Mustan huumorin sarja Beef on "viehättävää metafiktiota". Päähenkilöt ovat ärsyttäviä mänttejä, joita ärsyttää kaikki, vähän niin kuin meikämänttiä ärsyttää lähes kaikki Netflix-saasta, kun modernista runsaudensarvesta pitäisi löytää jotakin siedettävää.

Steven Yeunin näyttelemä Danny on tosielämän Aku Ankka. Kunnioitettavasti mies yrittää pärjäillä hanslankarina, mutta hänellä on liian monta rautaa tulessa, mikä lienee kroonista, vaikka sukukin stressaa äkäpussia. Ali Wongin tulkitsema takakireä hienohelma Amy kehtaa olla yhtä tyytymätön varakkaaseen, taiteelliseen perhe-elämäänsä, eikä kulissien ylläpitäminen varmasti helpompaa olekaan.

Heidän riitansa eli "beef" alkaa miedolla rattiraivolla: miedolla siksi, ettei Yhdysvaltoihin sijoittuvassa kohtauksessa edes ammuskella. Pyssy ja itsetuhoiset ajatukset tulevat puheeksi 1. jakson aikana, jonka lopussa Danny kusee Amyn lattialle. Pikkumaisuus ja potentiaali ovat kutkuttavassa tasapainossa. Se on pikanttia, kuinka hahmoja voi hitusen sääliä, vaikka ja koska nahistelu on tarpeetonta. He nauttivat siitä; epäonnistuttuaan ihmisten käsikirjan noudattamisessa.

2. jakso sisältää vähän harmoniaa, jotta tyypeillä olisi jotain, mitä he eivät itse pilaa. Nihkeä pohjavire kuitenkin vahvistuu taas ilman apua, joten sen aistii, että tyypit etsivät purkautumiskanavaa sen sijaan, että he vain kostaisivat vuorotellen, vaikka he sitäkin tekevät. Olisin kernaasti katsonut vielä tunnin ja todennut leffan hyväksi, joten anon pian perusteluja 3. kauden mittaiselle suunnitelmalle.


Jaksot 1-3 ja 1-4 >

Katsottu: Netflix