Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Sharp Sumobox -bilekaiutin

Manu Pärssinen

15.08.2023 klo 17.51 | Luettu: 1475 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Kotibileiden painivastus
Noin vuosikymmen sitten V2.fi:n laitearvostelut valtasi bluetooth-kaiuttimien tulva, joka on sittemmin laantunut, vaikka moiset vekottimet edelleen varsin suosittuja ovatkin. Valikoimaa on kaupassa monenlaista ja yksi haara ovat usein jättimäisen kokoiset niin kutsutut “bilekaiuttimet”, joiden tarkoituksena on tuoda äänentoistoa kotipippaloihin, picnicille tai vaikkapa katusoittajille tai pieniin konsertteihin. Postinkantaja joutui rehkimään tuodessaan V2.fi:n testattavaksi kolmanteen kerrokseen Sharpin Sumoboxin. Täytyy kuitenkin antaa pieni plussa heti niinkin pienestä asiasta kuin siitä, että myös pakkauslaatikossa oli kantokahvat - turhan usein niitä saa nykyään kaivata. Selvästi laite on tarkoitettu liikutteluun paikasta toiseen.


1950-luvulta toiminut Sharp on nykyään enimmäkseen Foxconnin omistuksesta ja koska Suomen markkinoillakaan nimeä ei pitkään aikaan ole näkynyt ainakaan niin näkyvästi kuin 80- ja 90-luvulla, epäilinkin, että kaiuttimen on valmistanut joku Sharp-nimen lisensoinut tehdas X. Sharpin logoakaan ei jättikaiuttimessa oikein näyttävästi ole, vaan Sumobox on se erottuvampi brändi. Ilmeisesti laitteen valmistaja on kuitenkin Sharp, mutta yhteistyökumppani on pieni yllätys: Se on ranskalainen Devialet, joka on tunnettu tuhansia euroja maksavista futuristisista Phantom-kaiuttimistaan.

Sumobox on tosiaan tukeva tapaus. Sen mitat ovat 310 x 630 x 268 mm ja painoa on kymmenisen kiloa. Laatikosta löytyy kaiuttimen lisäksi virtapiuha, ohjekirja, kulmasuojat, sekä niiden kiinnittämiseen käytettävä työkalu, sekä akku. Sisuksissa ääntä tuottavat kaksi 8-tuumaista bassoelementtiä ja kaksi 2-tuumaista diskanttielementtiä, tehoksi luvataan 120 W (RMS) / 105 dB. Bluetoothin lisäksi Sumoboxiin voi liittää laitteita kahteen XLR/TRS 6,3 mm -liitäntään, joissa voi valita, onko liitettävä laite koskettimisto, kitara vai mikrofoni, sekä 3,5 mm audioliitäntään. Lisäksi laitteen takaa löytyy USB-liitäntä, johon voi liittää vaikka puhelimen latautumaan

Molempien XLR/TRS-liittimien yläpuolella on erilliset säädöt äänenvoimakkuudelle, ylä-äänille, bassolle ja reverb-kaiulle ja takapaneelista löytyy myös ducking-toimintopainike. Sillä saa siis esimerkiksi musiikin automaattisesti hieman hiljenemään mikrofoniin puhuttaessa. Sumobox voi toimittaa keikkapaikalla siis jopa pienen hätävaramikserin virkaa, eikä muuta tarvitse mjukaan ottaakaan. Bluetoothin kautta kuunnellessa itse laitteesta voi vaikuttaa vain äänenvoimakkuuteen. Laite tottelee myös Sharp Life -sovellusta, josta samat säädöt voi tehdä etänä.


Ducking-painiketta kahdesti klikatessa voi valita, onko kaiutin inside- vai outside-moodissa, eli sisätilassa vai ulkona. Outside-tilassa keski- ja ylä-ääniä korostetaan, jotta kaiuttimen ääni kantaa entistä kauemmaksi. Muutos on korvin kuultavissa, mutta itse testasin laitetta ainoastaan neljän seinän sisällä. Jos on hankkinut useampia Sumoboxeja, kaksi voi yhdistää toisiinsa langattomaksi stereoäänentoistoa varten tai Speaker Link -liitännän kautta vieläkin useampia.

Sumobox oli käytössäni kotitestailun lisäksi neljän päivän tapahtumassa, jossa se pärjäsi mukavasti taustamusiikin äänilähteenä. En tiedä, mitä koodekkia sen Bluetooth käyttää, mutta havaitsin mielestäni eroa äänenlaadussa kännykältä langattomasti toistettuna verrattuna siihen, että iskin siihen piuhalla suoraan kiinni rumpukoneen. Kohtuullisella äänenvoimakkuudella Sumobox kuulosti miellyttävältä, vaikka jostain syystä sen takana istuessa bassot murisivat tujakammin kuin edessä. Äänenvoimakkuutta nostettaessa bassotaajuudet kuitenkin katosivat muun äänivallin alle melko nopeasti, mikä oli yllättävää ja pettymys, varsinkin kun mainospuheissa nimenomaan hehkutetaan Devialetin säätämää bassoalgoritmia. Kaiuttimella toistettiin testijakson aikana monenmoista musiikkia 60-luvun jazzista mäiskyvään frenchcoreen ja tuomio oli monen muunkin kuuntelijan mielestä sama: kohtuullisella äänenvoimakkuudella Sumoloota kyllä suorittaa, mutta isommalla tuuttauksella ääni muuttuu kansankielisesti mekkalaksi.

Muuten, se akku, joka laitteen mukana tulee, lupaa jytäilyä jopa kymmenen tuntia ilman sähköliitäntöjä. Itselleni ei tullut tilannetta, jossa olisin voinut sitä kymmentä tuntia yhtämittaa kailottaa, mutta ainakin muutaman tunnin piuhattomuudesta kaiutin selvisi. Veikkaan, että maksimitulos on saatu kohtuullisella äänenvoimakkuudella, ilman ladattavia laitteita ja yhdellä äänilähteellä.

Koska Sumoboxissa on niin monenmoista toimintoa ja pätevähkö määrä liitäntöjä, uskon, että monen muun käyttäjän käyttötarkoituksiin (kahvilakeikat, puistopicnicit, pienet bileet) se sopii paremmin kuin omiini. Toisaalta taas iso koko ja lähes 500 euron hinta rajoittavat entisestään kohdeyleisöä, eikä sen brändäyskään kuulosta kovin ammattimaiselta houkutellakseen muusikoita tunnetumpien merkkien parista.



Sharp Sumobox
Hintaluokka:
450 euroa
Lisätietoa: Sharp

V2.fi | Manu Pärssinen
< Peltonen ja tekoäly ... Star Wars: Ahsoka 1/... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova