeassa roolisuorituksessa Brynn Adamsina Kaitlyn Dever (Unbeliveable, Dopesick, Booksmart). Näimme elokuvan ennakkoon ja sen verran se pimeänä syysiltana säväytti, että olohuoneessa vaatteiden kuivaustelineen tumma hahmo pisti säpsähtämään.

Olimme valmistautuneet viisiminuuttiseen pikahaastatteluun tiukalla kysymyspatteristolla, mutta haastattelu venähtikin tuplapituiseksi rennoksi jutusteluksi avaruusolennoista ja muusta elokuvaan liittyvästä. Alla siitä parhaita poimintoja, V2.fi:n puheet lihavoituina.


Mitä haasteita tai etuja on siinä, että käsikirjoittaa ja ohjaa elokuvan, jossa ei ole juuri lainkaan repliikkejä?

Noh.. ensimmäinen haaste on saada muut vakuutetuksi siitä, että se on ylipäänsä hyvä idea. Kaitlyn Deverin palkkaaminen oli onnenpotku, sillä hän on lujaa laatua. Se, että on näyttelijä, joka pystyy tuomaan esiin niin paljon nyansseja ja monimutkaisia tunteita, ainoastaan vaikka silmillään, se oli oikein ohjaajan hemmottelua.

…monet varmaan ajattelevat ensimmäisenä, että näyttelijöille on ainakin etua siitä, ettei tarvitse opetella vuorosanoja…

Kaitlyn oli vain innoissaan, koska kyseessä on uniikki ja monijuonteinen hahmo, joka saa tehdä elokuvassa monenlaista. Hän ei ole aiemmin tehnyt toimintaelokuvaa ja kyseessä on fyysisesti hyvin vaativa leffa. Hän oli iloinen, vaikka olikin päivän päätteeksi väsynyt ja rähjääntynyt. Hän loikkasi mukaan ja halusi tehdä kaikki sallitut stuntit itse. Hän oli aivan paras.


Oliko tämä ajatus minimaalisesta dialogista sitten mukana aivan alusta asti vai tuliko se kirjoitustyön aikana?

En itse hahmottanut sitä ennen kuin kirjoittamisen puolivälissä ja ajatus alkoi tuntua siltä, ettei se olisi pelkkä jippo. Tuntui, että kirjoitan elokuvaa hahmosta, jonka painajaista osa on se, kuinka eristäytynyt hän on - kuten elokuvan nimikin kertoo, hänet on jätetty itsekseen. Sitten tajusin, että tämän idean voi viedä loppuun asti. Ja kyllähän elokuvassa on paljonkin dialogia, hän ei vain ymmärrä sitä, koska se on avaruusolentojen puhumaa. Tämä asetelma tuntui hyvältä vastakohdalta sille, mitä monessa scifissä on nähty. Halusin myös, että päähenkilö tuntui kauhuelokuvan fiksuimmalta hahmolta - hän tietää, koska pitää olla hiljaa, koska hiipiä, koska ja keltä koittaa pyytää apua. Siitä kaikesta tuli osa sitä, mitä päähahmo kokee.

…se myös tuo elokuvaan oman jännittävän, hermostuneen lisänsä, kun katsojat odottavat, että puhutaanko siinä mitään…

Mielestäni se on kulunut klisee, että elokuvassa joku laittaa radion tai television päälle ja uutislähetys kertoo, mitä on tapahtumassa. Brynnilta katkeavat myös sähköt, joten hän ei ole missään vaiheessa tietoinen siitä, mitä ympärillä tapahtuu, se tuo oman turvattomuuden tunteensa - kaikki tapahtuu siinä ja nyt. Kukaan ei syötä hänelle tietoa, vaan hänen täytyy päätellä kaikki itse ja se tuntui hyvältä asetelmalta hänen hahmolleen.

…ja yleisönkin pitää keskittyä näkemäänsä hieman tarkemmin, mitä ääniä kuuluu, mitä on tapahtumassa…

Kyllä vain! Elokuvan äänisuunnittelukin on mahtavaa. Oli hauska kuvata elokuva, jossa pääpaino on sillä, mitä pääosan esittäjän pään sisällä liikkuu. Caitlin teki siitä helppoa.


Onko alieneilla muuten oma, suunniteltu kielensä?

Noh, emme miettineet niille aakkosia tai ääntämisohjeita, mutta äänitiimille ja erikoistehosteiden tekijöille oli tärkeää, että niiden puheissa on tiettyjä toistoja. Jossain määrin siis kehitimme sitä ideaa, millainen niiden kieli on. Muutama ‘lause’ toistuu monta kertaa elokuvan aikana ja katsoja kyllä pystyy päättelemään, mitä ne tarkoittavat ja ehkäpä Brynnkin elokuvan loppupuolella.

Päätimme, ettemme tekstitä olentojen puheita ja katsojille jää osansa, kun he muistelevat, kuulivatko he tietyn lauseen tai äännähdyksen jo joskus aiemminkin. Olisi voinut olla hauskaa luoda kielellisesti kaikki substantiivit ja verbit, mutta meille oli tärkeämpää niiden kielen sointuminen. On tarkoituksellista, että varsinkin elokuvan loppupuolella kuullaan samoja lauseita moneen kertaan.

...ja se tuo oman lisätasonsa realismiin, kun saa tunteen siitä, että alienit kommunikoivat oikeasti keskenään…

Monissa elokuvissa on melko vaikea saada tarttumapintaa avaruusolentojen ääntelehtimiseen, mutta äänitiimimme halusi tosissaan saada sellaista kieltä aikaiseksi. Riippumatta siitä, mikä olennoista sanoo sen tietyn toistuvan lauseen, sen pystyisi tunnistamaan ja ymmärtämään sen tarkoituksen.

Olennothan höpöttävät koko elokuvan ajan, niitä ei kiinnosta olla hiljaa, vaan ne ovat hyvin rohkeita. Joskus ne myös pyrkivät pelottelemaan Brynniä äänillään. Tavoitteena oli saada ne tuntumaan älykkäiltä, haastavilta vastuksilta, eikä vain haukkuvilta koirilta. Siksi hänen pitää käyttää kaikki kikat käydessään niitä vastaan.


Olennot perustuvat monesta yhteydestä tuttuun “harmaaseen” alienrotuun. Syntyikö niiden suunnittelun aikana olentoja, jotka heitettiin roskakoriin vaikkapa liian outoina?

No kyllä! Käsikirjoituksessa ne olivat aina harmaata rotua, mutta mietimme, miten sitä tuttua designia voisi puskea uusiin suuntiin. Nopeasti huomasimme, että olennoista tulee helposti Star Trekiä tai Star Warsia, ja sehän muuttaisi elokuvan luonnetta välittömästi. Heti kun avaruusolentojen päälle laittoi jonkinlaista vaatetta, ne alkoivat näyttää joltain Star Trekistä napatulta. Koitimme myös toista reittiä - tehdä niistä mahdollisimman vääristyneitä ja irvokkaita tai oudon värisiä ja heti alkoi tuntua, että ne sopisivat paremmin vaikka Mandalorianiin kuin tähän elokuvaan.

Mietimme, että kyseessä on älykäs, fiksu rotu, jolla on oma vieras kulttuurinsa, jollaiseen emme ole tottuneet. Sen piti tulla ilmi myös niiden “roolisuorituksista” ja elokuvassahan on muutamaa eri tyyppistä olentoa, niiden variaatioiden suunnittelu oli hauskaa.

V2.fi kiittää haastattelusta.

Kuvat: Getty Images, Sam Lothridge, 20th Century Studios