Boston Strangler (2023) -elokuva perustuu tositapahtumiin julmien kuristusmurhien sarjasta, jonka uhreiksi valikoitui 13 naista vuosina 1962–1964 Bostonin alueella. Ensimmäinen elokuva-adaptaatio mutkikkaan tapauksen etenemisestä tehtiin jo 1968, mutta tarinasta jäi ulos eräs kiintoisa näkökulma – se, että sen ratkaisemisessa olivat tärkeässä osassa siihen aikaan hyvin epätyypillisesti kaksi paikallislehden naistoimittajaa. Uusi Boston Strangler on nyt katsottavissa Disney+ -palvelussa.

V2.fi osallistui lehdistötilaisuuteen, jossa käsikirjoittaja-ohjaaja Matt Ruskin sekä näyttelijät Keira Knightley (Loretta McLaughlin), Carrie Coon (Jean Cole), Chris Cooper (Jack MacLaine) ja Alessandro Nivola (etsivä Conley) pääsivät ääneen.



Ensimmäinen kysymys kaikille on, mitä tiesitte ennalta Bostonin kuristajan tapauksesta? Mikä teidät veti mukaan projektiin?

Matt Ruskin: Kasvoin Bostonissa ja olen kuullut kuristajan tapauksesta usein, mutta en tiennyt siitä sen tarkemmin mitään. Kun sitten muutamia vuosia takaperin aloin lukea aiheesta, luin kaiken mitä siitä käsiini sain. Murhatapaus koostui uskomattoman monista kerroksista ja se oli täynnä kaikenlaisia käänteitä. Monella tapaa mysteeri oli kertomus myös oman aikansa kaupungista. Tapaus sai minut otteeseensa ja kun löysin reportterit Loretta McLaughlinin ja Jean Colen, minulle selvisi, että he olivat ensimmäisten joukossa yhdistämässä tapahtuneet murhat toisiinsa. He itse asiassa nimesivät tekijän Bostonin kuristajaksi uutisjuttujensa myötä ja minusta se oli vakuuttava tapa palata tämän tapauksen pariin.

Keira Knightley: Olin kuullut Bostonin kuristajasta, mutta en tiennyt tapauksesta sen enempää. Tutustuin siihen oikeastaan Mattin upean käsikirjoituksen kautta. Minusta oli hyvin mielenkiintoista, että sarjamurhaajan tarina kerrottiin näiden kahden naisjournalistin näkökulmasta. Sekin oli kiintoisaa, etteivät useimmat tapauksen tuntevat tiedä sitä, että uutisoinnin aloittivat kaksi naista (s. 3.) ja että se tieto on pyyhitty pois tapauksen historiasta.

Carrie Coon: Kyllä, minullekin se oli järkyttävin osa tarinaa, että nämä naiset olivat niin oleellisessa roolissa tapauksen ratkaisemisen osalta (s.4) ja saivat pakotettua poliisilaitokset jakamaan tietoa. Heidän nimiään ei koskaan mainittu tässä yhteydessä ja se oli minusta pysäyttävää. Myös heidän yksilölliset urapolkunsa toimittajiksi ovat tarinoina hyvin liikuttavia.

Matt, kerrotko siitä, kuinka teit taustoitusta tätä varten?

Matt Ruskin: Olin aloittaessani heti Lorettan ja Jeanin tarinoiden otteessa, mutta lisää tietoa oli tarjolla vähäisesti. Luin Jean Colen muistokirjoituksen ja siinä mainittiin hänellä olleen kaksi tytärtä. Löysin toisen heistä Facebookin kautta ja profiilikuvassa hän oli kietonut käsivartensa erään vanhan ystäväni ympärille. Kysyin tältä ystävältä, kuinka hän tunsi kuvan naisen. Vastaukseksi sain, että kuvassa on hänen äitinsä ja Jean Cole oli hänen isoäitinsä, jota hän ihannoi suuresti hänen kuolemaansa saakka. Hän esitteli minut molemmille perheille ja mitä enemmän näistä naisista kuulin, sitä enemmän heitä ihailin ja päättäväisempi olin heidän tarinansa kertomisen suhteen.



Kun luitte käsikirjoitusta ensimmäistä kertaa, mikä näissä naisissa teki teihin vaikutuksen?

Keira Knightley: Minusta tämä koko elokuva on kuin kunnianosoitus tutkiville naisjournalesteille ja se korostaa sitä, kuinka tärkeää naisilla on olla valtaa tarinankerronnassa. Uutisointi oli heidän mielestään tärkeää ja tiedon oli oltava julkista, jotta bostonilaiset naiset saattoivat pysyä turvassa. Mielestäni tämä oli myös kertomus, joka oli jätetty valtaapitävien miesten toimesta huomiotta.

Chris, esität elokuvassa kovaksikeitettyä uutistoimituksen nokkamiestä. Hahmo edustaa käytännössä kaikkea, mikä muodostui esteeksi naisten tielle, kuinka lähestyit tätä roolia?´

Chris Cooper: Onnekseni tunsin Eileen McNamaran, Pulitzer-palkitun toimittajan jolle Loretta oli tosielämässä ollut mentori. Hän ohjasi minua juuri sinne, minne pitikin. Epätavallisesti ajatellen seurasin Jack MacLainen hahmoa, hänhän ei koskaan ollut juuri kiinnostunut näistä murhista. Tilanne oli häpeäksi myös Bostonin poliisivoimille, jotka eivät oikeastaan seuranneet tilannetta. Eileen ohjasi minua lähdemateriaalin pariin ja tutustuin 60-luvun uutistoimituksen politiikkaan, terminologiaan ja lehden hierarkiaan.

Jack saa eräänlaisen herätyksen siinä kohtaa, kun hän joutuu muuttamaan asennettaan. Hän sanoo Lorettalle, että murhatut eivät ole kerrassaan ketään. Loretta vastaa, että uhrit ovat työäväenluokkaa ja heidän lehtensä lukijoita. Se teki mielestäni häneen vaikutuksen.

Kerro työkulttuurista, millaiset välinne olivat Lorettan ja Jeanin kanssa?

Chris Cooper: Naistoimittajia vähäteltiin hirvittävän paljon. Eileen kertoi, että toimittajilla puhuttiin olevan aina viskiä alemmassa pöytälaatikossa eikä se tehnyt työilmapiiristä erityisen mukavaa naisillekaan.

Carrie Coon: Jeanista on eräs hieno tarina. Hän halusi palkankorotuksen, sillä hän tienasi 30 dollaria viikossa ja lastenhoito maksoi 25 dollaria. Hän meni pyytämään palkankorotusta ja kaikki uutishuoneen miehet tulivat hänen tuekseen puoltamaan korotusta. Tämä korostaa hyvin sitä, kuinka tärkeää miesten tuki on on sellaisessa tilassa. Mielestäni Jean oli hyvin käytännönläheinen feministi, joka teki työnsä hiljaisen päättäväisesti ja hyvin. Muuta he eivät oikeastaan voineet tehdä [naurua], vältellessään ärsyttämästä muita. Erityistä on, että he pistivät itsensä tällä tavalla likoon.



Alessandro, millainen hahmosi Jimin suhde Lorettaan oli etsivän näkökulmasta? Se vaikutti vastakkainasettelulta, vaikka pyrkimyksenne olivat tavallaan samat.

Alessandro Nivola: Mielestäni hahmoa ärsyttää se, ettei poliisilaitos hyödyntänyt moderneja rikosteknisen psykologian tekniikoita tutkinnassa eikä heitä vaikuttanut kiinnostavan etsiä yhteyksiä murhien välillä. Puheyhteys Lorettan kanssa syntyy tästä epätoivosta, vaikka hän voi mahdollisesti kohdata ongelmia poliisilaitoksen pettämisestä ja huonoon valoon saattamisesta, jos näyttää siltä, että tutkinta etenee median eikä poliisin vetämänä. Hän kuitenkin puhuu Lorettan kanssa, koska hänen kiinnostuksensa tapausta kohtaan on
pakkomielteinen ja Loretta vaikuttaa olevan ainoa hänen kohtaamansa henkilö, joka kokee samalla tavoin.

Matt Ruskin: Kriminologian ala oli vielä siihen aikaan lapsenkengissä ja psykologisten profiilien luominen oli sekin vielä epätavallista. Jotkut etsivistä, joihin Alessandron esittämä hahmo perustuu, olivat hyvin edistyksellisiä sekä avoimia ja halusivat tietää, mitä Loretta ja Jean olivat tekemässä.

Todellisista rikostarinoista on tullut valtavan suosittua viihdettä. Miksi tämä tarina kannattaa kertoa nyt?

Matt Ruskin: Murhaajan ja etsivien näkökulmia on käsitelty jo aikaisemmin, joten koin tarpeelliseksi, että tarina kerrotaan nyt näiden sijaan Lorettan ja Jeanin kulmasta. Tämä on mielestäni kannattava tapa käsitellä kauheita tapahtumia uudestaan.

Käännös, toimittaja: Nanne Kukkura
Kuvat: © 2022 20th Century Studios. All Rights Reserved.