Willow on Lucasfilmin vuonna 1988 julkaistu fantasiaelokuva, joka syntyi, kun George Lucas halusi tehdä fantasiagenrelle saman, missä hän oli onnistunut Star Warsin kanssa. Elokuva ei ollut jättimenestys, mutta jäi monien mieleen ja elämään kulttiklassikkona. Nyt, 34 vuotta myöhemmin, Willow palaa Disney+-suoratoistopalvelun sarjana.

V2.fi pääsi muiden viihdesivustojen edustajien mukana haastattelemaan sarjan tekijöitä ja päätähtiä Warwick Davisia (Willow), Jon Kasdania (käsikirjoittaja, tuottaja), Michelle Rejwania (tuottaja), Dempsey Brykia (Airk), Ruby Cruzia (Kit), Erin Kellymania (Jade), Ellie Bamberia (Dove), Tony Revoloria (Graydon) sekä Amar Chadha-Patelia (Boorman). Alla poimintoja haastatteluista.



WD: Minuun ei ole oltu yhteyksissä elokuvan jälkeen - jatko-osan perään haikailivat lähinnä fanit ympäri maailmaa. Tottakai olisin ollut halukas lähtemään mukaan, koska tiesin, että originaalia rakastettiin yhä. Kerroin siitä myös George Lucasille, mutta näiden asioiden kanssa pitää olla tarkkana. Tästäkään projektista ei tullut minulle yllätyssoittoa, vaan prosessi kehittyi hiljalleen. Suuri Willow-fani Jon Kasdan oli Solo-elokuvan käsikirjoittaja ja hän puhui Willowin paluusta Ron Howardin kanssa ja siitä lumipallo lähti pyörimään.



WD: Sen teemat ovat hyvin universaaleja: hyvä vastaan paha ja hyvä voittaa lopussa. Ne teemat toimivat kaikissa eri kulttuureissa. Elokuva on myös täynnä hahmoja, joista jokainen löytää jotain itsestään tai jollaisia he haluaisivat olla - epätodennäköisiä sankareita. Maailmaan myös kaivataan aina hieman taikaa.



WD: Kyllä minun piti saada aivoni siihen asentoon, jossa ne olivat silloin, kun näyttelin tuota hahmoa - ja myös tein sen. Toki olen nyt paljon vanhempi, en enää 17. Minulla oli yhä muistoja siitä, kuka Willow oli - koska Willow oli myös osittain minä. Nuori Willow oli optimisti, joka uskoi, että kaikki oli mahdollista jos niin päättää ja se oli myös nuori Warwick Davis. Nyt 52-vuotiaana olen nähnyt paljon enemmän maailmaa ja elämän koukeroita, joten olen vähän enemmän varuillani, kuten hahmoni tässä sarjassakin. Kun näyttelin Willowia nyt, laitoin nämä kaksi lähtökohtaa päällekkäin ja siten pääsin takaisin rooliin.




WD: 90? Mahtavaa! Väsyttää ajatellakin tuota määrää. Minulle helmiä ovat ainakin - ja tämä liittyy myös siihen mistä juuri puhumme: Life’s Too Short -spesiaali Val Kilmerin kanssa, siitä on hienoja muistoja. Sitten se jakso Doctor Whosta, jossa olin - se oli hienointa mitä olin tehnyt vuosiin. Doctor Who oli bucket listilläni ja jakson kirjoitti fantastinen Neil Gaiman. Se oli niitä hetkiä, jolloin joutui ajattelemaan “tapahtuuko tämä todella?”. Sekä tietenkin kaikki Star Wars -elokuvat.



Warwick, kun palasit tähän rooliin yli 30 vuoden jälkeen, oliko sarjaa tehdessä jotain, mikä tuntui aivan samalta kuin aikoinaan ja jotain, mikä oli täysin erilaista?

WD: MIetitäänpäs. Kaikki tuntui melko erilaiselta, jos totta puhutaan. Huumori oli samanlaista ja jotkut kohtaukset Christian Slaterin kanssa tuntuivat samalta kuin näytteleminen aikanaan Val Kilmerin kanssa. Christianissa on samaa hassua velmuilua ja kohtauksen aikana mitä tahansa voi tapahtua - oli se käsikirjoituksessa tai ei. Eli koko ajan täytyi olla vähän varpaillaan, kuten Valinkin kanssa. Hauskaa se kyllä oli!

Warwick, Willow on loitsiva velho, joten mikä loitsu sinun mielestäsi olisi kätevin tosielämässä?

WD: Voi juku. Willowin loitsut ovat varsin erilaisia kuin esimerkiksi Harry Potterin loitsut. Potterin loitsuilla voi aina tehdä jonkin tietyn asian. Leijuntaloitsu Wingardium Leviosasta olisi minulle hyötyä, mikä en ylettyisi ottamaan jotain. Willowissa ei ole yhtä hyödyllisiä loitsuja. Useimmat loitsut joko luovat jotain tai tuhoavat jotain. Käytämme sarjassa yhtä loitsua, joka kasvattaa marjapensaan - se olisi ainakin kätevää, jos on nälkä. Sarjassa Willow asettaa rajoituksen: taialla ei voi suoraan luoda ruokaa - ei voi vaikka luoda marjaa, vaan pitää luoda se pensas, josta marja kasvaa. Taikaruoka sekoittaa vatsan. Keksin sen käsikirjoituksen ulkopuolelta ja siitä on nyt tullut osa Willow-tarua. Ruokaa ei voi taikoa. Ei kannata.

