Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Bowers & Wilkins PI5 S2 -kuulokkeet

Manu Pärssinen

18.06.2023 klo 18.01 | Luettu: 2244 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Hifiääntä hieman halvemmallakin
Kirjoitin kaksi vuotta sitten Bowers & Wilkinsin PI7-korvanapeista, joiden hintalappu oli silloin 400 euroa, mutta hinta vastasi kyllä laatua ja käytän kyseisiä kuulokkeita edelleen säännöllisesti. Kesän kynnyksellä PR-toimisto otti yhteyttä ja kysyi kelpaisiko käyttötestiin myös nappien “halvempi versio” PI5. Jotenkin kuvittelin, että nyt liikuttaisiin sitten jopa alle kahdensadan hintaluokassa, mutta ei, PI5:tkin kustantavat kaupassa 299 euroa. Kuinka paljon laadusta on sitten jouduttu tinkimään, jotta edes satanen on saatu hintalapusta karsittua?


PI7:tkin ovat sittemmin päivittyneet S2-versioksi ja mikäli vanhempaa mallia vielä jostain löytää, niin sitä saa jo pariin ja puoleen sataan. PI5:n ensimmäistä versiota taas voi löytää 150 euroon. Verrataan nyt kuitenkin ensimmäiseksi kuulokkeiden teknisiä ominaisuuksia niihin edellisiin testaamiini - toki se tiedostaen, että kahdessa vuodessa teknologia kehittyy ja halpeneekin.

PI7 (2021)PI5 S2 (2023)
paino7g/kpl6g/kpl
Bluetooth5.0, aptX, AAC, SBC5.0, aptX, AAC, SBC
taajuusvastealue10 Hz - 20 kHz? (todennäköisesti sama)
kaiutinelementti9,2 mm9,2 mm
akunkesto4 + kotelosta 16 h5 + kotelosta 19 h
vastamelukylläkyllä
IP-luokitusIP54 (korvanapit)IP54 (korvanapit)
hinta399 (2021)299 (2023)


Spekseissä ei siis paljon eroa ole - akkuteknologia vain lähinnä päässyt tässä kehittymään, joten hintaero S2-versioissa johtunee käytetyistä osasista, materiaaleista ja toteutuksista. Sen huomasin, että PI7:en mukana tullutta jännää mutta käyttökelpoista USB-C-3,5mm-adapteria ei PI5:en mukana tule. Pakkauksessa on kuulokkeiden lisäksi niiden vaaleanvioletti latauskotelo, kolmet erikokoiset korvatulpat (mediumit kiinnitettyinä), USB-C-latauskaapeli ja manuaali.

Medium-tulpat sopivat hyvin korviini, parittaminen kävi itselleni tuttuun tapaan kotelon painiketta pohjassa pitäen kätevästi ja puhelimeni Spotify alkoi rivakasti toistamaan podcastia nappien kautta. Ulkoasultaan Bowers & Wilkinsin napit ovat skandinaavisen minimalistiset, eikä mallia ole edellisistä muutettu. Silläkin saralla ne erottuvat edukseen monista kilpailijoistaan.


Suuntasin heti kuuloketesti-soittolistalleni ja kokemus on aika lailla sama kuin edellisen mallinkin kanssa. PI7:ista olen sanonut, että ne ovat ainoat testaamani korvanapit, joilla saa samanlaisia kuunteluelämyksiä kuin hifikaiuttimilla. PI5:t kuuluvat samaan sarjaan, vaikka aivoni sanovat, että niissä on pieniä sävyeroja - ehkä on, ehkä ei. Hyvin tuotettua ja taltioitua musiikkia kuunnellessa PI5:n erottelu ja stereokuva ovat sanalla sanoen huikeita. Parhaimmillaan jokaisen eri soittimen pystyi päänsä sisällä asettamaan tiettyyn kohtaan äänikuvaa ja se myös pysyy siellä tarkasti. PIdin näissäkin bassopuolen oikeanvahvuisesta murinasta, eivätkä ne kuulosta keski- ja ylä-ääniltään niin monitorimaisilta kuin B&W:n kuppikuulokkeet. Kunhan napit ovat tukevasti korvissa (eikä siinä ollut ongelmia), oli musiikin kuunteleminen kerrassaan nautintoa. Suosittelen muun muassa Pierce Fultonin “Overthinking Rain” -raitaa.

Sen verran teknologiaa on ainakin karsittu (mikä voi olla myös keventymisen takana), että puheen taltiointiin ja aktiiviseen vaimennukseen on neljä mikrofonia, eikä kuusi, kuten isoveljessä. Sattumalta napit saapuivat testiin juuri ennen pientä lentoreissua ja juurikin huminat ja kohinat ne kyllä vaimentavat varsin tehokkaasti passiivinen + aktiivinen -yhdistelmällä. Minä en ole paljon parempaa vaimennusta kokenut, mutta olen antanut itselleni kertoa, että tuhdimpaakin on olemassa.

B&W:n mobiilisovellus ei edelleenkään ole kummoinen: siitä voi tarkkailla akkulukemaa ja säätää vastamelun pass through -tilaa, mutta eipä juuri muuta. Jos voisi ajatella niin, että PI7-sarjalaiset on tarkoitettu hifisteille, PI5-sarjaa on koitettu saada pienillä ratkaisuilla sen verran huokeammiksi, että niihin ulottuu jokunen sunnuntaikuuntelijakin. Silti äänenlaatu on pidetty sillä tasolla, että nekin hifistelijät, jotka eivät vaadi kultaisia kaiutinjalustojen aksentteja ja kalleinta teknologiaa, voivat tyytyväisinä hyräillä.



Bowers & Wilkins PI5 S2
Hintaluokka: 300 euroa
Lisätietoa: Bowers & Wilkins

V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi testasi: Xiaom... V2.fi testasi: Nokia... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova