(Kuva Jesse Kämäräinen)

Tuska 2023, 30.6.-2.7.2023

Perjantai 30.6.

Tuska vuosimallia 2023 juhlittiin viime viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa 30.6.-2.7. Suomen suurimpiin ja tunnetuimpiin metallifestareihin lukeutuva tapahtuma on säilyttänyt paikkansa vuodesta toiseen metalliheimon sydämessä, josta kertoo myös tämän vuoden “loppuunmyyty”-ilmoitukset jo ennen varsinaisen festarin alkamista. Vaikka tänä vuonna Tuskailtiin epävakaissa sääolosuhteissa, ei tämä tahtia haitannut missään vaiheessa. Kolmen päivän aikana Tuskan lauteilla nähtiin valtava joukko erilaisia artisteja ja bändejä, joiden tarjoamasta musiikista oli varaa valita kaikkea rokkaavammasta annista ääriraskaaseen ryminään ja kokeilevampaan materiaaliin. Kovatasoinen ja monipuolinen kattaus oli selkeästi myös suurempien massojen mieleen: tämän vuoden Tuska teki uuden kävijäennätyksen jo toisena vuotena peräkkäin, sillä Suvilahdessa vieraili viikonlopun aikana peräti 63 000 metallipäätä. Myös V2.fi oli tänäkin vuonna tsekkaamassa Tuskan tarjonnan sekä fiilistelemässä pääkaupunkiseudun metallipitoisinta kesäfestaria.

Lähtökohdat tämän vuoden Tuskalle eivät olisi voineet olla paremmat. Perjantai käynnistyi aurinkoisissa merkeissä ja paikoitellen lämpötilat hätyyttelivät jopa hellelukemia. Vaikka tämä trendi ei kestänyt koko viikonloppua, korvasi musiikki sekä paikalle saapunut, mustissaan sädehtinyt festarikansa puuttuvan auringon paisteen. Ja sädehtimiselle sekä ihmisistä kumpuavalle aurinkoisuudelle löytyi syynsä: jokainen Tuskassa joskus käynyt tietää, että kyseisillä festareilla puitteet ja meininki ovat enemmän kuin kohdillaan. Ja näin oli asianlaita myös tänä vuonna, sillä kokonaisuus oli totutun ammattimaisesti järjestetty.

Ensimmäisen kerran tämän huomasin saapuessani alueelle aloitusbändi Avatarin käynnistellessä keikkaansa. Vaikka pieni kiire meinasi iskeä, niin pääkaupungin liikenteessä törttöillessäni menettämäni ajan sai kurottua kiinni rannekkeenvaihdossa ja sisäänpääsyssä. Turvatarkastus ja muut systeemit vetivät ainakin tuossa kohtaa niin mainiosti, että olin juuri oikealla kellonlyömällä festarialueella. Sisäänpääsyn sujuvoittamisessa on varmasti auttanut myös se, että rannekkeita on pystynyt vaihtamaan kauppakeskus Redin Check In -pisteellä lähes koko Tuska-viikon ajan. Tällaisen järjestelyn luulisi olevan omiaan purkamaan sitä pahinta pullonkaulaa, joka pahimmassa tapauksessa porteille olisi perjantaina voinut muodostua.

Festarialue itsessään oli suurilta linjoiltaan samassa muodossa kuin edellisenä vuonna, sillä vain tiettyjä toimintoja oli sijoiteltu uudestaan alueen sisällä. Kaikki tutut välttämättömyydet löytyvät festarialueen sisäpuolelta: tarjolla oli runsaasti erilaista ruoka- ja juomatarjontaa, rahaansa sai hassata myös erinäisiin (näkökulmasta riippuen) hyödykkeisiin tai turhakkeisiin, kuten esimerkiksi juomasarviin ja armeijatavaroihin. Oman lisänsä tarjontaan toivat erilaiset näytteilleasettajat, jotka olivat vallanneet Kattilanhallin Tuska Expon merkeissä. Lähes kaikkea oli siis tarjolla ja se mitä ei löytynyt, pystyi hommaamaan festarialueen vierestä löytyvästä kauppakeskus Redistä, jonne oli helppo poiketa festarialueelta milloin tahansa. Tästä eivät järjestelyt saatikka sijainti parane. Ei siis ihme, että myös festarijärjestäjät ovat innoissaan siitä, että alueella tapahtuvasta myllerryksestä huolimatta myös ensi vuoden Tuska järjestetään tutulla paikallaan Suvilahdessa.

