V2.fi pääsi virtuaalisesti mukaan, kun uuden näytellyn Pieni merenneito -elokuvan näyttelijäkaartia jututettiin Hollywoodissa. Mukana olivat Halle Bailey (Ariel), Jonah Hauer-King (prinssi Eric), Daveed Diggs (Sebastian), Awkwafina (Scuttle), Jacob Tremblay (Flounder / Pärsky), Javier Bardem (kuningas Triton), Melissa McCarthy (Ursula) sekä Noma Dumezweni (kuningatar Selina). Tässä haastattelun poimittuja paloja.

Halle, olet nyt Disney-prinsessa. Tunnetko yhteyttä Arieliin ja onko teillä jotain yhteistä?

Halle: Tietenkin. Olen usein todennut, että Ariel auttoi minua löytämään itseni - tämän nuori nainen -version itsestäni - koska, noh, tämä on ollut elämääni nyt viisi vuotta 18-vuotiaasta 23-vuotiaaksi. Ne vuodet muokkaavat kovasti ihmistä. Mielestäni elokuvan teemat, se, mitä hänen piti käydä saadakseen tahtonsa läpi ja äänensä kuuluviin - vaikka se saattoikin olla pelottavaa, hän teki sen. Haluan ottaa oppia siitä itselleni. Hän on opettanut minulle paljon.



Seuraavaksi kysymys elokuvaisällesi. Kuningas Triton on äärimmäinen helikopterivanhempi, joka ei päästäisi tytärtään puoltatoista metriä kauemmaksi. Millainen teidän suhteenne oli oikeasti - oliko sinulla isällisiä tunteita Hallea kohtaan?

Javier: Voi kyllä, siitä hetkestä kun näin hänet, ihastuin häneen. Hänessä on jotain, johon ei voi kuin rakastua. Sitten vain pidimme hauskaa, nautimme työnteosta ja meille oli aina helppoa päästä samalle tasolle. Hämmästyin, kuinka taitava hän on esiintyjänä, kuinka rohkea ja valmis heittäytymään.

Kun katsoo tätä näyttelijoukkoa, on kuin katsoisi koko maailmaa. Miltä sinusta tuntui tämän joukon monimuotoisuus, luonnollisuus sekä se, miltä se tuntuu katsojista?

Awkwafina: Kuten sanoit, se heijastaa maailmaa, jossa elämme, ja kaikilla on oikeus nähdä itsensä ruudulla olevissa hahmoissa. Elokuva juhlistaa sitä ja näyttelijäsuoritukset ovat mahtavia.

Tunsitko sinä yhteyttä Scuttleen?

Awkwafina: Kyllä tunsin. Siis, minä olen Scuttle. Kahden margaritan jälkeen… tiistai-iltana. Meillä kaikilla on neuroottinen puolemme. Olen Scuttle, kyllä vaan.

Jacob, alkuperäinen elokuva julkaistiin ennen kuin olit edes syntynyt, oliko Flounder (Pärsky) sinulle tuttu hahmo vai jouduitko katsomaan elokuvan monta kertaa?

Jacob: En itse asiassa muista aikaa, jolloin en olisi ollut tietoinen elokuvasta ja sen hahmoista - se oli iso osa lapsuuttani ja rakasta sitä leffaa. Mutta kyllä, katsoin sen uudestaan monta kertaa, koska halusin varmistaa, että kun katsojat näkevät uuden elokuvan, he tunnistavat saman Pärskyn. Minun piti sisäistää monia asioita, kuten hänen ahdistuneisuutensa, mutta samaan aikaan halusin tehdä hahmosta omanlaiseni ja se syntyi siitä, kun kaikki osallistuivat ja heittivät juttua lonkalta.



Jonah, Ericin ja Arielin rakkaustarina on ikoninen, mutta te saitte siihen uutta eloa. Mikä oli sinun suosikkilisäyksesi tarinaan?

Jonah: Heidän ystävyytensä. Disney-romansseissa on aina sellaista välitöntä ihastumista, jota haluamme toki nähdä, mutta tässä paljon mukaan tuli meistä aidoista itsestämme. Näimme Arielin ja Ericin kahtena ihmisenä, joilla oli samanlaisia ajatuksia ja jotka olivat molemmat hieman levottomia, neljän seinän sisällä molemmat omissa linnoissaan, mutta katsomassa ulospäin. SItä kautta heidän suhteensa tuntuu ansaitulta, he molemmat opettavat toisilleen jotain. On eri asia olla rakastunut kuin olla suhteessa, joka perustuu ystävyyteen - siksi se kestää, siksi se on erityistä.

Javier, olet esittänyt monia ikimuistoisia hahmoja. Kuinka halusit kuningas Tritonin eroavan niistä?

Javier: Kiitos. Halusin vain tehdä työni, joka oli tosin hyvin erityinen työ. Triton rakastaa tytärtään kovasti ja hän sekoittaa epävarmuuttaan ja pelkojaan siihen rakkauteen. Hän estää Arielia olemasta vapaa. Sellainen rooli minun oli otettava, jotta tarinassa olisi järkeä. Yksi hienoista teemoista elokuvassa on myös se, että vanhemmat voivat oppia lapsiltaan sen, mitä rakkaus oikeasti on.

Halle, kun kuulit että sait osan - että sinusta tulee Pieni Merenneito, mikä oli ensimmäinen reaktiosi?

Halle: Purskahdin itkuun. Edellisenä päivänä vietimme siskon syntymäpäivää muualla ja palasimme kotiin, purimme matkatavaroita, pistimme tavaroita paikoilleen ja sitten Rob (Marshall) soittaa. En vastaa tuntemattomiin numeroihin ja päätin että en vastaa puheluun. Pikkuveljeni alkaa jankuttaa “vastaa puhelimeen vastaa puhelimeen” ja olin että no, okei. Rob aloitti puhelun “Haloo, onko tämä Ariel?”. Ja minä vain rupesin itkemään.

Melissa, kysymys sinulle. Mikä oli tämän elokuvan teossa parasta, mikä haastavinta?

Melissa: Parasta oli ihan joka minuutti. Harjoitukset, 20-metrinen simpukka, se, että koitin olla itkemättä kun lauloitte, ettette pitäisi minua ihan kahjona kun kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Koko prosessi. Rob Marshall saa sen maailman tuntumaan siltä, miksi rakastuin näytelmiin - lava saattaa tuntua pieneltä, mutta siitä kasvaa valtava asia ja mikäli kaikki teemme parhaamme, syntyy melkoinen show. Sitä kautta tekemisestä ottaa vastuuta henkilökohtaisesti ja Rob vain kannustaa kaikkia villapaidassaan. Kaikki. Näyttelijät, kameroiden liikkeet, ääniosasto, asut, kunnioitus kaikkia kohtaan ja kaikkea sitä, mitä kuuluu elokuvan tekemiseen. Oli hienoa, että meillä oli Rob kannustajana ja uskon, että kaikki tuntevat samoin.



Halle: Mikä oli kaikkein hauskin kohtaus kuvata?

Halle: No huh. Niin moni. Ehkäpä se - tämä oli aivan ensimmäisiä päiviä - kun Jonah heitettiin vesialtaaseen. Se oli meidän ensimmäinen hetkemme, kun pelastan hänet myrskyltä, sateelta ja aaltokoneelta…

Jonah: Kirjaimellisesti, olin hukkua, joten kiitos.

Halle: Koitimme molemmat vain selvitä siitä tilanteesta - se allas Pinewoodin studioilla on melkoinen. Kun ukkonen ja salamat ja tulipalot laitetaan päälle, ja aallot, tuntuu kuin olisi oikeasti keskellä merta, keskellä ukkosta.

Halle: Joten yritin vain näyttää coolilta, niinkuin, olen merenneito, minähän teen tätä koko ajan!

V2.fi pääsi virtuaalisesti mukaan myös, kun elokuvan tekijöitä jututettiin. Mukana olivat säveltäjä Alan Menken, tuottaja John DeLuca ja ohjaaja-tuottaja Rob Marshall. Tässä sen haastattelun poimittuja paloja.

John, olet sanonut että Under the Sea -laulun kohtaus oli kaikkein monimutkaisin toteuttaa, miksi näin?

John: Monimutkaisin ideoida ja kuvata. Keksiä, että mitä oikein teemme ja sitten, kuinka se toteutetaan. Se koko logistiikka. Muistan, että Rob ja minä pistimme sen pitkäksi aikaa sivuun.

Rob: Aivan se oli pelottavaa. Koska siinä on yksi näyttelijä. Yksi näyttelijä ja valtava tuotanto.

Alan: Sekä suuret odotukset.

John: Oscarin voittanut laulu.

Rob: Sitten Alan teki siihen Arielin osuudet.

Alan: Hetken mielijohteesta.

John: Monet parhaista asioista syntyvät niin. Hallen versio Part of My Worldista.



Alan, mukana on uutta musiikkia, mikä on hienoa. Miten sellaiset syntyvät - miten päätetään, sopivatko ne elokuvaan?

Alan: Se on ryhmätyötä. Rob ja John, David Magee, Lin-Manuel ja minä kokoonnuimme ensin sinun (Rob) asunnollasi, sitten studiollani ja kävimme läpi sen, miten David on muokannut tarinaa ja millainen rakenne on. Mihin on mahdollista laittaa uutta musiikkia? Ne päätökset tehdään hahmon, hetken, ääniraidan kohdan, tilanteen mukaan. Joten valitsimme hetken, kun prinssi Ericille sanotaan “älä palaa sinne” ja hän ei voi olla ajattelematta tätä tyttöä. Joten se on rakkauslaulu Arielille, merelle, tuntemattomille ulapoille, tulevalle elämälle. Ja siitä tuli tärkeä teema koko elokuvalle.

John: Ja Ericillä ei ollut omaa lauluaan, joten meidän täytyi saada hänelle laulu - hän tarvitsi oman äänensä.

Rob: On yllättävää ajatella, että alkuperäisessä elokuvassa Arielilla ei ollut varsinaisesti kuin yksi oma laulu.

Alan - miltä tuntuu se, että musiikki jota työstit kauan sitten pysyy edelleen kulttuurillisesti merkittävänä ja saa nyt jopa uuden elämän?

Alan: Se on mahtavaa, uskomatonta. Minä olen saanut kokea se monesti ja on hienoa saada selville, millä lailla musiikkiani aiotaan uudistaa uudesta näkövinkkelistä. Ja kun kuulin, että kyseessä ovat Rob ja John, sehän on bucket list -kamaa!

John: Olemme myös onnekkaita, että sinä olet niin joustava - kaikki eivät ole. Niin saadaan uutta aikaiseksi.

Alan: Ei saa olla itsekäs - jotta päästään hyvään lopputulokseen, pitää olla joustava ja epäitsekäs siitä, että on luonut jotakin.

Voitteko kertoa kuvauksista Sardiniassa?

John: Kävin katsomassa monia paikkoja, mutta päädyimme sinne. Rakastin sitä pientä uimarantaa, jonka löysimme Sardiniasta ja onneksi Rob oli samaa mieltä. Se auttoi meidän mielikuvitustamme ja jopa itse tarinaa, varsinkin kun näyttelijät saapuivat paikan päälle. Myös karibialaistyylinen fiilis oli tärkeää, koska Kiss the Girl ja Under the Sea vaativat sitä. Siellä on uskomattomia rantoja ja merimaisemia.



Alan, sinulla on lahja tehdä balladeita, varsinkin naishahmoille. Miten lähestyt näitä hahmoja ja niiden tunteita, jotka inspiroivat sinua tekemään näitä ikonisia lauluja?

Alan: Hah, vai että naishahmoille? No tietenkin sävellät aina tietylle hahmolle, tietylle hetkelle, sille konseptille, kuinka tarinaa kerrotaan. Mikä on tarinan sävy, mikä on se täsmällinen hetki? Luot sen pohja-DNA:n. Maalaat äänimaisemaa musikaalisilla väreillä ja sitten alat muovata niitä värejä. Esimerkiksi A Part of Your World. Okei, voit olla sitä mieltä, että kyseessä ovat Arielien värit, mutta ajattelin vain veden virtausta, sitä liikkeen tuntua ja siitä se lähti syntymään.

Alan: Osa tulee toki myös kokemuksen kautta, kun tätä on tehnyt vuosikausia. Pitää irrotella ja vain kaataa luovuutta siihen muotoon, jonka on luonut - luot muotin, muodon. Mistä laulu alkaa, mihin se päättyy? Kuinka hahmo kehittyy laulun aikana, onko mukana dialogia? Kaikki mitä tapahtuu, se maailma missä olemme, se värikirjo, jota päätimme käyttää… ja laitat ne kaikki oikeaan muotoon. Ja sitten toteat, että “eihän tämä nyt ollut tarpeeksi hyvä” tai “oi, oi, nyt tuntuu oikealta”. Pitää olla vapautta luoda ja reagoida tekemisiinsä, kunnes voi sanoa “minä rakastan tätä”. Sinun täytyy rakastaa sitä… ja olla valmis heittämään se roskiin, jos muut eivät tunne samoin (nauraa). Niin se vain menee. Olen heittänyt pois monia balladeja, kauniita balladeja. Joskus hylkääminen voi olla siunauskin, pois heitetyn tilalle syntyy jotain parempaa. Ja ehkäpä se alkuperäinenkin palaa maisemiin joskus, jossain muodossa.

Pieni merenneito on nyt elokuvateattereissa.

Toimittaja, käännös: Manu Pärssinen
Kuvat: © 2023 Disney Enterprises, Inc