(Yleisökuva Miika Storm, muut kuvat Jesse Kämäräinen)

Tuska 2023, 30.6.-2.7.2023
Sunnuntai 2.7.

Tuska vuosimallia 2023 juhlittiin viime viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa 30.6.-2.7. Suomen suurimpiin ja tunnetuimpiin metallifestareihin lukeutuva tapahtuma on säilyttänyt paikkansa vuodesta toiseen metalliheimon sydämessä, josta kertoo myös tämän vuoden “loppuunmyyty”- ilmoitukset jo ennen varsinaisen festarin alkamista. Vaikka tänä vuonna Tuskailtiin epävakaissa sääolosuhteissa, ei tämä tahtia haitannut missään vaiheessa. Kolmen päivän aikana Tuskan lauteilla nähtiin valtava joukko erilaisia artisteja ja bändejä, joiden tarjoamasta musiikista oli varaa valita kaikkea rokkaavammasta annista ääriraskaaseen ryminään ja kokeilevampaan materiaaliin. Kovatasoinen ja monipuolinen kattaus oli selkeästi myös suurempien massojen mieleen: tämän vuoden Tuska teki uuden kävijäennätyksen jo toisena vuotena peräkkäin, sillä Suvilahdessa vieraili viikonlopun aikana peräti 63 000 metallipäätä. Myös V2.fi oli tänäkin vuonna tsekkaamassa Tuskan tarjonnan sekä fiilistelemässä pääkaupunkiseudun metallipitoisinta kesäfestaria.

Tuskan päätöspäivä jatkoi kelien puolesta siitä, mihin lauantaina jäätiin. Synkät pilvet vaanivat jatkuvasti Suvilahden yläpuolella, jonka myötä sadevermeitä joutui sovittamaan ylleen tämän tästäkin. Toisaalta epävakainen keli antoi hyvän syyn kierrellä festarialueella ja perehtyä tarkemmin varsinkin sisätiloihin sijoitettuihin toimintoihin.

Näiden saralla erityisesti Kattilahallin vallannut Tuska Expo oli varsin veikeä tuttavuus, jonka olin aiemmilla kerroilla onnistunut missaamaan kokonaan. Hallin olivat täyttäneet lukuisat näytteilleasettajat, joiden tarjonnasta löytyi vaikka mitä. Myynnissä oli muun muassa kirjallisuutta, corpse paint -saippuaa ja karkkia. Fyysisten ostosten lisäksi itseään oli mahdollista hemmotella osallistumalla erilaisiin työpajoihin tai kuvaamalla itsensä noitaroviolla palamassa. Yleisölle tarjonta tuntuikin maistuvan: väkeä oli paikalla reilusti ja eri pisteillä kävi mukava kuhina tavaran sekä palveluiden tehdessä kauppansa.

Toinen sisätiloissa toimiva suurempi kokonaisuus oli Tuska Kvlt Stage, jonka klubimaisissa olosuhteissa tarjoiltiin kokoluokaltaan pienempiä musiikkiesityksiä koko viikonlopun ajan. Tämän vuoden Tuska osoitti kuitenkin edellisvuoden tapaan, ettei näin pienelle lavalle ole kunnolla paikkaa jatkuvasti suuremmaksi kasvaneessa tapahtumassa. Itse en päässyt viikonlopun aikana kertaakaan kurkistamaan lavan meininkiä, koska rakennus jossa lava sijaitsi, oli poikkeuksetta aivan tukossa. Erityisen selkeästi tämä iski vasten kasvoja odottamani ...And Oceansin keikan yhteydessä: jonot kiertelivät lähes merkkarikojun luokse hieman ennen keikan alkua, joten ei tuohon viitsinyt lähteä odottelemaan. Keikka jäi näkemättä ja kieltämättä tämä hieman harmitti. Toivottavasti järjestäjätaho kehittelisi tähän jonkinlaista vaihtoehtoa, koska nykyisellään Kvlt Stage ei yksinkertaisesti palvele festariväkeä ja monet mielenkiintoiset esitykset jäävät näkemättä. Voisiko olla ideaa kiikuttaa lava jatkossa esimerkiksi Kattilahalliin?

Vaan tämä lienee ainoa suurempi märinän aihe koko viikonlopun ajalta, joten pieniä ovat ongelmat. Sunnuntaina nähtiin jälleen monia iloisia hetkiä ja ilmiöitä, kuten Pikku-Tuska, jonka aikana Suvilahteen pääsi myös perheen pienimmät tsekkailemaan festarialueen menoa. Tämän kunniaksi päälavan lähistölle oli myös raijattu pieni kiertoajeluun soveltuva veturi vaunuineen, joka ajeluttikin pientä (ja isompaakin) festariväkeä ympäri aluetta. Jos moshpit tuntui liian hurjalta, niin rauhallinen kiertoajelu tarjosi oivallisen vaihtoehdon Tuskasta nauttimiseen. Tuskan päätöspäivä oli ohjelmansa puolesta totutusti muita päiviä lyhyempi, mutta tällä kertaa laatu korvasi monessa kohtaa määrän. Alle on nostettu Tuska-sunnuntain syystä tai toisesta mieleen tiukimmin jääneet bändit ja esitykset.


(Imperial Triumphant)

Imperial Triumphant - Yllättävä ja kokeellinen metallikeitos puuroisilla soundeilla

Päätöspäivän käynnisti yhdysvaltalainen Imperial Triumphant, jonka kokeellinen metallikeitos olikin melkoinen tälli heti alkuun. Maskeihin ja mustiin kaapuihin verhoutunut yhtye veivaa metallimusiikkia, jonka avantgardemaisessa lähestymistavassa kuuluu vaikutteita aina jazzista mustaan metalliin. Lopputulos on koukeroista, raivokasta ja todellakin ainutlaatuista musiikkia, joka paahtaa ja tunnelmoi yllättävillä tavoilla. Tämänlainen erikoinen musiikki ei selkeästi ole jättiyleisöjen tehokkain houkuttaja, sillä telttaan ei ollut kerääntynyt järisyttävän suurta ihmismassaa. Väkeä paikalla oli, mutta lähelle eturiviä olisi halutessaan voinut hiiviskellä keikan aikanakin. Myös tunnelma oli enemmänkin ihmettelevä kuin hurmoksellinen, sillä yleisö tyytyi lähinnä seurailemaan bändin omalaatuista mekastamista. En päässyt itsekään erityisempään hurmokseen, vaikka bändin ilmaisu mielenkiintoista olikin. Sounditkin olivat melkoisen puuroiset ja turhan bassovoittoiset, jonka myötä pauhaamisen seasta eivät kuuluneet kaikki ne nyanssit, joita levymuodossa on tarjolla. Parasta olikin hihitellä itsekseni ajatusta siitä, että oli siinä Pikku-Tuskalaisilla ihmettelemistä, jos tämä esitys oli ensimmäinen kontakti metallimusiikkiin ikinä.


(Lorna Shore)

Lorna Shore - Kun överiraskas paahtaminen kääntyy komiikan puolelle

Monelle deathcore-yhtye Lorna Shoren esiintyminen vaikutti olevan koko festariviikonlopun kohokohta. Äärimmilleen vedetystä raskaudesta, sinfonisista lisämausteista, tymäkistä live-esityksistä ja vokalisti Will Ramosin epäinhimillisen monipuolisesta karjunnasta tunnetuksi tullut yhtye on noussut viime aikoina pinnalle todenteolla. Saipa bändin uusin "Pain Remains" -albumikin poikkeuksellisen kovaa suitsutusta eri medioissa, joten nousukiidolle on myös perusteensa. Itselleni core-loppuiset yhtyeet ovat aina olleet aavistuksen hankalasti sulateltavia tapauksia, mutta pitihän se käydä tsekkaamassa, mitä näillä jenkkimetallisteilla oli tarjottavana.

Ja kyllähän Lorna Shore osoitti olevansa aivan älyttömän tiukka livebändi, joka jyystää niin vimmatusti, että tämä ihan hengästyttää. Joten jokainen yhtyeen fani sai heilua ja nauttia äärimmäisen raskaasta setistä, vaikka taivaalta vettä satoikin. Itseni kaltaiselle kasuaalimmalle tsekkailijalle bändin esitys tarjosi lähinnä huumoriarvoa. Ramosin raastaessa kurkustaan mitä mielikuvituksellisempia murinoita, bändin piiskatessa tahtia ja älyttömien break downien seuratessa toisiaan, huomasin välillä repeileväni koko överiksi menevälle raskaudelle. Tämä on juurikin sitä materiaalia, jonka kanssa tulee olla samalla aaltopituudella, muuten se menee ohi niin että jytisee. Lisäksi kappaleiden itseääntoistava rakenne ainakin setin alkupuolella jätti hieman ristiriitaisen fiiliksen, eikä mistään oikein saanut kunnolla kiinni. Oli vain äärimmilleen vedetty raskaus, muu ei jäänyt mieleen saatikka tarttunut korvaan. Bändi ei siis itseäni saanut edelleenkään vakuutettua, mutta eipä tämä yhtyeen menoa haitannut: metallijoukko toimitti asiansa erittäin vakuuttavasti ja tiukan soiton saattelemana, väkijoukko kiitti pitissä heilumalla sekä hurraamalla villisti. Jos haluat metallisi raskaana ja vimmaisena, kannattaa perehtyä Lorna Shoren edesottamuksiin.


(Electric Callboy)

Electric Callboy - Telttasaunan kuumat ja hikiset metallireivit

Kun yliraskaasti paukuttava Lorna Shore oli lopettanut mesoamisensa, oli aika laittaa todelliset metallibileet käyntiin. Telttalavalle kivunnut Electric Callboy oli selkeästi buukattu aivan väärälle lavalle, sillä teltta oli jo ennen keikan alkua ääriään myöten täynnä. Tapojeni vastaisesti jouduinkin töykeästi ahtautumaan väkijoukon keskelle, jotta keikasta saisi kaiken mahdollisen irti. Pahoittelut tästä vielä kaikille osapuolille, mutta tietyt keikat on vain koettava hyviltä paikoilta ja Electric Callboyn näkeminen ensi kertaa laskettiin tähän kategoriaan.

Ja kun saksalainen bilecoreyhtye painoi teknojunansa käynnistysnappia, alkoivat sellaiset metallireivit, etten ole vastaavaa kokenut. Yleisö hyppi, lauloi ja bailasi mukana niin villisti, että yhtye itsekin virnisteli meininkiä katsellessaan. Tunnelma oli koko keikan ajan hurmoksellinen, porukkaa yleisösurffasi jatkuvasti ja useampaankin kertaan järkkäreiden täytyi nostaa kuumuudesta uhkaavasti tuupertuvia katsojia syrjään. Electric Callboy ei tehnyt muuta kuin lisäsi kaasua ja paukutti ultimaattisen biisikattauksen, josta ei hittejä uupunut: Spaceman, We Got the Moves, Pump it olivat vain ne selkeimmät helmet, yleisö sai nauttia myös vastikään julkaistusta coverbiisistä Everytime We Touch, joka saikin ihmismeren laulamaan komeasti mukana.

Kun keikka lopulta päättyi, olo oli kaikkensa antanut. Koko vaatekerta shortseja ja alushousuja myöten oli hiestä läpimärkänä, ääni oli huutamisesta käheä ja jalat pomppimisesta pehmeät. Vaan silti mukana oli jaksanut heilua, vaikka taustalla oli monen päivän festarointi. Electric Callboy oli livenä juuri niin upea, hullu ja villi, kuin olin ikinä toivonut - ja vielä enemmänkin. Jos arvostat hyviä metallibileitä, niin kannattaa suunnata yhtyeen keikalle. Tämän hetken kuumin metallibändi ei petä livemuodossa!

The HU - Hypnoottista hunnirokkia Mongolian ylängöiltä

Electric Callboyn jälkeen olikin mukava lasketella hieman rauhallisimmissa merkeissä festareiden päätöstä kohti. Vaan siinä missä lauantai rupesi ehtoopuolella puuduttamaan, tarjosi Tuska-sunnuntai loppuun saakka toimivia ja mielenkiintoisia esityksiä. Hunnirock-yhtye The HU pääsi vauhtiin päälavalla heti Electric Callboyn perään. Porukkaa oli saapunut paikalle kiitettävästi, mutta mitenkään älyttömästi väkeä ei kentällä kuitenkaan ollut. Tämä herätti ajatuksen, että The HU olisi aivan hyvin voinut heittää keikkansa telttalavalla edellisen esiintyjän ollessa parempi veto päälavalle. Mutta näillä mentiin, eikä tällä loppuunsa mitään väliä ollut.

Itselleni The HU on jäänyt etäiseksi tapaukseksi, sillä mongolialaisia perinnesoittimia ja kurkkulaulantaa rockmusiikkiin yhdistelevä bändi ei ole ainakaan albumimuodossa iskenyt. Livenä musiikin taustalla olevasta ideasta sai paremman käsityksen, sillä näyttävän ryhmän luoma musiikki synnytti Suvilahteen täysin ainutlaatuisen tunnelman. The HUn ilmaisu ei monessa kohtaa edes tuntunut perinteiseltä rockmusiikilta, vaan enemmänkin takovien rytmien muodostamalta, alkukantaiselta messuamiselta, jossa oli jotain taianomaista ja hypnoottista. Ilmaisussa oli myös jotain hyvin ajatonta ja mielikuvia synnyttävää: pystyin melkein sieluni silmin näkemään hunniratsastajien joukon laukkaavan Mongolian aavoilla lakeuksilla jylhien vuoristojen keskellä sadepilvien roikkuessa maiseman yllä. Usein koen vaikeuksia nauttia livemuodossa aiemmin itselleni tuntemattomasta musiikista, mutta The HUn ilmaisu maistui poikkeuksellisen hyvin. The HU kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa livemuodossa, jos tähän mahdollisuuksia tulee. Tällaista musiikkia ei aivan joka nurkan takana ole tarjolla.


(Ghost)

Ghost - Festivaalin komea ja näyttävä päätös

Sunnuntain pääesiintyjä Ghostiin minulla liittyi todella paljon ennakkoluuloja. Olin täysin myyty nähtyäni bändin edellisen kerran Tuskassa vuonna 2016, mutta tämän jälkeen julkisuuteen nousseet oikeusjutut, salaperäisyyden verhon repeäminen jäsenistön ympäriltä ja aiempaa popimmaksi muuttunut ilmaisu olivat laskeneet innostusta merkittävästi. Ja kun yhtyeen mystiikasta ja salamyhkäisyydestä oli hävinnyt suuri osa, oli hankala nähdä, että bändi voisi edelleen luoda samanlaisia mykistäviä metallimessuja, kuin parhaimmillaan.

Näiltä osin ennakkoluulot pitivätkin paikkansa, sillä Ghost vuosimallia 2023 on hyvinkin erilainen livebändi kuin vajaa kymmenen vuotta sitten. Yhtye kuitenkin osoitti, ettei tämä olen huono asia. Ghost on päivittänyt itseään ja konseptiaan onnistuneella tavalla vuosien aikana, jonka myötä live-esitykset palvelevat hienosti bändin nykyistä, aavistuksen popimpaa ilmaisua. Muutos on helpompi sulattaa myös siitä syystä, että onhan yhtye siltikin pohjimmiltaan oma itsensä, vaikka lähestymistapaa on rukattu uusiksi: musiikin ytimen muodostaa edelleen kyseenalaisten teemojen kanssa flirttailevat sanoitukset ja näiden paketoiminen varsinaiseen purkkapoppimuottiin. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii viime vuosien hittiviisu Mary On a Cross, jonka monitulkintaiset sanoitukset eivät ehkä tarkoita aivan sitä, mitä monet
luulevat. Yhtä kaikki, Ghostin keikka todellakin potkaisi sukat jaloista, vaikka en olisi tätä etukäteen osannut odottaa!