Itse musiikki raikasi aiempien vuosien tapaan neljän lavan mitalta, jotka tarjoilivat miellyttävän erilaisia keikkakokemuksia. Kaikkea oli tarjolla aina päälavan jättikeikkojen mittasuhteet täyttävistä elämyksistä telttalavan tunnelmallisempaan ilmapiiriin tai Kvlt Stagen klubikeikkamaiseen miljööseen. Vaan minkälaisia esityksiä itsessään sitten olikaan tarjolla? Alla muutamia nostoja Tuskan aloituspäivän esityksistä, jotka jäivät syystä tai toisesta erityisen hyvin mieleen.


(Lavalla Lost Society, kuva Jan Trygg)

Avatar - Karnevaalitunnelmaa ruotsalaisittain

Tämän vuoden Tuskan potkaisi käyntiin ruotsalainen Avatar, jonka omalaatuinen metallisirkus oli oivallinen startti koko tapahtumalle. Omituista groovea metallin ja rokin rytkeeseen sekoittava ja ripauksella karnevaalitunnelmaa keitosta maustava räminäryhmä veti paikalle mukavan määrään yleisöä, joka nautti bändin mainiosta energiasta ja lennokkaasta esiintymisestä. Vaikka itselleni yhtyeen naamaa vääntelevä ja promokuvissa irvistelevä vokalisti Johannes Eckerström on menneisyydessä aiheuttanut toistuvasti hylkimisreaktioita, onnistui yhtye tällä kertaa kaappaamaan myös kaltaiseni semi- dissaajan mukaansa. Mainiosti rokkaavat kappaleet, kuten rytmikkäästi takova The Eagle has Landed, saivat jokaisen paikalla olleen puntit heilumaan musiikin tahdissa. Bändille on myös annettava täydet pisteet työmoraalista. Kuumasti porottavasta auringosta ja tämän naamameikit sulattavasta voimasta piittamatta yhtye painoi menemään hyvällä energialla. Keikka olikin hikinen puhde niin mukana heiluneelle yleisölle kuin yhtyeellekin, mutta tämä ei meininkiä haitannut. Avatar oli positiivinen yllätys, johon pitänee perehtyä myös levymuodossa.

Jinjer - Suurten yleisömassojen magneetti

Viime vuonna telttalavan kapasiteetin liian pieneksi osoittanut Jinjer sai tänä vuonna kunnian esiintyä päälavalla. Vaan eipähän tämäkään pahemmin helpottanut kaltaiseni asemaa, joka saapui keikalle vasta juuri ennen sen alkua. Päälavan ympäristö oli niin täyteen miehitetty, ettei lavan edustalle lohkotulle alueelle viitsinyt edes yrittää ahtautua. Varsinainen toisinto viime vuodesta, jolloin keikkaa sai seurata teltan ulkoliepeiltä suuren väkimäärän takia. Jinjer veti tavoilleen uskollisesti vauhdikkaan keikan, joka näytti maistuvan varsinkin lavan edustalla olleelle ja villisti heiluneelle yleisölle enemmän kuin hyvin. Hieman etäämmältä seurattuna bändin energia ei kuitenkaan päässyt tarttumaan riittävästi ja teknisen poukkoileva anti alkoi lähinnä puuduttamaan. Yhtyeen esityksestä jäikin pieni harmitus kummittelemaan mielen perukoille, vaikka esimerkiksi upea I Speak Astronomy -kappale oli mainiota kuulla livemuodossa etäämmältäkin. Jinjer yksinkertaisesti on musiikkia, joka pitää jakaa intohimoisesti mukana heiluvan yleisön kanssa mieluusti moshpitin syövereissä pomppien. Kun tähän ei ollut mahdollisuuksia, ei bändi tuntunut iskevän parhaalla mahdollisella tavalla.

Mokoma - Vanha metallibändi on parempi kuin pussillinen uusia

Mokoma on niitä yhtyeitä, joita on tullut kuunneltua niin paljon ja jotka on nähnyt niin usein, ettei bändiin enää liity suurempia intohimoja. Vaan kun yhtyeen esitys telttalavan lauteilla alkoi lähestymään, saattoi aavistaa, että nyt muuten lähtee. Yleisö vaati villisti bändiä lavalle jo hyvissä ajoin ennen keikkaa ja kun Mokoma viimein vastasi kutsuun, käynnistyivät perjantain mielettömimmät metallirytinät. Festarikansa eli villisti mukana, hurrasi ja mesosi niin paljon kuin kurkusta lähti sekä nautti musiikista raivokkaasti moshaten. Yhtye itsekin oli selkeästi häkeltynyt saamastaan vastaanotosta, sillä harvoin lavalla näkee yhtä leveitä virneitä tai epäuskoisia katseita. Mokoma kiskaisikin loistavan keikan, joka kaappasi vastustamattomasti mukaansa jokaisen telttaan saapuneen. Hetken aikaa maailmassa ei ollut kuin Mokoma, musiikki ja sen valtoimenaan virtaava voima, joka vei paikallaolijat johonkin toiseen ulottuvuuteen. Tätä metallikeikat ovat parhaimmillaan. Ekstrapisteet lähtevät Nujerra Ihminen -tykityksestä, joka oli hienoa kuulla livemuodossa.

Diablo - Kotimaisen metallipartion vahva iltapuhde

Kotimaisen Diablon esitys oli omissa kirjoissani yksi festareiden odotetuimmista. Olin yhtyeen nähnyt aiemmin vain kertaalleen vuoden 2016 Tuskassa, jolloin bändin esitys oli soundiensa puolesta melkoinen pettymys. Tälläkään kertaa äänimaailma ei ollut aivan parhaassa iskussa (liekö jokin kesto-ongelma bändin keikoilla?), mutta tällä kertaa tämä ei kuitenkaan jäänyt pahemmin kaihertamaan. Viime vuonna paljon kehuja keränneen "When All the Rivers are Silent" -kiekon julkaissut bändi takoi räväkän keikan, joka pakotti moshaamaan mukana, vaikka Mokoma oli tehnyt niskalihaksille melkoista hallaa vain joitain hetkiä aiemmin. Keikan painotus oli odotetusti uudella levyllä, joka haukkasi puolet settilistasta. Uudet biisit villitsivät yleisön aivan yhtä tehokkaasti kuin vanhemmat hittivedot, joista kuultiin muun muassa Icaros sekä keikkojen kestohitti The Preacher. Ainoa suurempi harmistuksen aihe oli Mimic47-viisun uupuminen, jonka toivoisi soivan aina yhtyeen keikoilla. Pienistä kauneusvirheistään huolimatta Diablon iltapuhde toteutettiin vahvalla ammattitaidolla, joka tarjosi paikalle saapuneelle yleisölle juurikin sitä, mitä he olivat tulleet hakemaan.


(Lavalla Gojira, kuva Jesse Kämäräinen)

Gojira - Eloonjäämiskamppailu myrskyävän ihmismeren keskellä

Perjantain päänimi Gojira oli selkeästi koko päivän odotetuin esiintyjä, sillä päälavan edusta sekä ympäristö oli niin täyteen pakattu, ettei vastaava ole tullut aiemmin koettua. Erityisen hyvin tämän huomasi aloituskappale Ocean Planetin räjähtäessä käyntiin, sillä moshpitille ei meinannut yksinkertaisesti löytyä tilaa. Alkuun seassa säntäiltiin todella tiiviissä tunnelmissa, jonka myötä tuntui hetkittäin siltä, että ihmismeren keskellä joutui käymään varsinaista eloonjäämiskamppailua, ettei yleisöjoukon sekaan hautaudu. Vaan tämä ei tahtia haitannut, sillä meininki oli kohdillaan ja porukka nautti olostaan. Eikä ihme, sillä kappaleet kuten Stranded, Backbone tai vaikkapa The Art of Dying piiskasivat paikallaolijat jatkuvasti kovempaan lentoon. Alkukeikan hyppimisen ja heilumisen jälkeen huomasin kuitenkin aamuyöstä alkaneen festaripäivän rasitusten tuntuvan kropassa todenteolla, joten katsoin parhaaksi siirtyä hieman etäämmälle nauttimaan loppuvedosta. Huomasin harmikseni hieman saman efektin, kuin Jinjerin keikan aikana. Gojira on musiikkia, joka optimaalisesti toimiakseen vaatii heittäytymistä ja eläytymistä, pitkän päivän nuuduttamana bändin materiaalista jäi paljon puuttumaan. Vaan yhden matkalaisen uupumus ei kuitenkaan Gojiran menoa haitannut, joka rymisteli vakuuttavasti lävitse pitkän uransa huippuhetkistä koostetun keikan, joka oli kuorrutettu timanttisilla soundeilla ja tiukalla soitolla. Tuskan veto osoitti, että Gojira on pääesiintyjän paikkansa ansainnut, sillä kyseessä on ehdottomasti yksi nykymetallin kovimmista bändeistä niin studiossa kuin livemuodossa. Täytyykin vain toivoa, että bändi suuntaa uudemman kerran Suomeen mahdollisimman pian, jotta pääsen paremmilla energiatasoilla ottamaan revanssin tästä ranskalaisesta metallisuuruudesta. Nyt kokemus jäi kaihertamaan sen verran, että seuraavalla kerralla mennään pitissä päätyyn saakka!

Tämän vuoden Tuska potkaistiin onnistuneesti käyntiin ja päivän päätteeksi olo oli väsynyt mutta onnellinen. Kaikkein parasta oli kuitenkin tieto siitä, että tätä metalliherkkua olisi tarjolla vielä kaksi kokonaista päivää lisää. Lauantai tulisikin tarjoamaan useita upeita elämyksiä, mutta tästä tarkemmin festariraportin seuraavassa osassa!