Sarjassa on isoja juonen käännöksiä heti alkumetreillä. Kuinka vaikea oli säilyttää näitä salaisuuksia ja tehtiinkö niiden säilyttämiseksi joitain erityistoimenpiteitä?

Ellie Bamber: Aikaisemmassa haastattelussa taisin jo paljastaakin jotain, mikä ei ollut hyvä asia. Ensi kerralla puhun vain itsestäni kolmannessa persoonassa.

Amar Chadha-Patel: Kyseessä on vain niin mahtava maailma ja mukana on monia mutkia ja käänteitä erityisesti meidän hahmojemme tarinaan liittyen, että emme halua paljastaa mitään, koska haluamme niiden olevan yllätyksiä…

Tony Revolori: …se on vain niin innostavaa ja haluat toki, että se, kenen kanssa keskustelet aiheesta, olisi siitä yhtä innoissaan. Olen ollut mukana myös muissa projekteissa, jossa oli mahdollisuudet isoille spoilereille, joten tämä on minulle tuttua ja osaan pitää suuni kiinni!

Amar Chadha-Patel: Se on aina kamppailua sen välillä, että antaako todella tylsän haastattelun vai yli-innostuneen. Jossain siellä välimaastossa on spoilerivapaa, ihastuttava jutustelu.


Onko teillä joitain erityisiä muistoja miekkailun harjoittelusta? Ehkä Erin voi kertoa ensiksi?

Erin Kellyman: Herranen aika. Sain paljon iskuja. En oikein tiedä miksi niin kävi ja se oli enimmäkseen Amar joka sai minuun osumia, vaikka meillä ei ollutkaan yhteisiä taisteluita. Sain mustan silmän, mustelmia… Ja minä löin sinun sormiasi koko ajan!

Ruby Cruz: Aivan - mistäs siinä oli kyse? (naurua)

Erin: Minun piti varmaan ilmaista erinäisiä asioita (nauraa). En tiedä mistä siinä oli kyse, mutta aina kun menimme vähän liian pitkälle, osuin sormiisi. Sori. Osuin myös itseeni useasti, kerran löin itseäni kunnolla naamaan ja kaikki piti keskeyttää hetkeksi.

Ruby: Kaatuilit myös paljon.

Erin: Totta. Mukana oli paljon juoksemista ja hyppimistä ja havaitsin, etten ole kovin hyvä siinä, heh.

Dempsey Bryk: Olen aina unelmoinut omien stunttieni tekemisestä, en tiedä onko teillä ollut samaa haavetta, pienestä pitäen. Meillä oli maailman paras stunt-tiimi, C.C.Smif johti sitä ja Neil Chapelhow oli minun kouluttajani ja sijaiseni. Käytimme treenaukseen tunteja päivittäin ja varmaan he jo kyllästyivätkin minuun, mutta harjoittelimme aika villejä juttuja. Hulluinta oli tulla paikalle aikaisin aamulla ja sitten Neil vaikka teki voltin takaperin ja sanoi että nyt oli minun vuoroni. “Eeenpä tiedä Neil”, ajattelin silloin.

Erin: Rauhoitu, Neil (kaikki nauravat).

Willowin hieno ääniraita oli oleellinen osa elokuvaa ja sama jatkuu myös sarjassa. Huomasin kuitenkin, että lopputekstien taustalla soi hyvin modernia musiikkia - mikä sen ajatuksen takana oli?

Jon Kasdan: Kyllä kyllä. Olemme puhuneet siitä, että Willowissa on nuorekas, hieman kapinoiva henki. Siinä on hauskuutta ja rentoutta. Se on yksi niistä asioista, jotka vetivät siinä minua ja Michellea (Rejwan) puoleensa. Päätöstä lopputekstien musiikkityylistä harkittiin tarkkaan, mutta meistä tuntui, että nykypäivän musiikin ottaminen mukaan - remuavan äänekkäällä ja jopa shokeeravalla tavalla - ilmaisisi sitä, että sarja osaa pitää hauskaa. Sitä ei saisi ottaa liian vakavissaan. Se oli meille hyvin tärkeää ja tällainen ratkaisu antoi meille mahdollisuuden siihen pysyttelemällä silti Lucasfilmin kaanonissa. Halusimme olla rehellisiä sarjan tunnelmasta - sarjan keskiössä on nuoruus ja kapinallisuus ja se kuuluu myös siinä musiikissa, jota sarjan ääniraidalla on.

Michelle Rejwan: Täydellisesti sanottu.

Jon: Oi, kiitoksia.

Willow-sarja alkaa tänään (30.11.) Disney+-suoratoistopalvelussa.