Näyttävyyttä keikka tarjosi monellakin tavalla. Lavarakennelma oli uskomattoman korea ja täynnä yksityiskohtia, keikalla paukkuneet pyrot kuulostivat kovilta tulppienkin lävitse ja onhan monesta jäsenestä koostuva yhtye itsessään normeista poikkeavan tyylikkäästi puettu sekä maskeerattu. Alku- uran esitysten hartaampi tyyli oli muuttunut huumoripitoisemmaksi ja räväkämmäksi liveshowksi, sillä yhtyeen keulilla heiluvan Papa Emerituksen tuorein versio heitteli mainiota läppää ja letkeitä välispiikkejä koko keikan mitalta. Hyvän musiikin ohessa oli mukava naureskella näille aivoituksille. Jos tämä on Ghostin nykyisen linja, niin ainakin itseeni se upposi hyvin.

Musiikillisesti Ghostin veto oli huikaiseva kokemus. Setin pääpainotus oli uusimmilla levyillä sekä mainiolla "Seven Inches of Satanic Panic" -pienjulkaisulla, mutta myös vanhemmilta levyiltä kuultiin juuri oikeat kappaleet. Kiss the Go-Goat, Kaisarion sekä Spillways soivat yhtä komeasti kuin muun muassa Cirice, Year Zero tai Ritual. Ehkä olisin kaivannut lisää materiaalia erityisesti loistavalta "Infestissumam” - platalta, mutta ei valitussa settilistassakaan mitään vikaa ollut. Mukana sai laulaa, yleisö viihtyi eikä esityksen jälkeen koittava, festareiden jälkeinen tympeä arki ahdistanut tässä vaiheessa yhtään. Kaiken kaikkiaan Ghostin esitys oli maailmanluokan veto, joka osoittaa yhtyeen kasvaneen aidosti yhdeksi maailman suurimmista rockyhtyeistä. Vaikka itse olin skeptinen yhtyeen ja sen vedon suhteen, en lopulta voinut kun hymyillä leveästi kaiken näkemäni ja kuulemani jälkeen. Huikea tapa päättää festarit!

Tuska vuosimallia 2023 oli jälleen niin onnistunut tapahtuma kuin saattoi odottaa. Muutamat pienet napinan aiheet eivät kokonaisuutta onnistuneet pilaamaan, sillä tarjolla oli jälleen niin ammattimaisesti järjestetty ja loistavaa musiikkia vilissyt festivaali, että tätä muistellessa kelpaa jäädä odottelemaan pimenevää syksyä. Viikonloppu tarjosi siis paljon huikeita esityksiä, vaan mitkä aivojen tietojärjestelmä on pienen prosessoinnin päätteeksi nostaneet tehokuunteluun? Raportin kirjoittamisen yhteydessä eniten kuuntelussa ovat pyörineet hieman yllättäenkin aloituspäivän käynnistäjä Avatar sekä vähemmän yllättäen lauantain metallijyrä Orbit Culture, myös Ghost on palannut omille soittolistoilleni pidemmän tauon jälkeen. Nämä bändit olkoot omat nostoni festareiden ikimuistoisimmista esityksistä sekä osoitus musiikin ja Tuskan kaltaisten festivaalien voimasta: arkinen puurtaminen tuntuu aina piirun verran mukavammalta, kun sen saa jakaa itselleen rakkaiden bändien ja heidän musiikin kanssa. Kiitos siis Tuska näistä muistoista ja tästä vuodesta, ensi vuotta odotellessa!