Tuorein sisältö

V2.fi osallistui: Haastattelussa Guardians of the Galaxy Vol. 3:n tähdet ja tekijät

Anne Kukkura

09.05.2023 klo 15.24 | Luettu: 1826 kertaa | Teksti: Anne Kukkura

Galaksin Vartijat kolmatta kertaa valkokankaalle
Guardians of the Galaxyn Vol. 3:n tiimoilta järjestettiin pressitilaisuus, johon V2.fi myös osallistui. Tilaisuuden juonsi näyttelijä Nathan Fillion ja kysymyksiin olivat vastaamassa ohjaaja-käsikirjoittaja James Gunn, tuottaja Kevin Feige sekä näyttelijät Chris Pratt (Peter Quill / Star-Lord), Karen Gillan (Nebula), Pom Klementieff (Mantis), Sean Gunn (Kraglin) sekä Chukwudi Iwuji (High Evolutionary). Suositun scifiä ja seikkailua yhdistävän elokuvasarjan kolmas osa on nähtävissä elokuvateattereissa tällä hetkellä.


Nathan Fillion: James Gunn, taisit aloittaa kymmenen vuotta sitten tämän trilogian parissa, eikö vain? Et varmaan osannut edes unelmoida, millainen siitä tulisi.

James Gunn: Aloitin varmaan lähes 12 vuotta sitten, mutta näin on. En usko, että olisin voinut uneksiakaan siitä, tai ehkä olisin, olihan minulla tietysti toiveita. Trilogia tuntui minusta todella hyvältä ajatukselta aivan alusta saakka. Minusta tuntui siltä, että olemme tekemässä jotakin erilaista. Ajattelin, että maailma tarvitsi avaruusfantasiaa, jollaista ei oltu ennen nähty. Siksi oli miellyttävä yllätys, kun suurimmat haaveeni toteutuivat. Kolme elokuvaa kattavan tarinan kannalta minulla oli taas tavallaan jo alussa käsitys siitä, kuinka se tulisi sujumaan.

Nathan Fillion: Peter Quill, Star-Lord, hän on käynyt läpi vaikka ja mitä. Hänen tyttöystävänsä kuoli, jätti hänet ja potkaisi häntä kulkusille, tuossa nimenomaisessa järjestyksessä. Star-Lordilla ei ole helppoa. Hän ei voi haudata itseään työhönsä ja hän on pelastanut universuminkin jo pariin kertaan. Onko hän nyt murheissaan? Hän ei ole enää se sama tanssahteleva sankari kuin ennen.

Chris Pratt: Kyllä, hän on aivan hukassa. (Dave) Bautistalla on hieno monologi, joka kuuluu, että Quill on jätkä, jonka täytyy oppia uimaan. Hän on hyppinyt lumpeenlehdeltä toiselle, naisesta ja suhteesta aina vain seuraavaan. Se on inhimillistä. Mielestäni me usein löydämme itsemme suhteista tai seurasta, joka meillä on vaikka perheen tai tiimin kanssa. Hän on ollut hukassa. Aluksi hän pakeni äitinsä kuolemaa, mutta sai teeskennellä olevansa lapsuutensa 80-luvun lopun popkulttuuri-ikoneihin perustuva hahmo. Hän siis tanssahteli ympäriinsä ja löysi itsensä siitä, mutta se oli oikeastaan kaikki hevonkukkua. Hän löysi itsensä ollessaan Galaksin Vartijoiden kanssa ja ajatteli, että voisi löytää itsensä isänsä kanssa. Hän on etsinyt itseään jatkuvasti ja se sama tapahtui hänen suhteessaan Gamoran kanssa. Kun se vietiin häneltä, hän on tajunnut että kaikki nämä Quillit eivät olekaan aidosti häntä itseään ja sen vuoksi Quill on surumielinen.


Nathan Fillion: Nebula on hahmo, jolla on ollut myös matkansa kuljettavanaan. Hänen matkansa on tosin tainnut olla pisin, hän on suorastaan vaihtanut kolikon puolta.

Karen Gillan: Kyllä, hänellä on ollut melkoinen kehityskaari. Hän on ollut väärinymmärretty ja katkera.

Nathan Fillion: Onko hän nyt mukavampi tai ystävällisempi? Onko hän muuttanut mieltään, missä vaiheessa hän on matkaansa?

Karen Gillan: Mielestäni Thanoksen jälkeinen elämä antaa hänelle mahdollisuuden kukoistaa. Hän ottaa asiat vähän keveämmin ja antaa haavoittuvuutensakin tulla hiukan esille.

Nathan Fillion: Miltä tuntui palata taas yhteen? Kaipasitteko hahmoja?

Karen Gillan: Kyllä. Rakastan näitä hahmoja. Mantisia, Kraglinia, Rocketia ja Star-Lordia. Jokaista heistä. On tosi mukavaa kokoontua ja nähdä kaikki ihmisinä ja toisaalta myös näytellä näitä hahmoja, sillä se tuntuu todella tutulta. Kuin olisi kaksi perhettä.

Nathan Fillion: Mikä sinun kohdallasi on muuttunut alun jälkeen, Karen?

Karen Gillan: Ehdottomasti oma käsitykseni siitä, mitä on olla sisaruksena syntipukin asemassa. Se on kiinnostavaa, koska olen ainoa lapsi enkä ole voinut siksi ymmärtää sellaista. Nebula on selvästi saanut syyt niskoilleen eikä hän ole koskaan ollut suosikkilapsi. Sitä oli kiinnostavaa tutkia ja minulla on nyt paljon kunnioitusta niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat joutuneet käymään sellaista läpi.

Nathan Fillion: Kevin (Feige), kiitos kaikesta mitä olet tehnyt trilogian hyväksi. Mitä olet saanut irti sen parissa työskentelemisestä?

Kevin Feige: Olen tuottanut trilogioita ennenkin, aika monia, itse asiassa. Mietin, miksi tämä tuntui niin pitkälti kuin eräänlaiselta etapilta. Se johtui siitä, että Guardians oli ensimmäinen elokuva Marvelin muun maailman ulkopuolelta. Siinä olivat Thanos ja Äärettömyyden kivet, mutta ei Kostajia. Emme myöskään alustaneet Tony Starkin tai Kapteeni Amerikan seuraavaa seikkailua. Se oli yritys sanoa, ettemme halua tehdä pelkästään supersankarileffoja. Kuten James sanoi aiemmin, halusimme tehdä suuren avaruuselokuvan ja se toimi mielettömän hienosti, pelkästään jo hänen ansiostaan. Olen ylpeä siitä, kuinka tämä trilogia asettuu James Gunnin kirjoittamana ja ohjaamana aivan oman näköisenään juttuna MCU:n kollektiiviin.

Nathan Fillion: Miten johdit tuotantoa, kun hahmot ovat näin rakastettuja? Se taisi olla jännittävää aihetta lähestyessäsi?

Kevin Feige: Kyllä, se totisesti oli. Tavoitteena oli aina tehdä oikeutta yleisölle, joka on rakastanut näitä hahmoja koko ikänsä, mutta myös niille katsojille, jotka kuulivat hahmoista ensimmäistä kertaa julisteiden tai trailerien välityksellä. Guardiansin tapauksessa jälkimmäiset olivat selvästi suurin osa yleisöstä. Kääntöpuolena taas oli se, että joidenkin ihmisten mielestä meillä oli paljon liikkumavaraa tehdä uusia asioita, sillä Guardians ei ollut niin tunnettu. Se oli totta, mutta James palasi jatkuvasti sarjakuvien pariin ja teki viittauksia juonikuvioita rakentaessaan. Siksi mukana oli hahmot jo tunteville katsojille jotakin tuttua, mistä innostua. Yhtä tärkeää oli tarjota innostuksen aihetta heille, jotka eivät olleet ennen kuulleetkaan kreisistä avaruusmiehestä puun ja pesukarhun kera.


Nathan Fillion: Pom (Klementieff), mitä Mantis on tuonut sinulle elämääsi?

Pom Klementieff: Jestas sentään. No, minulle kyse ei ole vain hahmosta nimeltä Mantis, vaan Mantisista ja James Gunnista. James muutti elämäni. Hahmollani on yliluonnolliset empatiakyvyt, joten tällä on syvempi yhteys kaikkeen ja kaikkiin. On kaunista voida luoda useita syviä, kerroksittaisia tunteita ja saan näytellä myös outoa tyyppiä, mikä on todella hauskaa. Se tuleekin minulta luonnostaan! (Naurua.) Tämän hahmon näytteleminen oli oikeasti ihanaa ja olen Jamesille kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Sain työskennellä näiden uskomattomien näyttelijöiden kanssa ja mielestäni jokainen hahmo täydentää toinen toistaan. Maailmasta puuttuu mielestäni empatiaa, joten Mantisin empatiassa on myös kaunis sanoma.

Nathan Fillion: Kraglinin hahmo lähti koomisesta kevennyksestä, mutta on nyt kasvanut sellaiseksi tyypiksi, joka kutsutaan apuun tarpeen tullen. Mikä on saanut aikaan tuon muutoksen?

Sean Gunn: Luulen, että kuten Vartijoiden, on Kraglininkin täytynyt löytää oma paikkansa perheessä. Todella vaikuttava asia elokuvissa on mielestäni se, kuinka näyttelijöiden matka on peilannut hahmojen matkaa, tietyssä mielessä. Minulle se tarkoitaa sitä, kun ensimmäisen elokuvan aikana tunsin olevani vähän ulkopuolinen siksi, että olin ohjaajan veli. Kraglin oli myös aluksi tavallaan reunalla ja astui välillä esiin sanomaan asioita siellä sun täällä. Elokuvien tekemisen aikana huomasin olevani kuin kotonani näiden ihmisten kanssa ja tunsin olevani täysin hyväksytty, aidosti osa näyttelijöiden ryhmää. Sama tapahtui Kraglinille elokuvien mittaan, mikä tuntui minusta erityiseltä ja tosi siistiltä.

Nathan Fillion: Miten pääsit High Evolutionaryn hahmon ajattelutapaan sisälle, Chukwudi (Iwuji)? Hän on vinksahtanut nero, joka tekee kokeita elävillä olennoilla tieteen nimissä - sehän on aika hämärää hommaa.

Chukwudi Iwuji: Hyvin synkkää touhua. Minulla oli paljon odotusaikaa siinä välissä, kun James kutsui minut näyttelemään roolin ja kun teimme varsinaiset koekuvaukset. Hän kuvasi silloin erästä Peacemaker-sarjan jaksoa, jossa en ollut mukana. Kun High Evolutionary tavataan ensimmäisen kerran, hän kuuntelee oopperaa. En aluksi tiennyt kuinka rakentaisin hahmoa, joten kuuntelin paljon suosikkiaarioitani ja muuta klassista musiikkia. Aloin etsiä hahmoa siltä pohjalta, että hän on avaruusoopperassa oopperaa kuunteleva hullu tiedemies, ja sain mielikuvan jostakusta, joka ei nuku lainkaan. Joku sellainen, joka on pakkomielteinen tuota musiikkia kohtaan ja tarvitsee sitä vaellellessaan linnansa läpi yökaudet. Lähetin idean Jamesille ja tiesin, että se saataisiin mukaan käsikirjoitukseenkin.

Kuvat © 2023 MARVEL

V2.fi | Anne Kukkura
< V2.fi testasi: Sonos... V2.fi testasi: Razer... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova