Metallica yllätti faninsa pistämällä pihalle uuden sinkkubiisin Lux Æterna sekä tiedon siitä, että yhtyeen
11. studioalbumi "72 Seasons" julkaistaan ensi keväänä. Yllätyksiä on kuitenkin monenlaisia, eikä Metallica ole uransa viimeisimmissä käänteissä täysin vakuuttanut. Joten on kiinnostavaa nähdä, miten ylipitkistä levykokonaisuuksista ja laiskoistakin sävellyksistä tutuksi tullut metallilegenda tällä kertaa suoriutuu.

Mutta mitäs ihmettä! Lux Æterna on kertakaikkisen positiivinen yllätys, jonka räväkkyys tekee vaikutuksen. Kipale polkaistaan heti kättelyssä napakasti käyntiin rumpujen takoessa ja kitarariffien sahatessa jämäkällä tavalla. Meininki on kautta linjan rivakkatempoista, tällä kertaa ei himmailla tai ympätä sekaan löysää täytemateriaalia. Kertosäe voisi olla ehkä tarttuvampikin, mutta toisaalta yksinkertaisuus ja suorasukaisuus viehättävät. Loppupuolella sekaan heitetään sooloilua ja hyvällä maulla pientä lisäkivaa, joka katkoo sopivasti biisin rakennetta. Lopulta palataan tuttuun riffittelyyn, jonka jälkeen homma on paketissa. Kolme ja puoli minuuttia hujahtaa turhankin nopeasti.

Lux Æterna saattaa hyvinkin olla parasta, mitä Metallica on pistänyt pihalle vuosikausiin. Yhtyeen viimeisimmät levyt ovat kärsineet siitä, ettei kappaleissa ole ollut riittävästi täytettä. Ja se täyte mitä niistä on löytynyt, ei monestikaan ole parasta A-luokan riffimakkaraa, vaan turhan usein jämäpaloista ja jauhoista leivottu einespötkö, joka ei maistu oikein miltään. Lux Æternan suurin vahvuus on siinä, ettei sitä ole tarpeettomasti venytetty, vaan se keskittyy olennaiseen. Vaikka kappaleen riffittely ei tule jäämään metallimusiikin historiaan, pystyy siitä nauttimaan juuri tällaisen suupalan muodossa. Lyhyt kesto myös pakottaa painamaan repeat-nappulaa, sillä tätähän haluaa kuunnella lisää.

Toisaalta taas huomaan olkapäälleni istuvan pirulaisen kuiskuttelevan korvaani, että Lux Æterna on turhan selvä fanipalvelus. Ajatuskuva yhtyeen jannuista pitämässä ideariihtä studion syövereissä ajatuksella “tehdäänpä nyt kuulijoille sitä ehtaa ja aitoa metallimusiikkia, jota he meiltä ruinaavat” leijailee vaivaannuttavalla tavalla mielen perukoilla. Onneksi tämän mietteen voi kuitenkin jättää omaan arvoonsa. Lux Æterna ei välitä missään vaiheessa sitä samaa kiusallista ja tekemällä tehtyä fiilistä kuin esimerkiksi edellisen albumin nimikkokappaleen “We're so fucked, shit outta luck” -huudahdukset, joita menestyneeltä ja miljonääristatuksen omaavalta megayhtyeeltä ei voi millään ottaa vakavasti. Nyt soitetaan ja nautitaan, se myös kuuluu.

Lux Æterna tulee varmasti herättämään keskustelua ja mielipiteitä puolesta sekä vastaan. Se on helppo ymmärtää, sillä harvalla yhtyeellä on samanlaista menneisyyden painolastia kannettavanaan. Eikä väittelyssä ole oikeita tai vääriä vastauksia, lopputuloksen voi nähdä aivan minkälaisena tahansa. Jos uutuusbiisiä kuitenkin yrittää purkaa mahdollisimman objektiivisesti, niin voi helposti todeta, että Metallican omilla standardeilla Lux Æterna on yksi tekijöidensä vaikuttavimmista ja vahvimmista kappaleista vuosikausiin. Mutta jos vetoa peilaa yleisesti metallitodellisuuteen, ei se lopulta tarjoa mitään kovinkaan erikoista. Monet yhtyeet tekevät tätä samaa huomattavasti paremminkin. Mutta onko sillä lopulta mitään merkitystä? Tätähän kuuntelee ilokseen ja se on paljon se.

Ensifiilis:
“Lux Æterna on Metallican toimivin kappale vuosikausiin ja osoitus siitä, että yhtyeellä riittää edelleen virtaa!”

—--------------------------

V2.fin “Ensifiilistely” on artikkelisarja, jossa pureudutaan uuteen musiikkiin tuoreeltaan turhia kiertelemättä ja rennolla otteella. Kappaleiden synnyttämät tuntemukset puretaan parin pyöräytyksen jälkeen mitään suodattelematta ja kuvia kumartelematta. Tarjolla höpinää asiasta ja asian vierestä, näkökulmia totuuden ja tietämättömyyden välimaastosta.